Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 4 ja puoli vuotta, jotka ovat olleet elämäni onnellisinta aikaa.Olemme kumpikin siinä parinkympin toisella puolella,eli aika nuorena aloitimme seurustelun.
Viime aikoina mies on ollut vaisu.Ei enää se elämää puhkuava,vitsejä murjova ja iloinen, naurava mies..Hänestä on hiljalleen tullut varjo itsestään. Pari viikkoa sitten hän muuttui vielä enemmän..Nyt häneltä ei saanut mitään vastakaikua mihinkään.Ennen päivittäisten hellyydenosoitusten sijaan luetaan vain kirjaa ja ollaan koneella.Ei puhu mulle mitään ellei koe sitä välttämättömäksi ja silloinkin hyvin monotonisella äänen sävyllä ja lyhyitä virkkeitä. Fyysistä kontaktia ei ole nimeksikään. Jos hänelle yritän antaa halausta tai suukkoa, hän könöttää paikallaan kuin lapakala ja katsoo tylsistyneen oloisena muualle kunnes luovutan jolloin hän mitään sanomatta lähtee taas koneelle tai mitä olikaan tekemässä.Ja koska pientäkään kosketusta ei ole, ei ole myös isompaakaan.Vällyissä ei ole ollut sutinaa.Sänkyyn mennessä hän kääntyy heti selkä minuun päin ja kuiskaa hyvät yöt..
Ymmärrän, että hän on masentunut ja että hän tarvitsee apua.Lukemattomien itkupuuskien ja eilisen huudon jälkeen sain hänet vihdoin myöntyväiseksi terapiaan,josta yritän nyt ottaa selvää (jos jäisi hänen vastuulleen,ei varmasti etsisi tietoa tai menisi.) Yritän kovasti olla hänelle tukena,apuna ja olkapäänä,mutta se tuntuu itsestä niin raskaalta..Tunnen oloni päivittäin arvottomaksi,turhaksi ja hyödyttömäksi..
Pelkään mennä takaisin kotiin työpäivän jälkeen ja kohdata taas silmästä silmään rakkaani varjon...
Mitä ihmettä tässä voi tehdä..?
Viime aikoina mies on ollut vaisu.Ei enää se elämää puhkuava,vitsejä murjova ja iloinen, naurava mies..Hänestä on hiljalleen tullut varjo itsestään. Pari viikkoa sitten hän muuttui vielä enemmän..Nyt häneltä ei saanut mitään vastakaikua mihinkään.Ennen päivittäisten hellyydenosoitusten sijaan luetaan vain kirjaa ja ollaan koneella.Ei puhu mulle mitään ellei koe sitä välttämättömäksi ja silloinkin hyvin monotonisella äänen sävyllä ja lyhyitä virkkeitä. Fyysistä kontaktia ei ole nimeksikään. Jos hänelle yritän antaa halausta tai suukkoa, hän könöttää paikallaan kuin lapakala ja katsoo tylsistyneen oloisena muualle kunnes luovutan jolloin hän mitään sanomatta lähtee taas koneelle tai mitä olikaan tekemässä.Ja koska pientäkään kosketusta ei ole, ei ole myös isompaakaan.Vällyissä ei ole ollut sutinaa.Sänkyyn mennessä hän kääntyy heti selkä minuun päin ja kuiskaa hyvät yöt..
Ymmärrän, että hän on masentunut ja että hän tarvitsee apua.Lukemattomien itkupuuskien ja eilisen huudon jälkeen sain hänet vihdoin myöntyväiseksi terapiaan,josta yritän nyt ottaa selvää (jos jäisi hänen vastuulleen,ei varmasti etsisi tietoa tai menisi.) Yritän kovasti olla hänelle tukena,apuna ja olkapäänä,mutta se tuntuu itsestä niin raskaalta..Tunnen oloni päivittäin arvottomaksi,turhaksi ja hyödyttömäksi..
Pelkään mennä takaisin kotiin työpäivän jälkeen ja kohdata taas silmästä silmään rakkaani varjon...
Mitä ihmettä tässä voi tehdä..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
menen rakkaan kainaloon rutisteltavaksi.
Minä en osaa kyllä auttaa. Minä sanoisin suoraan että miksi et tule minua rutisteleen jos on paha olla.
Voimaa
olen kysynyt.Pyytänyt selitystä.Kertomaan tuntojaan..Olen itkenyt monta yötä jolloin hän ei reagoi mitenkään vaikka tiedän hänen hereillä olevan vaikka nukkuvaa esittääkin.Ennen otti kainaloon, suukotti niskaa, sanoi ettei mitään ole hätänä..ei enää.. Silloin kun itken ja kerron hänelle kuinka arvottomalta ja hyödyttömältä musta tilanne tuntuu, kuinka musta tuntuu että olisin ilmaa, hän ottaa huokaisten kainaloon hetkeksi ja sanoo että nyt on alettava nukkumaan...vaikka hän menisi iltatöihin seuraavana päivänä ja ennen valvonut päälle puolen yön siihen vedoten.Nyt ei lohduttaa voi kun täytyy nukkua vaikka kello on yhdeksän ja töihin seuraavana päivänä vasta neljään..Olen koittanut ymmärtää..Se vaan on välillä niin hirveän vaikeaa..Eilen sain hänet suuttumaan (josta olen oudolla tavalla iloinen, sillä saa edes jonkin reaktion irti) ja hän sanoi ettei välitä jäänkö hänen luokseen vai muutanko pois..Jonkin ajan päästä pyysi kyllä anteeksi ja kertoi ettei tarkoittanut..tuntui vaan pahalta kun muutenkin tuntuu ettei ole mitään väliä olenko siellä vai en ja sitten saa tavallaan siihen "vahvistuksen"..