että olen tyhmä... No mutta tiedättekö tunteen, kun toisen naaman näkeminen alkaa ärsyttämään ja nyt minulle on käynyt niin. Olemme asuneet yhdessä kolmisen vuotta ja olen saanut mieheltä seksiä 9-12 kertaa(laskuissa jo sekaisin kun on kertojakin ollut niin mahdottomasti). Tänä vuonna olen saanut yhden kerran tammikuussa.Mieheni potee masennusta ja syö lääkkeitä ja vetoaa ettei seksi kiinnosta lääkeiden takia.
itse olen kohta 30 ja mies minua kymmenen vuotta vanhempi.
jos yritän puhua lapsienhankinnasta niin en saa puhua asiasta ja jauhan aina samaa. Mies saa palkkaa enemmän kuukaudessa ja joudun aina maksamaan vuokran ja kinuamaan joka kuukausi oman osuuteni takaisin ja en edes saa sitä rahaa mikä minulle kuuluisi...sähkölaskunkin hän on kolmen vuoden aikana maksanut muistaakseeni korkeintaan kolme kertaa.
En saa hellyyttä, en seksiä ja joudun tekemään itse miesten työtkin:vaihdan lamput ja kannan kirjahyllyt yksin. emme tee mitään yhdessä. ainut mitä teemme käymme kaupassa n.2 kertaa kuukaudessa ja useimmiten se olen minä joka maksan. jos hän maksaa silloin ostoskorissa on vain pirkkatuotteita.
käyn töissä ja joudun tekemään kaikki kotityöt itse ellen jankuta ensin 3 päivää että on hänen vuoronsa tiskata. Minulla ei ole vapaa-aikaa ollenkaan. vapaapäiväni menee aina kämpän siivoamiseen ja pyykin pesuun. toinen vain nukkuu, käy salilla ja hengailee "tupakka"ystäviensä kanssa.
Eihän tämä ole mitään seurustelua...vain sisko ja sen veli suhde. en saa suhteesta juuri mitään. ainut hyvä puoli on, että mies on välillä kotona kissan kanssa. en koskaan kuule hänen suustaan mitää kaunista ja kuulen toisilta miehiltä kohteliaisuuksia. en tarkoita että käyn vieraissa...olen myyjä ja monesti asiakkaat jäävät juttelemaan. Kuinkahan monta kertaa SEOIKEA on mennyt ohitseni? meillä tai miehelläni on auto,mutta saan kyydin hyvin harvoin minnekään. itse ajan polkupyörällä tai menen kävellen. Nyt mittani alkaa olla täysi. Tunnen olevani jo itsekin masentunut. Olen yrittänyt puhua äitini kanssa ja hän vain puolustelee miestä ja sanoo etten tulee kenenkään kanssa toimeen. Eikö kuitenkin ole niin, etten voi olla miehen kanssa yhdessä vain jos äitini pitää hänestä.
En vaan saa mitää aikaiseksi...miten tämä voi olla niin vaikeaa? Eihän kukaan nainen kestä tälläistä kauaa? Eihän?

Vastaukset 1
Vanhimmat
sittenkään ole "tarpeeksi" paha olo, kun vielä tyydyt vain kirjoittamaan tilanteestasi?
Mies käyttää sua hyväksi just niin pitkään kuin annat hänen tehdä niin - et kai oikeasti kuvittele, että hän tuosta muuttuisi yhtäkkiä sinut joka tavalla huomioivaksi ensirakastajaksi?!
Ja hittoako asia sun äidillesi kuuluu?! Tai ei siinä mitään, totta kai sun pitää saada puhua jollekulle, mutta äiti ei varmaan ole paras vaihtoehto - samanlainen lyttääjä näemmä kuin miehesikin!
Kukaan sua ei sieltä kurjuudesta tule pois kiskomaan, jollet itse sitä tee! Ala nyt tosissaan miettiä, mitä haluat elämälläsi tehdä: elää sen lapsettomassa sisko-veli-suhteessa kärsien toisen veemäisyydestä - vai aloittaa puhtaalta pöydältä jonkun muun kanssa, perustaa se perhe ja OLLA ONNELLINEN! Tee päätös itseäsi ajatellen ja aloita käytännön toteutus asuntoasioista - onko vuokrasopimus yhteinen vai jomman kumman nimissä? Jos on vain sinun nimissäsi, miehelle on helppo näyttää ovea. Aurinkoista syksyä!