Paperiliitto haluaa

lopettavan Suomessa. Tämä on ollut jo paperiliiton tarkoitus vuosia. Se on nyt jo onnistunut vähentämään tehtaita. Tälläinen lakoilla uhkailu ei paranna työntekijöiden etuja, vaan pahentaa tilannetta. Paperiliitto ei halua keskustella asioista asiallisesti vaan käyttäytyy agressiivisesti ja se ei tuota mitään positiivista tulosta. Sehän on nähty jo monta vuotta.

Asennevammasta olisi päästävä ensin eroon ja sitä kautta lähteä neuvottelupöytään ja saatava kestäviä ratkaisuja aikaiseksi. Kyllä metsäteollisuus ja työnantajat vastaa, niinkuin sinne huudetaan.

Ei ole metsäteollisuuden vika, eikä työnantajien, jos paperin kysyntä ja maailmanmarkkinahinnat on pohjalukemissa. Tällä vauhdilla paperiliitto onnistuu ja pääsee tavoitteeseensa!
15400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

aloittaa lakon, on se täysin laiton toimenpide. Kuka tai ketkä tästä silloin kärsii, no paperityöntekijät tietysti. Tämä ei ole oikeaa tapaa ja ei ainakaan työntekijän edun mukaista. Nyt voi paperiliitto aloittaa vaikka 5 viikon lakon ja miten se kuvittelee, että se pelastaisi talousvaikeuksissa olevia tehtaita. Kyllä on kirveellä hommia!

Äänestä

Eikä ole pelkästään paperiliittolaisten duunareiden vika että alalla menee huonosti ja miksi Pl-haluaisi että metsäteollisuus loppuisi Suomessa???Kerro!Mistä näitä yksiniittisesti ajattelevia tolloja oikein tulee.............?
ps.ta-puoli ei ole halunnut neuvotella vuosikausiin vaan sanella.

Äänestä
  • että on duunareiden vika, että alalla menee huonosti. Sinulla on luetun ymmärtämisessä vikaa. Sinä olet täysi imbesilli!

    Paperiliitto lietsoo metsäyhtiöitä sekä työnantajia myös vasta toimiin, koska suurin osa paperiliiton lakoista on laittomia. Ei tälläisiä tilanteita hoideta lakolla. Maailman talouteen ei voida vaikuttaa lakolla. Duunarit on se kärsivä osapuoli, kun aletaan lakkoilemaan sellaisista asioista, mihin ei voida saavuttaa mitään.

    Kukahan niitä saneluja laittaa???? Oiskohan paperiliitto??? Se ei kykene neuvottelemaan työpaikkojen säilyvyydestä. Ainoa mistä se on halukas ollut neuvottelemaan on palkkojen korotukset.

    Kohtuuttomat palkkamenot tulee vielä olemaan paperityöntekijän loppu suomessa. Eikö vanha sanonta mene, että ahneella on paskanen loppu.

    Joten pidä sinä vaan se turpas kiinni ja pakene vuorelle poroja paneskelemaan!

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    että on duunareiden vika, että alalla menee huonosti. Sinulla on luetun ymmärtämisessä vikaa. Sinä olet täysi imbesilli!

    Paperiliitto lietsoo metsäyhtiöitä sekä työnantajia myös vasta toimiin, koska suurin osa paperiliiton lakoista on laittomia. Ei tälläisiä tilanteita hoideta lakolla. Maailman talouteen ei voida vaikuttaa lakolla. Duunarit on se kärsivä osapuoli, kun aletaan lakkoilemaan sellaisista asioista, mihin ei voida saavuttaa mitään.

    Kukahan niitä saneluja laittaa???? Oiskohan paperiliitto??? Se ei kykene neuvottelemaan työpaikkojen säilyvyydestä. Ainoa mistä se on halukas ollut neuvottelemaan on palkkojen korotukset.

    Kohtuuttomat palkkamenot tulee vielä olemaan paperityöntekijän loppu suomessa. Eikö vanha sanonta mene, että ahneella on paskanen loppu.

    Joten pidä sinä vaan se turpas kiinni ja pakene vuorelle poroja paneskelemaan!

    Voi lukea sen!Olet ilmeisesti itse viettänyt aikaa paljon vuorilla kun juttusi ovat tuollaisia.Alea Jacta Est!

    Äänestä

Paperifirmojen johto haluaa siirtää tehtaat Suomesta sellaisiin maihin, joissa ympäristö- ja työvoimamääräyksiä ei ole ollenkaan. Tällöin he pystyvät maksimoimaan omat voittonsa polkemalla länsimaalaiselle teollisuuskulttuurille (jonka työntekijäliitot ovat luoneet) tärkeitä asioita. Suomessa lopetettavat tehtaat pitäisi siirtää valtiolle tai Paperiliitolle, jolloin niiden tuotteilla voitaisiin kilpailla Karvisen riistotaktiikkaa vastaan!!

Äänestä
  • onkaan Stora-Ensolla??????????? Sen kun sinäkin oivallat, niin voit miettiä mitä hänen vastuunsa on yhtiössä. Pitäisikö Karvisen jatkaa hälläväliä linjalla ja antaa tehtaiden tehdä tappiota? Mitähän osakkeen omistajat siihen sanoisi? Paljonko valtio menettäisi tälläisellä toimella? Jos parin tehtaan siirrolla suomesta pidetään kilpailukykyisenä loput jäljelle jääneet tehtaat ja taataan osalle paperityöläisiä edes työpaikat. Eikö tällä ole mitään merkitystä?

    Sinusta tulisi hyvä yrittäjä! Olisit, kuin laupias samarialainen.. Kuinka kaun sinun yrityksesi olisi pystyssä? Ei varmaan kauaa...

    Ajattele asioita laajemmin. Älä pelkästään paperiliiton puolelta. Tässä on mukana paljon muutakin, kuin paperiliitto.

    Äänestä

  • Karvinen.. kirjoitti:

    onkaan Stora-Ensolla??????????? Sen kun sinäkin oivallat, niin voit miettiä mitä hänen vastuunsa on yhtiössä. Pitäisikö Karvisen jatkaa hälläväliä linjalla ja antaa tehtaiden tehdä tappiota? Mitähän osakkeen omistajat siihen sanoisi? Paljonko valtio menettäisi tälläisellä toimella? Jos parin tehtaan siirrolla suomesta pidetään kilpailukykyisenä loput jäljelle jääneet tehtaat ja taataan osalle paperityöläisiä edes työpaikat. Eikö tällä ole mitään merkitystä?

    Sinusta tulisi hyvä yrittäjä! Olisit, kuin laupias samarialainen.. Kuinka kaun sinun yrityksesi olisi pystyssä? Ei varmaan kauaa...

    Ajattele asioita laajemmin. Älä pelkästään paperiliiton puolelta. Tässä on mukana paljon muutakin, kuin paperiliitto.

    Vai että pari tehdasta on vasta lähtenyt?? Sepustuksesi on juuri tuollaista perinteistä kapitalistipossun globaalia röhkimistä. Alistetut paperityöläiset, sorron yöstä nouskaa! Vallataan koneet ja kalanterit ja jatketaan siitä mihin Karvinen lopetti. Ei siitä latinopaperista ole kilpailijaksi Suomalaisen paperimiehen rautaisella ammattitaidolla valmistamalle paperille. Silloin ei tarvitse kenellekään kumarrella, kun osakkeenomistajina toimii tehtaantyöntekijät eikä mitkään kasvottomat miljardöörialistajat!

    Äänestä

  • Viira kirjoitti:

    Ostakaa paperiliitto ja liiton jäsenet lakkautettava tehdas ja alkakaa pyörittää sitä.

    Ps. Kotkassa on myynnissä tehdas, ostakaa se.

    Äänestä

  • kauppoja hieromaan kirjoitti:

    Ostakaa paperiliitto ja liiton jäsenet lakkautettava tehdas ja alkakaa pyörittää sitä.

    Ps. Kotkassa on myynnissä tehdas, ostakaa se.

    Kuka tässä ostamisesta on puhunut? Valtio omistajana voi luovuttaa sovinnolla tehtaan tai sitten se voidaan myös vallata. Jo vuosikymmeniä on työläisveljet paperiteollisuudessa raataneet pyyteettömästi juhannukset ja juhla-aatot. Nyt on aika saada työnteolle palkka sekä jatkumo korkoineen ja koneineen!

    ollaa. Ojasta allikkoon! Lisää palkkaa.. Eikö teillä muuta ole päässä, kuin palkkaa lisää. Ei ole ihmekkään ettei työnantajan kannata pitää ihmisiä töissä. Tämä koskee erityisesti just paperiväkeä. Itse itsellenne monttua kaivatte...

    Sitä, kun ollaa aina kauhalla saatu, niin ei voi lusikalla vaatia!

    Äänestä

  • Viira kirjoitti:

    Kuka tässä ostamisesta on puhunut? Valtio omistajana voi luovuttaa sovinnolla tehtaan tai sitten se voidaan myös vallata. Jo vuosikymmeniä on työläisveljet paperiteollisuudessa raataneet pyyteettömästi juhannukset ja juhla-aatot. Nyt on aika saada työnteolle palkka sekä jatkumo korkoineen ja koneineen!

    Jouko Ahonen sanoi vuodelta 2003 olevassa haastattelussa, että työnantaja haluaa eroon juhannuksen pakollisista seisokeista. Sinä sanot olleesi töissä vuosikymmenet juhannusseisokkeina???

    Äänestä

  • yrjänä yrjänänp kirjoitti:

    menneet jo vuosikymmeniä. aikaisemmin vaan seisokkitöissä.

    Äänestä

  • Olet täystollo.

    Äänestä

  • yrjänä yrjänänp kirjoitti:

    Jouko Ahonen sanoi vuodelta 2003 olevassa haastattelussa, että työnantaja haluaa eroon juhannuksen pakollisista seisokeista. Sinä sanot olleesi töissä vuosikymmenet juhannusseisokkeina???

    Työntantaja tosiaan antoi tuolloin julkisuuteen sellaisen kuvan, että koneita halutaan pyörittää vuoden ympäri. Todellisuudessa suuremmat remontit siirrettiin vain juhlapyhiltä edullisempaan ajankohtaan.

    Äänestä

  • Viira kirjoitti:

    Vai että pari tehdasta on vasta lähtenyt?? Sepustuksesi on juuri tuollaista perinteistä kapitalistipossun globaalia röhkimistä. Alistetut paperityöläiset, sorron yöstä nouskaa! Vallataan koneet ja kalanterit ja jatketaan siitä mihin Karvinen lopetti. Ei siitä latinopaperista ole kilpailijaksi Suomalaisen paperimiehen rautaisella ammattitaidolla valmistamalle paperille. Silloin ei tarvitse kenellekään kumarrella, kun osakkeenomistajina toimii tehtaantyöntekijät eikä mitkään kasvottomat miljardöörialistajat!

    Kommunisti hoi, paperitehdas kun jäisi työntekijöidensä varaan, se olisi nurin alta aikayksikön. Ei muutama alemmas koulutustason napinpainaja pärjää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

metsäteollisuuden kirjoitti:

lopettavan Suomessa. Tämä on ollut jo paperiliiton tarkoitus vuosia. Se on nyt jo onnistunut vähentämään tehtaita. Tälläinen lakoilla uhkailu ei paranna työntekijöiden etuja, vaan pahentaa tilannetta. Paperiliitto ei halua keskustella asioista asiallisesti vaan käyttäytyy agressiivisesti ja se ei tuota mitään positiivista tulosta. Sehän on nähty jo monta vuotta.

Asennevammasta olisi päästävä ensin eroon ja sitä kautta lähteä neuvottelupöytään ja saatava kestäviä ratkaisuja aikaiseksi. Kyllä metsäteollisuus ja työnantajat vastaa, niinkuin sinne huudetaan.

Ei ole metsäteollisuuden vika, eikä työnantajien, jos paperin kysyntä ja maailmanmarkkinahinnat on pohjalukemissa. Tällä vauhdilla paperiliitto onnistuu ja pääsee tavoitteeseensa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu