Eräästä blogista:
"Kuvitellaan, että Suomeen ja länsi-Eurooppaan alkaisi valua Etelä-Aasiasta naisia, jotka käyvät kuumina valkoisten miesten suhteen. Naiset notkuisivat virka-aikaan julkisilla paikoilla, ja puukottaisivat tai ryöstäisivät kerran pari viikossa suomalaisen naisen kaupunkien keskustoissa. He elelisivät pääsääntöisesti yhteiskunnan tuella, ja suomalaiset miehet kuolaisivat heidän peräänsä. Poliitikot ja toimittajat pohtisivat viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, miksi suomalainen nainen on niin epäluuloinen ja muukalaisvihamielinen. Ottaisivat mallia suomalaisesta miehestä, joka toivottaa tulijat avosylin vastaan ja kannattaa maahanmuuton lisäämistä. Aikakauslehtien syvähaastatteluissa miehet kertoisivat, että aasialaisen naisen kanssa he saavat tuntea itsensä mieheksi. Jotenkin uskaltaisin kuvitella, että pidemmän päälle suomalaista naista alkaisi sapettaa."
Tässä on mielestäni hyvin kiteytetty se mikä suomalaista miestä pännii siinä kun kaupungilla näkee yhä enemmän mulattilapsia ja monikulttuurisia pariskuntia. Monikulttuurinen pariskuntahan voi periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa pariskuntaa jossa osapuolet ovat eri kulttuureista, mutta käytännössä kyse on lähes aina pariskunnasta jossa vaalea suomalainen nainen on tumman afrikkalaismiehen kanssa. En sano että Suomeen pitäisi säätää laki jossa kiellettäisiin naisia ottamasta tummaa miestä, mutta mielestäni on perusteltua suhtautua nihkeästi näihin naisiin ja heidän lapsiinsa.
"Kuvitellaan, että Suomeen ja länsi-Eurooppaan alkaisi valua Etelä-Aasiasta naisia, jotka käyvät kuumina valkoisten miesten suhteen. Naiset notkuisivat virka-aikaan julkisilla paikoilla, ja puukottaisivat tai ryöstäisivät kerran pari viikossa suomalaisen naisen kaupunkien keskustoissa. He elelisivät pääsääntöisesti yhteiskunnan tuella, ja suomalaiset miehet kuolaisivat heidän peräänsä. Poliitikot ja toimittajat pohtisivat viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, miksi suomalainen nainen on niin epäluuloinen ja muukalaisvihamielinen. Ottaisivat mallia suomalaisesta miehestä, joka toivottaa tulijat avosylin vastaan ja kannattaa maahanmuuton lisäämistä. Aikakauslehtien syvähaastatteluissa miehet kertoisivat, että aasialaisen naisen kanssa he saavat tuntea itsensä mieheksi. Jotenkin uskaltaisin kuvitella, että pidemmän päälle suomalaista naista alkaisi sapettaa."
Tässä on mielestäni hyvin kiteytetty se mikä suomalaista miestä pännii siinä kun kaupungilla näkee yhä enemmän mulattilapsia ja monikulttuurisia pariskuntia. Monikulttuurinen pariskuntahan voi periaatteessa tarkoittaa mitä tahansa pariskuntaa jossa osapuolet ovat eri kulttuureista, mutta käytännössä kyse on lähes aina pariskunnasta jossa vaalea suomalainen nainen on tumman afrikkalaismiehen kanssa. En sano että Suomeen pitäisi säätää laki jossa kiellettäisiin naisia ottamasta tummaa miestä, mutta mielestäni on perusteltua suhtautua nihkeästi näihin naisiin ja heidän lapsiinsa.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mun mielestä on ok suhtautua vihamielisesti sellaiseen ihmiseen joka ryöstää tai puukottaa, mutta se että suhtautuu kaikkiin tummaihoisiin ja heidän vaimoihinsa ja lapsiinsa nihkeästi ei ole perusteltua.
En tiedä missäpäin näitä pariskuntia näkee noin paljon, mun kotikaupungissa törmää ihan yhtä usein aasialaisiin naisiin kuin tummiin miehiin. En tunne ketään suomalaista naista joka afrikkalaisen kanssa on kimpassa enkä tälläisiä pareja kaupungilla näe, mutta muutaman thainainen-suomimies pariskunnan tiedän / tunnen.
Afrikan tyyppejä näkyy ainakin meilläpäin enemmän ja se johtuu siitä, että niitä suunnilleen tuodaan tänne! Tämä on sekä typerää että väärin Suomalaista miestä kohtaan, koska miehiä on muutenkin enemmän. Tasapuolisuuden takia valtion pitäisi helpottaa naisten tuontia Suomeen, koska tasapaino tässä asiassa on parasta pitkällä aika välillä, ei nykyinen joka on rappeutumisen tie!
Miksikö?; No nykyään liian usein kun Suomalaisnainen makaa synnytysvuoteella, niin vieressä on joko ulkomaalainen tai päihdeongelmainen hampuusi (jos on paikalla), samalla kun yhä useampi mies on samaan aikaan yksin, niin nykyinen meno ei johda mihinkään muuhun kuin pysyvään taantumaan!
Ei tällä maalla ole varaa elättää kasvavaa valtavaa määrää sosiaalitapauksia, kun muutenkin ongelmat täällä lisääntyvät!
pääkaupunkiseudulla mokupariskuntia ja mulattilapsia näkee paljon. Näiden lasten äidit ovat usein myös todella nuoria suhteessa siihen minkä ikäisenä suomessa yleensä hankitaan lapsia.
Kaikissa kulttuureissa on kautta aikojen vieroksuttu naisia jotka naivat "vihollisheimon" jäsenen. Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Euroopassa lynkattiin naiset jotka olivat seurustelleen saksalaisten sotilaiden kanssa.
Tässä vähän kertomuksia mulattilasten äitien arjesta:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=11824&deptid=127&showmodul=20&languageid=3&news=1
Pitkällä tähtäimellä myös naiset saavat kokea nahoissaan sen kun yhä useampi mies syrjäytyy eikä syrjäytyneistä pidetä huolta. Jotkut suoraan, jotkut epäsuorasti.
Onko mielestäsi ihan oikein, että AIKUISET miehet polttavat ohimennen tupakalla pikkulasten kasvoja? Minusta sellaiset sedät kuuluisivat hoitoon. Halu tehdä pahaa jollekin pienelle ja avuttomalle olennolle, kumpuaa kyllä ihan näiden suomalaisten miesten omasta korvienvälistä. Se on sairasta. Luultavasti he rääkkäisivät eläimiä, jos näitä mulattilapsia ei olisi. Jollakin tavoin heidän sairas mielensä joka tapauksessa tulisi esiin.
Ei kenenkään ole pakko tykätä kaikista. Jos ei toisrotuisista pidä, heidän kanssaan ei tarvitse kaveerata, mutta vain sairaat yksilöt alkavat kiusata heitä.
ovat kuvottavia. Ikäänkuin elävä todiste siitä ettemme saa naisiamme kuriin vaan he ovat koko maailman panopuu. Puhumattakaan siitä mikä taloudellinen rasite nuo lapset ovat yhteiskunnalle. Sen nyt vielä voin jotenkin hyväksyä että suomalainen nainen seurustelee nee... anteeksi tummaihoisen kanssa mutta siinä vaiheessa mennään jo liian pitkälle kun aletaan lapsia tekemään.
tavalla mulattilapsi on yhteiskunnalle pahempi rasite kuin ns. tavallisten suomijunttien lapsi?
kiduttaa niitä lapsia?
Jos kuvottavista ihmisistä puhutaan, niin KUVOTTAVIA ovat sellaiset aikuiset, joilla on tarve tehdä pahaa pienille avuttomille lapsille. Heillä on korvienvälissä pahasti palikat vinksallaan. Sellaisten ihmisten lisääntymismahdollisuudet on ehdottomasti eliminoitava. Sellaisia geenejä ei SAA päästää leviämään!
sulle on tehneet???
Tällainen ilmiö on havaittavissa molemmin päin: mikäli suomalaisella on ulkomaalainen puoliso, niin jostain syystä heillä on valtava "tarve" perustella ulkomaalaisen puolison hankintaa sillä, että kotimainen vastaava "oli liian huono"...(ironista tässä on se, että he eivät tässä suhteessa kuulu niihin kotimaisiin "verrokkeihin", jotka heidän mielestään ovat huonoja siis...)
En tiedä olenko ainoa, mutta tuollainen on ÄRSYTTÄVÄÄ...
muissakin länsimaissa on muodissa tämä ilmiö että ajatellaan oman kansan olevan maailman junteinta, tyhmintä, juopointa, väkivaltaisinta, jne. Suomi ei suinkaan ole tässä yksin. Kaikenlainen kansallismielisyys ja vastaava on kuin punainen vaate härälle. Näin ollen on tosi hienoa naida henkilö joka tulee mahdollisimman erilaisesta kulttuurista.
Sitten nämä samat naiset jotka äänestävät niitä poliitikkoja jotka kannatavat näiden maahanmuutajien tänne tuomista tulevat vinkumaan että miksei kukaan tee mitään kun musta mies ahdistelee tai raiskaa.
Suomalaismiehet kertovat varsin auliisti ottaneensa (ostaneensa) thaivaimon, koska sikäläiset naiset ovat palvelualttiita ja kunnioittavat miestä. Eikö se tarkoita juuri sitä, että tällaisen vaimon kanssa mies tuntee itsensä MIEHEKSI.
Täällä provinssissa en ole tavannut yhtään tummaihoisen miehen kanssa naimisissa olevaa naista, mutta thaimaalaisia vaimoja kyllä tiedän.
Minä suhtaudun nihkeästi ihmisiin, joiden mielestä on syytä nihkeillä tuntemattomille. Jos Suomi-mies korjaisi hiukan asenteitaan, voisi löytyä oma koti-tai ulkomainen kulta eikä tarvitsisi kiusata vieraita naisia ja lapsia.
Aasialaiset naiset.
Niitä ei haluttaisi tänne kyllä yhtään kappaletta enempää, ei vaikka kuinka kurjista oloista tulisivat.
suominaisten inhokkilistoilla.
Minkähän takia? Ihan puhtaasti vain siksi, että suomalainen mies - venäläinen nainen on yleisempi pari kuin suomalainen nainen ja venäläinen mies.
Miksi tuo olisi joku syy inhota venäläisiä ja virolaisia naisia (ja thaimaalaisia)?? En ymmärrä nyt yhtään sun logiikkaa. Meinaatko että pelätään että suomalaiset miehet menetetään heille eikä saada tarpeeksi venäläisiä miehiä tilalle? Minä en ainakaan ajattele noin, kyse on kuitenkin tosi pienistä määristä.
On vain hyvä, että tulee vaihtelua geeniperimään. Kyllä Suomessa on vieläkin kyliä, joissa kaikki ovat sukua toisilleen. Pitemmän päälle sitä ei pidetä terveellisenä.
ei pidä sekoittaa luonnottomasti keskenään. Vähän sama kuin jos sinulla on juhlapöytä täynnä kaikenlaisia herkkuja ja kaadat ne kaikki yhteen kuppiin ja sekoitat yhdeksi sörsseliksi. Tuloksena on pahanmakuista sotkua. Sekarotuiset lapset ovat kuvottavia.
Määki menin serkun kans naimisiin. Olsin ottanu äirin, mut se o jo naimisissa isän kans. Sisko o alaikäne ja naapurin kuttu oliki pukki. Jotta piti sitte lähtee kosimaan iha viiren kilometrin päähän. Meirän seittemästä lapsesta kaks on jo oppinu puhuun, vaikka vanhin vasta kesällä pääs ripille. Jotta kyllä tärkeet asiat niinku toi naiminen kannattaa pitää suvussa.
on pysyttävä erossa thai-naisista, ja muista erirotuisista joihin heidän himonsa suuntautuvat.
Sekoittamalla kaikki samaan soppaan saadaan kerralla useampaa eri ainesta, rli kaikki tärkeät vitamiinit ja hivenaineet saadaan kerrallaan eikä tarvii erikseen kaikkea syödä. Vähän kuin nää vitamiinipillerit, kaikki yhdessä pakkauksessa. :)
Ihmisen kehityssuunta on juuri tuossa missä kaikki rodut sekottuu keskenään ja parhaimmat ominaisuudet jatkaa ja huonot (esim vaaleat piirteet) karsiutuvat kokonaan pois.
Paras esimerkki on brassinaiset, voisin väittää noiden latinonaisten olevan suurimman osan miesten mielestä kauneimpia naisia ja yksinkertainen syy siihen on se, että heissä on sekoittunut lähes kaikkia rotuja. Afrikka, eurooppa, amerikka, siellä on kaikkea ja tämän takia latinot ovat yleensä kauneimpia. Heidän keskuudessaan parhaimmat piirteet kaikista roduista on jalostunut yhteen rotutyyppiin.
naista joka ei olisi samaa mieltä kanssani, ihan turhaan täällä vatkataan ihan mustista miehistä, vähemmistö naisista on heidän peräänsä, kyllä latinot rulettaa!!!
samaa mieltä, ja ihan vilpittömästi.
Ei kait ne ihan tummat miehet ole naisten suosikkeja vaan ne vähän vaaleemmat "suklaiset" (pahoittelen, kuulostaa rasistiselta sanalta) kaverit joilla on tummat hiukset ja silmät. :)
Latinot on se mihin ihmisrotu on menossa.
Vain sitä, että olet ystäväiseni näkemässä valon. :) I have opened the door for you, now you must just walk in.
Jos kaikki rodut sekoitetaan syntyy rotu joka on keskinkertainen kaikessa. Esim, aasialaiset ovat älyllisiltä ominaisuuksiltaan kehittyneimpiä mutta fysiikaltaan heikoimpia. Mustat taas edustavat toista ääripäätä. Heillä on paras fysiikka mutta heikoimmat älylliset kyvyt. Valkoiset ovat sieltä älykkäämmästä päästä mutta eivät yllä aasialaisten tasolle.
Ei varmaan ole puhdasta sattumaa että kehittyneimmät kulttuurit ovat muodostuneet juuri valkoisten ja aasialaisten asuttamille alueille.
Mä veikkaan että latinot on monen länsimaalaisen mielestä kuumia siksi että he ovat tarpeeksi samannäköisiä näyttääkseen miellyttäviltä mutta tarpeeksi erilaisia ollakseen eksoottisia.
Jos ihmiset haluavat lunnostaan kummppanin mahdollisimman erilaisesta geenipoolista niin eikö tämän näköisen naisen tulisi olla länsimaissa todella kuumaa kamaa:
http://www.signnetwork.com/decals/Decals/PEOPLE/People/images/African Woman.jpg
Ei evoluutio toimi niin, että se sekoittaa kaikki aineet ja ottaa mitä sattuu ja toivoo tulevan hyvää jälkeä vaan se toimii puhtaasti niin, että jokaisen rodun hyvät puolet jatkaa ja huonot puolet tippuu pois. Eli esim sun väittämät aasialaisten heikko fysiikka (mikä on muuten väärin) jäisi pois ja heidän älynsä jatkaisi kun taas tummien fysiikka jatkaisi ja äly jäisi pois.
Eli ei tule mitään keskinkertaista rotua vaan rotu mihin on jalostunut kaikkien rotujen parhaat ominaisuudet, ihminen^2.
Kehittyneet kulttuurit on sattunu valkoisille vain siitä syystä, että valkoiset ovat alistaneet tummat ja repineet niiden valtiot täysin paskaksi. Jos olisin joku evoluutiopsyokologi niin osaisi varmaan paremmin selittää sen miksi valkoiset kansat ovat aina olleet agressiivisia ja halunneet alistaa muita kansoja enemmän.
"Mä veikkaan että latinot on monen länsimaalaisen mielestä kuumia siksi että he ovat tarpeeksi samannäköisiä näyttääkseen miellyttäviltä mutta tarpeeksi erilaisia ollakseen eksoottisia."
Ei ole pelkästään länsimaisten näkökulma vaan aika pitkälti suuremman osan koko pallon väestöstä riippumatta missä asuu. Ei tietenkään kaikkien, mutta jokaisella alueella ihannoidaan latinoita ainakin suuremmissa määrissä kuin meitä kalpeita länsimaisia ihmisiä.
Mikä hiton tarve joillain naisilla on sekaantua (sensuroitu, ettei tule rasistin leimaa), vaikka varmaan saisivat keskiverrron suomalaisenkin miehen?
Mutta paljastaa kyllä hyvin sen mikä teitä oikeasti risoo. Voivoi kun tulee musta mies ja vie meijän naiset, yhhyhyy..
Huomaa, mies: Musta mies vie naisesi vain, jos kyseinen nainen on antanut sinulle yksinoikeuden itseensä. (Avioliitto yleensä tulkitaan sellaiseksi.) Yksikään muu suomalainen, vaaleaihoinen nainen ei ole sinun naisesi. Mitään kollektiivista omistusoikeutta ei myöskään ole. Nainen kuuluu itselleen.
Sinällää ihan hauskasti kirjoitettu ja puolitotuudenkin omaava kirjoitus ei siinä mitään. Mutta en mä usko kovinkaan monen miehen inhoavan ulkomaalaisia sen takia, että he vievät "meidän naiset".
Nyt tulee ilkeä kommentti eikä ole tarkoitettu henkilökohtaisesti otettavasti ja todennäköisesti olen taas sovinisti ja rasisti ja kaikkea mahdollista, mutta mitä itse olen katsellut niitä naisia jotka kulkevat näiden tummien miesten kanssa, niin eipä ole vielä yhtään sen näköistä naista kävellyt vastaan josta voisin olla kateellinen tai "harmi ettei itselläni ole tuon näköistä naista"- tunnetta ole vielä tullut.
Enkä kyllä usko monen naisenkaan meittineen "harmi kun tolla miehellä on toi thaikkunainen, oli nimittäin kuuma tapaus".
Itselläni on sellainen tunne, että pääsääntöisesti otetaan omasta kulttuurista oleva kumppani ja jos et sellaista saa niin sitä turvaudutaan muista (köyhemmistä) maista tuleviin kumppaneihin kun ei muuta saada.
Ainoa tosiaan mikä noissa risoo on se, että yhteiskunta(=veronmaksajat) yleensä elättää lopulta nää ihmiset, mutta en muutenkaan usko pysyväni tässä valtiossa enää montaakana vuotta joten sinällään ei haittaa.
Naisten kohdalla ei pidä pääsääntöisesti paikkaansa, että puoliso otettaisiin köyhemmästä maasta, nimittäin yleisin maa josta suomalainen nainen ottaa ulkomaalaisen puolison on Britannia. Miehet ottavat puolison yleisemmin itänaapurista sekä Thaimaasta.
Näistä tummemman kaverin ottajista. Kai sulla on muuten sitten jotain tilastoa näyttää siitä mistä kumpikin sukupuoli kumppaninsa hakee, itseäni ainakin kiinnostaisi tietää mistä ne kumppanit on haettu. Toi sun väite nainen->britti, mies->thaikku kuulostaa lähinnä femakkopropagandalle kun yritetään taas saada mies näyttämään huonommassa valossa. :D
thaikuissa on?
Niin, tuosta nyt ei voi päätellä mistä se britti on kotoisin.
Koska eroa tosiaankin löytyy jos puhutaan A.) peri-brittiläisestä tai B.) britistä jonka sukujuuret on entisessä kruununsiirtomaassa, no vaikkapa Intiassa.
Jos saan tehdä rasistisen huomautuksen, niin ihonväri lienee tummempi tuolla B vaihtoehdolla. Eli tarinan opetuksena, ilmaus britti-mies ei välttämättä tarkoita automaattisesti valkoihoista, näin globaalissa maailmassa. Sama muuten pätee esim. ranska- tai hollantilaisiin :-)....
Oikein pilkkua nussimaan niin eihän tässä voisi sanoa enää ikinä "venäläiset näyttää x laisille" tai "turkkilaiset näyttää x laisille" kun kaikki kansat on lähes täysin risteytetty keskenään.
Kuitenkin jos ihminen omaa yhtään loogista päättelykykyä niin hän ymmärtää mitä haetaan takaa jos sanoo "sä näytät ihan britiltä", eli haetaan sitä alkuperäiskansan ulkonäköä, esim itse näytän ihan täysin ruotsalaiselta/norjalaiselta vaaleiden hiusteni ja sinisten silmieni kanssa vaikka onhan ruotsissakin täysin tummia ihmisiä nykyään.
Yleinen oletus on vain se, että laiska suomalainen mies hakee thaikkunaisen "kotiorjakseen" ja se thaikku tulee innoissaan paremman elämän perässä ja tekee lähes mitä tahansa se mies haluaa. Tää on siis stereotypia eikä mikään väite "kaikki ovat".
Itsekin pidän thaikkujen ulkonäöstä vaikka enemmän olenkin sinne japskien suuntaan, mutta ei thaikuissakaan mitään vikaa ole.
Tää linkki ei ollut se mistä ton uutisen luin mutta selviää se tästäkin, on siinä myös turkkilaiset mukana, jos se vaikka lohduttaa.
"Ulkomaalainen vaimo on ulkomaalaista aviomiestä tavallisempi. Suomalainen mies valitsee ulkomaalaisista puolisokseen useimmiten venäläisen, virolaisen tai thaimaalaisen naisen, suomalainen nainen taas avioituu ulkomaalaisista useimmiten yhdysvaltalaisen, turkkilaisen tai brittiläisen kanssa."
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/469024?ihmissuhteet-parisuhde
Ja sanonpa vielä senkin, että naisilla ei ole sellaisia rooliodotuksia kuin mitä jollain miehillä on ja että naiset eivät ole niin miehenkipeitä mitä miehet naisenkipeitä. Naiset eivät ole myöskään sellaisia, jotka ovat pettyneitä suomalaisiin miehiin, koska suomalainen mies ei suostu toimimaan naisen piikana, mutta vastaavanlaisia miehiä kyllä löytyy. Siksi mies hakee ostorahalla naisia Thaimaasta, kun kuvittelevat näiden naisten olevan tarpeeksi alistuneita, eivätkä itse vaadi mitään itselleen.
Minä en käsitä miten se yleensä herättää mitään tuntemusta kenen kanssa joku täysin ventovieras ihminen seurustelee tai on naimisissa. Ei minua ainakaan kiinnosta pätkääkään, aivan sama mitä kansalaisuutta tai ihonväriä ihmiset ovat. Huolehdin vain omista läheisistäni enkä käytä aikaani muiden murehtimiseen. Mitä ihmeen järkeä siinä on?
tänne pitäisikin saada äkkiä vähintään muutama kymmenen tuhatta naista sopivista paikoista, esimerkiksi Etelä-Amerikasta ja Aasiasta. Olisi suomiämmillä huuli pyöreenä kun eksoottiset naiset tulisivat ja veisivät kaikki miehet.
Itse en ole rasisti enkä rasistisuudesta tykkää, mutta olen samaa mieltä, että sukupuolien epäsuhdalle mamu-asiassa pitäisi tehdä jotain. Ja se mitä pitäisi tehdä, on ottaa kymmeniä tuhansia naisia lisää.
Itse en koskisi suomalaiseen sovinistiäijään pitkällä tikullakaan vaan tahdon elää yksin rauhassa, enkä palvelleen ja miellyttäen jotain itseriittoista äijänkäppänää. Jos joku nainen tahtoo tulla tänne Suomeen elintason perässä suomalaisia ukkoja passaamaan, se sopii minulle. Saan itse olla ukkojen iskuyrityksiltä rauhassa ja pistää omat tienaamani rahat matkusteluun ja itseeni eikä äijän autohömpötyksiin ja kaljoihin.
Thaimaalaisilla naisilla on tunnetusti kova työmoraali, heistä saisi hyviä hoitajia/siivoojia/keittiötyöntekijöitä, en usko että he tulisivat meille vain pummimaan, tervetuloa thaimaalaiset/aasialaiset naiset!