Adventisteille vain "sapatti on ihmistä varten" mutta meille kristityille vain "Jeesus on ihmistä varten".
Sapatti jumalana ja kerskauksen aiheena
- henkien erottaja -
957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aivan sapatti on ihmistä varten ja sapatin Herra on Jeesus.
Eikö teidän herrallanne olekaan sapattia, eli eikö jeesuksenne olekaan RAamatun Jeesus, Vapahtaja, armahtaja, Lunastuksen Herra?
Harhahaoppia vastoin Raamattua: Sapatti ei ole mikään sinetti.
Kristityillä on eri sinetti kuin adventisteilla.
Kehoittiko sinun 'jeesus' kerskaamaan sapatillasi?
Pitävätkö adventistit Jeesusta Jumalana vai Mikaelina?
sinussa näkyy olevan joku tauti, koska se nostattaa ihottumaa korvienvälissä.
Milloin adventistit luopuvat kristittyjä demnisoivasta sunnuntai pedonmerkkiopistaan?
Raamattu ja raamatunhistoria ei tiedä yhtäkään kansaa joka olisi pitänyt sapatin.
Ei edes sapattiliiton kansa pitänyt sitä vaan Jumala toteaa: "sen te rikoitte".
Kun adventtikansa kuitenkin väittää pitävänsä sapatin, on suuri vaara että Jumala
surmaa adventtikansan ja heidän tukijoukkonsa.
Sapatti-Sirkka väitti että Mooses ja fariseukset tekivät sapatista rankan, mutta
kyllä se oli itse Jumala, joka kaikkein ankarammin suhtautui sapatin rikkomiseen:
4. Moos. 15:32-39
32 Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä.
33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen.
34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä.
35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.
37 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
38 "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.
39 Ne tupsut olkoon teillä, että te, kun ne näette, muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte ettekä seuraisi sydämenne ettekä silmienne himoja, jotka houkuttelevat teitä haureuteen;
Vielä eivät uusjuutalaiset eli adventtikansa ole olleet kuuliaisia tuon punaisen
sukkanauhankaan suhteen tai tupsu mikä lie. Sapatista puhumattakaan.
Mooses ei ottanut vakavasti niitä rituaaleja, jotka koskevat niitä, jotka sanovat
olevansa kuuliaisia Jumalan laille. Niin sitten Jumala oli vähällä tappaa Mooseksen
esikoispojan.
Jos ei tuolla kansanjohtajalla olisi ollut vaimoa, olisi käynyt huonosti.
Jumalan säätämät rituaalit ovat elintärkeitä kun lainnoudattamisesta puhutaan.
(Minä en lue itseäni lainnoudattajaksi vaan armo minua hallitkoon)
2. Moos. 4:24
Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet.
25 Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
26 Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta".
Armonliitto on erilainen siksi että Jeesus on "lunastanut meidät lain kirouksesta".
Meidän on vain musitettava ettemme pelkkää sapattia silti vietä vaan armahdamme
muita.
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Jaak. 2:12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]
Tutkiva tuomio ei ole uhkana vaan riemuvoitto on saavutettu kun on rakastettu ja
armahdettu!
Antti
>>>Sapatti-Sirkka väitti että Mooses ja fariseukset tekivät sapatista rankan, mutta
kyllä se oli itse Jumala, joka kaikkein ankarammin suhtautui sapatin rikkomiseen:
rakkaus on lain täyttänyt, no se selitys löytyy monessa muodossa, kun Jumalan tahtoa vastaan noustaan.
Yksi ja otetaan vertaukseksi, koska sekin lähti paratiisista, kuten sapattikin.
Eli tuo miehen ja naisen välinen liitto, silläkin on oma luomiseen ja Jumalan tahtoon liittyvä näkemys. Entä tänään? Kirkkojen sisälle on luikerrellut ihmisen muotoinen tahtonäkemys raamatullisen tahtonäkemyksen sijalle.
Niillä alttareilla on omat Antit puolustamassa ihmisnäkemystä ja ovat yhtä köykäisiä tulkintoja, mitä Jumalan tahto viimekädessä on.
Ymmärsitkö Antti, mitä "pitäminen on"?