Arhinmäki ja vasurit on ainoita oppositiossakin, jotka vaatii alhaisempiin tukiin tasokorjausta:
"Vasemmistoliitto vaatii budjettiin työttömyysturvan korotuksia
Arhinmäki korostaa. Sopiva korotuksen taso hänestä olisi köyhyysrajan ylittäminen, jolloin päästäisiin noin 750 euron työttömyysturvaan kuukaudessa. Hän huomauttaa, että peruspäivärahaan ei ole tehty tasokorjausta sitten vuoden 2001. 90-luvun puolivälistä se on jäänyt noin 30 prosenttia jälkeen palkkatulojen kehityksestä. Jälkeenjääneisyydestä huolimatta Arhinmäki ei kuitenkaan odota hallitukselta korotusta, kun se neuvottelee tällä viikolla valtion ensi vuioden talousarviosta.
– Asia ei ole yhdenkään hallituspuolueen listalla, vaikka ne puhuvat toivotalkoista ja siitä, että kaikista huolehditaan. Vuosi toisensa jälkeen Vasemmistoliitto on jäänyt aika yksin vaatiessaan peruspäivärahan varassa eläville tasokorotusta."
Kansan Uutiset:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/1966460.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
Valtio haluaa jostain syystä, että työttömät menevät hakemaan sosiaalitoimistoon hakemaan toimeentulotukea työttömyyspäivärahan päälle. Näin saadaan myös kunnat maksumieheksi. Ainut ongelma tuossa on, että moni työtön ei kehtaa mennä soskuun mitään tukia hakemaan. Lisäksi saadaan sellaiset työttömät pois listoilta jotka ovat ns. perineet paljon omaisuutta mutta ovat työttömänä ja he eivät saa toimeentulotukea vaan valtio haluaa, että nämä työttömät käyttäisivät perityt rahansa ennen kuin pääsevät soskuun. Tälläiset ihmiset eivät ikinä tule pääsemään elämässään eteenpäin sillä monella työttömällä voi olla sellainen pieni 10000 omaisuus mitä käytellä. Kukaan ei vain ota huomioon miten pieni tuollainen summa oikeasti nykyään on. Työssä käyvät saavat tuollaisen 10000 euroa kolmas osa vuodessa tienattua.
Myös toimeentulotukinormiin tulisi saada korotus jotta työttömyyspäiväran korotuksesta olisi rahallista hyötyä.
Minun tapauksessa työttömyyspäivärahan tulisi olla 900 e neotto, niin toimeentulotuen tarve vasta häviäisi nykyisellä normilla.
Vielä, kun on näitä heikosti palkattuja esim. palkkatuki-, yhdistys- ja palvelualojen halppistöitä, niin ei oikein leiville lyö kun laskee matkakulut ym. vaikka veroprosentti onkin palkkatulossa alempi kun tuista peritään.
Häkämieshän on päinvastoin leikkaamassa perusturvaa, kun kuulemma ruoan hinnat ovat laskeneet ihan älyttömästi.