Annoin pakit

Elikkä niin teinimeiningiltä kuin kuullostaakin niin seuraavan jutun kaikki henkilöt on 25-30 vuotiaita.

Olen tuntenut tämän tytön ala-asteen 5 luokalta asti. Hän on minua vuoden nuorempi. Me "seurusteltiin" tuolloin ala-asteella pari viikkoa :)) . Sen jälkeen aina lukioikään asti oltiin hyviä kavereita, molemmilla oli seurustelukumppaneita, hänellä paljon enempi, paljon lyhyitä suhteita ja yhdenyön juttuja. Koskaan välillämme ei tapahtunut mitään. Molempien opiskeluaikana ei oltu juurikaan yhteydessä. Palattiin kuitenkin kumpikin kotikaupunkiimme ja muutama vuosi meni hienosti, hengattiin samoissa porukoissa, meillä on yhteisiä tuttuja, sinkkuja ja naimisissa olevia.

Sitten se itse ongelma. Juhannuksen jälkeen olimme molemmat samoissa juhlissa vieraana. Istuttiin yöllä juhlapaikan pihalla ja juteltiin elämänmenosta, ei oltu humalassa. Nainen koitti suudella minua ja ensi hämmennyksen jälkeen torjuin hänet. Seurasi itkua ja paljon kysymyksiä, en voinut kertoa miksi en häntä halua. Seuraavalla viikolla sain yhden hänen ystävänsä "kimppuuni" kadulla, ärsyynnyin ja kerroin tälle naiselle syyn miksi en ole kiinnostunut. Suurin osa parhaista kavereistani on maannut tämän naisen kanssa ja vaikka siitä on aikaa silti se häiritsee. Itseasiassa tämän kadulla minut haukkuneen naisenkin mies on maannut tuon naisen kanssa, ennen heidän avioliittoa tosin.

Olenko oikeasti kusipää,pikkusielu ja kaikkea muuta mitä tässä on nyt saanut kuulla olevansa ?? Niin ja en etsi mitään neitsyttä, kaikilla on menneisyys, tiedän sen.
26514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Juu, olet kaikkea, mitä aavistelet. Elä sen kanssa.

Äänestä

niin ei kiinnosta.

Miehellä on oikeus sanoa EI!

Ja miehen EI on aina EI!

Äänestä

"Seuraavalla viikolla sain yhden hänen ystävänsä "kimppuuni" kadulla, ärsyynnyin ja kerroin tälle naiselle syyn miksi en ole kiinnostunut. Suurin osa parhaista kavereistani on maannut tämän naisen kanssa ja vaikka siitä on aikaa silti se häiritsee. Itseasiassa tämän kadulla minut haukkuneen naisenkin mies on maannut tuon naisen kanssa, ennen heidän avioliittoa tosin."

No mitäpä kyseinen ystävä siihen?

Kyllähän naiset yleensä hiljenee, kun sanoo suoraan ettei halua itselleen yleistä jakorasiaa.

Äänestä

Olisit päässyt helpommalla jos olisit sanonut ettet vaan ole ihastunut etkä kiinnostunut. Nyt sanoit käytännössä: muuten kyllä mutta se on lutka. Siitä tulee sellainen olo ettet arvosta ihmisenäkään. Sulla on oikeus sanoa niin, mutta riidat olisit voinut välttää.

Jotkut vaativat rehellisiä syitä pakeille. Minä taas olen niitä, joiden mielestä homma pitää hoitaa kohteliaasti, vaikka valkoisilla valheilla. Mä toivon että mulle ei anneta pakkeja sanomalla: "olet liian ruma", vaan mieluummin vaikka: "sori mä seurustelen", vaikka se olisikin valhe. Mua ei hyödytä mitenkään kuulla olevani ruma, päinvastoin.

No niin, se siitä tilityksestä... Mikä siinä niin häiritsee että se on ollut sun kavereitten kanssa? Monenkin? Onko se juuri se kaverit siinä se pointti vai seksikumppanien määrä?

Jos sinulla on tunteita tuota tyttöä kohtaan muttet anna hommalle mahdollisuutta tuon takia, voisin pitää sinua pikkusieluisena (tämän pintaa viiltävän informaation perusteella).

Äänestä

Tossa ei todellakaan ole mitään väärää ja ei ole yhtään yllättävää että naiset täällä huutavat ja ihmettelevät millainen sika voit olla. Naisilta puuttuu jotenkin toi kyky havainnoida ja ymmärtää syy ja seuraus akseli. Eli naisen pitäisi saada elää kuin lehmät pellossa ja kaikki heidän oikkunsa ja tekonsa pitäisi vain katsoa sormien läpi. Though luck ladies mutta se miten sä elät elämääsi vaikuttaa siihen millainen sun tulevaisuutesi on, ette te ole mitään prinsessoita jotka saa kaiken mitä haluatte. Sä teet valinnan ja sen valinnan mukaan kannattaa sitten elämääsi elää.

En itsekään ikinä alkaisin seurustelemaan naisen kanssa joka olisi pannut lähes jokaista parasta kaveriani, miten ihmeessä naiset eivät voi ymmärtää tota asiaa, eikö niitä itseään yhtään haittaisi alkaa seurustella miehen kanssa joka on pannut jokaista tämän naisen parasta kaveria. Ehkä jotenkin voisi vielä hyväksyä jos hyvä tyyppi on kyseessä sen, että on pannut monia miehiä(puhun 40 määristä), mutta kaveriporukkaa niin ei kiitos. Siihen riittäisi ihan parinkin kaverin läpikäynti.

Ehkä tosiaan ei olisi tarvinnut sanoa tota suoraan, ihan vaikka "en halua nyt seurustella" tai "oon kiinnostunut toisesta" olisi riittänyt vaikka toi syy olisikin se ettet halua naista joka on pannut useiden läheisten kavereidesi kanssa. Kyllä siinä lähtee sellanen tietty kunnioitus sitä naista kohtaan pois joten aika heikolta pohjalta pitäs alkaa jotain suhdetta väsäämään.

Äänestä
  • Olen kyllä sitä mieltä että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus seurustella ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka voi hyväksyä omana itsenään. Jos näin ei ole, niin ihan normaaliahan se on antaa pakit tai torjua. En minäkään lapsuudenaikaisen miespuolisen kaverin kanssa alkaisi seurustelemaan kun tämä on istunut lukemassa tiilenpäitä vaikka kaveri olisi muuten ok. Kun en niin en. Rosvojen kanssa en seurustele. Piste.

    En minäkään sellaisen miehen kanssa halua seurusella joka on jakanut itseään ympäri kaupunkia. Kun en niin en. Piste.

    Eli mun mielestäni tuossa tarinassa ei ole mitään kummallista. Miehet muuten suuttuvat ja raivoavat ihan samalla tavalla. Että sellaista.

    En nyt vaan jokaisesta vastaavasta tapauksesta jaksaisi tänne nettiin kirjoitella...niitä kun on niin paljon. Kai se ärsyttää jos saa pakit. Elämä on. Kokeilkoot seuraavaa.

    Äänestä

  • prostituoituja ihaileva mies.

    Äänestä

  • "naiset täällä huutavat ja ihmettelevät millainen sika voit olla"? En mä vaan huomannu.

    Äänestä

  • sanoo... kirjoitti:

    prostituoituja ihaileva mies.

    Mutta en mä sitä myöskään vastusta, jokaisella on oikeus tehdä kehollaan mitä häntä itseään huvittaa ja jos joku haluaa huorata niin se on tasan ja vain ja ainoastaan hänen päätettävissä eikä minkään feministijärjestön.

    Taidat vain olla taas yksi näitä naisia jotka vastustavat prostituutiota kun pelottaa, että oma mies lähtee huoriin kun sä alat olemaan liian vittumainen. Siitä se teidän naisten huoraviha johtuu kun ette pystyisi enää kontrolloimaan teidän miehiä sulkemalla jalkanne ja pakottamalla miehenne tekemään mitä teitä huvittaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Beef: pääsääntö. Sellainen mies joka pääsee naisen kanssa naimisiin saa myös seksiä ilmaiseksi vierailta naisilta joten tuo väittämäsi ei pidä paikkansa.
    Tiedäthän itsekin, että komeilla miehillä (parisuhdemarkkinoilla sijoittuvilla) on kysyntää myös muiden kuin oman naisen parissa.

    Et tunne yhteiskuntatieteitä joten en ala tässä bordellitoiminnan laillistamisen ongelmista kertomaan sen enempää.

    Tuo kommentti piti pistää vain, kun olen huomannut kuinka herkästi sä reagoit, enkä pettynyt nytkään.

    Voi teitä tekopyhiä kaksinaismoralisteja! hehhehheee...

    Äänestä

  • Entäs jos se on seurustellut muutaman kaverisi kanssa? Itkettäisikö sitten?

    Ihan vähän nauratti tuo "though luck ladies" Ihan vähäsen :D

    Äänestä

  • nainen tässä. kirjoitti:

    Beef: pääsääntö. Sellainen mies joka pääsee naisen kanssa naimisiin saa myös seksiä ilmaiseksi vierailta naisilta joten tuo väittämäsi ei pidä paikkansa.
    Tiedäthän itsekin, että komeilla miehillä (parisuhdemarkkinoilla sijoittuvilla) on kysyntää myös muiden kuin oman naisen parissa.

    Et tunne yhteiskuntatieteitä joten en ala tässä bordellitoiminnan laillistamisen ongelmista kertomaan sen enempää.

    Näinä parisuhteeseen "päässeitä" miehiä niin enpä kovinkaan monen niistäkään usko saavan seksia ilmaiseksi vierailta naisilta tosta vain. :D

    Komeat miehet ovat tietenkin erikseen, mutta edes sä et voi lähteä väittämään jokaisen miehen joka elää parisuhteessa olevan komea, varsinkin kun teillä naisilla on niin erillaiset näkemykset siitä mikä on ja mikä ei ole komea mies.

    Äänestä

  • heh hee... kirjoitti:

    Tuo kommentti piti pistää vain, kun olen huomannut kuinka herkästi sä reagoit, enkä pettynyt nytkään.

    Voi teitä tekopyhiä kaksinaismoralisteja! hehhehheee...

    Vain vastaamaan mahdollisimman moneen mulle kirjoitettuun kommenttiin, eli se "herkkyys" johtuu siitä ja täähän meni ihan hyvin jos sä et pettynyt ja mä sain taas huomata kuinka tyhmiä ihmisiä on olemassa. :) Oma egoni kiiltyy itsestään ilman, että mun tarvii sitä kiillottaa. :)

    Voisit myös perustella ton kaksinaismoralisti väitteen, vaikka uskon ettet siihen pystykkään. :) Olet vain näitä ihmisiä jotka laittaa kommentteja tyyliin "oot tyhmä" "oot sovinisti" "oot rasisti" ja sitten kun pyytää perusteluita niin mitään ei ikinä näy kun oikeeta perustetta sille väitteelle ei ole, kunhan huutaa vaan kun alkaa vituttamaan jos ei pysty kommentoida mitään järkevää.

    Tällästä on arki s24 palstoilla. :)

    Äänestä

  • saivare. kirjoitti:

    Entäs jos se on seurustellut muutaman kaverisi kanssa? Itkettäisikö sitten?

    Ihan vähän nauratti tuo "though luck ladies" Ihan vähäsen :D

    Sisäsiiton henkeä olisi kyllä ilmassa jos joutuisi ottamaan naisen joka on ensin ollut kaikkien kavereiden kanssa. Olisko tollanen nainen kirjaimellisesti se kiertopalkinto kerta kaikki kaveripiirin miehet ottas sen naisen vuorollaan? :)

    Ja hyvä jos naurattaa, nauru pidentää ikää joten pystyt pitkään nauttimaan mun kirjoituksista täällä. :)

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Näinä parisuhteeseen "päässeitä" miehiä niin enpä kovinkaan monen niistäkään usko saavan seksia ilmaiseksi vierailta naisilta tosta vain. :D

    Komeat miehet ovat tietenkin erikseen, mutta edes sä et voi lähteä väittämään jokaisen miehen joka elää parisuhteessa olevan komea, varsinkin kun teillä naisilla on niin erillaiset näkemykset siitä mikä on ja mikä ei ole komea mies.

    ..tuuliviiri noitten mielipiteittesi kanssa, ei voi muuta sanoa! xD

    Äänestä

  • saivare. kirjoitti:

    Entäs jos se on seurustellut muutaman kaverisi kanssa? Itkettäisikö sitten?

    Ihan vähän nauratti tuo "though luck ladies" Ihan vähäsen :D

    hankalia.

    Nuoruudessani torppasin monen monta naista siksi takia, kun ovat joko ensin naineet kaverini kanssa tai yrittäneet päästä häneen käsiksi. Näitä olis siis useampi kuin yksi, kun kaverini oli melkoinen panomies. Ensin yrittivät kaveriani, sitten kun tekivät temput ja lopulta saivat lemput, vähän vaatimattomampi meikäläinenkin alkoi kiinnostaa. Ei ollut enää kenelläkään tsäänssejä siinä vaiheessa, yhtäkään ämmää en ole pannut jota kaveri kävi laittamassa. Ei kukaan halua olla lohdutuspalkinto, ei mies eikä nainen.

    Eivät taida naisetkaan aina ymmärtää, että kaverin kanssa naiskentelu ei ole mikään meriitti yhteistä tulevaisuutta ajatellen.

    Äänestä

  • yks nainen. kirjoitti:

    Olen kyllä sitä mieltä että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus seurustella ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka voi hyväksyä omana itsenään. Jos näin ei ole, niin ihan normaaliahan se on antaa pakit tai torjua. En minäkään lapsuudenaikaisen miespuolisen kaverin kanssa alkaisi seurustelemaan kun tämä on istunut lukemassa tiilenpäitä vaikka kaveri olisi muuten ok. Kun en niin en. Rosvojen kanssa en seurustele. Piste.

    En minäkään sellaisen miehen kanssa halua seurusella joka on jakanut itseään ympäri kaupunkia. Kun en niin en. Piste.

    Eli mun mielestäni tuossa tarinassa ei ole mitään kummallista. Miehet muuten suuttuvat ja raivoavat ihan samalla tavalla. Että sellaista.

    En nyt vaan jokaisesta vastaavasta tapauksesta jaksaisi tänne nettiin kirjoitella...niitä kun on niin paljon. Kai se ärsyttää jos saa pakit. Elämä on. Kokeilkoot seuraavaa.

    "En minäkään sellaisen miehen kanssa halua seurusella joka on jakanut itseään ympäri kaupunkia. Kun en niin en. Piste. "

    Harmi vaan, että jokaista panomiestä kohden löytyy iso liuta naisia, jotka eivät ajattele noin.

    Luonnollisesti naisten ja miesten välillä on siinä ero, että päästäkseen monen naisen sänkyyn, miehessä pitää olla sitä jotakin, mutta naisella vastaavaan määrään kumppaneita riittää vain päätös itsensä jakamisesta.

    Äänestä

Niin pitää vähän selventää lisää ettei tule väärinkäsityksiä. Tosiaan sen jälkeen kun torjuin hänen lähentelyt niin alkoi se itkunsekainen tilitys siitä kuinka hän on jo pitkään halunnut kertoa tunteistaan. Kuuntelin sitä aikani, vastasin sitten,että minä pidän häntä kaverinani. Nainen on mukava, fiksu ja nätti ja ilman tuota tiedossa olevaa historiaa olisin ilman muuta kiinnostunut.

Se kadulla tapahtunut episodi meni suurinpiirtein niin, että se yhteinen tuttumme haukkui minut tuon naisen sydämen särkemisestä ja sitten minä käytin paria rumaa sanaa ja sanoin suoraan mistä kiikastaa. Vähän aikaa oli hiljaista, sitten sain kuulla ettei olis varaa olla näin nirso jne ja että mitä väliä on 5-10 vuotta vanhoilla jutuilla. No hemmetti, jos pistän riviin viisi miespuolista kaveriani joiden kanssa nykyisin olen eniten tekemisissä niin kolme niistä on ainakin ollut tuon naisen kanssa, kauan sitten okei, mutta silti häiritsee. En voi sille mitään.

Äänestä
  • Minusta aloittajan ei tarvitse puolustella tekemisiään millään tavalla. Ei tuo mitään sydämen särkemistä ole jos siihen ei sisälly seksiä, lupauksia tulevaisuudesta tai jotain muuta vastaavaa. Eihän sille kukaan mitään voi, jos joku ihastuu yksipuolisesti ja alkaa kuvittelemaan jotakin.

    Aloittajalle sanoisin, että toimit oikein. Jos naisen menneisyys häiritsee noin paljon on parempi olla aloittamatta suhdetta kuin aloittaa suhde ja kuvitella että nuo häiritsevät tekijät jotenkin hiipuisivat. Näin ei tule käymään.

    Nyt tiedät miksi naiset valehtelevat seksipartnereiden lukumäärän. Se vastaus tulee tuosta lauseesta..."jollen tietäisi hänen menneisyydestään olisin kiinnostunut". Eli miehet "pakottavat" naiset valehtelemaan seksipartnereiden lukumäärän koska eivät kestä totuutta. Sallittu lukumäärä on 1 tai 2 riippuen iästä.

    Minusta aloittajan toiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Ei kaikkien kanssa tarvitse seurustella.

    Äänestä

  • se edellinen nainen. kirjoitti:

    Minusta aloittajan ei tarvitse puolustella tekemisiään millään tavalla. Ei tuo mitään sydämen särkemistä ole jos siihen ei sisälly seksiä, lupauksia tulevaisuudesta tai jotain muuta vastaavaa. Eihän sille kukaan mitään voi, jos joku ihastuu yksipuolisesti ja alkaa kuvittelemaan jotakin.

    Aloittajalle sanoisin, että toimit oikein. Jos naisen menneisyys häiritsee noin paljon on parempi olla aloittamatta suhdetta kuin aloittaa suhde ja kuvitella että nuo häiritsevät tekijät jotenkin hiipuisivat. Näin ei tule käymään.

    Nyt tiedät miksi naiset valehtelevat seksipartnereiden lukumäärän. Se vastaus tulee tuosta lauseesta..."jollen tietäisi hänen menneisyydestään olisin kiinnostunut". Eli miehet "pakottavat" naiset valehtelemaan seksipartnereiden lukumäärän koska eivät kestä totuutta. Sallittu lukumäärä on 1 tai 2 riippuen iästä.

    Minusta aloittajan toiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Ei kaikkien kanssa tarvitse seurustella.

    Ei mua koskaan ole häirinnyt naisten partnereiden määrä. Tietysti jos niitä on kymmeniä niin mun ja ko. naisen ajatusmaailmat ovat kaukana toisistaan ja mulle se on suhteen perusjuttuja, että näkee maailmaa edes jotenkuten samalla tavalla. Tässä tapauksessa tosiaan häiritsee vain se, että tunnen liian monta naisen partneria.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Tuo että nainen kelpaisi sinulle muuten, mutta kun on niin paljon seksipartnereita ja sinun tuttujasi.
    Sinua ei siis kuitenkaan häiritse se, että nainen on itsetunto-ongelmainen, miesten huomion kerjääjä ja potentiaalinen pettäjä. Runsas seksipartnereiden määrä kertoo aina huonosta itsetunnosta ja muista henkisistä ongelmista. Normaaliahan se ei ole.
    Minä en vastaavanlaista miestä sietäisi silmissäni sekuntiakaan.
    Siitä riippumatta olivatko ne seksipartnerit tuttuja vaiko tuntemattomia.
    Jotkut seksin suurkuluttajat ovat itsetuhoisia, päihdeongelmaisia tai moniongelmaisia noin muuten. Joku psykologi osaisi varmaan kertoa aiheesta enemmän.

    Äänestä

  • silmään. kirjoitti:

    Kyökkipsykologi valaisee meitä maan matosia kertomalla että useat seksipartnerit= huono itsetunto. Ja juoppojakin ovat. Voi että.

    Äänestä

  • vautsivauh kirjoitti:

    Kyökkipsykologi valaisee meitä maan matosia kertomalla että useat seksipartnerit= huono itsetunto. Ja juoppojakin ovat. Voi että.

    Monellako peniksellä sinua on nussittu?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Monellako peniksellä sinua on nussittu?

    monessako lävessä sinä olet kulliasi uittanut?
    (Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen, että en ole edellinen)

    Äänestä

  • vautsivauh kirjoitti:

    Kyökkipsykologi valaisee meitä maan matosia kertomalla että useat seksipartnerit= huono itsetunto. Ja juoppojakin ovat. Voi että.

    Myös nuorena aloitettu seksielämä kertoo elämänhallinnan ja päänsisäisistä ongelmista.

    Toki poikkeuksiakin on, mutta aivan syystä miehet välttelevät yleisiä jakorasioita.

    Mutta kyllähän maailmanhistoriassa on kyllä ollut varmasti paljonkin miehiä, jotka eivät ole välittäneet kumppaninsa seksihistoriasta. He nyt vain ovat pitkälti kadonneet, kun ovat kasvattaneet epähuomiossa toisten miesten lapsia.

    Eli voitaisiin sanoa että naiset ovat ihan itse syypäitä siihen, miksi miehet heitä mustasukkaisesti vahtivat. Siksi, koska luonto on naisten käytöksen takia naksautellut vivut miesten päässä sellaiseen asentoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sain väärän maineen kirjoitti:

Elikkä niin teinimeiningiltä kuin kuullostaakin niin seuraavan jutun kaikki henkilöt on 25-30 vuotiaita.

Olen tuntenut tämän tytön ala-asteen 5 luokalta asti. Hän on minua vuoden nuorempi. Me "seurusteltiin" tuolloin ala-asteella pari viikkoa :)) . Sen jälkeen aina lukioikään asti oltiin hyviä kavereita, molemmilla oli seurustelukumppaneita, hänellä paljon enempi, paljon lyhyitä suhteita ja yhdenyön juttuja. Koskaan välillämme ei tapahtunut mitään. Molempien opiskeluaikana ei oltu juurikaan yhteydessä. Palattiin kuitenkin kumpikin kotikaupunkiimme ja muutama vuosi meni hienosti, hengattiin samoissa porukoissa, meillä on yhteisiä tuttuja, sinkkuja ja naimisissa olevia.

Sitten se itse ongelma. Juhannuksen jälkeen olimme molemmat samoissa juhlissa vieraana. Istuttiin yöllä juhlapaikan pihalla ja juteltiin elämänmenosta, ei oltu humalassa. Nainen koitti suudella minua ja ensi hämmennyksen jälkeen torjuin hänet. Seurasi itkua ja paljon kysymyksiä, en voinut kertoa miksi en häntä halua. Seuraavalla viikolla sain yhden hänen ystävänsä "kimppuuni" kadulla, ärsyynnyin ja kerroin tälle naiselle syyn miksi en ole kiinnostunut. Suurin osa parhaista kavereistani on maannut tämän naisen kanssa ja vaikka siitä on aikaa silti se häiritsee. Itseasiassa tämän kadulla minut haukkuneen naisenkin mies on maannut tuon naisen kanssa, ennen heidän avioliittoa tosin.

Olenko oikeasti kusipää,pikkusielu ja kaikkea muuta mitä tässä on nyt saanut kuulla olevansa ?? Niin ja en etsi mitään neitsyttä, kaikilla on menneisyys, tiedän sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu