Nyt riittää

Joka päivä saamme lukea, että se ja se firma irtisanoo niin ja niin monta työntekijää. Tuntuu, että asialle ei näytä tulevan loppua. Yleensä suuri osa irtisanotuista on sieltä vanhemmasta päästä, joilla ei tämän jälkeen ole enää mitään toivoa uudesta työpaikasta. Kuitenkin hallitus toivoo, että ollaan pidempään töissä = mahdoton yhtälö. Valtionkin firmoista irtisanotaan kuten muistakin ja niitä vanhempia etupäässä. Valtion puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa keskenään. Minusta nämä irtisanomiset ovat tällä hetkellä kyllä vähän liioiteltuja, miksi ei tehdä kaikki enemmän osa-aikaista viikkoa. Mutta ei, me joudumme km-tehtaalle, ehkä molemmat perheenjäsenet yhtäaikaa. Sitten on tosi hauskaa kun pitää miettiä koska ja mistä saa uuden työpaikan, miten maksaa asuntolainat, kuinka rahat riittävät ruokaan ja muihin menoihin, lasten harrastuksiin, jne, jne. Yks kaks ihmisestä tulee ns. toisen luokan kansalainen kaikkine henkisine ja taloudellisine ongelmineen. Tämä on sitä realistista nykypäivää, jolle varmaan voitaisiin tehdä työnantajien ja valtionkin puolesta enemmän, jos vain todella halutaan.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tää maa jakautuu todella parhaillaan monen kerroksen ihmisiin. Ääripäät ovat ne joilla on rahaa tehdä vaikka mitä ja sitten ne, joilla ei ole edes kunnolla leipää. Suomalainen hyvinvointivaltio on kohta vain muisto menneestä. Kohta meillä on omia suomalaisia kerjäläisiä kadunkulmissa kilpailemassa romanilaisten kanssa. Nykyinen hallitus on hoitanut ja hoitaa edelleen kaikki hommat päin persettä ja kukaan ei tee mitään. Ei mitään mielenosoituksia, lakkoja tai muuta vastaavaa. Kaikki vain valittavat ja hyväksyvät tilanteen. Nyt pitäisi mennä takaisin 60-luvun
tapoihin, jolloin marssittiin eduskuntalolle, lakkoiltiin ja pidettiin huoli asioiden oikeasta suunnasta itse, eikä vain istuttu tumput suorassa ja odotettu kuten nyt.
Nyt äkkiä toimimaan ja hoitamaan hommat kuntoon. Paperiliitollakin meni pupu pöksyihin, vaikka ensin uhottiin jopa pysäyttää kaikki Suomen paperitehtaat. Jos duunarit eivät itse pidä puoliaan ja äänestä oikeaa puoluetta, ei pidä valittaa myöskään näillä sivuilla.

Äänestä

niitä lapsia tehdä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samassa suossa kirjoitti:

Joka päivä saamme lukea, että se ja se firma irtisanoo niin ja niin monta työntekijää. Tuntuu, että asialle ei näytä tulevan loppua. Yleensä suuri osa irtisanotuista on sieltä vanhemmasta päästä, joilla ei tämän jälkeen ole enää mitään toivoa uudesta työpaikasta. Kuitenkin hallitus toivoo, että ollaan pidempään töissä = mahdoton yhtälö. Valtionkin firmoista irtisanotaan kuten muistakin ja niitä vanhempia etupäässä. Valtion puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa keskenään. Minusta nämä irtisanomiset ovat tällä hetkellä kyllä vähän liioiteltuja, miksi ei tehdä kaikki enemmän osa-aikaista viikkoa. Mutta ei, me joudumme km-tehtaalle, ehkä molemmat perheenjäsenet yhtäaikaa. Sitten on tosi hauskaa kun pitää miettiä koska ja mistä saa uuden työpaikan, miten maksaa asuntolainat, kuinka rahat riittävät ruokaan ja muihin menoihin, lasten harrastuksiin, jne, jne. Yks kaks ihmisestä tulee ns. toisen luokan kansalainen kaikkine henkisine ja taloudellisine ongelmineen. Tämä on sitä realistista nykypäivää, jolle varmaan voitaisiin tehdä työnantajien ja valtionkin puolesta enemmän, jos vain todella halutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu