Piristystä seksiin ??? !!!

Nainen-75

En tiedä onko tämä oikea palsta kirjoittaa ja kysyä aiheesta. mut yritetään.
Olemme olleet naimisissa 10 vuotta ja tuntuu että suhde vain paranee iän myötä. Seksikin toimii ja on nautinnollista.
Ja tuntui että kaikki on hyvin kunnes. Eräänä iltana mieheni ehdotti , et haluaisinko mukaan niin sanotun kolmannen pyörän.
Menin kyllä ehdotuksesta ihan lukkoon en kyllä tiennyt mitä olisin asiaan sanonut. Ensinmäisenä kävi mielessä että miksi hän haluaa toisen naisen mukaan sänkyymme. Enkö minä muka enään riitä ??? Onko seksi tosiaan niin tylsää kanssani että tarvii piristystä mukaan ??
No onneksi otin sitten asian uudestaan puheeksi. Sitten selvisi että hän haluaisi mukaan kolmanneksi MIEHEN. Että haluaisi tyydyttää minut kahden miehen voimin ja kuivitteli vielä että minä voisin jopa nauttia siitä !!!
No olen kyllä aika vanhanaikainen nainen sen suhteen. Se kyllä muutti asian ihan toiseksi jos kyseessä olisi m m n. Tuntuu vaan siltä kun minulle itselleni on riittänyt oma mieheni, että miksi nyt lähtisin mukaan moiseen seikkailuun.
Pelottaa jollain tasolla ajatus vieraasta miehestä sängyssä. Entä jos en pidäkkään siitä ? Entä jos jotain sattuu esim. löytämämme mies onkin joku pervo tai väkivaltainen ?
Entä jos muut saavat tietää tästä kokeilusta ?

Toisaalta kun olen miettinyt asioita, että saisi kahta miestä yhtä aikaa. Niin se toisaalta kiihottaa aika lailla ja saa pyörimään sukat jalassa.

Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa kuin minä ? Mitenkä ratkaisit asian ?
Nyt tarvitsen muitten tietoa kokemuksesta.
Toisaalta haluaisin ja toisaalta taas en ole oiken varma.

21

2605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toteuduttuaan..

      alkaa mustasukkaisuus vaivaamaan, ja riittämättömyys, miestä. Suhde on pilalla vaikka jännää olis ollutkin. Kokemuksesta en kehota osallistumaan.....

    • suhde pilalle

      ...

      • päästään sekaisin

        kun tuollaisia ehdottaa. Mun ei tulisi KOSKAAN mieleenkään ehdottaa vaimolleni kolmatta pyörää.


    • niinkin

      että miehesi haluaa toista miestä ihan luvan kanssa :/

    • S_guru

      Ei ole pakko aloittaa heti oikealla panolla, vaan aluksi kolmas pyörä voi olla vaikka vain katselemassa tai vähän hyväilemässä, tai sitten voi ottaa vain kolmannelta pyörältä suihin tai runkata.

      Dogging on sellainen muoto, jossa autolla ajetaan jollekin parkkipaikalle, jossa toisten nähden pari seksisttää, ja joskus ulkopuolisia otetaan mukaan. Doggingia harjoitetaan Suomessakin, mm. Oravakivi on suosittu doggingpaikka.

    • Nainen / Vaimo

      Jos miehesi tahtoo kokea kanssasi jotain uutta niin ole iloinen.
      Moni mies lähtee hakee uusia seksiseikkailuja yksinään eikä vaimot tiedä asiasta mitään..

      Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja loppujen lopuksi suostuin ehdotukseen, kokemuksena miellyttävä ja nautinnollinen =))
      Homma ei ole jäännyt meille tavaksi mutta molemmat tiedämme että seksin suhteen kaikki on mahdollista ja voimme rehellisesti keskustella aiheista.

      Uskon että sinunkin miehesi arvoistaisi sinua entistä enemmän jos huomaa että oman vaimon kanssa kaikki on mahdollista, eipä tuu ainakaan mieleen lähteä yksin seikkailee ja täten suhteenne luottamus säilyy ja uusia YHTEISIÄ kokemuksia ja elämyksiä koette rakastaen toisianne..

      Ole rohkea ja uskalla nauttia elämästä ja hyvästä liitosta.. Moni nainen saa vaan salaa fantasioida moisesta kuvioista eikä edes kehtais ääneen itselleen myöntää moista. Joten älä välitä kateellisten eukkojen vittuiluista.

      Tiedän että monia miehiä kiihottaa kun näkee että oma rakas nauttii joten nautinto olisi tuolloin molemminpuolinen.

      Onnea ja uskallusta teidän liitolle... Rakkaus on kaikkein tärkeintä ja voimakkainta. Sitä ei muuta mikään, ei edes yksi ylimääräinen mies ;))

      *Hali*

    • mrsX

      Kroppasi on sinun, ja päätöksesi sen suhteen omasi myöskin. MUTTA:
      Kestääkö avioliittonne toiset 10-v jos miehesi tullee olemaan mustasukkainen...

      Ehkä voisitte löytää jonkun sopivan ratkaisun hänen fantasiaansa, ilman että avioliitto kärsisi siitä.

      Hienoa että olet avoin miehesi ehdotuksen suhteen, mutta se ei tarkoita että sinun pitäisi suostua siihen

    • entäs kun

      onnistuneen mmn-kokeilun jälkeen miehesi ehdottaa mnn-leikkejä? Sillä syyllä että sinäkin sait kahta miestä? Tai saa hirveät pultit siitä kun nautit toisen miehen käsittelyssä enemmän kuin ikinä hänen kanssaan?

    • rikki menee

      Ole ihan rauhassa vanhanaikainen..aviovuoteeseen ei kuulu muut.

    • ottaa,,

      riskiä, pahimmassa tapauksessa liitto pilalla loppuiäksi. Miksi muuttaa tilannetta jos seksi muuten toimii. Tästä aiheesta taisi olla joku dokumenttikin tv;ssä, kun kaikki meni pieleen kokeilun jälkeen. Entäpä jos joskus tulee ero, silloin teko voi tulla julkiseksi(sukulaiset, naapurit, lapset jne. saavat tietää), vaikka sovittiin salaseksi.

    • taatusti-

      Meilläkin vastaavanlainen tilanne, ja koitimme, ihan kivaa oli, joskin pieleen sitten meni siinä että tämä kolmas ei ymmärtänyt olla kertomatta tästä asiasta kotonaan, jonka jälkeen sain palautetta tältä mustasukkaiselta naiselta. Huah! En minä hänen miestään ollut viemässä, (lainasin vain)

      Ihan voi olla kiva kokemus, jos kaikki ovat tasapainossa asian kanssa, eikä syyllisyyksiä suuntaan tai toiseen ole. Meillä ei vaikuttanut parisuhteeseen, korkeintaan juuri piristävästi. Sen tiedän että mieskin haluaisi ehkäpä joskus kokea saman kahden naisen kanssa, naisia vain on vähemmän näin kokeilunhaluisina saatavilla. Periaatteessa minulla ei olisi mitään sitä vastaan. Mieheni on hyvä rakastaja ja tiedän hänen hoitavan homman loppuun molempien osalta, jos siihen tilaisuuden saisi. Ei aiheuttaisi mustasukkaisuuksia meidän välillemme.

    • yks-äijä-vaan

      Sanoi sen sillai leikillään mutta tiesin ajatuksen olevan tosi. En ollut itse tuohon valmis joten leikkiä laskin takasin. Asian teki monimutkaiseksi se, että vaimoni oli yleensä melko pidättyväinen seksin suhteen noin aikaisempaa aikaa, josta mulle nousi usein jopa vitutusta aiheesta.

      Sitten, kun tuollaista tulee eteen niin jotenkin luottamus romahtaa - kun tarpeeksi aikaa kulunut tietynlaisen käytöksen omaten ja sitten 1,2 muutos --> pistää ajattelee mistä tuulee jne.

      No, ero meille tuli vaikka ei tuon takia mutta sattakoon, että luottamus toisen ihmisen rehellisyyteen kun alkaa rapisemaan niin loppu alkaa olla edessä. Luottamuksella tarkoitan nyt rehellisesten tunteiden näyttämistä jne. en mitään fyysistä epäluottamusta/pettämistä.

      Aika riskaapelia hommaa, niin monta asiaa voi mennä pieleen. Pitäs tuntee ensin toinen oikeesti ennenkuin tollaseen kannattaa lähteä mukaan. Kysehän voi olla vaan toisen osapuolen itsekkäästä halusta toteuttaa omia fantasioitaan omien ehtojensa puitteissa (joita et tiedä).

      • minäkin haluan

        En heti tyrmäisi ajatusta. Itselläni on haluton mies ja olisin valmis melkein mitä vain kokeilemaan, että tuo seksi jälleen luonnistaisi. Eipä meillä kyllä tuollaisia ehdottelisi, pelkäisi varmaan, että toinen mies veisi, kun itse on haluton. Eli aika luottavaiselta miehesi vaikuttaa. Minusta on hienoa, että haetaan muutakin vaihtoehtoa, kuin muovilelut jne vaihtelunhaluun. Miten hän voisi olla mustasukkainen, kun itse ehdottaa, eli asia lähtenyt täysin hänen ajatuksestaan. Tuo aviovuodeasia sitten..maailma muuttuu ja me sen mukana. Mitenkäs minun tapauksessa voi puhua aviovuoteesta, kun olemme koko ikämme vain nukkuneet toistemme vieressä..Kyllä oma apu on ollut paljon useammin kuin mieheni asialla. Eli vuode on lähinnä omaa kättä/ välineitä varten eikä aviollisten suhteiden hoitamista varten. Itseä alkaa jo tympiä tuo ikuinen ei. Eli oleppa onnellinen, että sinulla on edistyksellinen mies.


    • n+m+m

      Meillä kävi niin että vanha tuttu tuli paikalle kun oltiin aloittelemassa seksiä..ja mieheni ehdotti että hän tulisi mukaan. Olin ensin vähän paniikissa, mutta hauskaa riitti pitkään..
      Koko suhde tuli sen jälkeen jotenkin avoimemmaksi ja meidän välinen seksi piristyi 100%:lla. Ei ole ollut mitään mustasukkaisuutta. Mieheni on kyllä ehdottanut että etsittäisiin paria yhteiseen kivaan. Ja jos tilaisuus joskus toistuu, niin olen valmis uusimaan. Ehkäpä jo pian :))

    • et sillai

      Kuin te yhdessä, jos ette ole mustasukkaisia niin se saattaa potkaista hemmetisti intoa vuoteeseen pitkäksi aikaa. Suhde tosin tulee aivan varmasti muuttumaan sen takaan, joillakin se voi johtaa eroon kun taas toisilla se tulee niin avoimeksi että et edes pysty kuvittelemaan. Meillä pystytään puhumaan nyt aivan kaikesta ilman että tarvitsee hävetä yhtään mitään, luotetaan toisiin ihan tajuttomasti, kumpi on pahempi että käydään pettämässä toista salaa kun etsitään sitä piristystä siihen seksielämään? kumpikin tahollaan epäilee että toinen käy reissullaan harrastamassa irtoseksiä sitten petetään kun luullaan toisenkin niin tekevän. Vai se että voi jopa sanoa kumppanille että jos satun harhahypyn tekemään niin sinulla on myös oikeus siihen jos se on pelkkää seksiä. Jos aijotte kokeilla jotain missä on ulkopuolisia niin aloittakaa varovasti jos hiukankin epäilette reaktioitanne, ei siis siis suoraan seksiin vaan jotain muuta.

    • ei oo

      Kokeili samanlaista hommaa,mutta kävi niin että heillä alkoi ainaiset riidat aiheesta.He olivat onnellinen
      pariskunta,mutta kokeilun jälkeen vajaa vuosi he erosivat.Nainen naljaili miehelleen,että tee niinkuin
      kolmantena pyöränä oleva teki rakastelutilanteessa.Lapsetkin ihmettelivät ,mistä vanhemmat nykyään
      riitevät kun ennen ei koskaan...

      TAKUU VARMASTI TULEE JOSSAIN VAIHEESSA ILVEILTYÄ,KUN TOINEN OLI PAREMPAA?? JA EROHAN SIITÄ
      TULEE...

      • mie ite

        Juu ei kannata kokeilla jos esim. mies on muutenkin surkea sängyssä, siinä kimpassa saattaa huomata että on niitä saakelin paljon parempiakin olemassa ja se voi aiheuttaa jopa paremman kumppanin etsintää :) mutta jos tuo mies osaa hommansa muutenkin niin mitäs haittaa siitä silloin on ? niin ja kyllä ne lapset ihmettelevät kaikkea muutakin ;) no huonolla rakastelutaidolla ja itsetunnolla varustettuna ei kannata lähteä liikenteeseen ollenkaan.


    • aviomiäs

      Todennäköisesti ei ole kyse riittämättömyydestä, vaan jostakin uuden kokeilusta. Tuossa todella piilee riskinsä ja myös eron mahdollisuus joten ole tarkkana. Suosittelen alkuun että vain kuiskitte toisillenne seksin aikana omia fantasioitanne ryhmätouhusta, luulen että sillä pärjäätte todella pitkään. Ja jos joskus tulee se tilanne että päätätte kokeilla niin uhratkaa saakelisti aikaa sen miehen etsimiseen, tehkää sille selväksi että se on todella vain lisä mies eikä tee yhtään mitään mitä miehesi ei halua tai sinä, ekalla kerralla saa vaikka tyytyä masturboimaan ( päällesi) ?
      ihan miten satutte tykkäämään. Te määräätte ja hän tekee sen mitä haluatte ei enempää :)
      Siinä voitte sitten kuulestella yhteisiä tuntoja jos ei tunnu teidän lajillenne niin lopettakaa, ei ole tapahtunut mitään millä rikkoa välinne ;)
      Tee myös se asia selväksi itsellesi että miehesi saattaa todella ehdottaa toista naista kuvioihin joskus, miten siihen suhtaudut? löytyykö se pieni bi itsestäsi?

    • Mami203
    • oioivoi

      Ompahan miehen seksisuuntaukset tulleet esille, eli haluaakin miestä tiallesi.

    • Jompula

      Kaikkea mikä ei tapa kannattaa kokeilla, jos vaan suinkin uskaltaa.
      Ei tuo vaaralliselta kuullosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe