Kun ei ole moraalia,
ei ole valintaa oikeasta ja väärästä,
on vain valinta.
Määritelmä tässä tapauksessa:
Moraali=väärä tai oikea.
jos moraalia ei ole, niin ei ole myöskään oikeaa ja väärää. Joten jäljelle jää vain "valinta"
Rautalankamallit:
valinta mistä tahansa vaikka toisen ihmisen surmaamisesta. Eikä se olisi ilman moraalia muuta kuin valinta. ei oikein eikä väärin.
Luonnossa ei ole moraalia, luonnossa on pelkkä valinta. Kun kuvaan astuu moraali, ilmestyy siihen samaan kuvaan suunnaton määrä ongelmia.
Luonto toimii aina oikein ilman eturistiriitoja, se mikä ei kestä tai selviä sillä
ei ole merkitystä.
Ihmisellä on tuhat erilaista moraalia ja tuhat etiikkaa ja tuhat tapaa toimia oikein.
Mitenkähän parisuhde toimisi luonnon mallin mukaan, ilman moraalia?
Olisiko siinä vähemmän ongelmia niin miehillä kuin naisilla?
PS: luovuin siitä Pelimies nikistä se oli liian provosoiva, eikä oikein edes kuvannut sitä mitä olen.
ei ole valintaa oikeasta ja väärästä,
on vain valinta.
Määritelmä tässä tapauksessa:
Moraali=väärä tai oikea.
jos moraalia ei ole, niin ei ole myöskään oikeaa ja väärää. Joten jäljelle jää vain "valinta"
Rautalankamallit:
valinta mistä tahansa vaikka toisen ihmisen surmaamisesta. Eikä se olisi ilman moraalia muuta kuin valinta. ei oikein eikä väärin.
Luonnossa ei ole moraalia, luonnossa on pelkkä valinta. Kun kuvaan astuu moraali, ilmestyy siihen samaan kuvaan suunnaton määrä ongelmia.
Luonto toimii aina oikein ilman eturistiriitoja, se mikä ei kestä tai selviä sillä
ei ole merkitystä.
Ihmisellä on tuhat erilaista moraalia ja tuhat etiikkaa ja tuhat tapaa toimia oikein.
Mitenkähän parisuhde toimisi luonnon mallin mukaan, ilman moraalia?
Olisiko siinä vähemmän ongelmia niin miehillä kuin naisilla?
PS: luovuin siitä Pelimies nikistä se oli liian provosoiva, eikä oikein edes kuvannut sitä mitä olen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hei, mutta onhan luonnossakin moraali,
mikä tahansa eläin, vaikkapa susilauma,
siellä on pakko olla säännöt,muuten ne
olisi kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten,
vai mitä hait? Ihmisen moraalikäsitykset
heittää häränpyllyä!
Mielestäni susilaumassa vallitsee vain vahvimman oikeus. Onko se sitten "luonnon moraalia", en tiedä?
Olet oikeassa ihmisen moraalista.
Totta ihmisen moraalikäsitys menee miten sattuu.
Vahvimman oikeus vallitsee ihmislaumassakin. Vahva päättää mitä tehdään. Hankala minun on mennä kumoamaan esim. Tarja Halosen päätöksiä.
Mutta toivoa on moraalin suhteen. Kunhan pääsemme meitä usein täysin luonnottomaan moraaliin johdattaneista uskonnoista, ihmiskunta voi tältä osin jalostua.
Eläinlaumoissa, joissa saattaa vallita usein hyvinkin tiukat moraalisäännöstöt on helpompi niitä noudattaa, koska nämä säännöt yleensä seuraavat sitä, mitä eläimet luonnostaan ovat.
tätä hieman ajoinkin taas takaa,
Luonnottomaan moraalin johdattaneet uskonnot vastaan luonnonmoraali.
Luonto opettaa, sanontakin menee niin.
Jospa se luonto opettaa meille ihmisille jossain vaiheessa taas sitä luonnonmoraalia.
Mielestäni ihmisluonnonmoraalissa on eräs hieno seikka. Me pidämme huolta myös heikommista yksilöistä ja koetamme nekin saada elämään mukaan.
hmmm vai johtuuko em. seikka jostain muusta.
Ensin filosofille; Ihmettelen suuresti eräänlaista luonteesi kaksipuolisuutta.
Toisaalla tämä tosiaankin osuvammin filosofi, ja toisaalla oikea riekkuja. Tosi pelimies. :)
Mutta eipä ainakaan aika tule pitkäksi, kun koittaa ajatuksenvirrastasi päästä jyvälle.
Ja keskusteluun:
Tuo moraalipohdinta ja vertaus eläimiin oli mielenkiintoinen. Eläinlaumoissa tosiaan usein on tarkat säännöt ja hierarkia myös. Vallasta taistellaan säännöllisin väliajoin.
Johtuisikohan ihmisten ongelmat parisuhteessa usein myös samasta asiasta. Perhe edustaa luonnossa yhdenlaista laumaa, jonka sisällä käydään valtataistelua. Mutkikkaaksi asiat käy, kun puhdas vallanhimo verhotaan moraaliin..
..hmm..hajatelmia..ei tällä erää loppuun asti ajateltuja.
Valtatasiteluahan tosiaan käydään sen parisuhteen sisälläkin. Se kahden ihmisen "Me-henki" mistä tuolla alempana oli pohdintaa. Niin se "Me" tai lauma koostuu niistä jäsenistä.
Lapsetkin saattavat ja osaavatkin käyttää sitä valtaa, jos heille se vain annetaan. Olen nähnyt perheitä, joissa eletään täysin lasten ehdoilla.
Kertoo aikuisten heikkoudesta aika paljon.
hmmm. Kun näitä vain joutaisi tarkemmin pohtimaan.
Vaan onkai koetettava leipätyötäkin välillä tehdä.
Mitä sanoit tuosta luonteeni kaksipuolisuudesta: Kaikilla kolikoilla on kaksi puolta ja ihminen onkin sitten se Rubiikin kuutio.
Kukahan senkin lopulta osaisi ratkaista.
On aika pitkä pätkä pohdintaa tuohon..
Kun olet aivan hiljaa luonnossa ja kuuntelet, katselet ympärillesi, voitko edes kysyä onko oikeata tai väärää? Elementtejä, jotka täydentävät toisiaan. Kun puhutaan parisuhteesta, jossa oikeat palaset muodostavat kokonaisuuden muodostuu siitä käsite me konkreettisimmillaan.
Yhtenäisyys. Luonnossa ei ole mitään epäaitoa. Tunnelma, kaikki on aina aitoa. Parisuhde edustaa omaa pientä maailmaansa, jossa on oma kulttuurinsa - ja tapansa toimia. Yhteisesti kahden ihmisen sopima. Loput voi kai kukin päätellä siihen minkä kokee parisuhteeseen kuuluvaksi sellaisenaan ja niihin tapoihin jotka kaksi ihmistä valitsevat vaalia. Rakentaen - ja ehkä löytäen uusiakin tapoja. Myös luonto tekee itsessään valintoja meidän kauttamme. Kunhan emme vain pyri liiaksi vieraantumaan siitä. Se mistä kaikki syntyy on rakkaus ja jos elää rakastaen luontoa sen virheettömyydessään, silloin luontaisesti voisi kuvitella ihmisen myös haluavan vaalia sitä, toista ja itseään osana maailmaa, osana kokonaisuutta. Eläen kuin ihmisen on tarkoitettu toteuttavan ominaisinta olemustaan kulkiessaan elämässä. Inhimillisyyttä ja ihmisyyttä osana luontoa, siitä syntyen ja pyrkien toteuttamaan sen tarkoitusta. Yhdessä toisen ja yhdessä muiden kanssa. Kaikella on merkityksensä suhteessa johonkin. Pitää vain olla avoin näkemään oikeat yhteydet. Kun puhutaan parisuhteesta ja siitä selviääkö suhde, niin ihmisille on annettu mahdollisuus tehdä arvopohjaisia valintoja. Kauaskantoisuutta ajatellen. Eläimistä en tiedä.
Jos käsite me ei ole jostain syystä tarpeeksi voimakas on kai valintojen tekeminen vaikeampaa. Erilaiset valinnat johtavat uusin tilanteisiin, joissa tehdään taas uusia valintoja. Teemme päivittäin tuhansia ratkaisuja osan tiedostamattamme ja osan tiedostaen. Kun on lähellä luontoa kaikki tuntuu selkeämmältä. On samalla aika ja ajattomuus. Kohdatessaan sen ominaisimman parinsa niin palat kai loksahtavat kohdalleen ja siitä muodostuu käsite parisuhde. Kun se on oikealla pohjalla ei kai niiden valintojen tekeminenkään ole enää jatkossa niin vaikeata. Siinä vaiheessa kun tuntee kuuluvansa johonkin, on sitoutunut toiseen miksi kukaan haluaisi toimia käsitteen me vastaisesti? Niin se vain on. Ainakin yhden logiikan mukaan.
..tosin ihminen on inhillinen. Ja ilman sitä inhimillisyyttä, myös niitä toisen vikoja ja ristiriitaa mitä elämässä joskus on ei parisuhde rakentuisi oikealle pohjalle. Parisuhde on ikuinen prosessi, jossa molemmilla täytyy olla tilaa kehittyä myös yksilönä. Ja saada olla sitä mitä on, muutenhan se ei olisi ominaista. Sitä mitä on. Siksi kai usein ihmiset mittailevatkin toisiaan kun sopiva "potentiaalinen" toinen osuu kohdalle ja alkaa muodostumaan se käsite me. Sen jälkeen ihminen kai ryhtyy hiljalleen tekemään ratkaisuja "minä" ajattelun sijaan me näkökulmasta. Jos on jotain muuta kuin mitä on ominaisimmillaan sitä on vain haalea kopio siitä, mihin kai ihmisissä rakastutaan. Juuri sellaisena kuin joku on - ja ne ominaisuudet kai tekevät ihmisistä juuri niin erityisiä yksilöinä, kuin myös siinä yhteenkuuluvuudessa. Ja kai se parisuhdekulttuuri sitten - tapa toimia muodostuu pikkuhiljaa. Teoriassa kaikki on niin ihanan helppoa, heh.. :) että pohdintaa juu..
Käsittääkseni pohdintasi yksi ydin oli. Minä ajattelusta siirtyminen Me ajatteluun.
Tämä kuulostaisi hyvältä, vaan nykymaailman minäkeskeisyys, taitaa olla aika tehokas este siihen Me ajattelumalliin siirtymisessä.
Ja sitten se Me on lopulta taas kaksi minää, eli siinä pitäisi olla aika täydellinen parisieluisuus/sielunkumppanuus, jotta se parisuhde toimisi.
hmmm. tätä täytyy pohtia, hieman tarkemmin, tämä oli vain ensimmäisiä ajatuksia joita tuli mieleen.
Kuten filosofillekin on varmaan selvinnyt, olen niitä ihmisiä, jotka uskovat parisuhteeseen, ja siihen, että ihminen voi olla onnellinen yksiavioisena ja uskollisena.
Elän parisuhteessa, joka toimii. Parisuhde vaatii toimiakseen juuri tuon sitoutumisen ja me-ajattelun tiettyyn pisteeseen saakka.
Liika minäminä estää minkään sortin suhdetta syntymästä kenenkään kanssa. Enkä tarkoita vain parisuhdetta.
Mutta parisuhteessakaan ei ole yhtä sielua kahdessa ruumiissa.
Suhde, joka kestää ja kantaa, tarvitsee kahta ihmistä. Me olemme tulos kahdesta eristä.
Me elämme meinä ja pyrimme meidän parhaaseemme, mutta me olemme sinä ja minä. myös sinän ja minän parhaan toteutuminen on yleensä eduksi meille. Tämän moni unohtaa.
Jos suhteessa toinen osapuoli alkaa "kameleontiksi", suhteessa ei ole enää kahta "omaansa" ihmistä.
"Meidät" muodostaa kaksi jotka vapaaehtoisesti haluavat olla tässä. Mutta voidaksemme olla onnellisia ja pystyäksemme viemään suhdetta mielekkäänä eteenpäin, meillä täytyy olla omina itsenämme mahdollisuus myös kehittyä, tilaa hengittää.
Se on mahdollista, että rakastettu on myös ystävä.
Se on mahdollista, että vuosienkin jälkeen vapaa-aikaansa viettää mieluiten kumppaninsa kanssa.
Se on mahdollista, että yhteisen ajan järjestely ei aseta paineita "pakkokivasta".
Mutta se on mahdollista vain, jos kaksi minää arvostaa kahta sinää. Silloin voidaan saavuttaa terve Me.
Kyllä on selvinnyt, että olet parisuhteen puolustaja, mutta hyväksyt myös muut elämän mallit. Eli suvaitsevaisuutesi on minulle tiedossa.
Yhtä asiaa, vain et näy uskovan, en ole tahallani sinua provosoinut tuolla toisaalla. Se oli spontaani ajatuksen virta, joka ajatuksiani vei.
Vaan se siitä ;-)
Sielunkumppanuudella, en tarkoitakaan, että kahdessa ruumissa olisi yksi sielu. Se parisieluisuus on vain näitä romantiikan juttuja.
En osaa sitä tässä nyt määritellä, kovinkaan hyvin.
Se on vain se tunne joka kahden ihmisen välille syntyy. Kaksi ihmistä, jotka täydellisesti ymmärtävät toisiaan, jopa ilman puhuttuja sanoja.
Jostain tuli tämä esimerkki: se meni jotenkin näin:
Kun nuorena ensi kerran tapasin tytön. Toiset oli järjestäneet tapaamisen. Otin häntä kädestä kiinni, tarkoitus oli kävellä yhdessä. Vaan jotenkin hän laittoi kätensä väärin, minun käteeni ja tiesin heti tämä tyttö ei ollut minua varten.
äh täytyy pohtia noita loppuja myöhemmin ;-D
..koska jos perimmäinen tarkoituksesi olisi vain saada aikaan riitaa ja muuten vain vittuilla, et asialliseen tekstiin edes vaivaituisi. Oletan ;)
Juurikin noin, mitä kahden ihmisenvälisestä tunteesta sanot.
Hellyttävä esimerkki ja aivan totta vieläpä.
En kylläkään koe itseäni parisuhteen puolustajana.
Koska parisuhde (sen enempää minun, kuin käsitteenäkään) ei liene uhattuna.
Kutsuisin itseäni näissä keskusteluissa parisuhteen edustajaksi, koska elän hyvässä sellaisessa.
yhden elämäntavan edustajaksi. Enkä yleisestikään katso, että täällä vallitsisi kilpailutilanne?
Suhteita kai on turha ryhtyä standardisoimaan.
Silloinhan teoriassa kaikki olisivat sopivia pareja keskenään tai olisi olemassa vain "yksi oikea parisuhdemalli", jota kaikkien tulisi noudattaa. Kai se on aina kahden ihmisen välinen asia löytää se, mikä tuntuu hyvältä.
Ympärilläni on useita ihmisiä, jotka elävät käsityksensä mukaan nk. hyvässä parisuhteessa ja mielellläni opin heiltä asioita -kuuntelen ja vaihdan ajatuksia. Olen vilpittömän iloinen heidän puolestaan. Ylipäätään ihmisistä, jotka kokevat onnea. Yhteenkään kyseisistä suhteista en kuitenkaan haluaisi. Parisuhde itsessään ei ole mikään itseisarvo. Arvokkaaksi sen tekevät suhteen osapuolet. Yhteinen.
Olen itsekin elänyt pitkässä suhteessa. Verranto on siitä älytöntä, ettei ole olemassa kuin sen näköisiä ihmissuhteita joita kaksi ihmistä niistä muodostavat. Emme olleet sopiva pari, ei silti tarkoita, että toisinkin voisi olla jonkun muun kanssa. Olipa sitten kyse mistä tahansa suhteista. Kahdenkeskeistä vuorovaikutusta.
Kilpailutilanne - ei mennyt ihan jakeluun.
Pientä debatointia, ja jonkinmoista inspiroivaa haastavuutta lukuunottamatta niin mikäspäs ihmisisuhteiden saralla olisi kilpailemisen arvoista kuin se, että toisella on hyvä olla. Jonkinmoista kipinää, ja halu jakaa asioita - rakkautta sen eri muodoissa. Niin kuin se parisuhteen osapuolista tuntuu hyvältä. Ja osa sitä kai on, että molemmat saavat myös toimia ihan itsenäisestikin. Sitä paitsi tuohan se lisää sisältöä suhteseenkin.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että kunkin on saatava olla oma itsensä - juuri siitähän sitä toisessa pitää siksi kuka toinen on, eikä vain suhteessa itseensä - ja myös tilaa täytyy olla. Kuin vapaus ajatella ja elää, muuten tukahtuisi. Abstraktioita ja konkretiaa.
Minäminä ja muut määreet ajattelusta nyt sen verran nyky-yhteiskuntaa kai havannoida, että tietyllä tavalla tehokas ja individualistinen toimintapa on jotain mihin kannustetaan - toisaalta samalla toisessa yhteydessä liian minä-lähtöinen ajattelu on tuomittavaa, voidaankin ajatella että liikutaan nykykulttuurin niin kutsutulla harmaalla alueella, jossa samat asiat ovat "sekä arvostettuja tai kontekstista riippuen negatiivisia". Jokaisen on löydettävä se oma tapansa toimia itse - toisaalta osana yhteisöä. Tai osana parisuhdetta - yhdessä, jos sellaisessa valitsee elää. Noin niin kuin ihan yleisen modernin kulttuurianalyysin näkökulmasta. Ja siinä yhteisössä jokainen voi osaltaa toimia eritilanteissa itsekkäästi tai toisen, toisten edun mukaisesti. Mikä olisi kaikille paras, no se nyt on usein jo sitten vähän hankalampi kysymys. Vaikka jollain yhetisöllä olisi selkeä muodostunut tapa toimia niin ei kai se tarkoita, etteikö sitä voitaisi muokata. Uusien näkökulmien adaptoiminen ei aina vain ole niin helppoa tai mieluista. Silti edellytys kehitykselle kaiketi. Sellaisissa tilanteissa usein myös se mikä merkitsee oikeasti tulee arvioiduksi ja puntaroiduksi.
Hyvässa parisuhteessa kai saa olla onnellinen sellaisena kuin on - ja voi nauttia toisesta sellaisenaan. Siksi kuka toinen on, ja siten millainen me halutaan muodostaa. Suhteita ihmisillä on monia, syy miksi kukaan haluaisi elää parisuhteessa tai olla yksin lienee aina henkilökohtainen. Ihmiset tekevät erilaisia ratkaisuja eri syistä.
Jokainen joka on koskaan elänyt yhdessäkään ihmissuhteessa kaiketi käsittää, että joustaminen on aina tärkeätä tiettyyn pisteeseen asti. On aika oleellista tuntea myös itsensä ja tietää mitä elämältään haluaa, jotta suhde voisi toimia. Mikä tekee onnelliseksi toisen ja minkä itse kokee aidoksi onneksi. Sitä ei oikein kukaan muu voi määrittää. Ja jos jostain tykkää, silloin kai toivoo että toinen on onnellinen. olipa kyse mistä tahansa ihmissuhteista.
Kun se ajaton ja aika kohtaavat, tapaa ihmisen jossa on sitä jotain selittämätöntä - niin se kai juuri synnyttää sen kokemuksen että kyseisen ihmisen kanssa asioiden jakaminen tuntuu erilaiselta kuin muiden. Erityiseltä. Samalla tavoin kuin on käsitteet sinä tai minä on myös käsitteet me ja muut. Kaikki vuorovaikutteisia keskenään. Ei me-ajattelu ole ristiriidassa sinä tai minä ajattelun kanssa. Ovat pikemminkin toisiaan tukevia osasia, mikäli puhutaan tasavertaisuudesta. Parisuhteita ajatellen, erilaiset me-kokoonpanot ovat erilaisia. Kuin erilaiset ihmisetkin. Olen samaa mieltä tuosta romantiikan kannalta oleellisesta yhteisymmärryksestä. Parisuhdetta ajatellen muunlaiset suhteet eivät oikein kiinnostakaan.
Suhteita kai on turha ryhtyä standardisoimaan.
Silloinhan teoriassa kaikki olisivat sopivia pareja keskenään tai olisi olemassa vain "yksi oikea parisuhdemalli", jota kaikkien tulisi noudattaa. Kai se on aina kahden ihmisen välinen asia löytää se, mikä tuntuu hyvältä.
Ympärilläni on useita ihmisiä, jotka elävät käsityksensä mukaan nk. hyvässä parisuhteessa ja mielellläni opin heiltä asioita -kuuntelen ja vaihdan ajatuksia. Olen vilpittömän iloinen heidän puolestaan. Ylipäätään ihmisistä, jotka kokevat onnea. Yhteenkään kyseisistä suhteista en kuitenkaan haluaisi. Parisuhde itsessään ei ole mikään itseisarvo. Arvokkaaksi sen tekevät suhteen osapuolet. Yhteinen.
Olen itsekin elänyt pitkässä suhteessa. Verranto on siitä älytöntä, ettei ole olemassa kuin sen näköisiä ihmissuhteita joita kaksi ihmistä niistä muodostavat. Emme olleet sopiva pari, ei silti tarkoita, että toisinkin voisi olla jonkun muun kanssa. Olipa sitten kyse mistä tahansa suhteista. Kahdenkeskeistä vuorovaikutusta.
Kilpailutilanne - ei mennyt ihan jakeluun.
Pientä debatointia, ja jonkinmoista inspiroivaa haastavuutta lukuunottamatta niin mikäspäs ihmisisuhteiden saralla olisi kilpailemisen arvoista kuin se, että toisella on hyvä olla. Jonkinmoista kipinää, ja halu jakaa asioita - rakkautta sen eri muodoissa. Niin kuin se parisuhteen osapuolista tuntuu hyvältä. Ja osa sitä kai on, että molemmat saavat myös toimia ihan itsenäisestikin. Sitä paitsi tuohan se lisää sisältöä suhteseenkin.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että kunkin on saatava olla oma itsensä - juuri siitähän sitä toisessa pitää siksi kuka toinen on, eikä vain suhteessa itseensä - ja myös tilaa täytyy olla. Kuin vapaus ajatella ja elää, muuten tukahtuisi. Abstraktioita ja konkretiaa.
Minäminä ja muut määreet ajattelusta nyt sen verran nyky-yhteiskuntaa kai havannoida, että tietyllä tavalla tehokas ja individualistinen toimintapa on jotain mihin kannustetaan - toisaalta samalla toisessa yhteydessä liian minä-lähtöinen ajattelu on tuomittavaa, voidaankin ajatella että liikutaan nykykulttuurin niin kutsutulla harmaalla alueella, jossa samat asiat ovat "sekä arvostettuja tai kontekstista riippuen negatiivisia". Jokaisen on löydettävä se oma tapansa toimia itse - toisaalta osana yhteisöä. Tai osana parisuhdetta - yhdessä, jos sellaisessa valitsee elää. Noin niin kuin ihan yleisen modernin kulttuurianalyysin näkökulmasta. Ja siinä yhteisössä jokainen voi osaltaa toimia eritilanteissa itsekkäästi tai toisen, toisten edun mukaisesti. Mikä olisi kaikille paras, no se nyt on usein jo sitten vähän hankalampi kysymys. Vaikka jollain yhetisöllä olisi selkeä muodostunut tapa toimia niin ei kai se tarkoita, etteikö sitä voitaisi muokata. Uusien näkökulmien adaptoiminen ei aina vain ole niin helppoa tai mieluista. Silti edellytys kehitykselle kaiketi. Sellaisissa tilanteissa usein myös se mikä merkitsee oikeasti tulee arvioiduksi ja puntaroiduksi.
Hyvässa parisuhteessa kai saa olla onnellinen sellaisena kuin on - ja voi nauttia toisesta sellaisenaan. Siksi kuka toinen on, ja siten millainen me halutaan muodostaa. Suhteita ihmisillä on monia, syy miksi kukaan haluaisi elää parisuhteessa, millaisessa sellaisessa tai olla yksin lienee aina henkilökohtainen. Suhteessa parhaimmillaan kai yhteinen. Ihmiset tekevät erilaisia ratkaisuja eri syistä.
Jokainen joka on koskaan elänyt yhdessäkään ihmissuhteessa kaiketi käsittää, että joustaminen on aina tärkeätä tiettyyn pisteeseen asti. On aika oleellista tuntea myös itsensä ja tietää mitä elämältään haluaa, jotta suhde voisi toimia. Mikä tekee onnelliseksi toisen ja minkä itse kokee aidoksi onneksi. Sitä ei oikein kukaan muu voi määrittää. Ja jos jostain tykkää, silloin kai toivoo että toinen on onnellinen. olipa kyse mistä tahansa ihmissuhteista.
Kun se ajaton ja aika kohtaavat, tapaa ihmisen jossa on sitä jotain selittämätöntä - niin se kai juuri synnyttää sen kokemuksen että kyseisen ihmisen kanssa asioiden jakaminen tuntuu erilaiselta kuin muiden. Erityiseltä. Samalla tavoin kuin on käsitteet sinä tai minä on myös käsitteet me ja muut. Kaikki vuorovaikutteisia keskenään. Ei me-ajattelu ole ristiriidassa sinä tai minä ajattelun kanssa. Ovat pikemminkin toisiaan tukevia osasia, mikäli puhutaan tasavertaisuudesta. Parisuhteita ajatellen, erilaiset me-kokoonpanot ovat erilaisia. Kuin erilaiset ihmisetkin. Olen samaa mieltä tuosta romantiikan kannalta oleellisesta yhteisymmärryksestä. Parisuhdetta ajatellen muunlaiset suhteet eivät oikein kiinnostakaan.
..siis vaikka olisi pariton, ei kai se tarkoita etteikö voisi ajatella asiaa keskustella aiheesta parisuhde - sen enempää edustaen tai edustamatta mitään..? ja kun on kokenut erilaisia suhteita ja osaa katsella ympärillään olevia suhteita niin kyllä niistä aika hyvin näkee ketkä muodostavat sellaisen ominaisen pari-parin.
Mistä helekutista sen näkee.
Jotkut riitelevät mennen tullen, ja rakastelevat intohimoisesti mennen tullen. Toiset ovat kuin vakka ja kansi, elämä niin niin kohdallaan, niin kohdallaan. Hyvältä näyttää kunnes, BAM, eipä olisi ikinä uskonut. Ukko jättää autoa lukuun ottamatta kaiken muijalleen..."elän vain kerran".
no ehkä sen tuntee jokainen pari keskenään - jonkun erityisen jutun. Ja siinä kai niitä osasia sitten on. Kaksi ihmistä sen lopulta tietävät, mikä tuntuu siltä kuin kuuluu. Sitä me-ajattelua. Lue aiempi vastaus siitä luontojutusta ja niistä ominaisista palasista..
Ei kai sitä kukaan muu tiedäkään oikein kuin ne kaksi ihmistä, jotka siinä suhteessa ovat. Tosin joistain vain heijastuu myös ulospäin, että sopivat hyvin yhteen. Eri asia kuin näennäisyyden harha. Silloin kai haluavat luonnostaan myös toimia niin, että se kestää.
Tuossa edellisessä nyt tuli vähän muutakin teoriaa ja sepustusta liittyen suhdeverrantoon. Ehkä ei esimerkkisi ukko ollut oikein sisäistänyt sitä parisuhde me-juttua tai löytänyt itselleen sellaista sopivaa toista puolikasta. Olisi mielenkiintoist kuulla omat vastauksesi..
tosin, enpä nyt veikkaamista ja voittamista yleensä suhteissa tarkoitakaan. Ihan nyt sitä vain, että jotkut oikeasti sopivat yhteen.
tosin, enpä nyt veikkaamista ja voittamista yleensä suhteissa tarkoitakaan. Ihan nyt sitä vain, että jotkut oikeasti sopivat yhteen.
niin ainakin halua ajatella elämästä ja sellaiseen
parisuhteeseen joku päivä toivon päätyväni.
Jonkun ihmisen kanssa, joka jakaa sen käsityksen ja kokemuksen. Ehkä sitä joskus kun näkee, että jotkut ihan oikeasti sopivat yhteen, kai se tuli se ajatus siitä, että nähnyt sellaisiakin pareja oikeasti olevan. Kyllä sen on pystynyt aistimaan ja näkemään muista, vaikken sellaisessa suhteessa itse olisikaan - ja toivoisi itsekin sellaisen suhteen joskus löytävän ja sellaista rakentavan. Niin kuin haaveita. Joka kestää ihan oikeasti.
Ja siksi kai sitä erilaisia parisuhdejuttuja ja muita haluaakin mietiskellä ja niistä erilaisten ihmisten kanssa keskustella. Ettei joutuisi enää pettymään, tai toimisi tyhmästi ihmissuhteissa.
Internet nyt on sellaista teoretisointia ja ajatustenvaihtoa ihan tuntemattomien kanssa. Siksi kai puhuin abstraktioista ja tulee aika hyvine edustettua monentyyppisiä näkemyksiä. Hankalia nuo ovat kysymyksinä. Eivätkä kai niihin oikein muut voi antaa vastauksia.
..koko pitkästä litaniasta - niin no kerran kai sellaisen tunteenkin kokenut. Tosin tällä hetkellä..
Tosin eniten nyt sitä kaiketi aina pettyy itseensä, jos käyttäytyy jotenkin tyhmästi.
Siinäkin se minä-ajattelu häiritsee.
Me-ajattelussa sellainen kai mudostuu osaksi suhdetta. Ja sitä muuttuu vähän varovaiseksi kun saa kolhuja. Näkyy eri ihmisissä eri tavoin.
Henkilökohatisesti uskon siihen luonto teoriaani ja kestäviin suhteisiin. Niitä pitää vain vaalia ja pitää olla oikeat elementit kohdallaan.
Ja jos elämä perustuisi pelkkään tilastotieteeseen ja pättelyyn - ei oikein jäisi mahdollisuuksia millekään aidolle. Sydämelle, intuitiolle, ja sille jollekin selittämättömälle.
Toimintavat ovat sitä relismia osittain - romantiikallekin täytyy kuitenkin jäädä tilaa. Harmoninen kokonaisuus. Kaikkine tysrkyine ja myrskyineen.
Uskotko itse parisuhteeseen?