Hei
Haluan vain johonkin nytten kirjoittaa ja haluaisin kuulla toisten sanoja tilanteesta. Ja tekstini on aika vaikea selkoista.
Elikkä olen 22 vuotias mies.
Tutustuin viime vuonna naiseen ja rakastuimme toisiimme tosipaljon. Meillä oli tosipitkä matkaväli toisiimme suhteen alussa, että oli kauko suhde.
Ja halusin niin suhteen toimivan ja halusin nähdä mitä tästä suhteesta tulee. Niin muutin lähemmäksi häntä. Muutin paikkakunnalle, missä hän ei asunut, vaan minne hän aikoi muuttaa opiskelujen perässä.
Tykkään tästä paikkakunnasta missä asun, ihan erinlainen paikka kuin oma synnyinpaikkani. Ystävät ja kaikki tutut jäivät synnyinpaikalleni. Että olen aikalailla yksin. Työtön olen, mutta kyllä minulla tekemistä on. Salilla käyn, että on urheilua.
Mutta on minulla nytten täällä seuraa tyttökaverini, kun hän tänne muutti sitten. Emme samaan asuntoon muuttaneet, koska se on liian aikaista se. Haluamme nähdä mitä suhteesta tulee ja tututustua toiseen paremmin.
Elikkä menen nytten asiaan.
Meillä on ollut riitoja aika paljon ja riidat ovat lähteneet aina jostain pienestä asiasta. Tyttökaverini on erittäin äkkiä suuttuva ihminen, mutta leppyy nopeasti. Asiat aina paisuu isommaksi, kun edelliset riidat ovat antaneet sen muistuksen seuraavaan riitaan. Kummallakin on se oma persoonansa, Tyttökaveri on semmoinen, että suuttuu nopeasti ja korottaa ääntä ja itse olen kuulemma semmoinen, että olen aina oikeassa ja tiedän mukamas kaiken.
Ja eilenkin kun riitelimme, niin hän sanoi, että joka riidan jälkeen, minä olen jatkanut samaa, että mitään riitaa ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Että en välitä.
En tiedä mitä hän tarkoittaa tuolla, eilenkin minulla räjähti melkein pää, kun en tajua, että mitä ihmettä hän tuolla höpöttää, että jatkan samaa, mutta mitä minä jatkan.
Mutta miten mukamas jos riita on ollut, niin minkälainen pitäisi olla seuraavana päivänä.
Sitten monessa riidassa on aina tullut erosta puhetta. Emme kummatkaan halua erota, mutta aina tulee siitä puhetta, onko se jotain semmoista puhetta, että kummatkin haluaa erota sisimmissään, mutta ei uskalla. Kummatkin rakastamme toisiamme tosi paljon.
Muutaman kerran on ollut tapaus, että on ollut tosilähellä eroaminen. Ja minä olen ollut se joka on tullut takaisin ja pyytänyt anteeksi kaikkea ja tyttökaveri sitten aina odottaa sitä, nyttenkin hän odottaa, että minä tulen pyytämään anteeksi jos tätä suhdetta voi enään pelastaa.
Että eilen oli isoin riita kaikista ja asiat taas paisui isoksi, mistä se lähtikin.
Tyttökaverille minä olin ensimmäinen ja en tiedä pitääkö hän suhteita niinkuin jollain elokuvana.
Sanoin hänelle eilen, että pidän itseäni tärkeämpänä kuin häntä. Onko se väärin sanottu, koska eikö se näin ole elämässä, että sinä itse olen tärkeämpi kuin vaimo/tyttökaveri/kihlattu.
Siis on tyttökaverini minulle erittäin tärkeä ja hän sitten sanoi tähän, että minä olen hänelle tärkein mitä elämässä on.
Kuullostaa erittäin oudolta, että minä olin kaikki kaikessa hänelle, tietenkin pitää olla turva toiselle, mutta onko tämä siis oikein tämmöinen ajattelu tapa. Ja hän sanoi eilenkin, että haluaa semmoisen miehen jolle hän on kaikki kaikkensa ja minä siihen suutus päissään sanoin, että minusta et semmoista miestä saa.
Onko tämä sitten normaalia tämmöinen touhu, että yleensä riitelyssä aletaan puhumaan erosta. Itse en halua erota, mutta itsellä tuntuu tosi tyhjältä elämässä, kun ei ole mitään saavuttanut suurta. Tähänkin voi sanoa, että ei ole työtä ja en tiedä mitä maailmalta odottaa ja mitä maailmalle pitää näyttää. Kun kaikki puhuu työstä ja työstä, niin onko se työ kaikki kaikessa sitten. Olen ollut 8 kuukautta työttömänä täällä paikka kunnalla missä asun ja ahdistaa erittäin paljon elämä siltä kannalta.
Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä ja tuntuisi itsellä, että pitäisi moneen asiaan yhtäaikaa mennä, vaikka haluaisi.
Niin sekava olo.
Mutta kiitos kuitenkin jos jaksoit lukea ja jos on jotain sanottavaa. illalla näen tyttökaverini ja saa nähdä mitä tapahtuu.
Haluan vain johonkin nytten kirjoittaa ja haluaisin kuulla toisten sanoja tilanteesta. Ja tekstini on aika vaikea selkoista.
Elikkä olen 22 vuotias mies.
Tutustuin viime vuonna naiseen ja rakastuimme toisiimme tosipaljon. Meillä oli tosipitkä matkaväli toisiimme suhteen alussa, että oli kauko suhde.
Ja halusin niin suhteen toimivan ja halusin nähdä mitä tästä suhteesta tulee. Niin muutin lähemmäksi häntä. Muutin paikkakunnalle, missä hän ei asunut, vaan minne hän aikoi muuttaa opiskelujen perässä.
Tykkään tästä paikkakunnasta missä asun, ihan erinlainen paikka kuin oma synnyinpaikkani. Ystävät ja kaikki tutut jäivät synnyinpaikalleni. Että olen aikalailla yksin. Työtön olen, mutta kyllä minulla tekemistä on. Salilla käyn, että on urheilua.
Mutta on minulla nytten täällä seuraa tyttökaverini, kun hän tänne muutti sitten. Emme samaan asuntoon muuttaneet, koska se on liian aikaista se. Haluamme nähdä mitä suhteesta tulee ja tututustua toiseen paremmin.
Elikkä menen nytten asiaan.
Meillä on ollut riitoja aika paljon ja riidat ovat lähteneet aina jostain pienestä asiasta. Tyttökaverini on erittäin äkkiä suuttuva ihminen, mutta leppyy nopeasti. Asiat aina paisuu isommaksi, kun edelliset riidat ovat antaneet sen muistuksen seuraavaan riitaan. Kummallakin on se oma persoonansa, Tyttökaveri on semmoinen, että suuttuu nopeasti ja korottaa ääntä ja itse olen kuulemma semmoinen, että olen aina oikeassa ja tiedän mukamas kaiken.
Ja eilenkin kun riitelimme, niin hän sanoi, että joka riidan jälkeen, minä olen jatkanut samaa, että mitään riitaa ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Että en välitä.
En tiedä mitä hän tarkoittaa tuolla, eilenkin minulla räjähti melkein pää, kun en tajua, että mitä ihmettä hän tuolla höpöttää, että jatkan samaa, mutta mitä minä jatkan.
Mutta miten mukamas jos riita on ollut, niin minkälainen pitäisi olla seuraavana päivänä.
Sitten monessa riidassa on aina tullut erosta puhetta. Emme kummatkaan halua erota, mutta aina tulee siitä puhetta, onko se jotain semmoista puhetta, että kummatkin haluaa erota sisimmissään, mutta ei uskalla. Kummatkin rakastamme toisiamme tosi paljon.
Muutaman kerran on ollut tapaus, että on ollut tosilähellä eroaminen. Ja minä olen ollut se joka on tullut takaisin ja pyytänyt anteeksi kaikkea ja tyttökaveri sitten aina odottaa sitä, nyttenkin hän odottaa, että minä tulen pyytämään anteeksi jos tätä suhdetta voi enään pelastaa.
Että eilen oli isoin riita kaikista ja asiat taas paisui isoksi, mistä se lähtikin.
Tyttökaverille minä olin ensimmäinen ja en tiedä pitääkö hän suhteita niinkuin jollain elokuvana.
Sanoin hänelle eilen, että pidän itseäni tärkeämpänä kuin häntä. Onko se väärin sanottu, koska eikö se näin ole elämässä, että sinä itse olen tärkeämpi kuin vaimo/tyttökaveri/kihlattu.
Siis on tyttökaverini minulle erittäin tärkeä ja hän sitten sanoi tähän, että minä olen hänelle tärkein mitä elämässä on.
Kuullostaa erittäin oudolta, että minä olin kaikki kaikessa hänelle, tietenkin pitää olla turva toiselle, mutta onko tämä siis oikein tämmöinen ajattelu tapa. Ja hän sanoi eilenkin, että haluaa semmoisen miehen jolle hän on kaikki kaikkensa ja minä siihen suutus päissään sanoin, että minusta et semmoista miestä saa.
Onko tämä sitten normaalia tämmöinen touhu, että yleensä riitelyssä aletaan puhumaan erosta. Itse en halua erota, mutta itsellä tuntuu tosi tyhjältä elämässä, kun ei ole mitään saavuttanut suurta. Tähänkin voi sanoa, että ei ole työtä ja en tiedä mitä maailmalta odottaa ja mitä maailmalle pitää näyttää. Kun kaikki puhuu työstä ja työstä, niin onko se työ kaikki kaikessa sitten. Olen ollut 8 kuukautta työttömänä täällä paikka kunnalla missä asun ja ahdistaa erittäin paljon elämä siltä kannalta.
Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä ja tuntuisi itsellä, että pitäisi moneen asiaan yhtäaikaa mennä, vaikka haluaisi.
Niin sekava olo.
