200 milj. euroa työllistämistemppuihin

Käytetään raha suoraan työttömän työllistyvän palkanmaksuun.

Ei mitään järkeä laittaa rahaa työllisyyskursseihin ja -koulutukseen, niillä ei muuta kuin kaunisteta tilastoja. Todellista työllistävää vaikutusta niillä ei ole. Näiden kurssien kautta ei työtön nouse ylös ahdingosta.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pitäis jokaiksen päästä näkemään näiden kurssien sisältöä.

Käymieni kurssien anti on ollut täysi nolla. Mitään uutta, mitään mitä en jo aimmin olisi tiennyt, en näillä kursseilla ole kuullut.

Parhaat vinkit ja neuvot kuulee toisilta kurssilaisilta.

Usein kouluttaja on se porukan 'pöntöin'. Kurssitettavat kouluttavat kouluttajaa.

Äänestä
  • Sinnemäki parin viikon kursille ruokarahalla.
    Minäkin olin yhdellä tälläisellä kursilla ja pyrin vielä kehotuksesta jatkokursillekkin; en jostain kumman syystä päässyt. Itselläni kävi tuuri, koska pääsin kahdesta haluamastani vaihtoehdosta toiseen ja pääsin kokeilemaan/näkemään mitä vanhassa ammatissani on tapahtunut kehitystä. Valitettavasti olen alan työnantajan mielestä liian "iäkäs" saadakseni alalta vuosien työkokemuksesta huolimatta työtä. Noh, sitä Kataisen työvoimapulaa odotellessa....Olin kursilla vapaaehtoisesti, mutta mutta...monet oli pakotettu osalistumaan uhalla, karensi.
    Esim. mitä hyötyä on tallaisella kursilla joutua haravoimaan jonkun kiinteistön pihaa viikon? Mikä työlistävä/innostava vaikutus? Ehkä Sinemäki voisi vastata?

    Kouluttajista/neuvojista...Asiakaspalvelussa??? Kuinka monelle on löyty karenssi omasta tietämättömyydestä? Esim. kuinka moni on tietoinen siitä, että myös työntekijällä on oikeus sanoa itsensä irti koeajalla? Lisäkoulutusta työntekijöille vai tahallista "kertomatta jättämistä"?

    ES

    Äänestä

  • Bon-es kirjoitti:

    Sinnemäki parin viikon kursille ruokarahalla.

    Ilmaisissa orjahommissa olin 5 kuukautta. Olin sellaisessa hommassa, mitä ei siellä muutoin kukaan muu olisi osannut tehdä. Poislähtiessä sain opastaa jäljellejääneitä, siitä mitä olin tehnyt ja miten hommaa pitäsi jatkossa hoitaa.

    Hommaa ei jatkettu heti, vaan vasta kun saivat uuden orjan, mutta sepä ei hommaa osannutkaan.

    Äänestä

  • orjana opettamassa kirjoitti:

    "työttömän työlistyvän palkanmaksu", kolikon toinen puoli...Työnantaja otaa uuden heti kun edellinen on lopettanut. Vakituista työsuhdetta ei synny.
    Halpaa työvoimaa.

    Eräs iso ketju työlisti seuraavasti: Helmikuussa otettin 10 työntekijää koeajalla ja toukokuuhun mennessä loparit "työnantajalla on oikeus irtisanoa koeajalla" ja tältä "opettelujaksolta" ei tietenkään maksettu ilta-ja pyhäkorvauksia; no ei kaikki saanut kenkää, yks ainakin ehti pasahtaa paksus...Toukokuussa seuraavat sisään; "kesäapulaiset" vakituisessa työsuhteessa. Onkohan sama meininki vieläkin? En sattuneesta syystä tiedä...Kahdessa paikassa ainakin henkilökunta vaituu tiheään, missä vika?

    Paljon olisi tutkittavaa, mutta tämä nykyinen työministeri näytää kovin vihreeltä tai pikemmin kokemattomalta, oma työhistoria?...

    ES

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eiku palkkaan kirjoitti:

Käytetään raha suoraan työttömän työllistyvän palkanmaksuun.

Ei mitään järkeä laittaa rahaa työllisyyskursseihin ja -koulutukseen, niillä ei muuta kuin kaunisteta tilastoja. Todellista työllistävää vaikutusta niillä ei ole. Näiden kurssien kautta ei työtön nouse ylös ahdingosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu