Olen tuntenut poikakaverini viime kesästä asti. Olemme seurustelleet virallisesti joulukuun alusta maaliskuun loppuun, siis 4kk. Ajattelimme pitää taukoa, koska minun tunteeni vaihtelivat ja minua ahdisti välillä. Myös poikakaverini halusi silloin miettiä asioita... Olimme koko kevään tekemisissä, vaikka välillä yritimme olla niin ettei oltais. Asumme samalla paikkakunnalla. Kesällä aloimme olemaan taas lähes päivittäin tekemisissä ja tämän kuun alussa päätimme jatkaa seurustelua.
En ymmärrä mikä minua vaivaa, en halua tästä maailmasta mitään muuta kuin sitä, että minä ja poikakaverini voitaisi elää yhdessä! Mutta... myös koko kevään tunteeni ovat olleet jokseenkin vaihtelevia, kuitenkin tuntuu etten voi olla ilman häntä, ja TODELLA HALUAN elää hänen kanssaan. Aina kun on hyvä jakso, kun ei ole ahdistanut/ollut epävarma olo vähään aikaan olen aivan helpottunut ja INNOISSAAN ja ajattelen että nyt niitä ei enää tule, mutta sitten aina tulee. Nyt kun aloimme taas, minulla oli niin hyvä olo, mutta sitten taas kohta tuli ahditus! Mä en YMMÄRRÄ miksi! Hakisin vaikka kuun taivaalta, että voisin elää onnellisena ja tasapainoisena poikakaverini kanssa, en ymmärrä mikä minua vaivaa!
Sanokaa, voiko joskus tulla sellanen varma/tasapainoinen olo, senkin jälkeen jos on vuosi ollut vaihtelevaa ja välillä ahdistaa yms? Kuitenkin minulla on hyvä olo silloin yleensä kun olen poikakaverini kanssa, ja hänessä minua ei häiritse mikäään. Tuntuu, että mielenterveyteni menee jos näin jatkuu kauan, mutta en voi luopua hänestä. En voi ajatella ketään muuta tuossa mielessä kuin häntä.
Sanokaa mikä voi olla pielessä minussa ja voiko vielä tulla aika jolloin tunteeni ovat tasaiset?
Niin ja se että en ole mitää rakkauden huumaa tuntenut ikinä, mutta en minä sitä tarvikkaan, kun vain olisi tasaisesti hyvä olla. Toisinaan onkin varsin hyvä olla, mutta sitten tulee aina romahdus ja niin edelleen. Olen hyvin kiintynyt poikakaveriini ja todella haluan hänen kanssaan elää.
En ymmärrä mikä minua vaivaa, en halua tästä maailmasta mitään muuta kuin sitä, että minä ja poikakaverini voitaisi elää yhdessä! Mutta... myös koko kevään tunteeni ovat olleet jokseenkin vaihtelevia, kuitenkin tuntuu etten voi olla ilman häntä, ja TODELLA HALUAN elää hänen kanssaan. Aina kun on hyvä jakso, kun ei ole ahdistanut/ollut epävarma olo vähään aikaan olen aivan helpottunut ja INNOISSAAN ja ajattelen että nyt niitä ei enää tule, mutta sitten aina tulee. Nyt kun aloimme taas, minulla oli niin hyvä olo, mutta sitten taas kohta tuli ahditus! Mä en YMMÄRRÄ miksi! Hakisin vaikka kuun taivaalta, että voisin elää onnellisena ja tasapainoisena poikakaverini kanssa, en ymmärrä mikä minua vaivaa!
Sanokaa, voiko joskus tulla sellanen varma/tasapainoinen olo, senkin jälkeen jos on vuosi ollut vaihtelevaa ja välillä ahdistaa yms? Kuitenkin minulla on hyvä olo silloin yleensä kun olen poikakaverini kanssa, ja hänessä minua ei häiritse mikäään. Tuntuu, että mielenterveyteni menee jos näin jatkuu kauan, mutta en voi luopua hänestä. En voi ajatella ketään muuta tuossa mielessä kuin häntä.
Sanokaa mikä voi olla pielessä minussa ja voiko vielä tulla aika jolloin tunteeni ovat tasaiset?
Niin ja se että en ole mitää rakkauden huumaa tuntenut ikinä, mutta en minä sitä tarvikkaan, kun vain olisi tasaisesti hyvä olla. Toisinaan onkin varsin hyvä olla, mutta sitten tulee aina romahdus ja niin edelleen. Olen hyvin kiintynyt poikakaveriini ja todella haluan hänen kanssaan elää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nin ja se, että koko ajan ajattelen, että me mennään joskus naimisiin yms, mutta sitten se ahdistaa että kun tulee sellanen etten voi välttämättä! silloin ahdistaa, jos tuntuu ettei me eletä yhdessä. mutta jos olo on sellainen, että ollaan yhdessä jne.. niin silloin on hyvä olo!
Voi sua :) Tuttua tekstiä. Itsekin olen suhteessa, josta en olekaan ihan varma,
vaikka välillä olenkin ;)
Mainitsit ettet ole rakkauden huumaa tuntenutkaan ja ettet tarvitsekaan.
Tämän miehen kohdalla en ole minäkään tuntenut pään sekoittavaa huimausta
mutta kuitenkin olemme osittain hänen periksiantamattomuutensa vuoksi yhteen
tulleet.
Omalla kohdallani on kyse turvallisesta suhteesta.
Toimii kohdallani tämä ratkaisu...Luulin.
Enää en ole niin varma.
Intohimokaan ei aina vie oikeaan suuntaan, mutta nyt tuntuu että pelkkä hyvä
luonne ja tahto ei myöskään yksin kanna.
Oletko sittenkään löytänyt sitä kampittajaasi, vai voiko olla niin että podet pientä
sitoutumisen kammoa?
Minulla ainakin sitä kammoa rutkasti ;)
Makustele elämää ja katsele avoimin mielin ja keskustelkaa avoimesti! :)
Kyllä ne palaset loksahtelee kohilleen.
Koko elämähän on muuttuvaa tekijää kehdosta hautaan.
Me voidaan vaan hypätä kyytiin ja tehdä parhaamme :)