Mielestäni kaikenlainen uuden sukupolven "konemusiikki" pilaa ihmisten ajattelun ja tuhoaa heidän identiteettinsä. Konemusiikki kuvottaakin yli kaiken ja joskus kuultuani sitä oksennan lattialle valtavan määrän tavaraa. Konemusiikki on anaalista.
Konemusiikki kuvottaa
14
2592
Vastaukset
- DAVE FROM SHEFFIELD
Se on parasta musiikkia mitä tiedän. Varsinkin Trance ja Techno!
- Herne nenässä
Niin vedäppä vaikka v*ttu päähäs. Tai työnnä pääs p*rseesees, jos erotat kumpi on kumpi.
Hienompaa musiikkia kuin koneilla tehty old skool Kraftwerk tai Depeche mode saa kissojen ja koirien kanssa ettiä, eikä silti löydä. Ainakaan tämän nykyisen levy-yhtiö -soittolista- idols -saastan keskeltä.- Anonyymi
lol aika homoo settii velikaveri
- örr
Mielestäni tuo on aika kapea-alainen ja stereotypiaan nojaava mielipide. Varsin ikävä asia jos kirjoittaja tosiaankin lähtee musiikin kuuntelussa siitä, miten se on tehty, eikä tietenkään siitä miltä se saattaa kuulostaa, tai mihin hetkeen se voisi sopia. Kuuntelijasta musiikintuntijana kertoo jo paljon jos osaat pisteyttää suoraan jonkun levyn tai artistin taustatietojen perusteella.
Lisäksi maailman loputon musiikkimäärä ei onneksi ole jaettavissa mustavalkoisesti kahteen lokeroon. Mihinköhän kirjoittaja mahtaa vetää rajan? On tietenkin pelkästään akustista musiikkia kuten vaikkapa orkesteri/klassinen puoli. Sitten voidaan lisätä sähköisiä laitteita (ts. koneita?) joilla saadaan muokattua soundeja ja lisättyä efektejä (sähkökitara vahvistin/efektit?), mutta pääosin musiikki tuotetaan soittamalla. Entäs jos esim. rummut trigataan ja studiossa voidaan korjata virheiskut tietokoneen avulla? Erottaako kirjoittaja suoraan levyiltä kaikki koneella tuotetut osuudet musiikissa aidosti soitetuista?
Tuohon voi toki vielä yrittää häilyvää rajaa maalailla, mutta entäs ryhmä oikeita soittajia jotka soittelevat vahvojen efektien läpi varsin surrealistista musiikkia konerumputaustojen kanssa? Missä menee konemusiikin raja? Esimerkiksi konemusiikiksi usein mielletty Massive Attack käytti kyllä provinssi-keikallaan ihan aitoja soittajia yhdistettynä valmiiksi nauhoitettuun materiaaliin, mutta keikan aikana E.E. lienee ollut oksentelemassa, jos erehtyi lähimaastoon :)
Itse kuuntelen nykyään kaikenlaista letkeää lounge/electro/ninja tune/psychedelic rock/funk jne. materiaalia mistä olisi ihan mielenkiintoista kuulla E.E.:n arvostelua oksentelun lomasta. Monista ryhmistä kun löytyy luultavasti teknisesti parempia soittajia kuin lukemattomista "aidon musiikin" soittajista... Toki "ihan aitoa" konemusiikkiakin eksyy joukkoon, esim. GOA yms. mutta kas kummaa, olen kuulevinani tässä paskassa elävässä elämässä soitettuja sampleja jotka kenties on nauhoitettu studiossa juuri ennen sen käyttöä kyseisessä konemusiikkipaskassa? Remixit ja miksaukset ovat taas oma käsitteensä joihin Elasto voi toki ottaa kantaa omalla vahvan kypsällä argumentoinnilla jos jaksaa.- Duke
Otin projektiksi aika haastavan tehtävän. Yrittää tehdä mahdollisimman alkuperäistä vastaava, 1969 vuodelta peräisin olevan hittibiisin "Je T'aime moi non Plus - Serge Gainsbourg & Jane Birkin" soittamista tietokoneella. Biisi on muuten hyvä..
Softana: FL Studio 4.51, Native Instrumentin Hammond B4 VST plugari FL Slayer kitaroille ja bassolle.
Hardiksena: Tavan SB Audigy2 Pl-Ex äänikortti.
Kaikista vaikeinta on saada nimenomaan rumpujen tahdistama rytmi yhtä "letkeeksi" kuin alkuperäisessä kappaleessa. Omasta versiosta meinaa väkisinkin tulla "syntikan omainen" kylmän kuuloinen versio, olen yrittänyt nimenomaan saada rumpurytmeihin pientä "hajontaa", että se ei olisi liian koneenmaisen tarkkan kuulosta, tämä ehkä sopii just Teknomusaan..
Toikaks, en tiedä onko olemassa softaa, jolla saa yhtäsiistin "läskibasson" aikaan kuten esikuvassa, kitaroissa kanssa riittää haastetta ;)
Mission Imbossible, ei taida vielä nykyisillä tietokoneilla ja softilla onnistua... - B. M.
Duke kirjoitti:
Otin projektiksi aika haastavan tehtävän. Yrittää tehdä mahdollisimman alkuperäistä vastaava, 1969 vuodelta peräisin olevan hittibiisin "Je T'aime moi non Plus - Serge Gainsbourg & Jane Birkin" soittamista tietokoneella. Biisi on muuten hyvä..
Softana: FL Studio 4.51, Native Instrumentin Hammond B4 VST plugari FL Slayer kitaroille ja bassolle.
Hardiksena: Tavan SB Audigy2 Pl-Ex äänikortti.
Kaikista vaikeinta on saada nimenomaan rumpujen tahdistama rytmi yhtä "letkeeksi" kuin alkuperäisessä kappaleessa. Omasta versiosta meinaa väkisinkin tulla "syntikan omainen" kylmän kuuloinen versio, olen yrittänyt nimenomaan saada rumpurytmeihin pientä "hajontaa", että se ei olisi liian koneenmaisen tarkkan kuulosta, tämä ehkä sopii just Teknomusaan..
Toikaks, en tiedä onko olemassa softaa, jolla saa yhtäsiistin "läskibasson" aikaan kuten esikuvassa, kitaroissa kanssa riittää haastetta ;)
Mission Imbossible, ei taida vielä nykyisillä tietokoneilla ja softilla onnistua...En ole FL studiota käyttänyt, mutta onko siinä mahdollisuus soittaa rummut midinä sisään? Vaikka ihan koskettimistolla. Saat sitä groovea rumpuihin.
- Duke
B. M. kirjoitti:
En ole FL studiota käyttänyt, mutta onko siinä mahdollisuus soittaa rummut midinä sisään? Vaikka ihan koskettimistolla. Saat sitä groovea rumpuihin.
FL Studiossa on midituki (mitä asetuksissa olen kattonu). Niin midi-koskettimia (Midi-In/Out)? Äänikortin liitinyksikössä on myös nuo liittimet. Mulla ei ole kyllä midi-koskettimia, mutta olen kyllä harkinnut, josko semmoset hankkis. Helpottas hommaa varmaan paljonki.

Piti oikein hakea kyseinen piisi ennenku tunnisti.. Nois rummuis voi tosiaan kyllä olla vähän projektia, tosi elävän kuuloset.
Minimaalisen käytön perusteella sanoisin että päällisin puolin fruity loopsista tuntuu löytyvän varmasti riittävät, monipuoliset ja esimerkillisen monipuolisesti muokattavat midi-ominaisuudet. Tämä edelleenkin vaan päällisin puolin vilkaisulla jokin aika sitten, että joku paremmin tietävä voi korjata jos on tarvetta =)
Mut ymmärtääkseni melkein mitä vaan voi ohjata midi:llä? Sitten vielä kX ajurit äänikortille, sen midikontrollit kohdalleen (efektien ohjaus yms.), fruityloopsiin läjä patterneja ja eri kanaville efektit midiasetukset kuntoon, kunnon midikiippari potikoilla ja parin tunnin livesettiä vetämään johonkin pippaloihin =9
Jos nyt oikein ymmärsin ko. tekniikan mahdollisuudet? Kaikki perustuu mutuun ja joku viisas voi korjata..
Ja onhan fruity loopsissa monenlaisia plugari-padeja joita voi ohjata hiirellä jossei oo hardware midi-laitteistoa. - Duke
örr kirjoitti:
Piti oikein hakea kyseinen piisi ennenku tunnisti.. Nois rummuis voi tosiaan kyllä olla vähän projektia, tosi elävän kuuloset.
Minimaalisen käytön perusteella sanoisin että päällisin puolin fruity loopsista tuntuu löytyvän varmasti riittävät, monipuoliset ja esimerkillisen monipuolisesti muokattavat midi-ominaisuudet. Tämä edelleenkin vaan päällisin puolin vilkaisulla jokin aika sitten, että joku paremmin tietävä voi korjata jos on tarvetta =)
Mut ymmärtääkseni melkein mitä vaan voi ohjata midi:llä? Sitten vielä kX ajurit äänikortille, sen midikontrollit kohdalleen (efektien ohjaus yms.), fruityloopsiin läjä patterneja ja eri kanaville efektit midiasetukset kuntoon, kunnon midikiippari potikoilla ja parin tunnin livesettiä vetämään johonkin pippaloihin =9
Jos nyt oikein ymmärsin ko. tekniikan mahdollisuudet? Kaikki perustuu mutuun ja joku viisas voi korjata..
Ja onhan fruity loopsissa monenlaisia plugari-padeja joita voi ohjata hiirellä jossei oo hardware midi-laitteistoa.On tullut puuhailtua vasta n. vuodenpäivät konemusiikin ääressä ja on vielä oppimista näistä jutuista. Kokeilumielessä kokeilen, miten hyvin onnistuu tuommoisen vanhemman biisin soitto tietokoneella, varmaan oma taitokin ja laitteisto rajottaa ko. projektissa vielä ;). Vaikkakin Hammondit on menny aika nappiin omasta mielestä. Hyvä ku tuli nää midihommelit esille, en ajatellutkaan näiden mahollisuuksia...
- Duke
örr kirjoitti:
Piti oikein hakea kyseinen piisi ennenku tunnisti.. Nois rummuis voi tosiaan kyllä olla vähän projektia, tosi elävän kuuloset.
Minimaalisen käytön perusteella sanoisin että päällisin puolin fruity loopsista tuntuu löytyvän varmasti riittävät, monipuoliset ja esimerkillisen monipuolisesti muokattavat midi-ominaisuudet. Tämä edelleenkin vaan päällisin puolin vilkaisulla jokin aika sitten, että joku paremmin tietävä voi korjata jos on tarvetta =)
Mut ymmärtääkseni melkein mitä vaan voi ohjata midi:llä? Sitten vielä kX ajurit äänikortille, sen midikontrollit kohdalleen (efektien ohjaus yms.), fruityloopsiin läjä patterneja ja eri kanaville efektit midiasetukset kuntoon, kunnon midikiippari potikoilla ja parin tunnin livesettiä vetämään johonkin pippaloihin =9
Jos nyt oikein ymmärsin ko. tekniikan mahdollisuudet? Kaikki perustuu mutuun ja joku viisas voi korjata..
Ja onhan fruity loopsissa monenlaisia plugari-padeja joita voi ohjata hiirellä jossei oo hardware midi-laitteistoa.Kyllä sitä osaa olla tyhmä ;) Vuodenpäivät meni ennen ku tajus, että tässä play ja stop napin vieressä on tuo "record" nappi joka tallettaa eri namiskuukkeleiden tilat kun kappaletta toistetaan. Sitä on vaan huuli pyöreenä kattonu noita esimerrkejä, kun niissä noi toiminnot muuttuu, no aina oppii.... :)
Tämmöinen MIDI-koskettimisto olis harkinnassa (Evolution MK-361 USB ~ 220€) onko tämmönen hyvä? Kun ei näistä ominaisuuksista oikein ymmärrä vielä. Päättelen hinnasta, että vois olla kohtalainen. - bho
Totean vain lyhyesti ja ytimekkäästi että edellinen viesti oli todella asiallinen...!!! =)
- vanhoollinen
Olen harrastanut äänentoistoa yli 20 vuotta ja
olen samaa mieltä. Varsinkin nuorten musiikki on
nykyään liian keinotekoista. Nykynuorten käytös ja -musiikki kulkevat käsikkäin. Vanha kunnon suomipoppia ei voita mikään esim. Dingo, Eppu Normaali ym.- konemusa
vai että käytös ja musiikki käsi kädessä.
Ekköhän mene poppis osioon. - konemusafani
sun käytöksessähän sen huomaa ,että poppisfanit änkee tänne herjaamaan konemusaa.Ei mitään käytöstapoja häpee.....!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073015Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033- 1191806
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261729Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661359
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233