Te kakkoset,

liikkuu, kun suostutte kakkosena oloon? Eikö teitä yökötä ajatus, että varatttu on intiimisessä kanssakäymisessä kahden kanssa? Itseäni ajatus ainakin oksettaa, todella, jos esim. mies höylää ensin vaimoaan ja tämän jälkeen salarakastaan, hyi hitto.
28665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Harvalla kakkosella se ukkomies on se ainoa. Miten voisi vaatia yhdeltäkään mieheltä uskollisuutta jos sitä itsekään en ole.

Vaikka olen kakkonen niin on minullakin useita miehiä koko ajan kierroksessa, eikä ne minusta yhdellekäään minun tapailemisesta miehistä edes kuulu.

Mies joka on uskoton = ei arvosta uskollisuutta = ei voi sitä edes olettaa saavansa minulta tai edes vaimoltaan.

PS jos harrastaa kahta miestä jopa samaan aikaan ei kait se paljon heitä missä mies kyrpää liottaa ennen minun vuodetta.

Äänestä
  • että ei teitä paljon liikuta, vaikka eritteet meneekin sekaisin, vanhat siemenet vielä sisällä, kun jo uutta lastia pukkaa sisään, sori käyn oksentamassa tässä välissä...

    Äänestä

Olkoon kenen kanssa vain, tuskin minä olen ainoa enkä minä ole häneen millään tavalla sitoutunut. Vaikka hän olisi vapaa, meidän suhteemme olisi silti samanlainen, missään nimessä en koskaan hänen kanssaan seurustelisi.

Äänestä
  • ehkä joidenkin pelimiesten tai naisten keskuudessa se voi mennä nii hemmetin yksinkertaisesti jotta samana päivänä pannaan ykkösen sekä kakkosen kanssa

    mutta eiköhän tilanne ole eri kun puhutaan ihan kunnon sivusuhteista , ei se mies käy panemassa ensin vaimoaan esim aamulla ja sitte ruokatauolla onkin vuorossa kakkonen !!

    eiköhän yleisimmin mies petä juuri siksi kun kotona on kuivaa kautta jne ... varmistaa vain oman saamisensa kakkosen kanssa .

    en tällä viestillä hae oikeutta pettäjille .. vaan näkökantaa siihen jottei se nyt nii yksinkertaista oo se pettäminenkään.

    Äänestä

jos ei kotona saa niin käy kakkosen luona, jos saa kotoota niin ei tarvii kakkosta.

Äänestä

se höylääkin ensin kakkosta ja sitten vasta vaimoaan??! Mitähän niiden vaimojen päässä liikkuu kun eivät pettäviä miehiään jätä??? Oleellisin kysymys mielestäni kuitenkin on että mitä sen pettäjän päässä liikkuu??

Äänestä
  • pystyy mihin vain.

    Äänestä

  • sairaat tyypit kirjoitti:

    pystyy mihin vain.

    ne "kunnon" ihmiset, jotka pienessä päässään miettivät tällasia asioita... Onko omassa elämässä silloin kaikki kohdallaan, kun pitää toisten alapään asioita miettiä..???

    Äänestä

  • Niin - omasta kokemuksesta sanon, etten viitsi ukkoani jättää, kun hän hyvätuloisena - ja paljon kotoa poissa olevana - järjestää minulle loisto-oltavat!!

    Äänestä

  • 200 000 euroa kirjoitti:

    Niin - omasta kokemuksesta sanon, etten viitsi ukkoani jättää, kun hän hyvätuloisena - ja paljon kotoa poissa olevana - järjestää minulle loisto-oltavat!!

    sitten ihan sulassa sovussa niin kuin tähänkin saakka. Pidä sinä hauskaa omalla tahollasi ja minä pidän hauskaa ukkosi kanssa kun hän on poissa kotoa. Ei se ukko-kultasi niin kovin huonoja oltavia minullekaan ole järjestänyt :)

    Äänestä

  • jatketaan kirjoitti:

    Vaan kukapa saa eläkkeen???

    Äänestä

  • ovat... kirjoitti:

    ne "kunnon" ihmiset, jotka pienessä päässään miettivät tällasia asioita... Onko omassa elämässä silloin kaikki kohdallaan, kun pitää toisten alapään asioita miettiä..???

    jokainen pervoilee tavallaan

    Äänestä

  • Eläkettä odotteleva kirjoitti:

    Vaan kukapa saa eläkkeen???

    odottele sinä vaan eläkettä, minä kyllä tulen sitten aikanani pärjäämään ihan omalla eläkkeelläni. eläkkeelle jäämiseeni on onneksi vielä paljon aikaa, teillä se taitaa olla ajankohtaisempi asia. Ja kun päiviensä määrää ei täällä kukaan etukäteen tiedä, niin paljon mieluummin nautin näistä hetkistä ukkosi kanssa nyt kun siihen on vielä mahdollisuus, kukaanhan ei takaa sitä että pääset ukkosi eläkkeeseen kiinni jossain vaiheessa. Ja sen verran naivi olen että ajattelen siten että, vaikka raha rauhoittaa niin kaikkia suloisia hetkiä ei sillä kuitenkaan pysty itselleen hankkimaan.
    Mutta mukavaa kun voimme molemmat olla tyytyväisiä omiin tilanteisiimme, jatketaan näin.

    Äänestä

Eipä tunnu missään. Samaa voisi kysyä vaimolta.

Äänestä
  • kun saat papilloomaviruksen ja sen mukana aikojen kuluessa kohdunkaulan syövän. Saattaa jäädä lapsihaaveet siihen. Suurkiitokset kaikille varattujen miesten kanssa piehtaroiville taudinlevittäjille. Voisitte edes käyttää kumia niin kuin maksullisetkin naiset.

    Äänestä

  • Wraak kirjoitti:

    kun saat papilloomaviruksen ja sen mukana aikojen kuluessa kohdunkaulan syövän. Saattaa jäädä lapsihaaveet siihen. Suurkiitokset kaikille varattujen miesten kanssa piehtaroiville taudinlevittäjille. Voisitte edes käyttää kumia niin kuin maksullisetkin naiset.

    kumia vois käyttää, tiedä mitä kaikkee levittävät, kun on monia hoitoja samaan aikaan.

    Äänestä

  • niin, kai kirjoitti:

    kumia vois käyttää, tiedä mitä kaikkee levittävät, kun on monia hoitoja samaan aikaan.

    Ei tee yhtään heikkoo eikä edes pahaa nussia ukkomiehen kanssa! Eihän hän mulle ole koskaan mitään luvannut, ei uskollisuutta,ei rakkautta, ei tulevaisuutta ,ei siis mitään! Käytän häntä vain seksin tarpeeseeni ja sen hän hyvin hoitaakin! Ihmettelen vaan sitä miten eukkonsa, se pikku emäntä, viitsii enää nussia oman "rakastetun" aviomiehensä kanssa kun tietää että tämä "rakas" aviomies nussii toisen kanssa! Vaimollehan sitä on luvattu rakastaa myötä-ja vastamäessä oikein papin edessä ja valat sun muut vannottu! Enemmin kai tämän vihityn vaimon pitäisi oksentaa ja voida pahoin kun häntä petetään ja kustaan linssiin kuusnolla!! Minua ei petä kukaan, olen itse tämän seksisuhteen halunnut ja tämä ukkomies, vakipanoni, on erittäin hyvä rakastaja!

    Äänestä

  • Wraak kirjoitti:

    kun saat papilloomaviruksen ja sen mukana aikojen kuluessa kohdunkaulan syövän. Saattaa jäädä lapsihaaveet siihen. Suurkiitokset kaikille varattujen miesten kanssa piehtaroiville taudinlevittäjille. Voisitte edes käyttää kumia niin kuin maksullisetkin naiset.

    Papiloma viruksen saa kyllä muualtakin kun ukkomiesten kanssa piehtaroivalta. Mistähän se ukkomiehen kanssa on sen saannut, kenties juuri siltä ukkomieheltä....

    Se toinen nainenhan se sille vaimolle tartutti, ei oma mies.....

    Haloo pahvi, mies sen useimmiten naiselle järjestää. Kortsua muuten käyttää aina mies ( naiseten kortsu on huomattavasti harvinaisempi käytössä ) Maksullinenkaan nainen ei käytä kortsua vaan se asiakas. Mikäs muuten estää sitä vaimoa vaatimasta kortsua jos kerran miehellä on useita panosuhteita ?

    Papiloma virus ja siitä seuraava kohdunkaulan syöpä on muuten AINA yhtä kamala, oli sitten naimisissa tai ei ( ihan vaan tiedoksi ).

    Se levittäjää on aika vaikea selvittää, koska itämisaika on pitkä ja osa ei edes tiedä kantavansa sitä. Jos 80 % naisista on sen saannut sinun mukaan siis 80 % paneskelee ukkomiehiä..... hei haloo... yhtä paljon sen kantajia arviodaan olevan miehissä....

    Kaikkien, jopa naimisissa olevien on syytä muistaa. Kun harrastaa seksiä on aina riskinä saada samat taudit jota ovat sen toisen osapuolen seksikummaneillakin.

    Papilloomavirukset ovat väestössä varsin yleisiä; erään tutkimuksen mukaan USA:sa kunakin ajanhetkenä noin neljännes naisista on HPV-positiivisia. Papilloomainfektiot yleistyvät voimakkaasti saavutettaessa sukukypsyys, ja 50 ikävuoteen mennessä noin 80 % naisista on jossakin elämänsä vaiheessa saanut ainakin yhden alatyypin HPV-infektion. Valtaosa HPV:n esiintyvyyttä koskevista tiedoista kattaa vain naispuolisen väestön johtuen suurempien haittojen painottumisesta naisiin. Miesten keskuudessa esiintyvyyden arvellaan kuitenkin olevan samaa luokkaa kuin naisilla.

    Arviot papilloomaviruksen esiintyvyydestä väestössä vaihtelevat huomattavasti (välillä 14–90 %) riippuen mittaustavasta.[1] Sellaisten henkilöiden osuus väestöstä, joilla on jossakin vaiheessa elämäänsä ollut minkä tahansa alatyypin HPV-infektio, on luonnollisesti huomattavasti suurempi kuin sellaisten henkilöiden osuus, joilla mittaushetkellä on korkean riskin alatyypin aiheuttama infektio.

    Pointti on : JOS UKKO TAI AKKA KÄY VIERAISSA ON SE PETTÄJÄN SYY JOS KOTIA TULEE TAUTEJA EI SEN JONKA KANSSA ON PETETTY. VAIN SE KEN ANTAA SEN USKOLLISUUSLUPAUKSEN JA PETTÄÄ ON SYYLLINEN. Turha sitä kolmatta on syyllistää jos syyllinen on oma kumppani. (hänhän sen lupauksen uskollisuudesta petti, kolmas sitä tuskin sinulle lupasi )

    JOS OLET VALINNUT KUMPPANIN JOLLA EI OLE OMAA TAHTOA JA KYKYÄ SANOA EI VIERAILLE SUHTEILLE, MUISTA TÄMÄ HENKILÖ ON SINUN VALINTA. MITÄ VALITSIT NIIN HUONOSTI. JOS TIEDÄT MIEHEN NIIN HEIKOKSI JA KYKENEMÄTTÖMÄKSI PITÄMÄÄN KYRPÄNSÄ AISOISSA, KÄYTÄ SITÄ KORTSUA, JOS HALUA SUOJAA. MIKSI VAADIT SITÄ KOLMANNELTA JOS ET KYKENE SITÄ VAATIMAAN EDES OMALTA PUOLISOLTA.

    TOISILLE USKOLLISUUS ON ELÄMÄN TAPA, EMMEKÄ KATSE SELLAISTA JOKA PILLUUN EKSYVÄÄ UKKOA HETKEÄKÄÄN ( SIIS OMALLA TAVALLA HYVÄKSY PETTÄMISEN ) VAAN HEITÄMME SE PETOLLISEN UKON SINNE MISSÄ KYRPÄÄNSÄ HEILUTTELI.

    OTAN SIIS OSAA, sinä ruinaat muita naisia hoitamaan tehtävän joka kuuluisi sinun aviomeihen hoitaa. Miten olisi jos vaatisit sitä omaa ukkoa luopumaan siitä vieraiden panemiesta tai lopetat suhteen sellaiseen luuseriin. VALINTAHAN ON SINUN OMA, kuinka jaksat katsoa sellaista ukkoa ? Omalla lailla siis hyväksyt että ukkosi heiluttaa kyrpää missä sattuu ja altistaa sinut sukupuolitaudin riskille. HYI HELVETTI, millaista kaksoimoralismia.

    Äänestä

  • Hei haloo kirjoitti:

    jakorasian syyttömyyttä, mutta en kyllä jaksanut lukea.

    jämpti on juuri noin kuin kirjoitit :)

    Äänestä

  • Wraak kirjoitti:

    kun saat papilloomaviruksen ja sen mukana aikojen kuluessa kohdunkaulan syövän. Saattaa jäädä lapsihaaveet siihen. Suurkiitokset kaikille varattujen miesten kanssa piehtaroiville taudinlevittäjille. Voisitte edes käyttää kumia niin kuin maksullisetkin naiset.

    Kuka nyt menisi ukkomiehenkään kanssa sänkyyn ilman kortsua? Kyllä ne vakuutella osaavat ettei ole muita naisia kuin vaimo ja se yksi ja ainoa toinen nainen, kortsua ei muka tarvita. Uskokoon ken tahtoo. Ja lapset on muuten jo tehty ja sukupuolitaudeilta säästytty. Ompahan ainakin siinä asiassa puhdas omatunto, minulta ei yksikään ukkomies saa ilman kortsua.

    Äänestä

  • peliin... kirjoitti:

    Jos tietää miehen kulkevan vieraissa eikö myös vaimon olisi syytä suojata itsensä kaikilta taudeilta ja käyttää kortsua.

    Muuten sen kortsunkäyttö pitäisi kyllä tulla luonnollisena osana sen miehenkin mieleen.

    Se onko ukolla kuinka monta muuta miestä ei vielä kerro kuinka monta muuta miestä sillä rouvalla vuoteessa on ( ilman kortsua )

    Kortsun käyttä on luonnollinen osa kaikille JÄRKEVILLE ihmisille silloin kun toisen epäilee tai tietää käyvän vähän joka paikassa naimassa. Oli sitten naimisissa tai ei.

    Juuri siksi nämä taudit jylläävät, ajatellaan että on MUIDEN asia estää niitä leviämästä ja unohdetaan OMA vastuu itsestään ( koska juuri itse siitä eniten kärsii kun kohdalle sattuu )

    Äänestä

Kiva vain pitää namu hetkiä. Miehesi riittää siihen.

Äänestä

Juttuhan on vähän niin, että oli mies mikä tahansa, niin hänellä saattaa olla muita naisia. Siitä ei voi olla koskaan varma! Kakkonen sentään sen tietää, mutta kurjempaa on sillä, joka sitä ei tiedä.

Parempi siirtyä luostariin, jos ajatus oksettaa. Toisen naisen olemassaolo ei liity siihen, onko sormusta vai ei ja/tai asuuko nainen samassa osoitteessa vai ei asu.

Elämä on aina epävarmaa, koskaan ei voi tietää. Sen vuoksi on parempi, että tollasta ei liikaa ajattele. Ja onhan meillä sentään suihku ja suomalaiset matalan potenssin miehet. Ei ne useinkaan ihan peräkkäin pysty.

Äänestä
  • ei voi kun ihmetellä, koska te KAKKOSET tiedostaen nussitte sellaista miestä, joka nussii myös toista, hyi helvetti! Te tiedätte sen, että muna ui toisessakin vehkeessä, hyi, vaimo ei tiedä, turha siis syyttää vaimoa ainakaan... Että turhaan siinä puolustelette osaanne, TE TIEDÄTTE! Ja täten vastuu sukupuolitaudeista kuuluu myös TEILLE!

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    ei voi kun ihmetellä, koska te KAKKOSET tiedostaen nussitte sellaista miestä, joka nussii myös toista, hyi helvetti! Te tiedätte sen, että muna ui toisessakin vehkeessä, hyi, vaimo ei tiedä, turha siis syyttää vaimoa ainakaan... Että turhaan siinä puolustelette osaanne, TE TIEDÄTTE! Ja täten vastuu sukupuolitaudeista kuuluu myös TEILLE!

    pelimiehistä ota selvää edes oma avimo,ne pettää ja osaa peittää kaiken.Eipä ole ollut vaivoja kun jätin sen petturin.
    Mielummin ilman seksiä miehen kanssa kun riskeeraan terveyteni.Ei voi vähempi enää kiinnostaa.
    Ei voi olla tereve mies joka ei ota vastuuta mistään.

    Äänestä

Ihmettelen miehiä jotka isosti vakuuttavat vaimojaan rakastavansa
elämänsä loppuun asti ja kantavansa vastuuta perheestään, jättävät kondoomit kioskilta ostamatta vaikka hyvin tietävät riskit.
Minulla on naisena käsilaukussa aina kondoomipaketti ihan vaan varmuudeksi ja itsekkäästä syystä.
En siis sääli sitä vamoa joka voisi myös ostaa kondoomit yöpöydälle itsekkäästi
ja myöskin vastuullisesti.
Ikävää jos tauteja levitellään aikusten ihmisten kesken vaikka avioliitossa ollessakin vaimot tietää mikä seksihumputtelija se oma rakas perheen isukki on.
Yhteisvastuuta, yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhtä vastaan tai jotain...

Äänestä
  • Ei häiritse höylääminen, ja ketä höylää jos on höylääjä tyyppiä.
    Rakasteluun olen keskittynyt enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä teidän päässä kirjoitti:

liikkuu, kun suostutte kakkosena oloon? Eikö teitä yökötä ajatus, että varatttu on intiimisessä kanssakäymisessä kahden kanssa? Itseäni ajatus ainakin oksettaa, todella, jos esim. mies höylää ensin vaimoaan ja tämän jälkeen salarakastaan, hyi hitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu