Elämä on tällä hetkellä hieman vuoristorataa..
Ensimmäinen pettymykseni ystäviin oli ala-asteella, jossa koko luokan (kaikki kaverit) tytöt kääntyivät minua vastaan, naureskelivat minulle ja puhuivat minusta pahaa.. näin tapahtui ala-asteella ainakin 3 kertaa, eikä koskaan kenellekkään muulle, aina vain minulle.
Ylä-asteella aloin jonkin verran takertua ystäviini, tai yhteen tiettyyn joka oli paras ystäväni, ja minäkin hänen. Olimme aina yhdessä, mutta kun hän rupesi seurustelemaan tunsin oloni niin petetyksi ja mustasukkaiseksi.
Kun rupesin itse seurustelemaan niin tietenkin välimme viilenivät entisestään.. En juuri pitänyt yhteyttä entisiin kavereihini. Näimme silloin tällöin, kuitenkin kaksi hyvää ystävcääni tutustuivat toisiinsa, ja minä jäin tavallaan ulkopuoliseksi.
Sairastuin masennukseen enkä enää käynyt ulkona ollenkaan..
Tuntui pahalta nähdä muut ystäväni yhdessä jossain, koska minua ei ikinä pyydetty mukaan. Yritin päästä porukkaan takaisin, mutta olin aina itse se, joka joutui soittelemaan ja "tunkemaan" mukaan muuhun porukkaan..
Nyt olen yrittänyt päästä taas mukaan porukkaan, ja olen kai jollain tavalla onnistunutkin. Vaikka minua ei välillä huvittaisi niin joka päivä täytyy nähdä heitä etteivät asiat muljahtaisi takaisin entiselleen. Siltikkin joskus minua ei pyydetä mukaan, ja ystäväni myös tykkäävät ärsyttää minua esim. kertomalla kaikista heidän hauskoista reissuistaan, en tiedä johtuuko se siitä että he kadehtivat pitkää parisuhdettani vai haluavatko he että emme oikeasti enää ole ystäviä.
En voi puhua heidän kanssaan aiheesta näin pian, koska olen jo muutaman kerran tehnyt itsestäni naurunalaisen kertomalla tunteeni..
Nyt olen tosin jo niin monta kertaa tullut hyljätyksi ystävieni toimesta, että olen alkanut miettiä josko vika on minussa? Ehkäpä olen todella kärkäs ja muuten huonoa seuraa, ehkä nauran liikaa ja olen liian lapsellinen. Haluaisin muutoksen asiaan!
Mitä teen??
Ensimmäinen pettymykseni ystäviin oli ala-asteella, jossa koko luokan (kaikki kaverit) tytöt kääntyivät minua vastaan, naureskelivat minulle ja puhuivat minusta pahaa.. näin tapahtui ala-asteella ainakin 3 kertaa, eikä koskaan kenellekkään muulle, aina vain minulle.
Ylä-asteella aloin jonkin verran takertua ystäviini, tai yhteen tiettyyn joka oli paras ystäväni, ja minäkin hänen. Olimme aina yhdessä, mutta kun hän rupesi seurustelemaan tunsin oloni niin petetyksi ja mustasukkaiseksi.
Kun rupesin itse seurustelemaan niin tietenkin välimme viilenivät entisestään.. En juuri pitänyt yhteyttä entisiin kavereihini. Näimme silloin tällöin, kuitenkin kaksi hyvää ystävcääni tutustuivat toisiinsa, ja minä jäin tavallaan ulkopuoliseksi.
Sairastuin masennukseen enkä enää käynyt ulkona ollenkaan..
Tuntui pahalta nähdä muut ystäväni yhdessä jossain, koska minua ei ikinä pyydetty mukaan. Yritin päästä porukkaan takaisin, mutta olin aina itse se, joka joutui soittelemaan ja "tunkemaan" mukaan muuhun porukkaan..
Nyt olen yrittänyt päästä taas mukaan porukkaan, ja olen kai jollain tavalla onnistunutkin. Vaikka minua ei välillä huvittaisi niin joka päivä täytyy nähdä heitä etteivät asiat muljahtaisi takaisin entiselleen. Siltikkin joskus minua ei pyydetä mukaan, ja ystäväni myös tykkäävät ärsyttää minua esim. kertomalla kaikista heidän hauskoista reissuistaan, en tiedä johtuuko se siitä että he kadehtivat pitkää parisuhdettani vai haluavatko he että emme oikeasti enää ole ystäviä.
En voi puhua heidän kanssaan aiheesta näin pian, koska olen jo muutaman kerran tehnyt itsestäni naurunalaisen kertomalla tunteeni..
Nyt olen tosin jo niin monta kertaa tullut hyljätyksi ystävieni toimesta, että olen alkanut miettiä josko vika on minussa? Ehkäpä olen todella kärkäs ja muuten huonoa seuraa, ehkä nauran liikaa ja olen liian lapsellinen. Haluaisin muutoksen asiaan!
Mitä teen??
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.