Mieheni jäi kiinni salasuhteesta, oikeastaan jäi kiinni vasta siinä vaiheesa, kun suhde oli loppunut. Myönsi suoraan, että ihastus vei ja katuu tekoaan, rakastaa minua ja haluaa jatkaa. On osoittanut kyllä sen osallistumalla kotitöihin yms. vastaavaa, MUTTA ainahan miehet sanovat katuvansa, kun käry käy, enkä ole enää sinisilmäinen mieheni suhteen. Olin todella pohjalla ensimmäiset kuukaudet ja mies lohdutti, paapo ja tuli terapiaankin, sanoi tekevänsä, mitä vain, että saataisiin avioliitto kuntoon. Ei päivääkään ole mennyt, ettei kertoisi, että rakastaa.
Nyt olen ajatellut nostaa itseni vaikka väkisin ylös suosta ja näyttää, että PÄRJÄÄN, vaikka yksinkin. En halua olla enää mieheni silmissä sellainen, joka säälittelee itseään, voi, voi, koska tällöin annan itsestäni sellaisen kuvan, että voi ressukkaa.En voisi koskaan lähteä kostamaan siten, että tekisin samat temput kuin mieheni, mutta jotakin ajattelin kehittää, että todella tiedän, että mieheni haluaa todella MINUT.
Olisiko typerää teidän mielestänne, että alkaisin satsaamaan itseeni todella paljon, uusi hiustyyli, ylimeikattu laittaminen, (tarkoitan siis sitä, että meikkaisin enemmän kuin ennen), vaatekaappiin ilmestyisi uusia rohkeita alusvaatteita, karvojen ajelua, liikuntaan satsaaminen kovalla kädellä, en olisi aina tavoitettavissa, kun mieheni soittaa, siis tajuattehan pientä jäynää...? Baareissa en halua juosta, mutta kaikkea muuta tekemistä voisi kehitellä.
En todellakaan halua, että mieheni pitää minua enää itsestään selvyytenä, vaan joko olen hänelle tärkeä tai sitten en. Haluan myös miehelleni viestittää, että ruusunpunaiset lasit on minun silmiltäni pudonnut, että en todellakaan ole se sama ihminen kuin ennen, että mitä tahansa sepitellään.
Voitte haukkua hulluksi, idiootiksi, mutta tietysti olisi kiva saada jotain vinkkejäkin...
Nyt olen ajatellut nostaa itseni vaikka väkisin ylös suosta ja näyttää, että PÄRJÄÄN, vaikka yksinkin. En halua olla enää mieheni silmissä sellainen, joka säälittelee itseään, voi, voi, koska tällöin annan itsestäni sellaisen kuvan, että voi ressukkaa.En voisi koskaan lähteä kostamaan siten, että tekisin samat temput kuin mieheni, mutta jotakin ajattelin kehittää, että todella tiedän, että mieheni haluaa todella MINUT.
Olisiko typerää teidän mielestänne, että alkaisin satsaamaan itseeni todella paljon, uusi hiustyyli, ylimeikattu laittaminen, (tarkoitan siis sitä, että meikkaisin enemmän kuin ennen), vaatekaappiin ilmestyisi uusia rohkeita alusvaatteita, karvojen ajelua, liikuntaan satsaaminen kovalla kädellä, en olisi aina tavoitettavissa, kun mieheni soittaa, siis tajuattehan pientä jäynää...? Baareissa en halua juosta, mutta kaikkea muuta tekemistä voisi kehitellä.
En todellakaan halua, että mieheni pitää minua enää itsestään selvyytenä, vaan joko olen hänelle tärkeä tai sitten en. Haluan myös miehelleni viestittää, että ruusunpunaiset lasit on minun silmiltäni pudonnut, että en todellakaan ole se sama ihminen kuin ennen, että mitä tahansa sepitellään.
Voitte haukkua hulluksi, idiootiksi, mutta tietysti olisi kiva saada jotain vinkkejäkin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
kostomista tuokin on. Tosin hyvin ymmärrettävää.
Pettämisen jälkeen pöytä pitäisi puhdistaa kokonaan. Pitäisi pystyä aloittamaan uudelleen. Se miten se käytännössä onnistuu onkin sitten taas vaikeaa. Suhteen korjaaminen vaatii kummaltakin osapuolelta avoimuutta ja pitkäjänteisyyttä. Mistä sitä käytännössä löytyy ja mistä tietää onko myös toinen sitoutunut siihen?
Mistä lopulta tietää onko pettäjä läksynsä oppinut ja halukas yrittämään kanssasi? Voihan olla, että nyt kärynkäydessä yritetään olla mukavia, jotta pahin tilanne menisi ohi. Kun toinen rauhoittuu niin sitten ääni taas muuttuu kellossa ja sama toisen halveksunta jatkuu. Jonkinlaista halveksuntaa pidempään jatkunut salasuhde mielestäni on. Yhden kerran hairahtumiset ovat mielestäni toista.
Sitten toisaalta... voihan olla, että jotain on opittukin. Miksei tuollaiset kokemukset voi myös tuoda teitä lähemmäksi toisianne? Rakkaus on vuoristorata. Miehesi pitäisi ymmärtää, että anteeksi antaminen ja luottamuksen palautuminen vaatii oman aikansa. Se vaatii muutakin kuin kotitöiden tekemistä. (Mikä sekin on tietysti hyvä.) Se saattaa vaatia kärsivällisyyttä ja halua keskustella asioista uudelleen ja uudelleen jopa jankkaamiseen saakka.
Sinulta se vaatii myös ylpeyden nielemistä. Vaikka haluisitkin näpäyttää miestäsi ja tehdä hänet mustasukkaiseksi niin onko se sittenkään parasta? Eikö olisi parempi rakentaa uusi suhde luottamukselle ja rehellisyydelle. Tässä vaaditaan nyt sitä toisen posken kääntämistä... Tiedän, tiedän aina naiselta ja petetyltä vaaditaan kaikkea ja äijä senkun...
Mistä toiselta saa vedenpitävän takuun uskollisuuteen? Itse pidän itseäni uskollisena kumppanina, mutta siitä huolimatta epäilen joskus olisiko niin kuitenkaan oikein "pahassa paikassa". En siis ihan rehellisesti pystyisi antamaan henkeäni pantiksi siinä asiassa. Lupauksia voi siis antaa, mutta vasta aika näyttää miten suhteellenne käy. Mielestäni jokainen pystyy vain huolehtimaan omasta osuudestaan ja yrittämään parhaansa. Jos miehesi ei ymmärrä sitä, eikä halua yrittää omaa osaansa, niin et voi oikeastaan lohduttautua muulla kuin, että itse yritit parhaasi.
pahasta alkaa itseen satsaamaan, kaipa se teidän avioliittokin voi piristyä, kun mies huomaa, että huolehdit itsestäsi, siisti ja kaunis ja haluttava, ja kaipa sinun oma mielesikin kohenee. Kaipa miehenkin olisi hyvä huomata, ettet roiku hänessä, vaan olet itsenäinen nainen, joka huomataan. Et enää lapatossu, kynnysmatto...
on aina hyvää ja tervettä puuhaa. Ymmärsin asian niin, että keskustelun aloittaja satsaa itseensä, on salaperäisen seksikäs, eikä vastaa miehensä puheluihin siksi, että mies tulisi mustasukkaiseksi tai ainakin alkaisi epäillä jotain... silloinhan tavallaan paha maksetaan pahalla.
mun mielestä hyvältä idealta, ei yhtään typerää!! Koita vaan satsata ittees kunnolla :)