Lukaisin tuossa keskustelun miesten tavoista katsella toisia naisia vaikka ovatkin varattuja.
Emme koskaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin aloinpa arvioimaan omaa suhdettani- tosin eri aiheesta.
Tällä hetkellä mieheni kehuu olevani kaunis ja rakastavansa minua, tahtovansa olla aina minun kanssa. Hänestä näkee, sanoista ja teoista, että on tosissaan.
Mutta, kuten sanoin, emme koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Olen joka tapauksessa luottavaisin mielin, mieheni on uskollinen.
Pohdiskelin tässä kuitenkin, toisen keskustelun lukemani pohjalta, mikä olisi hyvä kosto, jos eräs päivä mies repsahtaakin vieraisiin.
Mielestäni on kuitenkin normaalia, että miehillä on tämä halu, jota he joutuvat hallitsemaan suhteessa, jos ei muuten niin ainakin fantasian muodossa. Eri asia on, kuinka syvää on rakkaus omaa kultaa kohtaan, se kertoo jo paljon, mikä on todennäköisyys miehen syrjähypystä. Jos hyvin käy ja mies on tosissaan suhteessa, pysyy vierellä.
No mutta,
"Kostaminen on tyhmää, tarvitaan hyvitystä" Jossain näin.
En nyt tarkoita että varsinaisesti kostaisi, mutta jotain "jäynää" jotta mies tuntisi pahaa oloa
(ellei entistä pahempaa jos pettämisen sattuessa kokee jo huonoa omaatuntoa) jos siis repsahtaa pettämään naistaan.
Mitäs mieltä olette, mikä olisi hyvä kiusaus?
(Ei miehen pettäminen tms, se olisi jo raukkamaista!!)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen laiska kostamaan ja kiusaamaan. Jos mies repsahtaa pettämään, päätyisin varmaan tekemään palveluksen molemmille ja lopettaisin suhteen. Sitten mies olisi vapaa peuhaamaan kenen kanssa ikinä haluaakaan, kun sitä kerran kaipaa, ja itse voisin keskittyä omaan elämääni ja kenties löytää uuden miehen, jolle riittää yksi nainen. Vaikka maailma on täynnä ihania ja upeita miehiä, suhteessa ollessa minulle riittää niistä yksi, joten odotan samaa kumppaniltani naisten suhteen.
Tunnustaudun olevani niin uskollinen kuin suinkin. Rakastan miestäni todella paljon enkä voisi kuvitellakaan pettäväni häntä!!
Totta kai toivon omaltani samaa. Tämä on hyvä muistaa, jos aidosti rakastaa, ei hairahdu pettämään. Katsokaa ja tarkkailkaa sitä ukkoanne, rakastaako se aidosti :)