RAUTL

No nii. Nyt saneeraa VR porukkaa pihalle. 1200 olis niiku liikaa ja ilmeisesti suurin saneeraus koskee Cargon puolta. Mitä tekee liitto?? No ei mitään tietenkään kun VR on ilmoittanut vähennyksiin PYRITTÄVÄN pehmein keinoin eli esim eläkejärjestelyin. Voi vittu. HAH, HAH. 2-3 vuoden kuluessa on porukkaa jäämässä eläkkeelle noin 1400 henkeä konsernin palveluksesta. Sen tietää VR, sekä sen tietää liitto. Sehän on normaali ilmiö. Ei sitä ennenkään ole saneerausohjelmaksi nimitetty ja tiedoitettu julkisesti. Eli varautukaa Cargon porukka pahimpaan. Lopputilejä tulee tai sitten tarjotaan siirtoa Huitsinvitun Nevadaan, ota tai jätä.
Eli nyt liiton vellihousut, ryhtiä toimintaan. Ylityökielto heti päälle neuvotteluiden ajaksi kunnes on faktat tiedossa. Tämä siksi,että porukka ei tunnu sitä itse tajuavan, vaan painavat hulluna ylitöitä, vaikka jo sovitut lomautukset vielä edessä ja nyt sitten sokerina pohjalla tämä ilmoitettu 1200 hengen vähennystarve.
En tiedä millä parometrillä laskettuna on kuljetusten määrä rautateillä 30% vähentynyt ja missä ajassa. Verrataanko viime ja edellisvuoden huippulukuihin, jotka saavutettiin ylityötunnit tappiin vetämällä. Ehkä nyt ollaan palattu "normaaliin" tonnimäärään. Ihmettelen vaan miten voi työntekijöitä olla liikaa, kun tätäkään työmäärää ei pystytä ilman ylitöitä hoitamaan ja osa töistä jää miespulan vuoksi työvuoron aikana tekemättä??
10 vuotta rahtipuoli tahkonnut VR:lle satoja miljoonia. Puoli vuotta ja perseellään muka koko firma..???
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"osa töistä jää miespulan vuoksi työvuoron aikana tekemättä??"

Veikkaan, että siellä on tietty "perusporukka", joka on enemmän saikulla kuin töissä. Yllättäen tämän ryhmän vuoksi "kunnon väki" kuormittuu enemmän ja joutuu tekemään ylitöitä.

Äänestä

Siitäs saavat ahneet junamiehet. Sen siitä saa palkaksi kun lakkoilee joka vuosi, pysäyttelee junia tunnin välein ja pyytää kohtuutonta palkkaa. 30% palkanalennuksilla olisi vältytty tältäkin uutiselta.

Toivottavasti kaikki kiskoliikenne siirtyy pois suomesta vaikkapa Intiaan, jossa väkeä riittää ja veturikuskit tekevät hommia pienelläkin palkalla!!1

Äänestä
  • sinnehän se siirtyy paperitehtaat ym. joten onhan se tavara jollain saatava kuskattua...

    Äänestä

Liitto on jo luultavasti hyvin tietoinen mistä porukkaa vähennetään ja kuinka paljon koska "neuvotteluja " on jo käyty ennen asian julkistamista.Seuraavaksi liitto rupeaa neuvottelemaan julkisesti ja ollaan olevinaa niin äkäistä että arempia hirvittää.Ollaan ehkä jopa päivä lakossa jonka jälkeen liitto näyttää vakavaa naamaa ja sanoo että kaikkemme ollaan tehty mutta ei mahda mitään.VR tulee luultavasti tarjoamaan näennäistä uudelleensiottamista juuri sieltä huitsinvitun nevadasta kuin suoraa irtisanomista tietäen että monikaan paikkaa ei pystyt ottamaan vastaan ja silloin VR:llä onkin käsissään irtsanomis peruste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cargon kiskomies kirjoitti:

No nii. Nyt saneeraa VR porukkaa pihalle. 1200 olis niiku liikaa ja ilmeisesti suurin saneeraus koskee Cargon puolta. Mitä tekee liitto?? No ei mitään tietenkään kun VR on ilmoittanut vähennyksiin PYRITTÄVÄN pehmein keinoin eli esim eläkejärjestelyin. Voi vittu. HAH, HAH. 2-3 vuoden kuluessa on porukkaa jäämässä eläkkeelle noin 1400 henkeä konsernin palveluksesta. Sen tietää VR, sekä sen tietää liitto. Sehän on normaali ilmiö. Ei sitä ennenkään ole saneerausohjelmaksi nimitetty ja tiedoitettu julkisesti. Eli varautukaa Cargon porukka pahimpaan. Lopputilejä tulee tai sitten tarjotaan siirtoa Huitsinvitun Nevadaan, ota tai jätä.
Eli nyt liiton vellihousut, ryhtiä toimintaan. Ylityökielto heti päälle neuvotteluiden ajaksi kunnes on faktat tiedossa. Tämä siksi,että porukka ei tunnu sitä itse tajuavan, vaan painavat hulluna ylitöitä, vaikka jo sovitut lomautukset vielä edessä ja nyt sitten sokerina pohjalla tämä ilmoitettu 1200 hengen vähennystarve.
En tiedä millä parometrillä laskettuna on kuljetusten määrä rautateillä 30% vähentynyt ja missä ajassa. Verrataanko viime ja edellisvuoden huippulukuihin, jotka saavutettiin ylityötunnit tappiin vetämällä. Ehkä nyt ollaan palattu "normaaliin" tonnimäärään. Ihmettelen vaan miten voi työntekijöitä olla liikaa, kun tätäkään työmäärää ei pystytä ilman ylitöitä hoitamaan ja osa töistä jää miespulan vuoksi työvuoron aikana tekemättä??
10 vuotta rahtipuoli tahkonnut VR:lle satoja miljoonia. Puoli vuotta ja perseellään muka koko firma..???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu