Elikkäs aloin pohtimaan olenko sairas vai mikä mussa on vikana, kun en voi kertakaikkiaan olla pettämättä. Eli olen kihloissa menossa naimisiin ja meillä on yksi vuoden vanha yhteinen lapsi. Kaikki on hyvin oikeastaan paremmin kuin hyvin. olen todella onnellinen mieheni kanssa, seksi sujuu ja on fantastista ja meillä menee siis todella hyvin. No silti petin miestäni (taas), kyseessä oli kylläkin känninen yhden illan juttu, mutta kuitenkin petin. Ja tämä ei siis todellakaan ollut eka kerta.
Aikaisemmin petin suhteen alkuaikoina kun suhde ei ollut vielä niin vakavalla pohjalla (näistä mieheni ei tiedä). Sitten jossain kohtaa meillä meni todella huonosti ja miehellenikin oli jotain säpinää muiden kanssa, mutta ei todellakaan mitää vakavaa ja taas minä petin. Tästä pettämis kerrasta kerroin miehelleni ja selvittelimme sitä monta vuotta. Tänä aikana en miestäni pettänyt kertaakaan eikä oikeastaan käynyt mielessäkään. No tästä selvittiin ja olimme onnellisempia kuin koskaan ja aloimme tosissamme rakentaa tulevaisuutta yhdessä.
No kunnes taas sitten petin, mutta tällä kertaa ei tullutkaan huonoa omaatuntoa eikä mitään tarvetta kertoa siitä miehelleni. Ajattelin että miksi rikkoa jotain niin hyvää kuin meillä on, en siis kertonut ja jatkoimme yhdessäoloa ja olimme edelleen onnellisia.
Sitten saimme lapsen ja kaikki oli hyvin, suhteemme oli ehkä vahvimmalla pohjalla kuin ikinä ja sitten taas petin. No tähän mieheen olen ollut yhteyksissä ja näemme uudelleenkin, elikkäs juttu vaan pahenee. Mutta pääpointina siis minulla ei ole lainkaan huonoa omaatuntoa tai fiilistä hommasta. Rakastan miestäni ja sitä kaikkea mitä meillä on enkä haluaisi sen koskaan menevän rikki, mutta miksi teen tälläistä??? kyselen sitä itseltäni, mutta vastausta en ole keksinyt.
Aikaisemmin petin suhteen alkuaikoina kun suhde ei ollut vielä niin vakavalla pohjalla (näistä mieheni ei tiedä). Sitten jossain kohtaa meillä meni todella huonosti ja miehellenikin oli jotain säpinää muiden kanssa, mutta ei todellakaan mitää vakavaa ja taas minä petin. Tästä pettämis kerrasta kerroin miehelleni ja selvittelimme sitä monta vuotta. Tänä aikana en miestäni pettänyt kertaakaan eikä oikeastaan käynyt mielessäkään. No tästä selvittiin ja olimme onnellisempia kuin koskaan ja aloimme tosissamme rakentaa tulevaisuutta yhdessä.
No kunnes taas sitten petin, mutta tällä kertaa ei tullutkaan huonoa omaatuntoa eikä mitään tarvetta kertoa siitä miehelleni. Ajattelin että miksi rikkoa jotain niin hyvää kuin meillä on, en siis kertonut ja jatkoimme yhdessäoloa ja olimme edelleen onnellisia.
Sitten saimme lapsen ja kaikki oli hyvin, suhteemme oli ehkä vahvimmalla pohjalla kuin ikinä ja sitten taas petin. No tähän mieheen olen ollut yhteyksissä ja näemme uudelleenkin, elikkäs juttu vaan pahenee. Mutta pääpointina siis minulla ei ole lainkaan huonoa omaatuntoa tai fiilistä hommasta. Rakastan miestäni ja sitä kaikkea mitä meillä on enkä haluaisi sen koskaan menevän rikki, mutta miksi teen tälläistä??? kyselen sitä itseltäni, mutta vastausta en ole keksinyt.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole yhtään "sairaampi" kuin miehesikään ,jok antaa anteeksi kaiken.
Anna asian olla =)0.
sinussa sen kummempaa vikaa ole kuin että olet krooninen pettäjä ja jatkat tulella leikkimistä niin kauan kuin saat oikein kunnolla näpeillesi ja mies näyttää sinulle ovea saatuaan rysän päältä kiinni. Ei nimittäin kannata tuudittautua siihen, että kerta toisensa jälkeen saat anteeksi sen, että jaat "rasiaasi" muillekin. Se seikka, ettei omatuntosi lainkaan kolkuta, vaikka tiedät tekosiesi olevan väärin, kertoo, ettei tautiisi taida kovin äkillistä parannuskeinoa olla.
Vastaus; kyllä olet. Lapsesikin tulee olemaan siinä vaiheessa äärimmäisen ylpeä huorivasta äidistään kun ikää ja älliä tulee. Tai, jos äitiinsä tulee, huoli on aiheeton.
Sairaudesta niin tiedä, mutta lapsellisen typerä. Tapapettäjä, joka elää vain oman napansa, tai sen alusen ympäröimänä.
Nauti hyvästä seksistä ja rakasta miestäsi. Kaikki tyytyväisempiä!