Ystäväni on tempperamenttinen ihminen, muttei alennu ainakaan minun kuulteni menemään riidellessään tai puheissaan henkilökohtaisuuksiin. Itse olen ollut "salaa" todistamassa, kuinka hänen miehensä haukkuu vaimoaan. Mies ei näemmä välitä yhtään siitä, vaikka muutkin kuulisivat. Itseasiassa se tuntuu lietsovan vain häntä enemmän haukkumaan? Narsismia?
Puheenaiheen ei heillä tarvitse edes olla kovin kummoinen. Nainen vaikkapa valittaa jostakin yleismaailmallisesta asiasta ja mies saattaa ämmitellä pienten lastensakin kuullen vaimolleen tosi rumasti ja usein kirosanojen siivittämänä. Tai sitten jos miehellä on jokin tavara hukassa. Aina se on (kun olen ollut todistamassa) naisen syy. "Mihin olet sen hukannut?" on kommentti jonka jälkeen on alkanut tavaroiden roiskiminen. Taas pienten lasten edessä. Tuossa tulee tosi ahdistava olo muiden puolesta, miehen purkaessa aggressioitaan. Käsiksi hän ei tietääkseni ole käynyt, ainakaan vielä.
Ystäväni ehkä tuon kestäisikin, mutta heidän pienistä (alle 5-vuotiaista) lapsistaan olen huolissani. Näkee heti että ahdistuvat, kun isänsä haukkuu äitiä. Itsekin pienten lasten äitinä tiedän, miten paljon lapset imevät vaikutteita omilta vanhemmiltaan. Muuten mies kyllä on mitä ihanin ja ja leikkivin isä tai ajattelee ainakin "muka" lastensa parasta.
Miten tuon isän saisi tajuamaan, että tekee tosi paljon vahinkoa omille lapsilleen silloin kun hän käyttäytyy aggressiivisesti?! Syyllistää ja haukkuu näemmä liian herkästi heille rakasta ihmistä, äitiä. Olisiko perheneuvolaan ohjaaminen tuollaiselle silmät aukaisevaa? Vai kehoitanko ystävääni suosista eroamaan ja pelastamaan lapset ehkäpä henkisiltä vaurioilta? Mies ei kaiketi tuosta muutu.
Neuvoja, miten voin puuttua asiaan?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin kauan kun vaimo "hyväksyy" ei tee mitään asialle ja vaadi miestä muuttumaan EI MIKÄÄN TAI KUKAAN voi siihen vaikuttaa.
Itse olen sitä rääkkiä lapsille tarjonnut ja nyt usean vuoden jälkeen ( tilanne päättyi miehen kuolemaan ) lapset ovat hyvin katkerina tilittänneet minulle syytöksen : MIKSI SINÄ VIHASIT MEITÄ NIIN PALJON ETTÄ PAKOTIT ELÄMÄÄN SELLAISEN ÄIJÄN KANSSA. TOIVOIMME JOKA IKINEN PÄIVÄ FAIJAN KUOLEMAA JA POIS PÄÄSYÄ.
Minä poloinen kuvittelin olevani hyvää hyvyyttä hyvä äiti kun todellisuudessa kidutin henkisesti lapsiani päivä päivältä jäämällä.
Mies ei ulkopuolisen sanomisesta piittaa pätkän vertaa. " Taas niitä jäkäti-jäkäti ämmien vouhotusta". Useat yrittivivät autta ja keskustella miehen kanssa, kun jäimme kahden minä myötäilin miestäni ja lohdutin ettei se tilanne ole niin paha kun muut näkevät ( vaikka oikeasti oli ), mutta kun mies oli välillä niin loukkaantunnut
Ainoastaa pelko perheen menettämisestä ja erosta saa miehen havahtumaan ( kaikille ei edes tämä auta )
Monen terapian jälkeen uskallan myöntää MINÄ MAHDOLLISTIN tilanteen jatkumisen vuodesta vuoteen, olin hiljaa, kärsin ja laiton samalla ne omat lapsetkin kärsimään. OLEN SIIS OSASYYLLINEN, minun olisi pitännyt suojella omia lapsia ja lähteä jos toinen ei muuta tapoja.
Millätavoin sinun miehesi sitten käyttäytyi? Löi, vai haukkui äitiä kuvaamallani tavoin? Tiedän, että nainen on kyllä yrittänyt laittaa miehen puheille ja käytökselle stopin, muttei pelkkä naisen puhe auta. Mies laittaa aina naisen syyksi oman hermostumisensa! En väitä, etteikö nainenkin välillä provosoisi, mutta hän ei mene henkilökohtaisuuksiin ja hauku raukkamaisesti kuten mies tekee. Lapsethan saavat tuosta oivan käyttäytymismallin tuleviin aikuisiän suhteisiinsa.
Halutessaan mies osaa kuitenkin käyttäytyä ja omille vanhemmilleen esittää kuulemma pyhimystä, mikä on outoa. Mies on vanhemmilleen ainokainen. Enpä tiedä jos jokin ulkopuolinen "auttaja" kuten perheneuvonta tms. muuttaisi tilannetta. Vai onko tosiaan niin, ettei tuonkaltaista ihmistä voi kukaan muuttaa?
Löi sekä henkisesti että fyysisesti, mitätöi mielipiteitä, haukkui. Oli siis perus narsistinen.
Lue kirja narsistinen luonne. Hyvä linkki on http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?valikko=3&alasivu=212, tietoa ja kirjoja on paljon. Pysy ystävän tukena ja pyydä häntä lukemaan ja pohtimaan asiaa.
Kuvaus sopii hyvin sinun kuvaamaa tapaukseen.
Veraiskeskusteluista on apua, pakon edessä monet suostuvat vasta hoitoon. ( eivät kaikki ) Pakko = eron mahdollisuus / todennäköisyys.
Tärkeintä on saada tämä nainen miettimään ja hakemaan omaan jakamiseen tukea ja miettimään aidosti haluaako hän jatkaa siitä huolimatta, myös lapset tarvitsevat vastaavan. Tärkeintä ettei muu perhe "sairastu " mukana. Valitettavasti joissakin tapauksissa se ero on todellakin ainut "pakotie" ( riippuu niin monesta)
omista asioistasi ja miesvihastasi. Mutta nämä tarut.....lopeta.
Kumpi on vakavampaa naisen valittaminen vai ämmittely. Naiselle "yleismaailmallisista" asioista "valittaminen" on mihen haukkumista tai nalkuttamista. Miehen suuttuminen tai hermostuminen on aina naiselle henkilökohtaista, ei yleismaailmallista. Miehellä ei ole yleismaailmallista ämmittelyä vaan henkilökohtaista ämmittelyä.
Miksi puuttua? Ei nainen siitä miksikään muutu. Hän todennäköisesti jatkaa valittamista ja nalkuttamista. Näköjään nainen on sinullekin selittänyt asiat miten ne "oikeasti ovat". Miehen aggressiot ovat todennäköisesti vastauksia pirttihirmun nalkutukselle. Miksi sinä luulet, että naisen "yleismaailmallinen valittaminen" (suomeksi nalkuttaminen) ei ole aggressiota miestä kohtaan? Jos nainen käyttää lapsia vallan välineenä ja suojakilpenä, kaikki ei ole kohdallaan.
Miksikö puuttua? Vaikka ihan siksi, etteivät heidän lapsensa opi isältään samaa käyttäytymismallia, jota hän antaa. Nainen ei ole selittänyt minulle mitään, vaan olen valitettavasti itse nähnyt näitä tilanteita koska mies ei niitä häpeile edes näyttää. Paitsi vanhemmilleen?!!
Normaali riitely (jopa nalkutus) kuuluu joskus asiaan, jos on aihetta. Mutta se pitää minusta osata tehdä niin ettei mennä samantien henkilökohtaisuuksiin. Tuo mies ei sitä osaa tehdä vaan haukkuu naistaan niin, että lapset tuntuvat siitä hämmentyvän.
Toinen tuo kertomani tavaroiden "hukkuminen" ja siitä automaattinen naisen syyttely. Sen jälkeen kovaääninen aggressiivinen tavaroiden roiskiminen, jonka aikana muut suunnilleen pidättivät hengitystään (mies oli muuten ihan itse kyseisenkin tavaransa hukannut). Ennen tuotakin tapahtumaa ilmapiiri oli leppoisa mukava ja NORMAALI. Miehen reaktio oli automaatio, ei minkään riidan tms. jatke.
Ompa hyvää esimerkkiä isältään pienille lapsille. Sääliksi käy.. :(
Taisipa huolenaiheeni muutamaan narsistiin kolahtaa.