Halusin jakaa tämän jutun muiden kanssa koska sattuu edelleen vaan niin paljon. Ja jos joku tietäisi miten se loppuu niin olisin kiitollinen.
Erosin entisestä tyttöystävästäni yli 2 vuotta sitten. Asuttiin sitä ennen yli 5 vuotta yhdessä. Hän oli minun ensimmäinen oikea suhde. Hän oli myös ensimmäinen jonka kanssa asuin, enkä myöskään sitä ennen ollut asunut yksin. Mä olin vasta 16 vuotias kun muutimme yhteen. Olin ihan älyttömän rakastunut. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi. Muutaman vuoden asuttiin yhdessä vuokralla ja sitten ostimme meidän unelmakodin. Oli aivan mahtava olo. Emme ikinä juurikaan tapelleet. Pientä riitelyä tietysti mutta ei lainkaan sellaista kun mitä useasti täälläkin palstalla kirjoitellaan. Elämä ei ollu vaikeaa. Olimme esimerkiksi huumoriltamme kuin samasta puusta. Ei ollut sellaista päivää kun emme olisi toistemme jutuille naureskelleet. Taas täytyy sanoa että oli hyvä olo. Rahallisesti meillä meni aina hyvin. Hän opiskeli ja kävi töissä. Minä olin hyvässä duunissa ihan ok palkalla. Matkusteltiin aina välillä ja jatkettiin toistemme jutuille naureskelua. Sitten alkoi painajainen. Jotenkin hän kyllästyi ja eikä yksi kaunis kerta tullut yöksi kotiin. Jokainen kenelle tuo on käynyt tietää varmasti miltä tuntuu. Sunnuntai aamulla klo 10 hän avasi oven. Baarivaatteet päällä. Myönsi kaiken. Jokainen varmasti tietää mitä oli tapahtunut. Siitä sitten kämppä myyntiin ja jäätiin vielä asumaan saman katon alle. Henkisesti raskain 2kk mun elämästä. Laihduin 25kg seuraavan 4kk aikana.
Nyt on mennyt 2 vuotta. Oma tilanteeni ei ole muuttunut mitenkään. Ajattelen vain jokapäivä häntä. En muista sellaista päivää jolloin en olisi häntä ajatellut. Aina kun löydän jonkun ihmisen en hänen kanssaan pysty olemaan koska ajattelen vain entistä aikaa. Muutama kuukausi sitten sain kuulla että hän on raskaana uudelle miehelleen. Tuli vielä huonompi olo ja taas 10kg painosta pois. En kohta enään usko että se on se kuuluisa aika mikä parantaa. Olin ennen tasapainoinnen ihminen. Nyt aivan sekaisin. Olen huomannut tuon jälkeen että olen muuttunut aivan radikaalisti. Esim. olen tähän mennessä satuttanut jokaista jonka kanssa olen viimeisen kahden vuoden ajan yrittänyt aloittaa uutta suhdetta. Enkä edes kadu. Ennen en olisi missään tapauksessa toiminut näin. En tiedä mikä minussa on. Huomaan että kavereidenikin suhtautuminen minuun on muuttunut koska en oikeasti ole oma itseni. Posiivisena asiana on vain minun uusi koti jonka ostin mutta täälläkään en yksin viihdy. Meillä on paljon yhteisiä tuttuja jonka kautta kuulen aina välillä hänestä jotain. Aina kun tämä tapahtuu seuraa viikon masennus. Pari kertaa kuukaudessa näen hänestä jotain unta joka yleensä saa minut muutamaksi päiväksi aivan sekaisin. Tälläinen syö ihmistä henkisesti todella paljon.
Miten tälläisen yli voi päästä? Miten saan hänet mielestäni? Miten pääsen takaisin sellaiseen elämään että on hyvä olla?
Miten pystyn hyväksymään uuden ihmisen elämääni? Miten saan muutettua itseni takaisin siksi ihmiseksi joka olen aina ennen ollut? Miten voin tappaa rakkauden häneen vai joudunko rakastamaan häntä loppuelämäni ja tuntemaan tuskaa? Miksi syyllistän kokoajan vain itseäni meidän erosta vaikka hän petti?
Erosin entisestä tyttöystävästäni yli 2 vuotta sitten. Asuttiin sitä ennen yli 5 vuotta yhdessä. Hän oli minun ensimmäinen oikea suhde. Hän oli myös ensimmäinen jonka kanssa asuin, enkä myöskään sitä ennen ollut asunut yksin. Mä olin vasta 16 vuotias kun muutimme yhteen. Olin ihan älyttömän rakastunut. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi. Muutaman vuoden asuttiin yhdessä vuokralla ja sitten ostimme meidän unelmakodin. Oli aivan mahtava olo. Emme ikinä juurikaan tapelleet. Pientä riitelyä tietysti mutta ei lainkaan sellaista kun mitä useasti täälläkin palstalla kirjoitellaan. Elämä ei ollu vaikeaa. Olimme esimerkiksi huumoriltamme kuin samasta puusta. Ei ollut sellaista päivää kun emme olisi toistemme jutuille naureskelleet. Taas täytyy sanoa että oli hyvä olo. Rahallisesti meillä meni aina hyvin. Hän opiskeli ja kävi töissä. Minä olin hyvässä duunissa ihan ok palkalla. Matkusteltiin aina välillä ja jatkettiin toistemme jutuille naureskelua. Sitten alkoi painajainen. Jotenkin hän kyllästyi ja eikä yksi kaunis kerta tullut yöksi kotiin. Jokainen kenelle tuo on käynyt tietää varmasti miltä tuntuu. Sunnuntai aamulla klo 10 hän avasi oven. Baarivaatteet päällä. Myönsi kaiken. Jokainen varmasti tietää mitä oli tapahtunut. Siitä sitten kämppä myyntiin ja jäätiin vielä asumaan saman katon alle. Henkisesti raskain 2kk mun elämästä. Laihduin 25kg seuraavan 4kk aikana.
Nyt on mennyt 2 vuotta. Oma tilanteeni ei ole muuttunut mitenkään. Ajattelen vain jokapäivä häntä. En muista sellaista päivää jolloin en olisi häntä ajatellut. Aina kun löydän jonkun ihmisen en hänen kanssaan pysty olemaan koska ajattelen vain entistä aikaa. Muutama kuukausi sitten sain kuulla että hän on raskaana uudelle miehelleen. Tuli vielä huonompi olo ja taas 10kg painosta pois. En kohta enään usko että se on se kuuluisa aika mikä parantaa. Olin ennen tasapainoinnen ihminen. Nyt aivan sekaisin. Olen huomannut tuon jälkeen että olen muuttunut aivan radikaalisti. Esim. olen tähän mennessä satuttanut jokaista jonka kanssa olen viimeisen kahden vuoden ajan yrittänyt aloittaa uutta suhdetta. Enkä edes kadu. Ennen en olisi missään tapauksessa toiminut näin. En tiedä mikä minussa on. Huomaan että kavereidenikin suhtautuminen minuun on muuttunut koska en oikeasti ole oma itseni. Posiivisena asiana on vain minun uusi koti jonka ostin mutta täälläkään en yksin viihdy. Meillä on paljon yhteisiä tuttuja jonka kautta kuulen aina välillä hänestä jotain. Aina kun tämä tapahtuu seuraa viikon masennus. Pari kertaa kuukaudessa näen hänestä jotain unta joka yleensä saa minut muutamaksi päiväksi aivan sekaisin. Tälläinen syö ihmistä henkisesti todella paljon.
Miten tälläisen yli voi päästä? Miten saan hänet mielestäni? Miten pääsen takaisin sellaiseen elämään että on hyvä olla?
Miten pystyn hyväksymään uuden ihmisen elämääni? Miten saan muutettua itseni takaisin siksi ihmiseksi joka olen aina ennen ollut? Miten voin tappaa rakkauden häneen vai joudunko rakastamaan häntä loppuelämäni ja tuntemaan tuskaa? Miksi syyllistän kokoajan vain itseäni meidän erosta vaikka hän petti?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sellaisia ne naiset ovat, olet aina se toistaiseksi paras. Naisella on vain sellainen alitajuinen tarve hakea lapsilleen parhaat mahdolliset geenit, joten kaikki hurskaat puheet kaikuvat onttoina sen jälkeen kun nainen saa tähtäimeensä todellisen alfauroksen.
Kiistatta on selvää, että naisilla on keskimäärin enemmän seksikumppaneita kuin miehillä, vaikka aina puhutaan siitä kuinka miehillä on muka naisia joka sormelle.
Jos jotain pitää syyttää, niin syyllinen on evoluutio joka suosii pettämistä parhaiden mahdollisten geenien toivossa.
Ehkä paikkakunnan vaihdos auttaa pääsemään eroon exästä?
Kuules edellinen viestittäjä, vaikka kuinka tilastoja tuijottaisikin, ei se tosiasia väisty että jokainen tapaus on omanlaisensa, ja minun tapauksessa kuvaelmasi on juuri päinvastainen, minä kärsin ja katson vierestä kun exälle löytyy joka sormelle. Enkä väitä etteikö minullekin, todellakin, varmaan enemmänkin, mutta jätettynä ei paljoa muut kiinnosta, toisin kuin exää, joka ottaa ilon irti kaikesta, ja sekin ottaa päähän - kun ei itse pysty nyt samaan ei sitten millään. Paikkakunnan vaihdos vakavasti mielessä kun ei pysty millään keskittymään edes omiin ajatuksiin.
Ja ketjun aloittajalle, lue viestini avoliitto-osiosta, otsikko oli jokin salama kirkkaalta taivaalta, nimimerkki sama kuin tässä. V*itusta tää meininki, tiedän täysin mistä puhut. Mutta olen nähnyt pienen pieniä häivähdyksiä valosta tunnelin toisessa päässä, sillä kun kyllähän sen jokainen tietää, ettei elämä voi jatkua näin loputtomiin, sitä on vain kaivettava itsensä sieltä syvimmästä suosta ja aloitettava uudestaan, jokaisella se vie sen oman aikansa, minäkään en todellakaan ole lähelläkään valmista.
Älä jää yksin kotiin nurkkiin homehtumaan, vaikka on vaikeaa, kyllä se helpottaa aina aika ajoin kun on kaverien kanssa ihan joissakin muissa ympyröissä. Mitä enemmän pystyt itsellesi haalimaan kaikenlaista tekemistä, sitä enemmän se helpottaa, näin olen huomannut, vaikka romahtamisia tulee edelleenkin liian usein.