Petetty vaimo

Mies jäi kiinni toisesta naisesta. Itse asiassa hän halusikin varmaan jäädä.
Nyt hän odottaa mitä teen. Tuntuu vähän että toivoo minun jättävän hänet. Ja varsinkin se ämmä toivoo, olemme olleet puheissa.
Mutta minäpä en eroa. Ja ainoastaan heidän kiusakseen!
Hakekoot se äijä itse eroa jos haluaa. Tai haluaahan se, mutta samalla tuntee hirveetä syyllisyyttä rikkoessaan perheen.
Ja samaan aikaan pidän miestä tiukassa liekassa. Soittelen perään kun lähtee johonkin ja keksin kaikenlaisia menoja joista ilmoitan viime tingassa ja hän joutuu jäämään lastenlikaksi. Nautin kun kiemurtelee ja menee vessaan tekstailemaan ja perumaan tapaamisia.
Vahingonilo se on paras ilo. Minuahan ei petetä ilman kostoa...
13951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tekisin. Kapuloita rattaisiin vaan, miksi päästää turhan helpolla.Voisit vielä ehdottaa pariterapiaa, että ns. pääsit erosta yli. Sielähän se vasta kiemurtelisikin.
Koita huolehtia itestäs kuitenkin, koska sinä olet se joka kärsii eniten. Toivon jaksamista sulle kaiken ton paskan keskelle.

Äänestä
  • kun ero on joka tapauksessa fakta, miksi kuluttaa omaa energiaa ja samalla olla elämättä omaa elämää laittamalla kapuloita rattaisiin? Mietipä tilannetta vaikka 5 vuoden päästä, mitä sulle jäi tosta käteen? Ei yhtikäs mitään muuta kuin katkera mieli.

    Kaikkein v..mäisintä olisi, että paskat välität koko tilanteesta ja alat elää omaa uutta elämääsi. Niin minä olen tehnyt ja elän tällä hetkellä uudessa suhteessa elämäni onnellisinta aikaa. Jos olisin laittanut kapuloita vastaavassa tilanteessa rattaisiin ja tehnyt asioista vaikeita, istuisin varmaan nytkin katkerana miettimässä ex-mieheni uutta onnea ja elämää.

    Äänestä

katkera..mutta mutta, miks tollainen sekmeininki. Ero kuitenkin tulee, ennemmin tai myöhemmin. Peli on pelattu osaltasi, miehesi rakastaa toista naista. Mitä sa voitat tolla häiriintyneellä toiminnallasi? Muuta kuin pahan mielen itsellesi. Sinä paljastat vain olevasi huono häviäjä. Ei kukaan rakasta väkisin. Anna miehen mennä, käytännössä hän on jo mennyt. Valitettavasti et omista häntä. Saat vihata häntä, mutta lopeta sairas häiriköinti. Varaa vaikka aika terapeutille, jossa voit purkaa ja käsitellä rakentavasti sinänsä oikeutettuja vihan ja kaunan tunteitasi.

Äänestä
  • Heh heh, eikö se sun ukkomiehes ole vieläkään jättänyt perhettään? Vituttaako?

    Äänestä

  • jepujee... kirjoitti:

    Heh heh, eikö se sun ukkomiehes ole vieläkään jättänyt perhettään? Vituttaako?

    kirjoittajan kertomaan tilanteeseen? En ole suhteessa varattuun mieheen, joten en heti edes ymmärtänyt, mitä tarkoitat. Tuo kyseinen tilanne nyt vaan on, mikä on. Miksi alkuperäisen pitäisi jatkaa tuota tilannetta..se raastaa vaan hänet lopullisesti rikki.

    Äänestä

oloon voi saada hetken lohtua maksamalla paha pahalla. Tässä vaiheessa tuntuu varmaan mahdottomalta tällainen ajatus: Anna miehen mennä, päästä irti. Kun itsekkin vähitellen pääset asiasta irti, on kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Älä kerää katkeruutta itseesi, sillä se on sydämeesi kertyneenä myrkkyä, joka tuhoaa myös oman tulevaisuutesi.

Tuolla tavalla loukatuksi tuleminen on raskasta ja nyt varmaan tuntuu, että toinen nainen on vienyt voiton. Yritä jaksaa siitä huolimatta eteen päin, sillä tulevaisuus tuo vielä hyviä asioita sinullekin. Minä ainakin laitan peukkuni pystyyn ihan sinua varten!

Äänestä

Itse päädyin vastaavassa tilanteessa siihen, että hain pistin 1-vaiheen paperit menemään heti sen viikonlopun jälkeen, jona mies oli jäänyt kiinni. Saman tien ositus ym päälle ja uutta elämää kohti. Heti koulun loppumisen jälkeen muutin omaan asuntoon tyttären kanssa. Hammasta purren olen ollut ystävällinen ja joustava exälle, toki oma ja lapseni puolen olen pitänyt. Kunhan mies hoitaa velvollisuutensa lapsen suhteen, muutoin saa mennä ja tulla kuinka haluaa, en perään huutele. Kysyi jossain vaiheessa, eikö minua yhtään enää hänen olemassa olonsa liikuta? Vastasin, että ei. Lapseni isä hän tulee aina olemaan ja hänellä on oikeutensa siinä suhteessa - mutta ihmisenä hän on minulle kuollut.

Äänestä
  • ja paras "kosto" on se, kun alkaa elää omaa elämäänsä ja antaa menneiden mennä. Varmaan miestäkin harmittaa, kun huomaa, että vaimon elämä jatkuu ja vieläpä onnellisempana. Hänen itsetuntoaanhan se vain hivelisi, jos alkaisi roikkumaan ja kostoa hautomaan...luulee olevansa siten hyväkin mies.

    Äänestä

  • minäkin tekisin kirjoitti:

    ja paras "kosto" on se, kun alkaa elää omaa elämäänsä ja antaa menneiden mennä. Varmaan miestäkin harmittaa, kun huomaa, että vaimon elämä jatkuu ja vieläpä onnellisempana. Hänen itsetuntoaanhan se vain hivelisi, jos alkaisi roikkumaan ja kostoa hautomaan...luulee olevansa siten hyväkin mies.

    kun en huudellut perään ja aloitin heti oman uuden elämän. On kuulemma ihan varma etten häntä ollutkaan rakastanut ja minulla oli ollut uusi katsottuna valmiiksi. Pysykööt luulossaan :))))

    Äänestä

  • exän pasmat sekasin kirjoitti:

    kun en huudellut perään ja aloitin heti oman uuden elämän. On kuulemma ihan varma etten häntä ollutkaan rakastanut ja minulla oli ollut uusi katsottuna valmiiksi. Pysykööt luulossaan :))))

    itsekunnioituksesi ja exä jäi ihmettelemään..narsistinen loukkaus miehelle, kun nainen ei alkanutkaan anella ja taistella hänestä.

    Äänestä

  • Säilytit kirjoitti:

    itsekunnioituksesi ja exä jäi ihmettelemään..narsistinen loukkaus miehelle, kun nainen ei alkanutkaan anella ja taistella hänestä.

    eikä myöskään keksiä mitään juonia, mutta miksi sen petetyn vaimon on haettava eroa. Hakekoon petturi sitä , jos on varma eron tarpeesta. Naiset tekevät miehille helpoksi koko jutun tekemällä valmiiksi käytännön asiat. Ottakoon mies vain vastuun vai pelottaako häntä rooli perheen hylkääjänä?

    Äänestä

  • anella kirjoitti:

    pelkureita ja munattomia. Käydään kyllä vieraissa, ja sitten kun käry käy, ei olla valmiita ottamaan vastuuta tekemisistään. Siksi varmaan odotetaan, että vaimo ottaa sen eronkin..ei tosiaan ole selkärankaa tehdä sitä itse.

    Äänestä

  • anella kirjoitti:

    eikä myöskään keksiä mitään juonia, mutta miksi sen petetyn vaimon on haettava eroa. Hakekoon petturi sitä , jos on varma eron tarpeesta. Naiset tekevät miehille helpoksi koko jutun tekemällä valmiiksi käytännön asiat. Ottakoon mies vain vastuun vai pelottaako häntä rooli perheen hylkääjänä?

    siis jäädä odottelemaan, että mies saa jotain aikaiseksi..?! No way! Mitä helpoksi tekemistä siinä on, jos haluaa tilit selviksi ja uuden elämän alkuun? Kyllä siinä ex nieleskeli tyhjää aivan tarpeeksi, kun hänelle esitin, että ositusta aletaan nyt tehdä ja vaihtoehdot ovat tasan nämä. Sain asioihin omalta ja lapsen kannalta hyvän ratkaisun ilman, että mies ehti säheltää omiaan välissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

salotar kirjoitti:

Mies jäi kiinni toisesta naisesta. Itse asiassa hän halusikin varmaan jäädä.
Nyt hän odottaa mitä teen. Tuntuu vähän että toivoo minun jättävän hänet. Ja varsinkin se ämmä toivoo, olemme olleet puheissa.
Mutta minäpä en eroa. Ja ainoastaan heidän kiusakseen!
Hakekoot se äijä itse eroa jos haluaa. Tai haluaahan se, mutta samalla tuntee hirveetä syyllisyyttä rikkoessaan perheen.
Ja samaan aikaan pidän miestä tiukassa liekassa. Soittelen perään kun lähtee johonkin ja keksin kaikenlaisia menoja joista ilmoitan viime tingassa ja hän joutuu jäämään lastenlikaksi. Nautin kun kiemurtelee ja menee vessaan tekstailemaan ja perumaan tapaamisia.
Vahingonilo se on paras ilo. Minuahan ei petetä ilman kostoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu