Miten voin jättää jonkun, jota rakastan ja joka rakastaa?

hei..

minulla on samankaltainen tunne ollut muutama vuosi sitten.. Mieheni sairasti syöpää,, toipui siittä kuitenkin. Mietein että lähden koska tulevaisuus pelotti enkä jaksaisi toista kertaa.. kuitenkaan en lähtenyt, onneksi!!

Rakastan miestä ylikaiken ja se vain vahvistuu päivä päivältä..

mene hetkekesi johonkin, pois kauas miehestä.. ole yksin.. älä
kuitenkaan jätä ennenkuin olet 100% varma..

tarvitset aikaa sulattaa kaikki tapahtunut,,

jos tahdot vertaistukea voin antaa sähköpostini..

voimia ja valoa tulevaan syksyyn!

Lämmöllä : Minea

hei..

minulla on samankaltainen tunne ollut muutama vuosi sitten.. Mieheni sairasti syöpää,, toipui siittä kuitenkin. Mietein että lähden koska tulevaisuus pelotti enkä jaksaisi toista kertaa.. kuitenkaan en lähtenyt, onneksi!!

Rakastan miestä ylikaiken ja se vain vahvistuu päivä päivältä..

mene hetkekesi johonkin, pois kauas miehestä.. ole yksin.. älä
kuitenkaan jätä ennenkuin olet 100% varma..

tarvitset aikaa sulattaa kaikki tapahtunut,,

jos tahdot vertaistukea voin antaa sähköpostini..

voimia ja valoa tulevaan syksyyn!

Lämmöllä : Minea

maksaa sulle.....vakipano.

saata ymmärtää sitä tuskaa, joka liittynyt miehesi sairasteluihin ja muihin ongelmiinne. Voin kuitenkin eläytyä siihen, kuinka äärimmäisen vaikea tuollainen päätös on, jos kuitenkin rakastaa toista ja varsinkin, jos toinen rakastaa sinua koko sydämestään.

Meidän tarinamme on se, että olemme olleet yhdessä päälle 2 vuotta. Itse olen ollut vuoden työttömänä ja nyt aloitin koulun jälleen. Mieheni työt loppuvat joulukuussa eikä uudesta työstä ole mitään tietoa. Hän jatkaa ehkä koulua ja sitten elämmekin pelkillä opintotuilla suuremmassa kaupungissa, joten rahaa ei tule olemaan taas mihinkään muuhun kuin vuokraan, eli heikompaa kuin minun ollessani vain työttömänä, toisen töissä.

Mieheni on myös reippaasti minua vanhempi, eikä seksi ole oikein suhteen alussakaan ollut huippukiihkeää/onnistunut kunnolla, koska miehellä milloin suorituspaineita, milloin väsyttää, milloin ahdistaa. Hänellä on voimakas taipumus masikseen, kuten ehkä minullakin vaikken ole pahasti oireillut suhteemme aikana. Yhä useammin hän on pahalla päällä ja suuttuu minulle pienistä asioista.

Oikeastaan hän on luvannut, että tekee itsemurhan, jos jätän hänet. Hänelle ei silloin jää mitään. Onko tämä aivan normaalia parisuhteessa?

Mies on myös sellainen, että rahat (silloin kun sitä on) eivät pysy hetkeäkään. Tulevaisuuden suunnitteleminen jäisi siis sen varaan, (tiedän jo nyt) että kun muutaman vuoden päästä pääsisin kunnolla kiinni työelämään niin käytännössä minä saisin yksin suunnitella kaiken raha-asioihin liittyvän ja säästää sitten omasta palkastani, jos jotakin suurempaa haluaisin.

Jotenkin tuntuu, että suhde on muuttunut rasitteeksi. En voi jättää ihmistä, jonka elämä loppuu lähdettyäni, joten minun on jäätävä.

Pelkäätkö aloittaja oman elämäsi ja nuoruutesi uhraamista? Tuttua...ehkä itse valitan enemmän turhasta, tämä toi toisaalta realismia, joillakin on oikeita sairauksia ja onnettomuuksia elämänsä rasitteena. Masennushan on vain psyykkistä...mutta seuraukset saattavat olla tuhoisia...

Sä voisit opiskella jotain kivaa alaa josta saisi enemmän rahaakin, se tekee tulevaisuutta. Vie ajatuksia positiivisiin asioihin. Ei kukaan tiedä kauanko elää.

Kaikesta päätellen välität miehestäsi todella paljon ja toivottavasti hän on sen arvoinen.
Sinun pitää puhua miehesi kanssa, koska jos luen oikein rivien välistä niin et oikeasti halua lähteä suhteesta vaan haluat päästä eroon sairauden varjosta.

Vinkkini: Älä ajattele liikaa tulevaisuutta. Nauttikaa yhteisistä hetkistänne. Aika parantaa kyllä haavat.

Minä olen sitä mieltä, että aika yksin ei paranna haavoja. Jotain muutakin siinä ajassa täytyy tapahtua, joka parantaa.

Onko teidän suhteenne vakaalla pohjalla muuten. Ei sinun tarvitse uhrata elämääsi ja onneasi, tulevaisuuttasi vain siksi, että avopuolisollasi on ollut syöpä. Sairaus ei tee ihmisestä parempaa kumppania.

Et ole lainkaan itsekäs, kun haluat olla onnellinen. Eihän sinulla ole muuta kuin yksi elämä. Jos jäät miehesi luokse vain säälistä, sinusta ei tule hänelle hyvää puolisoa, vaan katkera ja kyyninen, alat jossakin vaiheessa vihata itseäsi ja miestäsi. Ja jos teille tulee lapsia, luuletko että lapsesi olisivat onnellisia, jos vanhemmat vain yrittävät sinnitellä yhdessä?

Vaikka et kertonut miehestäsi mitään, sain vaikutelman että hän on parisuhteessa passiiviinen. Onko? Onko hän alun alkaenkaan ollut täysin sitoutunut suhteeseenne?

Tarvitset miehestäsi kumppanin, et hoidettavaa. Miehesi tulee löytämään itse itselleen uuden puolison, jos haluat lähteä. Eihän sinun toki sitä tarvitse järjestää! Miehesi kaipaa tulla rakastetuksi, ei säälityksi ja hoidetuksi kuin lapsi. Hän ei halua sinusta äitiä itselleen.

Miksi olet työtön? Olisi tärkeää, että pääsisit elämään kiinni myös tällä alueella. Nyt kuulostaa, että vain odottelet.

Mä ymmärrän että sua ahdistaa, mutta sä etsit parannusta väärästä suunnasta.
Mikään ei estä sua suunnittelemasta tulevaisuuttasi, mikään ei estä sua hakemasta töitä, mikään ei estä sua keksimästä mitä haluat tehdä, tai jos et tiedä, vielä helpompaa: kokeilemasta.

Se syöpä on miehelläsi, ei sulla. Sä nyt mietit että uusiutuuko ja sä et jaksa. Okei, mutta oletkos tosiaan ajatellut, että marttyrismilla sä et suinkaan anna voimia, vaan viet niitä? Sähän syyllistät nyt sen toisen ihmisen omasta onnettomuudestasi, sä elät sen sairauden kautta: miehesi ei voi suunnitella tulevaisuuttaan yhtä varmasti, sinä voit.

Ikävä kyllä jokaisen on löydettävä onni itsestään myös, nyt sä luulet onnesi riippuvan miehestä. Ei kukaan, siis EI KUKAAN tule tuomaan sulle tyydyttävää koulutusta eikä töitä, ei takaamaan turvallisuutta eikämitään muutakaan, sä et voi kun elää jonkun rinnalla omaa elämääsi. Siis sun täytyy elää OMAA elämääsi, muita sä voit vaan tukea tai kulkea rinnalla, et elää tai kuolla, tai edes sairastaa niitten puolesta.

Eikä sun tarvitse just nyt murehtia lapsistakaan, ei sun niitä tarvitse tehdä vielä 10 vuoteen: jos saat niitä. Kaikki ei saa kaikkea, ja se sun on opittava hyväksymään myös.

Musta tuntuu, että sä et osaa hakea töitä, ja etsiä opiskelupaikkaa, sä et oikein ymmärrä, miten paljon vaivaa oma itsenäisyys ja asioitten saavuttaminen vaatii. Elämä ei kompensoi, eikä tuo itsestään mitään. Jos yksi tie ei toimi,on vaan etsittävä joku joka toimii. Ihmisiä on paljon työttöminä nykyään, kun eivät suostu vaihtamaan alaa, eivät kouluttaudu uudelleen, uskalla aloittaa "alusta", luovuttavat helpolla, nuorissa esimerkiksi on kamalasti ihmisiä, jotka eivät osaa hakea töitä. Työt ei löydy työkkäristä eikä hakupalstoilta välttämättä, vaan itse menemällä puheille, soittamalla ja kysymällä, vaikka joka yritykseen paikkakunnalla, ja sillä, että on valmis tekemään.
Sä tunnut enemmän alistuneen "kohtaloosi" ja sillä tavalla sä et tule saamaan rahaa, etkä kyllä parempaa suhdettakaan.

"Olenko itsekäs kun haluaisin mahdollisuuden onneen?
Rakastan miestäni, mutta se ei aina riitä.."
Et, sä et ole itsekäs, mutta laiska sä olet, jos kuvittelet sen tulevan vain uuden miehen kautta. Ihmiset monesti opetetaan siihen "kun kohtaat sen oikean", mutta se riittää vain yhteen asiaan ja se siitä. Jos muut asiat ei ole kunnossa, suhde tulee taas kaatumaan tyytymättömyyteen. Sä saat tavoitella parempaa elämää ja onnea,mutta itsesi kautta ja omilla tavoitteilla ja työllä.
Miehesi tekee sitten, mitä pystyy ja itse haluaa.

Työttömänä kukaan ei ole melkein 5 vuotta,jos osaa etsiä töitä, haluaa etsiä töitä, on valmis joustamaan, osaa tehdä ja tekee, menee kursseille ja kouluttautuu jne.Joten alapa miettiä, miksi ihan oikeasti asiat ei nyt suju, ja ole itsellesi sen verran ankara, että olet rehellinen.

Kyllä sä pystyt paljoonkin, ja alat toimimaan vaan, ja tekemään ja mietit sitten vasta onko oikeasti vika suhteessa: voi olla, että onkin. Voi olla, että kun saat 3-5 vuodessa asiat raadettua peremmalle tolalle, tulet huomaamaan, että miehesi on joko innostunut ja alkanut myös tekemään, tai että vituiksi meni, ja miehesi marttyrisoi kotona tms. mutta se on sen ajan murhe.
Kyllä se sillä selviää, oma tie etsimällä, ja lempityöt tekemällä.
Oikotietä ei ole.

Sä olet väsynyt, mutta muista että saatat saada voimia enemmän kun arvaatkaan, kun keksit mielekästä tekemistä. Saat voimia, kun alat toteuttamaan itseäsi ja saat suuntaa. Jos et tiedä, mistä aloittaa, on aivan sama mistä aloitat, kunhan aloitat!
Laita yksi kerrallaan asiat kuntoon missä järjestyksessä haluat ja saat/mitä haluat(-te):
- Etsi työtä, mitä vaan, kunhan saat kiinni jostain
- Työkkäristä saa niitä työharjoittelukokeiluita eri aloille, kokeile, niin tiedät taas enemmän (hanki jotain työkokemusta, kukaan ei palkkaa ihmistä joka on 5 vuotta työttömänä, eikä tee tuona aikana mitään)
- Tee suunnitelmat miten etenet, ota selvää ja valmistaudu raatamiseen
- Lähde opiskelemaan
- Hanki kiinnostava harrastus
- Mene terveyskeskuksen kautta psykologille, kerro miehen syövästä, ja että olet ahdistunut ja masentunut: saat puolueetonta apua miettimiseen
- Tehkää säästö ja rahan käyttösuunnitelma, millä saatte köyhänäkin silloin tällöin jotain mukavaa, hankkikaa apua rahankäytön suunnitelmaan, jos ei muuten onnistu, ja karsikaa jostain, jos mahdollista. Tv kannattaa myydä ja hankkia seurapelejä, ne on oikeasti kivempia ja saa olla yhdessä. Tehkää picnic, alkakaa tekemään kävelylenkkejä yhdessä tai menkää johonkin seuratoimintaan mukaan.
- Miettikää,miten saatte läheisyyttä ja mukavia juttuja, jotain muuta kun syöpää. MIten säkin saisit hoivaa, vaikka hieronnalla joskus (eroottinenkin hieronta parisuhteessa on kiva tapa joskus ;) )
- Tehkää yhdessäkin joku työn haku ja koulutus suunnitelma, miten voitte kannustaa toisianne, miten saatte yhdessä parempaa ja mitä askelia ja uhrauksia se vaatii...

ja niin edelleen. Eroa vasta kun tiedät. Älä vielä.

Jos rakastat miestäsi niin älä luovuta.

Varmasti tuo työttömyys ja miehen sairaus alentaa mieltä.
Mutta nyt olette voitonpuolella.

Siks toisekseen, kun olet työttömänä, voit silti miettiä omaa tulevaisuuttasi ja käyttää työttömyysajan oman itsesi kehittämiseen, esim hae opiskelemaan, jolloin saat taas uusia juttuja ja uusia tuulia elämääsi. Turha siellä neljän seinän sisällä kärvistellä ja miettiä asioista mitä haluat saavuttaa, kun voit itse tehdä asialle jotain.
Ei sinua kukaan sieltä tule hakemaan.

Voimia!