Oma täitini on ollut nuoren ikäni todella vähän tekemisissä minuun.. Sanotaan näin että kerran vuodessa ja sekin jouluna.
Nyt sitten synnytin lapsen.... Nyt tulee joka toinen päivä viestiä että voiko hän tulla käymään.
Teennäsitä, niin teennäistä että ihan pistää vihaseksi!
Hän oli myös tehnyt äidilleni jo selväksi että hän on tulossa ristiäisiin vaikka en ole ajatellut häntä edes pyytää.
En halua että ihminen jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä tulee lapseni ristiäisiin ihan kun joitain rakkaita sukulaisiakin oltaisi.
En nyt ymmärrä tätä intoilua kun pienokainen syntyi että miksi sitä yhteyttä nyt pidetään?
Nyt sitten synnytin lapsen.... Nyt tulee joka toinen päivä viestiä että voiko hän tulla käymään.
Teennäsitä, niin teennäistä että ihan pistää vihaseksi!
Hän oli myös tehnyt äidilleni jo selväksi että hän on tulossa ristiäisiin vaikka en ole ajatellut häntä edes pyytää.
En halua että ihminen jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä tulee lapseni ristiäisiin ihan kun joitain rakkaita sukulaisiakin oltaisi.
En nyt ymmärrä tätä intoilua kun pienokainen syntyi että miksi sitä yhteyttä nyt pidetään?
Vastaukset 12
Vanhimmat
etteivät kaikki heihin halua tutustuakaan ellei ole aiemmin jostain syystä oltu yhteyksissä. Vaan ihan tosissaan kuvittelevat voivansa kiemurrella sukulaistensa elämään milloin itseä sattuu huvittamaan.
Onneksi et ole Lotossa voittanut silloin voisit urakalla alkaa niitä sukulaisia ja puolituttuja sysimään ovelta norkoilemasta pois. Kaikkein tyhmimmät tunkee kilpaa ystäviksi jos kuulevat että toisella on rahaa, kuvitellen että saavat siitä suurtakin hyötyä vaikka eivät olisi aiemmin olleet tuntevinaankaan. Jospa se täti pitää lastasi sellaisen lottovoittona ja kokeilee siitä jotain hyötyä itselleen? Mistä näistä tietää, ihmiset on suurin osa jotain käsittämättömiä kusiaivoja.
Mitäs jos tätisi ei ole uskaltanut aikaisemmin olla enemmän yhteyksissä ja yrittää uudella tekosyyllä päästä paremmin väleihin? Mutta tiedä häntä, kun en koko tilannetta tiedä :) Toivottavasti saat asian hoidettua pois mielestäsi
Mun täti oli mulle aina rakas. Hän välitti minusta kuin omasta lapsestaan. Nyt häntä ei enää ole. Saatoin hänet haudanlepoon, vajaa pari vuotta sitten. Vieläkin muistelen häntä usein. Harvoin saa osakseen niin pyyteetöntä ystävyyttä.
Tarvitseeko sinun reagoida mitenkään? Jos et halua olla tekemisissä ja olet varma ajatuksistasi, niin kukaan ei pakota sinua vastaamaan hänen tekstareihinsa saati kutsumaan ristiäisiin.
Älä noteeraa kuinkaan, kyllä se täti lakkaa ottamasta yhteyttä. Niin minäkin lakkasin, kun yritin vuosia pitää yhteyttä veljeni tyttöön jo ennen lasta. Ei tullut käymään, vaikka pyysin, ei tullut serkkujensa juhliin, vaikka kutsuttiin. Kun hänelle syntyi lapsi, niin en ollut tervetullut. En saanut kuvia vaikka pyysin, ei kutsuttu risiäisiin, ei kiitetty lahjoista, joita lähetin. Pikkuhiljaa annoin periksi, koen, että en ole tervetullut, niin olen antanut olla.
Ja ole onnellinen että hän on muistanut sinua jouluisin. Kiititkö häntä koskaan saamistasi lahjoista? Vieläkään ei ole liian myöhäistä tutustua tätiisi, toivottavasti lapsen saaminen aikuistuttaa sinua sen verran että ymmärrät asioita. Muista kuitenkin että jos vain otat vastaan etkä anna itsestäsi mitään niin sinua on vaikea lähestyä, ehkäpä tätisi todellakin haluaa lapsen myötä tutustua sinuun uudelleen. Elämä voi muuttua!!!!!!!!!!!!!!!!!
Minä myös ihmettelin sitä suunnatonta kiinnostusta meidän elämään kun tyttäremme syntyi.
Olin ensin hämmentynyt ja sitten kyllä mielissäni siitä huomiosta.
Mutta sitten alkoikin tulla tunne että tätini kertoi koko suvulle aina mitä meillä tapahtui ja mitä olin puhunut.
Kertoi jopa kahvipöydän antimista lähtien.
Minulla on huonot välit ja oli silloin, äitini kanssa, joten armas tätini alkoikin vakoilla meidän elämää.
Tuntuu sairaalta, eikö totta?
Punnitse asiaa monelta taholta, voihan olla että tätisi on ihan ystävyydellä asiassa liikkeellä.
Ei kannata heti tyrmätä.
Mulla on sama ongelma, mutta että kyseessä on oma äitini.
Läksin 15 vuotiaana pois, opiskelemaan, mutta myös pois sen takia että kotiolot oli hyvin epävakaat.
Siitä asti itsestäni olen huolta pitänyt, apua en ole pyytänyt, eikä sitä ole tarjottu.
Äitiäni ei koskaan ole kiinnostanut minun elämäni, enkä ole sitä kotoa lähdön jälkeen yrittänyt tilittää tai tyrkyttää, vaikka alku olikin TODELLA vaikeaa.
Soitellaan ehkä se kaks kertaa vuodessa, ja silloinkin vaan jos on todella asiaa, ei mitenkään "muuten vaan" kysellä toistemme kuulumisia. Ei vaan ole kummallakaan ollut mitään asiaa.
Nyt 34 vuotiaana sain ensimmäisen lapsen. Ja voi luoja että pitää vähintään kaksi kertaa päivässä soitella ja sitten ollaan ylintä ystävää ja pitäs jokainen neuvo ottaa käskynä.
Alkaa pikku hiljaa vituttamaan. Eipä sitä ennenkään läheisiä olla oltu, niin turha sitä on nyt sitten miljoonan vuoden jälkeen itseään niin tyrkyttää. Alkaa tuntumaan siltä että äitini tavallaan haluaa elää oman äitiytensä uudestaan.
Onneksi hän asuu 400 km päässä. Mutta nyt on pari kertaa kylässä käynyt, ja jotenkin minä joudun omassa talossani syrjään näillä vierailuilla. En pääse syöttämään omaa lastani, kun äitini haluaa sen tehdä, en pääse omaan keittiööni ruokaa tekemään, sen tekee äitini. Hän siivoaa, hoitaa ja huseeraa ympäri taloa ja leikkii talon emäntää, ja minua hätistetään koko ajan tieltä jonnekkin. Hyväähän hän varmaan tarkoittaa omassa mielessään, mutta nyt alan tälle sirkukselle pistämään pisteen!
Minun lapseni, minun taloni ja minun elämäni jossa HÄN on vierailijana kylässä, ei tähtenä! turha niitä neuvoja ja tukea enää tässä vaiheessa tyrkyttää. Sen homman hänen olis pitänyt tehdä jo yli 20 vuotta sitten. Ainakaan minusta ei tule tunnekylmää ja välinpitämätöntä äitiä. Nämä kyseiset sudenkuopat osaan hyvin väistää omasta kokemuksesta. En pysty vielä tänäkään päivänä ymmärtämään miten miten oma äiti voi lapselleen olla niiiiiin kylmä. Muistan kun 6-7 vuotiaana maistelin pyykinpesuainetta ja mietin että haluan kuolla kun kukaan ei välitä ja aina ollaan vihasia. Ja pelkkä ajatus että oma lapsi kokisi mielessään vastaavaa saa minut entistä enemmän suojelevammaksi.
minä kerroin muuten raskaudestani vasta kahdeksannella kuukaudella. Eli eiköhän tuo kerro jo aika paljon meidän läheisistä väleistä.
että meillä on tarkoitus viettää kastajaisia ihan läheisimpien ihmisten kanssa.
Pitäs kyllä ymmärtää.
tätini repäisi suvun laajuisen painostuskampanjan soitot, tekstarit,meilit, kortit, facebook. yhteydönottoja ihmisiltä joita en edes ollut nähnyt 20 vuoteen. tämä kun selvisi ettei lastamme kasteta.
Varmastikin olet ollut syntymästäsi saakka tädillesi hyvin rakas ihminen. Ehkä hän on joskus ollut isnulle hyvä tai antanut sinulle jotain pientä. Miksi itse suhtaudut tätiisi noin julmasti ja ymmärtämättömästi? Ei nuoriin ole helppo pitää yhteyttä, kun aina tuntee tungettelevansa seuraan. Ehkä hän on lapsesi syntymän johdosta halunnut olla tukenasi enemmän ja rohkaistunut ottamaan yhteyttä.
Ajattele kuinka monta ihmistä joutuu selviytymään elämästään täysin ilman läheisiä/sukulaisia, se ei ole helppoa. Ole kiitollinen, että lähelläsi on ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita elämästäsi. Jonakin päivänä hän saattaa olla se ainoa, jolta apua voi saada.