Mutta kiitos kuitenkin jos jaksoit lukea ja jos on jotain sanottavaa. illalla näen tyttökaverini ja saa nähdä mitä tapahtuu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa alla on oma "elämää suurempi" riitani oman naiseni kanssa ja miten sen aikoinani selvitin. Se täytyy sanoa, että jos noita riitojaan pystyy katselemaan ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan silmin, niin huomaa, että ne syyt ovat useimmiten ihan naurettavia, vaikkakin tilanteen ollessa päällä ne ovat elämää suurempia juttuja.
Yhden riidan anatomia Kirjoittanut: En kerro / 9.10.07 / klo 08:15 Mies meni eilen töistä kotiin, takanaan harvinaisen paskamainen työpäivä. Kotona vaimo oli jo tullut töistä ja laitteli ruokaa ilmeisen nälkäisenä.
Mitä sinä kokkaat? kysyi mies, cannelloneja, vastasi nainen.
Mitä ne on, näyttävät hassuilta putkilta. Mies ei ollut moisia aiemmin nähnyt. Mistä ne kosteutta imee, nehän jää koppuroiksi.
Mä laitan siihen ruokakermaa ja juustoo, vastaa nainen.
Mä en syö jos ne lilluu kermassa, vastaa mies, hän haluaa syödä viikolla kevyesti, mielessä olisi, että nuo hassut makaroniputket voisi pistää tomaattimurskaan ja valkosipuliin lillumaan, mutta ei sitten, kun et kerran kevyttä halua.
Naista alkaa harmittamaan, hän on halunnut laittaa molemmille hyvää ruokaa, ja mies arvostelee hänen ruokaansa.
Nainen tiuskaisee miehelle Söithän sinä viikoloppunakin valkosipuliperunoita, kun olit kavereiden kanssa kalareissulla koko viikonlopun(Viikkoa aiemmin).
Miestä alkaa ärsyttäämään (perkelettäkö se tuon veti kehiin, kun itse oli miestä patistellut lähtemään kavereidensa kanssa).
Joo joo, vastaa mies ja jatkaa, kyllä minä viikonloppuisin voin syödä tymäkämpää ruokaa, mutta viikolla haluan syödä kevyesti.
Miestä alkaa vituttamaan ja hän toteaa, minä en syö tuota jos laitat kermaa, niin syö itse, minä teen itselleni jotakin.
Mies alkaa kiukkuisena keitellä itselleen riisiä ja pistää tonnikalaa sekaan. Mies syö ruokansa hiljaisuuden vallitessa.
Ruuan jälkeen mies istuu tietsikalla koko illan ja nainen käy ulkoilemassa, mutta koska on loukkaantunut, ei pyydä miestä mukaan, vaikka aina ennen on niin tehnyt.
Sillä välin mies käy salaa maistamassa niitä perkeleen putkia ja ne on helvetin hyviä.
Nukkumaan mennään hiljaisuuden vallitessa ja aamulla kun herätään, mies ei muista unisena eilistä episodia ja toivottaa puolisolleen hyvää huomenta, nainen mutisee jotakin vastaukseksi ja painuu suihkuun.
Mies muistaa eilisen cannelloni-katastrofin ja keittelee kahvit. Aamiainen nautitaan hiljaisuuden vallitessa ja mieskin on jo taas ärtynyt.
Töihin lähdetään samalla autolla, mies painaa kaasua ihan kiukkuisena ja nainen varmaan huomaa, miehen olevan ärtynyt, naisen työpaikan lähellä on tankkauspaikka, jonne mies poikkeaa, nainen päättää lähteä siitä kävellen töihin, eikä sano sanaakaan, vaan lähtee kävelemään.
Mies katsoo naisen perään, eikä sano sanaakaan.
Töissä mies avaa tietokoneensa ja kirjoittelee Suomi 24 riidastaan joka alkaa hänestä näyttämään todella naurettavalta.
Toinen toistaan naurettavampia "aikuisia", paskan marjat melkoisia vauvoja ollaan. Perkele mies päättää ottaa kännykkänsä ja soittaa kohta puolisolleen ja pyytää anteeksi käytöstään, eihän hyvää suhdetta kannata yhteen ruokakerma 5% kaataa, eihän.
soittelin myöhemmin naiselleni
Soittelin ja pyysin anteeksi, mutta en kertonut maistaneeni niitä pötköjä, on minullakin sentään ylpeyteni.
Puoliso kysyi, että onko minulla töissä jotakin juttuja, jotka rassaavat, minä myönsin, että tällä hetkellä työpaineet on päällä. Se oli arvannut näköjään sen.
No tuo sanoi olevansa iloinen, että soitin ja suoraan sanottuna, vaikka siinä joutuikin nöyrtymään, niin hyvältä se sopiminen tuntui itsestäkin.
Kiitos tuosta viestistä, oli erittäin kiva ja totta.
Meillä tulee noita aika paljon, kummatkin mököttää ja odottaa jotain, että tapahtuisi. :)
Se on kumma, kun on pieni riita tai joku erimielisyys, niin tulee sitten isompi riita siitä.
Kiitos tästä vielä, piristi hyvin ja tiedän nytten mitä sanoa hänelle.
tuo juttu oli sitten ihan totta ja sen kirjoittaminen paperille avasi silmiä.
Kyllä se niin uskottavalta kuullostikin, että totta se on.