Työttömyyden hinta

Reilun vuoden aikana toinen kerta kun jään työttömäksi.
Eka firma meni selvitys tilaan, nyt tämän toisen myynti romahti -30%, budjeteista jäätiin jotain -60% = pihalle.

Omia säästöjä on ollut mutta laskin tuossa juuri että
toistaiseksi työttömyys kahdessa eri pätkässä tähän asti tulee maksamaan minulle ainakin 10.000 euroa.

Korvausta saan n. 2.000 kuukaudessa mutta menot ovat
n. 3.000 joten miinuksella mennään kokoajan -1.000e/kk.

Puhumattakaan muista menetyksistä, mm. eläkkeissä
ja lomissa. Tai mielenterveydessä ja itsetunnossa.

Työttömyys, lama tulee meille kaikille todella kalliiksi.
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suurimman loven työttömälle taitaa tehdä asuminen eli vuokra ja ruoka. Kaikesta muusta pystyy kyllä tinkimään. Tällä hetkellä itselläni menee 200e/kk vuokraan ja ruokaan noin 190e/kk. Siitä jokainen lyhyellä matikalla näkee, että laskuihin jää kuukaudessa 40e. Ennen kun olin töissä oli auto ja siitä luopuminen oli kyllä maailmanloppu mutta siitä jotenkin selvittiin. No anyway jos joku sanoo, että työttömällä menee hyvin niin hellurei ja hellät tunteet vaan sinnepäin.

Äänestä

Tilanne on paha kun rahat eivät riitä, säästöt loppuu mutta menot juoksevat.
Ei omaisuutta voi noin vain realisoida ja menoja on yllättävän vaikea karsia merkittävästi. Kun on tottunut tiettyyn ansiotasoon, on vaikea alkaa tinkimään elämästä, harva nyt mitään luksusta elää muutenkaan.

Ja sitten tulee se masennus. Tiedän, se vasta v-mäistä on

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


meikäläinen tässä kirjoitti:

Reilun vuoden aikana toinen kerta kun jään työttömäksi.
Eka firma meni selvitys tilaan, nyt tämän toisen myynti romahti -30%, budjeteista jäätiin jotain -60% = pihalle.

Omia säästöjä on ollut mutta laskin tuossa juuri että
toistaiseksi työttömyys kahdessa eri pätkässä tähän asti tulee maksamaan minulle ainakin 10.000 euroa.

Korvausta saan n. 2.000 kuukaudessa mutta menot ovat
n. 3.000 joten miinuksella mennään kokoajan -1.000e/kk.

Puhumattakaan muista menetyksistä, mm. eläkkeissä
ja lomissa. Tai mielenterveydessä ja itsetunnossa.

Työttömyys, lama tulee meille kaikille todella kalliiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu