Elämä yllätti, kun mies löysi uuden rakkauden netistä. Olin niin naivi, etten epäillyt mitään. Mies vietti kaiken vapaa-aikansa tietokoneella "musiikkia kuunnellen" ja minä pöllö ajattelin vaan, että on se kivaa kun 50-kymppinen viettää iltojaan musiikkia kuunnellen kotona! Muutaman kuukauden jälkeen mies ilmoitti haluavansa erota ja nyt on uuden rakkaansa kanssa onnellinen! Olkaahan muut ihmiset varuillanne varoittaa nimimerkki pöljä.
Nettirakkaus
Triine
9582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikilla meillä on oikeus päästä pois siitä huonosta suhteesta. Meillä on vain yksi elämä. Tylsä suhde voi tuntua niin tukahduttavalta, että uusi alku on ainoa mahdollisuus. Kun toinen vaan touhaa omiaan, eikä kiinnitä lainkaan huomiota, niin silloin on parempi antaa muille mahdollisuus. Tunteet ovat kuolleet.
Siinäpä kavalkadi naisten tälle palstalle kirjoittamia syitä ottaa avioero. Nyt sinulle, nainen, kävi kuten siskot opettivat.
Niin kävi! Eikä tässä muu auta kuin hyväksyä tapahtunut ja antaa toisen olla onnellinen, vaikka kipeää vielä tekeekin. Minulla on kuitenkin aina ollut mottona se, ettei ketään voi omistaa tai pakottaa rakastamaan. Itse en ole koskaan pettänyt ja olen jo muutaman vuoden alle viiden kympin. En myöskään missään tapauksessa hyväksyä tuota tekoa enkä tiedä annanko sitä edes anteeksi. Tosiasiat kuitenkin myönnän ja sen vuoksi jaksan. Mikä minä olen vaatimaan ikuista rakkautta ja uskollisuutta? Elämä ottaa ja antaa ja nyt meni mun kirjani sinne antamisen puolelle. Toivon vaan, että vielä itsekin saisi tuntea tuollaista ihanaa rakastumisen tunnetta, vaikka tällä iällä ja ulkonäöllä sen mahdollinen toteutuminen taitaa jäädä ;)
Muuta omaa asennettasi. Ei rakkaus ole kiinni iästä tai ulkonäöstä, kyllä ne ovat aivan muut seikat, jotka ratkaisevat. Kyse on kai enemmänkin siitä, miten kahdella ihmisellä synkkaa keskenään. Ja vanha totuus on, että kauneus on katsojan silmässä, rakas ihminen on aina kaunis. Ja kyllä vaihtamalla paranee. joskus kaksi ihmistä eivät vain sovi yhteen, on erilaiset kulttuuritaustat, toiveet, odotukset ja arvostukset. Joku toinen on sopivampi kuin joku toinen. vaihtamalla paranee hyvinkin usein.
näitä ihania kanssa ihmisiä joille avioliitto ei merkkaa mitään...mutta katsos kun villitys laantu- mitä sitten tapahtuukaan.
Mun elämäni mies osoitti mieltään ja lampsi koneelle aivan silmieni edestä ja istui siellä valkkaan...no, minä lähdin ja yksin nyt kumpikin taivastellaan maailmalla.
Ei se netti paha ole vaan ne ihmiset jotka siellä ovat ;(
koskaan mitä kaikkea mieheni on tälle uudelle naiselle selittänyt. Voi olla, ettei tuo toinen tiedä yhtikäs mitään. Sitä on niin helppoa kertoa itsestään ja avioliitostaan vaikka mitä. Tuo uusi nainen voi esim. luulla, että vaimo on halunnut eroa. Turha sitä on ketään syyttää, mutta kyllä ihmettelen niitä naisia / miehiä, jotka hyppäävät yhdestä pitkästä suhteesta suoraan toiseen. Vanha sanonta " ei se vaihtamalla parane" pitänee siinä suhteessa paikkaansa, että omat ongelmat eivät koskaan poistu uuden ihmissuhteen myötä. Partneri saattaa parantua huomattavastikin, mutta omat puutteet, angstit ja heikkoudet ne seuraa mukana eikä niitä pääse pakoon partneria vaihtamalla.
ja ymmärtävästi, vaikka paskamaisen kohtalon koitkin. Tuollaiselle ihmiselle on varmasti vielä paljon hyvää tulossa :-)
Ei niistä omista heikkouksista pääse eroon hyppäämällä sängystä suoraan toiseen sänkyyn. Miehillä on se heikkous, että ei puhuta ja pukahdeta ennenkuin seuraava nainen on jo valmiina. Minusta ero olisi helpompi, jos vaikeuksista ja tyytymättömyydestä olisi puhuttu, sitten erottu ja vasta sen jälkeen haettu se uusi kumppani.
Itselle on käynyt kahdesti tällainen juttu. Ensimmäinen liitto hajosi siihen, kun mies teki lapsen toiselle naiselle ja sekin kerrottiin vasta kun lapsi oli syntynyt. Eron tullessa voimaan lapsi oli jo miltei 1 vuotias!
Toisessa liitossa mies sanoi, että ei ole kolmatta osapuolta. Oli kuitenkin. Sain sen tietää siinä vaiheessa kun jo luulin päässeeni erosta yli. Olinkin selittänyt kaikille, että yhteinen päätös ja sovussa erottiin. Puolen vuoden päästä totuus iski silmille ja eron tuska ja etenkin mielipaha ja suru iski jälleen.
Kolmatta kertaa ei enää tule, sen olen itselleni luvannut! Kyllä saa olla ihme mies jos pääsee saman katon alle yrittämään rehellistä elämää!
Mikä miehiä vaivaa, kun pitää aina valehdella - vaikka olisi kuinka vaikeaa ja hankalaa, niin kyllä sen voisi sanoa ääneen.
Sisällä kuohuu ja piilee se loukattu nainen! Ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää, mutta sitten taas iskee se narttupuoli, joka suunnittelee jos jonkinlaista inhottavaa mielessään exälleen ja hänen uudelle ihastukselleen. Ihmismieli on niin arvaamaton. Tavallaan haluaisin huutaa ääneen ja julistaa, miten inhottava olio exäni on ja miten tuollaisia tióisten avioliiton pilaavia naisia voikaan olla MUTTA sitten taas alan analysoimaan mielessäni omaa käytöstäni ja avioliittoani viimeisiltä vuosilta ja ymmärrän, ettei meillä oikeastaan mitään hääviä ollutkaan enään pitkään aikaan! En vain haluaisi toisen olevan onnellinen, sillä tunnen itseni vielä niin satutetuksi ja yllätetyksi tämän eron tiimoilta. Aika haavat parantaa, mutta voi kun saisi syljettyä tämän kaiken pahan kerralla ulos ja mieluiten "oikeaan kohteeseen" osumalla. Eli se siitä fiksuudesta...
loppumetreillä, kun mies oli jo valintansa tehnyt ja se raivo iski todenteolla päälle... niin silloin suunnittelin vaikka mitä koiruutta miehen kiusaksi. Ihan lapsellista, mutta siinä mielentilassa ymmärrettävää. En koskaan kuitenkaan toteuttanut aikomuksiani. Nyt erosta jo vuosi ja mies onkin nyt alkanut syytellä minua kiusaamisesta, hänen elämänsä vaikeuttamisesta, tavaroiden rikkomisesta, avioliiton rikkomisesta, erosta ja mistä muusta liekin jo syytellyt. En vastaa enää mitään, olen hiljaa, enkä mene siihen sotkuun enää. Aluksi vastasin, mutta kun se ei loppunut, vaan meni kinaamiseksi, niin olen nyt hiljaa. Kai se joskus loppuu.