Ongelmana seksi

Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä vajaat kolme vuotta ja meillä on ollut jo pidempään tavanomainen ongelma suhteessa. Poikaystäväni haluaisi lisää seksiä itselleni nykyinenkin määrä on ihan liikaa.

Onko olemassa miehiä, jotka eivät kaipaa niin kauheasti seksiä? Itse olen sen tyylinen nainen, joka ei sitä ole koskaan pahemmin kaivannut. Minulle parisuhteessa on tärkeämpää läheisyys.
13835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No kuinka usein hän sitten haluaa?

Äänestä

tule kestämään.. Seksi on kuitenkin, ainakin mun mielestäni suhteen liima, se mikä pitää yhdessä. Vielä kun näytät nyrpeää naamaa kun armosta annat, niin kohta jo kuolinkellot soi suhteellennen. Loppumaan noin epäsuhta suhde varmaan on tarkoitettukin; saapahan joku seksiin orientointunut nainen kumppanin, jolle seksi maistuu. Ehkä sinäkin löydät jonkun, jolle on tärkeämpää pidellä kädestä ja jutella mukavia. Toiset sillä välin panee asiat kuntoon ja kohdalleen.

Äänestä
  • Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: suunnittelijat ja ne jotka laittavat suunnitelmat toteen. Mieti kumpi ryhmä tulee ns. pitkässä juoksussa voittamaan?
    Kädestäpitäjät löytävät toisensa ja katsovat toisiaan loputtomiin silmiin ja seksyä harrastavat panevat toimeksi ja lisääntyvät. Näin se menee ja lopulta kädestäpitävät unelmoijat ovat kuolleet sukupuuttoon.Yksinkertaustettua mutta täysin mahdollista.

    Äänestä

On niitä, mutta eivät sitten välttämättä muutenkaan ole kovin helliä ja mukavia kädestä pitäjiä. Yleensä ovat tylsimyksiä ja sohvaperunoita, jos nainen ei seksuaalisesti kiinnosta. Poikaystäväsi kaipaa lisää seksiä ja sinä et. Se ei ole välttämättä kovin hyvä yhdistelmä. Pystyyköhän poikaystäväsi olemaan uskollinen sinulle, kun halut noin kovasti vievät? Tilaisuuden tullen voi antaa haluilleen helposti periksi, jos kokee, ettei sinun kanssa saa tarpeeksi. Läheisyys on naiselle tärkeämpää, mutta se on ongelma miehelle, kun miestä rupeaa heti panettamaan. Siksipä vaikea juttu ja pitäsi teidän varmaan jutella asiasta.

Jos etsit miestä sen perusteella, että hän ei haluaisi kovasti seksiä, niin miten sen tuot miehelle esille? "Mites on sun halut?, minä kun en niin välitä". Tuskin moni mies haluaa vaimokseen pihtaavaa tai vaan lläheisyydestä nauttivaa naista.

Äänestä
  • "Tuskin moni mies haluaa vaimokseen pihtaavaa tai vaan lläheisyydestä nauttivaa naista."
    Aika moni sellaisen saa kuitenkin aikaiseksi.
    Mistähän se johtuu?
    Mistä se semmoinen johtuu, että aika moni tyrkyttää ratkaisuksi heti eroa, eikä tule muu mieleen, ei oikein tule mieleen, mistä voisi johtua, ettei toinen koe seksissä läheisyyttä, eikä saa siitä nautintoakaan.

    Kyllä se toinenkin voi joustaa ja pystyy olemaan uskollinen, vaikkei aina saakaan kun haluaa, on aika omituinen ajatus siitä, että kun on parisuhde, vaikka se muuten olisi kunnossa, voi lähteä heti panemaan muita, jos omat toiveet eivät aina toteudu.
    Kun maailmassa olisi pitänyt jo oppia ettei ihan kaikkea aina kuitenkaan saa, eikä se toinen ihminen ole siinä vain omien halujen tyydyttäjänä.

    Toisen pettäessä (miehen tai naisen) mietitään lähes aina, että joo, se ei ole kotona saanut, mutta ei mietitä, miksi se ei ole saanut. Tai sitä, että etenkin miesten kohdalla: pitäähän sen saada tarpeeksi, tai se pettää. Mutta mitä siitä puuttuu? Mitä tuossa lauseessa on kieroutunutta, koska jotain siinä on?

    Tietenkin voi olla niinkin, että halut ovat niin kertakaikkisen kaukana toisistaan, ettei sovita yhteen, mutta suurimmaksi osaksi kyse on yleensä jostain muusta. Mistähän voisi olla kyse... Hmmm....
    Kun seksi on todella läheistä ja intiimiä ja siinä nimenomaan pitäisi olla läsnä, niin miten se onkin niin, että monelle se on vaan panemista ja suostumista ja niin edelleen.

    Ja kyllä olen erimieltä, ihmisissä, niin miehissä kun naisissakin on enemän ja vähemmän seksuaalisia ja seksihaluisia, eikä ne kaikki miehet, jotka ei jatkuvasti panna halua, ole tylsiä sohviksia tai epähelliä pällejä. Heillä vaan ei ole kovin korkea libido.... Vai olisiko se vika silloinkin jossain määrin ainakin kumppanissa? Voisiko olla mahdollista?

    Ainakin jossain tapauksessa.

    Äänestä

en ole kieltämässä mieheltä seksiä ellen ole tosi kipeänä. En ole niin kiinnostunut edes koko jutusta ja se on usein epämiellyttävää, mutta jos saan tuottaa mielihyvää miehelleni niin suostun siihen ilomielin.

Äänestä

Ikävä sanoa, mut ehkäpä teidän kannattaa erota. =(

Jos seksuaaliset halut on hyvinkin eri tasoset, ni tilanne tulee ainoastaan pahenemaan ajan mittaan. Ja on väärin kumpaakin osapuolta kohtaan jos joutuu tyytymään niukkaan seksielämään..ja vastaavasti jos toinen joutuu "väkisin" harrastamaan seksiä...

Ymmärrän paremmin miestäsi siinä suhteessa, että seksi on itsellenikin erittäin tärkeetä ja olennainen osa parisuhdetta, jota ilman en jäisi suhteeseen...sama pätee kyllä läheisyyteenkin...ne kun (mielestäni) kulkee muutenkin käsi kädessä.

Äänestä

On olemassa, ihan siinä missä naisiakin, mutta harvoinpa se tutustumisvaiheessa tulee ilmi. Se tulee vasta siellä suhteen pidemmissä jaksoissa sitten. Ehkä et kuitenkaan sellaista tarvitse.

Monestihan se on niin (aina?), toinen haluaa enemmän kun toinen.
Tässä jotain parannusehdotuksia, mitkä kylläkin edellyttää puhetta ja keskinäistä avoimuutta ja sopimista, sekä tahtoa molemmilta, laittaa ne asiat kuntoon:

- Sä haluat läheisyyttä, ehkä teillä seksissä ei ole sitä riittävästi? Tutustukaapa vaikka tantraseksiin, hengitelkää yhdessä sylikkäin, ja alasti, tehkää pidempiä esileikkejä ja keskittykää seksissä välillä kaikkeen muuhun kun yhdyntäkeskeisyyteen. Alkakaa miettiä keinoja saada seksiin enemmän leikkimielisyyttä ja läheisyyttä.

- Kertokaa toisillenne eroottisia tarinoita. Ne tulevat teistä itsestänne. Porno on muitten tuote eikä siksi lähennä, tv vie aina läsnäolon jonnekin muualle. Jos haluatte läheisyyttä, teidän pitäisi pystyä avautumaan toisillenne enemmän, ja keksimään oma maailmanne, mikä olisi pääosin teidän luomamme.

- Teidän pitäisi saada myös keskenänne sovittua, että okei, te haluatte seksiä eri määriä, sinua houkutellakseen tehdään nyt näitä lähentäviä juttuja, ja sä ehkä alatkin haluamaan seksiä vähän enemmän, mutta se painostus on saatava pois, eikä toista voi kuitenkaan pakottaa haluamaan enemmän. Joten miehesi voisi harrastaa itsetyydytystä hieman enemmän, koska se on myös parisuhteessa mahdollisuus: silloin kkun toinen ei pysty tai kertakaikkiaan halua, sillä saa paineita pois. Lisäksi kun haluaa itse huomattavasti enemmän, on jollain terveellä tavalla kuitenkin saatava seksuaalista tyydytystä ja masturbointi on siihen hyvä keino: ei tarvitse pettää, eikä ole vaaraa taudeista tai raskaudesta, ja kun paine ja painostus puuttuu, on toisen myös helpompi suostua seksiin.

Seksuaalista halua ei lisää toisen kinuaminen tai pahimmillaan uhkailu, eikä pelko pettämisestä!

- Yksi hyvä keino on ollut jääkaappimagneetit, mitä on myös tv:ssä nähty näitä seksuaaliterapeuttien neuvomien pariskuntien apuvälineinä. Jääkaapissa on kaksi magneettia, kun ne ovat ylhäällä, tekee mieli seksiä ja kun alhaalla, ei tee.
Sitten voi kartoittaa, mikä toimii ja mikä ei, mitkä ovat parhaita aikoja, mitkä eivät. Siis, eikä tarvitse aina olla roikkumassa hihassa kiinni. Sitä voi kokeilla?

- Sitten voitte miettiä, mikä lisäisi seksuaalista halukkuutta: tuoksuöljyt kotona voi auttaa (ylang, ylang tuoksulampppuun muutama tippa) , yy on virittävä tuoksu, ja voitte tehdä seksistä erikoisia hetkiä teille: laittaa kynttilöitä makuuhuoneeseen, tuoksua ja pitkiä esileikkejä.
Miten olisi eroottinen hieronta, miehesi voisi hieroa vaikka manteli- tai jasmiiniöljyllä koko kropan ja suudella välillä, ja ehä sinulle pitäisi saada sitä nautintoa enemmän? Kun et koe läheisyyttä seksissä siis. Hän voisi myös antaa sinulle orgasmin ensin, käsillä tai jos hänelle käy niin suulla.

- Koetko epävarmuutta? Sekin vähentää halukkuutta. Siis jos vaan "suostuu" aina, muttei koe asian olevan oma, ja hallussa. Joten voisitko sinäkin hieroa, poikaystäväsi neuvoa vaikka suuseksissä, jos siis se sinulle käy, voisitteko harrastaa seksiä joskus vaikka suihkussa, eteisessä ja komerossa: hankkia siihen jännitystäkin?

Huumori ja huomioiminen on todellä tärkeitä asioita, ja seksi kyllä on läheisyyttä lisäävää, jos siinä on läheisyyttä. Mutta monesti se on pelkkää orgasmin tavoittelua ja sitä itteään, eikä läsnäoloa ja hyvänä pitoa, ja silloin siihen ei sitä läheisyyttä tule. Kun taas seksissä on aitoa läheisyyttä ja luottamusta, myös pikapanot voivat olla rakkauden osoitus.

Tietenkään yksin et voi asioita korjata, jos poikaystäväsi ei halua lähteä mukaan, tai ei kertakaikkiaan suostu näkemään asioitten eteen vaivaa, on parempi ehkä vaihtaa poikaystävää.
Missään tapauksessa en suosittele sitä, että itse kärvistelee toisen painostuksen alla, eikä mitään korjata, tai sitten yksinään tekee enemmän ja suostuu ja suostuu, saamatta itse mitään. En miehille enkä naisille. Koska muutakin on olemassa ja parisuhteessa seksikin on iso osa elämää, eikä sitä kannata haaskata keneen tahansa.

Joskus myös yksin voi olla seksielämäänsä tyytyväisempi kuin toisen kanssa. Mutta nämä ovat yksilökohtaisia juttuja, ja sun tarttee miettiä, mikä teidän juttu on.

Äänestä

Itse pysyttelen sinkkuna juuri sen takia,et seksi evvk minua.En ole muuta tehnytkään kuin puinut asiaa sykologilla ja lääkkeilläkään ei herää mielenkiinto seksiin.Pitää jo hyväksyä oma persoona ja tavallaan,niin,luovuttaa.Et silleen kuitenkaan suhteeseen ei suositella kaltaistani,joka on frigidi omasta halustaan.

Äänestä
  • Sisältääkö seksi aina yhdynnän? Toisin sanoen, riittääkö miehelle, että hoitaisit hänet käsin / suulla silloin kun sinun ei tee mieli? On mukavaa vaihteluakin. Huomioiko hän sinun tarpeesi ja sinun nautintosi? Vai oletko hänelle vain REIKÄ????

    Äänestä

sitten voi päästä lähelle, jos ei seksissä? Melkoisen kiinnihän siinä ollaan, asennosta riippumatta...

Totta puhuen, ennen eroamista kannattaa miettiä, miksi et halua seksiä hänen kanssaan. Ilmeisesti olette melko nuoria (puhut poikaystävästä), joten hänellä ei ehkä ole vielä tarvittavia naisenkäsittelytaitoja. Sinun kannattaa sanoa hänelle, mitä haluat ja varsinkin se, mitä et halua. Poikaystäväsi ei ehkä ole vielä oivaltanut, että antoisaan seksiin kuuluu muutakin kuin "sitä sinne";)

Äänestä
  • Ja sitte on toisinkin päin, et mies ei halua. JA KUN HALUAA, HALUAA VAAN NOPEASTI ILMAN ESILEIKKEJÄ. Ja nyt on ikää. Ihmiset on erilaisia ja joitakin juttuja pystyy sovittelemaan, mutta erilaiset halut kyllä vaikeuttavat suhdetta. ja katkeroittavat...

    Äänestä

Jos se ei toimi, voi yhtä hyvin olla vaan kaveri tai jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


........................ kirjoitti:

Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä vajaat kolme vuotta ja meillä on ollut jo pidempään tavanomainen ongelma suhteessa. Poikaystäväni haluaisi lisää seksiä itselleni nykyinenkin määrä on ihan liikaa.

Onko olemassa miehiä, jotka eivät kaipaa niin kauheasti seksiä? Itse olen sen tyylinen nainen, joka ei sitä ole koskaan pahemmin kaivannut. Minulle parisuhteessa on tärkeämpää läheisyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu