Välit äitiini ja isäpuoleeni eivät ole parhaat mahdolliset. Vihaan äitiäni, kun hän ei ikinä kuuntele minua, vaikka tiedän, ettei häneltä mitään neuvoja saisi huoliini - ellei ongelmani liittyisi muotiin tai ulkonäköön. Hän on hyvin pinnallinen ja ei muusta siis puhu. Mutta jostain kumman syystä pikkuvelipuoleni asiat häntä kiinnostavat.... Palataan ajassa muutama vuosi taaksepäin. Olin 15-16-vuotias murrosikäinen ja tunnollinen koulun suhteen. Kapinallisuutta löytyi tietysti, niin kuin kaikilta tuon ikäisiltä. Äiti ei tätä handlannut ja passitti minut loppujenlopuksi lastenkotiin! En vieläkään tiedä miksi siellä olin narkomaanien ja oikeasti apua tarvitsevien keskellä. Äitini ei kai vain "osannut" käsitellä tilannetta ja minua syytettiin tilanteesta. Oikea isäni oli kuitenkin kuvioissa mukana, muttei kyennyt yksiöönsä ottamaan minua, mutta yritti tukea kaikin tavoin. Nyt 16-vuotias veljeni kokee murrosikäänsä potenssiin 10 suhteessa omaani, mutta äiti tukee häntä ja on muutenkin kannustava. Tätä olisin kaivannut itsekin silloin häneltä. Miksen saanut samanlaista kohtelua kuin veljeni? Tunnen itseni kaiken lisäksi kiltimmäksi ja tunnollisemmaksi lapseksi. (Tämän kaiken keskellä minua hakattiin usein äidin, isäpuolen ja miksei välillä velipuoleni toimesta). Poliisille tein ilmoituksia, muttei mitään tehty siellä päässä. Tässä on vain murto-osa kokemastani, mutta päällimmäiset katkeruudet. Muutin kotoa pois 17-vuotiaana ja kaikki meni heti paremmin. Oman itseni herra! Mutta riippuvaisuutta oli pitää yhteyttä äitiini rahan takia- en olisi pärjännyt ilman, maksoi kuitenkin kännykkälaskuni. Vieläkin pidän yhteyttä rahan takia, mutta yritän olla niin kuin ei mikään vaivaisi minua, vaikka vihaan heitä!
Olen nyt kohta 21-vuotias ja asun poikaystäväni kanssa yhdessä. Olemme seurustelleet jo pari vuotta ja olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Opiskelen haluamaani alaa jne.
Mutta jotenkin tämä tilanne häiritsee mieltäni. Olen puhunut ammatti-ihmisten kanssa tästä ja masennuksetkin on koettu moneen otteeseen.. Onko muita ihmisiä, jotka kokevat olleensa kuin koekaniineja ennen sitä "oikean" ja "ihanamman" lapsen tuloa perheeseen? Extemporee vähän kirjoittelin tätä, mutta asia painoi mieltäni ja halusin vain äkkiä purkaa sen johonkin :)
Niin ja lisäys nykyiseen isä-suhteeseeni. Ei meilläkään mitkään syvät tunneyhteydet ole. Puhumme lähinnä talouden ylläpidosta ja opiskelusta, muttei muusta, mutta olen tyytyväinen, että edes jotain...
Olen nyt kohta 21-vuotias ja asun poikaystäväni kanssa yhdessä. Olemme seurustelleet jo pari vuotta ja olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Opiskelen haluamaani alaa jne.
Mutta jotenkin tämä tilanne häiritsee mieltäni. Olen puhunut ammatti-ihmisten kanssa tästä ja masennuksetkin on koettu moneen otteeseen.. Onko muita ihmisiä, jotka kokevat olleensa kuin koekaniineja ennen sitä "oikean" ja "ihanamman" lapsen tuloa perheeseen? Extemporee vähän kirjoittelin tätä, mutta asia painoi mieltäni ja halusin vain äkkiä purkaa sen johonkin :)
Niin ja lisäys nykyiseen isä-suhteeseeni. Ei meilläkään mitkään syvät tunneyhteydet ole. Puhumme lähinnä talouden ylläpidosta ja opiskelusta, muttei muusta, mutta olen tyytyväinen, että edes jotain...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Unohtui mainita, että tässä olen yökylässä äitini luona (selvä virhe tulla tänne, mutta aina jaksan uskoa, että hyvin täällä menisi). Olen saanut jo sadat haukut, että olen jättänyt likaisia astioita ympäri asuntoa, vaikka näin ei ole :D Velipuoleni täällä sotkenut on ja minua syytetään siitä. "Taasko olet sotkenut?!?!" ja "Eihän rakas pikkuveljesi niin tekisi.." Äsken oli joku unohtanut valot vessaan ja äitini päätti selvittää, kuka tämän rikoksen teki. Tiedän, etten se ollut minä, mutta nyt kailotetaan koko talossa, että kuinka suuri valehtelija olen. SIIS USKOMATONTA! Pikku asia, josta ei maailma kaadu! Olen sietänyt koko elämäni tämmöistä pikkupaskaa, mikä ei heilauta ketään! Olen syypää aina! Lähden heti aamulla pois!
Olet 21-vuotias, avoliitossa, opiskelet...ota elämäsi omiin käsiisi ja unohda tuo entinen. Sinua ei ole olemassa äidillesi muuten kuin likasankona! Kännykkälaskunsakin hoitaa aikuinen itse! Sanot pitäväsi yhteyttä rahan takia; olethan kuullut sanonnan "ilmaisia lounaita ei ole"...maksat siis kännylaskusi kuuntelemalla syytöksiä ja olemalla syntipukkina??? Tuollaiset poikalasta palvovat äidit eivät muutu. Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta.
pitkäkestoiseen terapiaan joko kunnan tai kelan kautta. Irtautuminen tuollaisesta todella ikävästä perheestä ja varsinkin omista toiveistaan vanhempien suhteen on hyvin vaikeaa yksin, mutta kuitenkin pakollista, että pääset viettämään omaa aikuiselämääsi ilman menneisyyden taakan kantamista. Voimia!
Kuulkaa hei, te kunnallista terapiaa usein ehdottavat
Nuoren on lähes mahdoton päästä kunnalliseen terapiaan, koska rahaa ei ole ja vaikeita moniongelmaisia alaikäisiä on tulossa jonoksi asti.
Aloita oma itsellinen elämä. Kerää paljon onnistuneita kokemuksia, että pääset kehumaan itseäsi. Seurustele tavallisten iloisten ihmisten kanssa, älä roiku ongelma- tai juoppoporukoissa.
Älä ota rahaa äidiltäsi, olet ollut jo 3 vuotta täysi-ikäinen.
Tuossa aiemmin sait jo hyviä neuvoja. Painottaisin vielä muiden lisäksi että jätä äitisi rauhaan. Jätä koko se porukka omiin oloihinsa. Sinä olet tarpeeksi kauan jo ollut heidän syyllistettävänään ja nyt on tullut aika lopettaa se.
Aina kun tekee mielesi soittaa heille, sano ajatuksillesi "STOP - EI enää". Meille ihmisille kun on annettu tuo valtava lahja kontrolloida ajatuksiamme. Tietenkin se vaatii vähän vaivaa treenta ajaustyyliä eri suuntaan - mutta sen VOI ja täytyykin tehdä.
Muutaman kuukauden harjoiteltuasi tuo onnistuu jo helpommin ja helpommin. Kunnes tyranni perhe jää itsestään taka-alalle ja sinun aivokapasiteettisi alkaa täyttymään älykkäimmillä ja kehittävimmillä ajatuksilla.
Pvästäksesi tuohon pisteeseen sinun on siis aloitettava tuosta maagisesta STOP-ajatuksesta.
Ellet itse pysty maksamaan menojasi, eliminoi ne. Esim. katkaise kännykkäsi sopimus siksi kunnes saat omilla tuloillasi peitettyä kulusi.
Tarvittavat yhteydenpidot voit hoitaa sähkopostitse koulusi tietokoneesta (ellet itse omista internetyhteyttä)
Välillä on näitä taukoja, jolloin en ota mitään yhteyttä, mutta jotenkin päässä kolkuttaa, että eihän omalle äidille saa olla puhumatta? Tosin mielessä käy myös se, ettei äitini voi kohdella minua niin, miten hän nyt tekee, mutta minkäs teet, kun ihmisen mieli on niin heikko ja toiset vain ei välillä ymmärrä. Kiitos asiallisista neuvoista! Psykologi/terapeutti/kunnan järkkäämät keskustelutuokiot terveydenhoitajan kanssa ovat käyneet mielessä, kun tosiaan masennusta on elämässäni ollut, mutta noustu on pohjamudista :) Saas nähdä miten asiat lähtee käyntiin ;) Hyvää alkusyksyä kaikille!
"minkäs teet, kun ihmisen mieli on niin heikko ja toiset vain ei välillä ymmärrä"
"päässä kolkuttaa, että eihän omalle äidille saa olla puhumatta"
Kumpaankin ylläolevaan sinun täytyy käyttää aivovoimistelua josta aiemmin kerroin. Se ei maksa mitään! Vaatii vain aivan pikkuisen itsekuria sanoa ajatuksilleen STOP-ei enää.
Sinun velvollisuutesi itseäsi kohtaan on poistaa pahat ja ilkeät ihmiset elämästäsi. Sinun elämäsi on tarkoitettu kauniiseen ja hyvään, valitse ihmiset joihin käytät ajatusenergiaasi, sen mukaan.
Tietenkin on niiiiin helppo jatkaa samaa tuhoisaa linjaa. Onhan se niin tuttua ja turvallisesti vahingoittavaa ja myrkyttävää.
Vain sinä itse voit rikkoa tuon renkaan.