tulikohan tehtyä

Anoppi asui meistä 30 km:n päässä ja aina oli valittamista asumisestaan ja ajo sinne ja takaisin säässä kuin säässä helvetillistä. Kun jatkuva valittaminen asuinoloista ei laantunut, ehdotimme, että muúttaa lähemmäksi. Saikin rivitaloasunnon, mitä toivoi ja muuton konkerreetisesti hoidimme me mieheni kanssa.

No, nyt mieheni jälleen joutui lähtemään anopille jotain asiaa hoitamaan. Juuri eilen illalla käytiin. Kauempana asuessaan mies auttoi anoppia kaikissa asioissa (ei pääse edes itse kauppaan), mutta 3-4krt/vko. Muutto on vielä aika tuore. Olemme nyt kolme viikkoa päivittäin ensin siivonneet uutta asuntoa, muuttaneet kamoja pikku hiljaa ja mies on järjestellyt asioita aikasemmassa asunnossa. ja tietenkin anópin viikko sitten siirryttyä uuteen asuntoonsa, on ruuvailtu jos jotakin nippeliä sinne ja toista tänne.

Nyt alkaa tuntumaan, että helponnukseksi aiotusta lähemmäs muutosta on tulossa pahempi rasite. Anoppi tosiaan tarvii apua asioittensa hoidossa, mutta pärjää muuten omillaan. Nyt hän tietenkin olettaa, että kun lähempänä ollaan, hänen pillinsä mukaan hypitään alvariinsa.

Eilen illallakin tarjouduimme tekemään pikkuhommia, mutta ei se sopinut, kun pitäähän sitä kylässä rauhassa istua. No, kyllä käsky kävi taas heti aamusta. ja oletettavasti asia, jonka olisi voinut hoitaa eilen.

Odotan päivää, kun joutuu siirtymään vanhainkotiin!
5731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No jos siellä joka tapauksessa joudutte ravaamaan auttamassa joka toinen päivä, niin onhan se nyt tietysti teille helpompaa jos matkaa on vähemmän.

Olettakoon anoppi mitä lystää, mutta eihän teidän nyt sentään tarvitse samantien singahtaa kun anoppi vingahtaa, vaikka asuisitte naapurissa. Tuollainen mistä kerroit, aamulla komentaa tekemään asian jota ei antanut illalla tehdä vaikka tarjouduitte, on jo ihan silkkaa itsekästä passuuttamista. Anoppi käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi ja kokeilee miten härski "hetimullekaikkinyt"-kitinä vielä menee läpi. Älkää alistuko hyväksikäytettäviksi!

Hyvä että jaksatte auttaa vanhaa mummoa, mutta kohtuus kaikessa. Kyllä teidän pitää osata sanoa, että juuri nyt ei sovi mutta yritetään vaikka huomenna tai ylihuomenna ehtiä. Suunnitelkaa työt niin että samalla reissulla tulee hoidettua useampi homma eikä tarvitse joka nippelin takia erikseen käydä. Eikä joka päivä eikä joka toinenkaan. Kerran pari viikossa pitää riittää. Ellei riitä, niin palkatkaa kodinhoitaja. Täytyyhän teillä jäädä aikaa omaankin elämäänne hyvänen aika.
Eihän tuosta nyt mitään tule että kaikki vapaa-aika menee anopin palvelemiseen.

Äänestä

Aluksi pikku kysymys: autollako liikutte? Siinä tapauksessa 30 km ei ole matka eikä mikään missään säässä. Ymmärtäisin, jos välimatkaa on 300 km, niin anopin täytyy päästä lähemmäs, mutta tuota en. Hiukan hajurakoa olisi mukava olla :)

Jos anoppi ei selviä ilman apua, niin sitten on kotipalvelun aika. Varaatte ajan sosiaalipuolelta ja he tulee tarkistamaan, miten hommat hoituu. Voitte reilusti heille kertoa, että haluatte omaa aikaa, ettekä halua juosta alvariinsa hoitelemassa anopin asioita. Omaisilla on oikeus siihen.

Jos taas anopilla on seuran tarvetta, niin siihenkin hätään löytyy vapaaehtoistoimijoita ja ystävätoimintaa. Älkää antako anopin orjuuttaa teitä normaalia kanssakäymistä enempää. Tietysti pikku korjauksia yms. apua voi antaa. Mutta päivittäinen avun vaatiminen on liikaa. Kerro anopille, että koska hän ei selviä yksin, niin olette harkinneet kotiapua hänelle. Reaktiosta näette sitten jatkon :D

Äänestä
  • Minusta tämä anopin mollaaminen oli aika raakaa ja sydämetöntä. Siis hän on muuttanut vasta viikko sitten! Miettikääs nyt, viikko sitten! Johan siinä vielä on kaikenlaista asumisen säätöä, joten auttamista tarvitaan.

    Ja ihan tiedoksi: julkisen avun saaminen on nyt kiven alla, samoin erilaisten hoitopaikkojen saaminen. Siinä punnitaan monia asioita, esim. juuri sitä, onko apua tarvitsevalla ihmisellä lähiomaisia likellä. Minkähän ikäinen tämä anoppi on? Onko hänellä itsenäistä elämistä vaikeuttavia sairauksia? Pystyykö liikkumaan itsenäisesti? Onko dementoitunut.

    Itse elän nyt siinä elämänvaiheessa, että apua tarvitsevat kotiin äiti, anoppi, miniä, jolla 3 pientä lasta. Joo, käyn ansiotyössä lisäksi.
    Yksikään näistä sukulaisistani ei voi saada kotikaupungistamme muuta kuin sukulaisapua. Ei ole resursseja yhteiskunnalla. Joten mitä pitäisi tehdä?

    Äänestä

  • puolihoitsu kirjoitti:

    Minusta tämä anopin mollaaminen oli aika raakaa ja sydämetöntä. Siis hän on muuttanut vasta viikko sitten! Miettikääs nyt, viikko sitten! Johan siinä vielä on kaikenlaista asumisen säätöä, joten auttamista tarvitaan.

    Ja ihan tiedoksi: julkisen avun saaminen on nyt kiven alla, samoin erilaisten hoitopaikkojen saaminen. Siinä punnitaan monia asioita, esim. juuri sitä, onko apua tarvitsevalla ihmisellä lähiomaisia likellä. Minkähän ikäinen tämä anoppi on? Onko hänellä itsenäistä elämistä vaikeuttavia sairauksia? Pystyykö liikkumaan itsenäisesti? Onko dementoitunut.

    Itse elän nyt siinä elämänvaiheessa, että apua tarvitsevat kotiin äiti, anoppi, miniä, jolla 3 pientä lasta. Joo, käyn ansiotyössä lisäksi.
    Yksikään näistä sukulaisistani ei voi saada kotikaupungistamme muuta kuin sukulaisapua. Ei ole resursseja yhteiskunnalla. Joten mitä pitäisi tehdä?

    Kuinkahan meillä tulevaisuudessa käy.
    Äitini "tarvitsee" aina välillä apua mieheltäni vaan ei koskaan minun apu kelpaa.
    Mutta syyllistää kun en auta.
    Tämä on paradoksi.
    En tiedä sitten kuinka käy kun ihan oikeasti tarvitsee apua, kyllä minä muista erittäin hyvin kun kolme kertaa kysyin häntä meille katsomaan lapsia, oli menoa.

    Ja vaan olemaan, ei olisi tarvinnut tehdä mitään.
    Olisi ollut vaan kuin kylässä.
    Lupasi tulla.

    Ja kuulkaa ei kertaakaan tullut, odotin ja sain perua menoni.

    Joka kerta sama juttu, soitin ja kysyin että muistitko, ja mikset tullut, ja vastaus oli sama.
    -" kyllä minä sen muistin".
    Ja silti ei tullut.

    En ole sitten häntä enää koskaan kyläänkään kysynyt, tästä on jo kulunut monta vuotta ja nyt tuolla kylällä toitottaa kun meille ei saa tulla kylään ja senkin vielä lisää että aina saa olla automaatilla hakemassa meille rahaa.

    Sekin on valhe.En ole koskaan häneltä rahaa pyytänyt.

    Äänestä

Olisi ollut kiva tietää, minkä ikäinen anoppisi on. Ilmeisesti sairas ja iäkäs.
Kokemuksesta sanon, ettei helpota. Se on sama asui lähellä tai kaukana.
Ainoastaan säästätte matkoihin kuluneessa ajassa.

Anopilta ei kannata odottaa mitään erityisempää ja korrektimpaa hänen puoleltaan. Muistakaa, että teidän päässänne on järki ja sen mukaan mennään! Ei anopin heppoisen ja ailahtelevan käytöksen vuoksi.

Anoppi voi nyt kiukuta ja höpöttää yhtä ja toista. Hänet voi jossain mielessä asettaa "syyntakeettomaksi", silloin ei niin helposti loukkaannu häneen. Tähän vaiheeseen mennyt ihminen taantuu ikään kuin lapseksi ja on lapsekkaan itsekeskeinen.
Anopille voi rauhallisesti selittää, jos joskus ei pääse tulemaan hätiin sillä hetkellä. Häntä ei kannata missään nimessä yliauttaa. Se on vanhukselle pahasta ja passivoi.
Tiedätte mitä hän kykenee tekemään, ja niihin töihin älkää koskeko. Häntä ei kannata totuttaa siihen, että häntä passataan. Voitte keskustella anopin kanssa viikkotöistä, mitä kullakin viikolla tullaan tekemään.

Anoppi voi osittain yksinäisyyttään kutsua teitä helposti hätiin. Kysy häneltä haluaisiko hän ystäväpalvelusta jonkun käymään säännöllisesti rupattelemassa. Monet seurakunnat ja jotkin yhteisöt järjestävät ystäväpalvelutoimintaa.
Häntä voi kuljettaa kerhoissa.

Kuulostele ja kysele, missä päin olisi vanhustenkerhoja, jonne anoppi pääsisi. Sosiaalitoimikin tietää neuvoa asiassa. Kannattaisi käydä paikan päällä sosiaalihoitajan juttusilla, miten anopin pärjääminen jatkossa onnistuu. Vanhuksille on ikäseura tärkeä ja moni asia hoituu, kun hänelle löydetään juttuseuraa ja vaihtelua elämään.
Teidän pomputtamisennekin varmasti helpottuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virhe? kirjoitti:

Anoppi asui meistä 30 km:n päässä ja aina oli valittamista asumisestaan ja ajo sinne ja takaisin säässä kuin säässä helvetillistä. Kun jatkuva valittaminen asuinoloista ei laantunut, ehdotimme, että muúttaa lähemmäksi. Saikin rivitaloasunnon, mitä toivoi ja muuton konkerreetisesti hoidimme me mieheni kanssa.

No, nyt mieheni jälleen joutui lähtemään anopille jotain asiaa hoitamaan. Juuri eilen illalla käytiin. Kauempana asuessaan mies auttoi anoppia kaikissa asioissa (ei pääse edes itse kauppaan), mutta 3-4krt/vko. Muutto on vielä aika tuore. Olemme nyt kolme viikkoa päivittäin ensin siivonneet uutta asuntoa, muuttaneet kamoja pikku hiljaa ja mies on järjestellyt asioita aikasemmassa asunnossa. ja tietenkin anópin viikko sitten siirryttyä uuteen asuntoonsa, on ruuvailtu jos jotakin nippeliä sinne ja toista tänne.

Nyt alkaa tuntumaan, että helponnukseksi aiotusta lähemmäs muutosta on tulossa pahempi rasite. Anoppi tosiaan tarvii apua asioittensa hoidossa, mutta pärjää muuten omillaan. Nyt hän tietenkin olettaa, että kun lähempänä ollaan, hänen pillinsä mukaan hypitään alvariinsa.

Eilen illallakin tarjouduimme tekemään pikkuhommia, mutta ei se sopinut, kun pitäähän sitä kylässä rauhassa istua. No, kyllä käsky kävi taas heti aamusta. ja oletettavasti asia, jonka olisi voinut hoitaa eilen.

Odotan päivää, kun joutuu siirtymään vanhainkotiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu