Kansalaispalkka

mitä mieltä ootte siitä? Minusta olis ihan hyvä idea, että olis joku kiinteä summa jonka jokainen saa.
Sen lisäksi voisi tehdä töitä "lisätienestiksi" sen verran kuin tarvitsee.
Plussia ja miinuksia miettiessäni tuntuu plussia kertyvän enemmän.

Olisi kaikkien hyöty, että töitä tehtäisi sen verran kuin omaan elämäntilanteeseen sopii, eikä väkipakolla väsyneenä.
Ihmisillä jäisi aikaa omaan elämään ja perheellensä.
Siitä olisi paljon niin välittömiä kuin välillisiä etuja, uskon että se maksaisi itse itsensä heti.

Olen vasta 30v mutta nyt jo täysin uupunut työelämän kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Nyt vaihtoehtona on vain täydellinen sairausloma, mutta kykenisinhän minä tekemään töitä vaikka vain pari päivää viikossa.

Tällä hetkellä ei sellainen ole mahdollista pysyvästi, ei ainakaan kovinkaan helpolla ja hämmennystä aiheuttamatta.

Myös vanheneva väestö jaksaisi pitempään kun voisi tehdä töitä juuri sen verran kuin itselle sopii.
Miksi siinäkin asiassa pitää JOKO olla töissä tai kokonaan pois työelämästä, kun voisi löytää tasapainon ja tehdä molempia? Eläkeläisenähän ei saa tienata kuin määrätyn summan.

Entäs pummit? Yhteiskuntahan elättää "loisia" tälläkin hetkellä, joten samalla tavalla sitä rahaa riittää maksaa heille kansalaispalkkaankin, silloin se olisi vain paljon hedelmällisempää kuin nykyinen passivoiva malli.

Tämänhetkinen malli on täysin työntekoa vieroksuva, jos työttömällä on mahdollisuus tehdä töitä edes parina päivänä viikossa, niin heti katkaistaan KAIKKI tuet.

Tällöin on valittava koko työttömyys koska vajaata viikkoa ei
anneta tehdä..
On siis oltava joko kokonaan töissä tai kokonaan työtön.
Kun ei kokonaista työtä löydy, ollaankin hupskeikkaa pitkäaikaistyöttömiä ja kukaan ei enää ota töihin.

Jos taustalla olisi kansalaispalkka, saisit vapaasti tehdä sitä vajaata viikkoa kunnes löydät kenties vakituisen työn
Halutessasi saat toki jäädä tekemään vajaata viikkoa.
Tärkeintä on, että silloin ei kokonaan putoa työelämästä.
Eikä tarvitsisi kirjoitella niitä työtön työtön, töissä-lappuja.

Sitten on masentuneet jotka ovat todellinen rasite työelämässä nykysuomessa.
Itse kuulun siihen ihmisryhmään joka masentuu ja ahdistuu herkästi työelämän paineista, joten tekisin mielelläni vain pari työpäivää viikossa, elelisin nuukasti, mutta olisin onnellisempi.
Olisin varmasti yhteiskunnalle edullisempi kun en tarvitsisi hermolomia ja -lääkkeitä jaksaakseni ja pysyisin vireämpänä ja terveempänä.

Kovanaamat saisivat tehdä pitkiä päiviä ja siten tienata enemmän, itse kaipaan vain sitä että saisi enemmän levätä rauhassa, vaikka sitten vähemmällä rahalla.
5161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kansalaispalkka ei ole sitä että entisiä byrokraattia järjeslmiä uudelleenjärjestetään ja edelleen hyväksikäyttäjä virkailijat jatkavat kansan kusetusta. Se ei ole kansalaispalkkaa,


Kansalaispalkka tarkoittaa että virastot lakkautetaan (KELA, työvoima tst, opintotuki tst, sosiaali tst) ja lois-virkalijat irtisanotaan. Kanslaispalkan maksaa verovirasto.

Äänestä

Eipä ole ihme ettei jaksa päivällä olla töissä jos yöt kukutaan keskustelupalstoilla. Ei missään nimessä mitään kansalaispalkkaa. Naurettava ajatuskin.

Äänestä

Kansalaispalkka toimisi vain kelan, sossun korvaajana. Toisi kyllä huomattavia säästöjä valtiolle moisten laistosten minimoimisen takia. Kyllähän ne pitäisi säilyttää mutta ehkä viidesosan kokoisina nykyisestään. Tosin siinä jäisi sitten työttömäksi satoja tai tuhansia ihmisiä samalla..

Mitä suurempi kansalaispalkka olisi, sitä enemmän veroja pitäisi kerätä palkoista jotka tulevat oikeasta työstä. Rahaha ei tule tyhjästä. Iso miinus on myös "loisimisen" palkitseminen, eli iso osa ihmisistä ei edes hakisi töitä tai koulutusta vaan jäisi kotiin kansalaispalkalla ja saattaisi tehdä pimeitä töitä tämän lisäksi. Veroprosentit oikeista töistä olisivat hurjia!

Jos vaikka kansalaispalkak olisi 1000€/kk brutto, siitä pois verot. Nykyään työttömyyskorvaus on jotain 400€/kk ja siihen voi saada asumistukea esim. Todennäköisesti 2000€ euroon asti veroprosentti olisi jotain 25, ja siitä ylöspäin edelleen jyrkästi nouseva. Ketä inspiroi esim. tehdä siivoojan töitä jos kansalaispalkka on 1000€ ja siivoustunnista maksetaan 8€ josta otetaan 25-30% veroja? Saatika parempia duuneja joissa progressiivisesti maksettaisiin esim. yli 4000€ osalta 40-50% veroja. Ihan oma tuntuma, mutta kansalaispalkka on todella kallista. Kun lasket noista netot ja työpanoksen, ei korkeastikoulutettua juuri naurata. Voisi vahingoittaa Suomen kilpailukykyä koulutetuilla aloilla = firmojen teknologiakehityksessä yms.

Teet vaikka 7 tunnin päiviä(21,5x7x8=1200€ - veroihin vaikka se 25% eli jää 900€ - eläkemaksu). Jos kansalaispalkasta otettava vero olisi aina kaikille sama, esim. 15%, se tarkoittaisi sitä että huonopalkkaisista töistä saisit jotakuinkin saman summan rahaa kuin siitä 2/3 ajasta millä et tee töitä. Ymmärsitkö matematiikan? Palkak suhteessa vapaa-aikaan on silloin tosi heikko. Nythän teemme sen 1/3 päivästä töitä ja sillä tulee kaikki raha.

Homma toimisi jos kansalaispalkka olisi tarpeeksi pieni että sillä juuri eläisi mutta ei niin että eläisi mukavasti. Siinä pitää olla varaa kannustaa töihin, muuten koko homma kusee. Samoin veroprosenttien pitäisi olla töihin menemistä kannustavaa, eli kansalaispalkasta isompi vero pois kuin töistä. Esim. 1000 eurosta veroa menisi heti 25% mutta sitä ylittävältä osalta aina 2000€ asti vain 20% - ja 25% pykälä tulisi palkassa vastaan vasta jossain 2500€ kohdalla kokonaistuloissa(kansalaispalkka+työ).. Eli toinen esimerkki: nautit kansalaispalkkaa 1000€ , maksat veroa 25%, mutta jos teet töitä 500% arvosta kuukaudessa, veroasi lasketaan 500€ osalta jolloin kokonaisveroasteesi laskee. Sulle jää siis käteen enemmän sekä palkan takia että laskeneen veron takia. Tuolla tulisi tuplakannustus töihin. Lisäksi kansalaispalkka ei nostaisi eläkettä lainkaan, vaan työeläkemaksuja kerättäisiin vain palkkatöistä.

Äänestä
  • pitäisi olla hyvin pieni summa, esim. 400e/kk.
    Mainitsit että vaarana on joidenkin ryhtyminen pelkiksi loisiksi, mutta niinhän ne tekee nytkin.
    Loisten suhteen ei siis sinänsä mikään muuttuisi, paitsi se että heidän ei ehkä enää tarvitsisikaan tehdä pimeinä vähäisiä töitään.
    He uskaltaisivat ilmottaa työnsä verottajalle, koska se ei söisi kansalaispalkkaa, nythän jos teet jotain "sivubisnestä" niin siitä on pare olla hiljaa tai viedään kaikki sossun avustukset.
    Kuten sanoin, nykyinen sosiaaliturva ei millään tavalla kannusta tekemään töitä, vaan suorastaan patistaa ihmiset makaamaan kotona ja tekemään korkeintaan pimeitä hommia.

    Äänestä

  • unelmoida voi kirjoitti:

    pitäisi olla hyvin pieni summa, esim. 400e/kk.
    Mainitsit että vaarana on joidenkin ryhtyminen pelkiksi loisiksi, mutta niinhän ne tekee nytkin.
    Loisten suhteen ei siis sinänsä mikään muuttuisi, paitsi se että heidän ei ehkä enää tarvitsisikaan tehdä pimeinä vähäisiä töitään.
    He uskaltaisivat ilmottaa työnsä verottajalle, koska se ei söisi kansalaispalkkaa, nythän jos teet jotain "sivubisnestä" niin siitä on pare olla hiljaa tai viedään kaikki sossun avustukset.
    Kuten sanoin, nykyinen sosiaaliturva ei millään tavalla kannusta tekemään töitä, vaan suorastaan patistaa ihmiset makaamaan kotona ja tekemään korkeintaan pimeitä hommia.

    Nyt virkalijat ovat loisia jotka syövät yrttäjien ja teollisuustyöntekijöiden kuormasta

    Sitä ei pidä tukea, vaan virkailjat tulee irtisanoa

    Kansantaloudellisesti nämä byrokraattiset laitokset eivät tuota yhtään mitään, vaan ne pelkästään aiheuttavat kuluja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelmoida voi.... kirjoitti:

mitä mieltä ootte siitä? Minusta olis ihan hyvä idea, että olis joku kiinteä summa jonka jokainen saa.
Sen lisäksi voisi tehdä töitä "lisätienestiksi" sen verran kuin tarvitsee.
Plussia ja miinuksia miettiessäni tuntuu plussia kertyvän enemmän.

Olisi kaikkien hyöty, että töitä tehtäisi sen verran kuin omaan elämäntilanteeseen sopii, eikä väkipakolla väsyneenä.
Ihmisillä jäisi aikaa omaan elämään ja perheellensä.
Siitä olisi paljon niin välittömiä kuin välillisiä etuja, uskon että se maksaisi itse itsensä heti.

Olen vasta 30v mutta nyt jo täysin uupunut työelämän kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Nyt vaihtoehtona on vain täydellinen sairausloma, mutta kykenisinhän minä tekemään töitä vaikka vain pari päivää viikossa.

Tällä hetkellä ei sellainen ole mahdollista pysyvästi, ei ainakaan kovinkaan helpolla ja hämmennystä aiheuttamatta.

Myös vanheneva väestö jaksaisi pitempään kun voisi tehdä töitä juuri sen verran kuin itselle sopii.
Miksi siinäkin asiassa pitää JOKO olla töissä tai kokonaan pois työelämästä, kun voisi löytää tasapainon ja tehdä molempia? Eläkeläisenähän ei saa tienata kuin määrätyn summan.

Entäs pummit? Yhteiskuntahan elättää "loisia" tälläkin hetkellä, joten samalla tavalla sitä rahaa riittää maksaa heille kansalaispalkkaankin, silloin se olisi vain paljon hedelmällisempää kuin nykyinen passivoiva malli.

Tämänhetkinen malli on täysin työntekoa vieroksuva, jos työttömällä on mahdollisuus tehdä töitä edes parina päivänä viikossa, niin heti katkaistaan KAIKKI tuet.

Tällöin on valittava koko työttömyys koska vajaata viikkoa ei
anneta tehdä..
On siis oltava joko kokonaan töissä tai kokonaan työtön.
Kun ei kokonaista työtä löydy, ollaankin hupskeikkaa pitkäaikaistyöttömiä ja kukaan ei enää ota töihin.

Jos taustalla olisi kansalaispalkka, saisit vapaasti tehdä sitä vajaata viikkoa kunnes löydät kenties vakituisen työn
Halutessasi saat toki jäädä tekemään vajaata viikkoa.
Tärkeintä on, että silloin ei kokonaan putoa työelämästä.
Eikä tarvitsisi kirjoitella niitä työtön työtön, töissä-lappuja.

Sitten on masentuneet jotka ovat todellinen rasite työelämässä nykysuomessa.
Itse kuulun siihen ihmisryhmään joka masentuu ja ahdistuu herkästi työelämän paineista, joten tekisin mielelläni vain pari työpäivää viikossa, elelisin nuukasti, mutta olisin onnellisempi.
Olisin varmasti yhteiskunnalle edullisempi kun en tarvitsisi hermolomia ja -lääkkeitä jaksaakseni ja pysyisin vireämpänä ja terveempänä.

Kovanaamat saisivat tehdä pitkiä päiviä ja siten tienata enemmän, itse kaipaan vain sitä että saisi enemmän levätä rauhassa, vaikka sitten vähemmällä rahalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu