Ammattiarmeija oli ylivoimainen

Venäjä puuhaa nykyisen armeijansa huomattavaa pienentämistä ja siirtymistä ammattiarmeijaan. Se olisi meille oikeastaan pahempi asia kuin nykyinen iso amatööriarmeija.

Tarkemmin analysoimatta niin kehotan kaikkia muistamaan kaksi perusasiaa. Ensinnäkin, sota on joukkuepeliä ja toisekseen Venäjän ammattilaiset ovat hyviä joukkuepeleissä.

Yleisellä tasolla kannattaa muistaa myös ammattilaisen ja amatöörin ero, oli kyseessä ihan mikä asia tahansa. Jatkuvasti harjoittelevat ammattilaiset ovat heti valmiita, amatööriarmeijalla menisi alkuvaiheen opetteluun muutama viikko. Mutta sitä muutaman viikon armonaikaa ei välttämättä meille annettaisi.
56617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Otsikon sana "oli" pitää tietenkin kuulua "olisi". Lipsahteleepa näin aamusella.

Äänestä

Millähän tavalla aloituksesi liittyy palstan tematiikkaan?

Äänestä

Ehkä niinkin, toisaalta se on vähän aselajikohtainen juttukin, onhan Suomen nykyisessä armeijassakin paljon ammattisotilaita, kuten esim. lentäjät, ei niitä reservistä nykäistä vaan ne on virassa olevia henkilöitä, samoin pääosa upseereista sekä teknisestä henkilökunnasta.

On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä, vaikka sana amatööri on kai harjaanjohtava, kysehän ei ole sananvarsinaisessa mielessä amatööreistä, kyse on henkilöistä jotka ei ole virkasuhteessa valtioon.

Ammattiarmeija on pieni, hyvin varustettu ja valmiiksi koottu, eli siinä sen edut lyhytkäisyydessään, eli se on helppo nopeasti heittää mihin tahansa.
Asevelvollisuuteen perustuva armeija on suurempi, edullisempi ja sen käyttäminen oman maan rajojen ulkopuolella ilman kunnon syytä, on vaikeampaa.

Sotilaallisesti pidän tärkeämpänä uutta ja teknistä kalustoa, kuin hyviä palkkoja joita ammattilaisille maksetaan, eli jos varat pitäisi jotenkin kohdentaa niin suuntaisin ne enempi kalustohankintoihin kuin palkkoihin.

Äänestä
  • ....On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä........

    lostakin esimerkkejä, että ammattilaiset hyytyy puulaakijoukkueen edessä. Suomen kokoinen alue olisi hoideltu melko nopsaan siihen malliin, että ison amatööriarmeijan kokoaminen ja varustautuminen kävisi mahdottomaksi. Vaikkei jokaista paikkaa vielä olisi miehitettykään mutta avainkohdat olisi tai tuhottu.

    60 Hornettia, no joo. Huollossa ne olisivat muutaman päivän taistelujen jälkeen eli todellinen määrä taisteluvalmiudessa olisi ehkä 20-25 konetta eikä niillä paljon juhlittaisi.

    Äänestä

  • "On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä"

    Paljon enemmän löytyy esimerkkejä siitä, miten hyvinkin varustettu reserviläisarmeija ei saa yhtään mitään aikaan pienempää tai samankokoista sekä samalla tavoin varustettua ammattilaisarmeijaa vastaan (viimeisimpänä Etelä-Ossetian taistelut 2008).

    Äänestä

  • potkupal- kirjoitti:

    ....On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä........

    lostakin esimerkkejä, että ammattilaiset hyytyy puulaakijoukkueen edessä. Suomen kokoinen alue olisi hoideltu melko nopsaan siihen malliin, että ison amatööriarmeijan kokoaminen ja varustautuminen kävisi mahdottomaksi. Vaikkei jokaista paikkaa vielä olisi miehitettykään mutta avainkohdat olisi tai tuhottu.

    60 Hornettia, no joo. Huollossa ne olisivat muutaman päivän taistelujen jälkeen eli todellinen määrä taisteluvalmiudessa olisi ehkä 20-25 konetta eikä niillä paljon juhlittaisi.

    Oletko kuullut 'ihmeestä jäällä'?

    Tehdäänpä siten että laitetaan peli kestämään katkeamatta koko viikonlopun ajan. Puulaakijoukkue saa käyttää koko jäsenarsenaaliaan ja se toinen taas vain heitä jotka ovat kentällä ja vaihtomiehiä.

    Äläkä yritä vakuutella nojatuolistasi meitä maallikoita. Mene vakuuttamaan Hallitus ja Eduskunta.

    Äänestä

  • ikävä kyllä kirjoitti:

    "On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä"

    Je löytyy myös esimerkkiä siitä kuinka äärimmäisen voimakas ja vielä voimakkaampana pidetty armeija ei pysty voittamaan huomattavasti heikompaa armeijaa (Talvisota).

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Talvisodassa oli kyseessä kahden asevelvollisarmeijan yhteenotto ja vieläpä 70 vuoden takaa.

    Nythän kuitenkin väiteltiin nykyaikaisista ammattiarmeija vs asevelvollisarmeija-yhteenotoista, joten eipä oikein ole relevanttia tuo tieto.

    Äänestä

  • NL vs Suomi kirjoitti:

    Talvisodassa oli kyseessä kahden asevelvollisarmeijan yhteenotto ja vieläpä 70 vuoden takaa.

    Nythän kuitenkin väiteltiin nykyaikaisista ammattiarmeija vs asevelvollisarmeija-yhteenotoista, joten eipä oikein ole relevanttia tuo tieto.

    Mistä nykyaikaisista? Näyttää siltä että jenkit eivät ole pärjää rähinässään. Nokka verillä ja pelko perseessä on jenkkijermuilla kaikkialla missä sotivat.

    Onko relevanttia se että kaikissa maailman sotakouluissa opetetaan yhä 2000:n vuoden takaista temppua? Eiköhän aika ole senkin ohitse ajanut.

    Äänestä

  • ikävä kyllä kirjoitti:

    "On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä"

    Paljon enemmän löytyy esimerkkejä siitä, miten hyvinkin varustettu reserviläisarmeija ei saa yhtään mitään aikaan pienempää tai samankokoista sekä samalla tavoin varustettua ammattilaisarmeijaa vastaan (viimeisimpänä Etelä-Ossetian taistelut 2008).

    Mielestäni Israel on hyvä esimerkki siitä, että kunnolla koulutettu ja varustettu reserviläisarmeija pystyy lyömään minkä tahansa ns. ammattiarmeijan.

    Israel kouluttaa koko väestönsä reserviin ja ostaa parasta mahdollista aseistusta mitä rahalla saa, aseissa ei säästetä eikä muussakaan teknologiassa, mutta porukka on paikalla talkoilla, eli ei saa palkkaa hommasta mitään.

    Näin Suomenkin pitäisi ajatella, ostetaan parasta tekniikkaa ja riittävästi aseita.
    Sotilaat kyllä löytyy reservistä, jos aseet ja muu kalusto on kunnolliset.

    Äänestä

  • potkupal- kirjoitti:

    ....On monia esimerkkejä siitä, että ammattiarmeija hyytyy varsin helposti, hyvin koulutetun ja varustetun "amatööri" armeijan edessä........

    lostakin esimerkkejä, että ammattilaiset hyytyy puulaakijoukkueen edessä. Suomen kokoinen alue olisi hoideltu melko nopsaan siihen malliin, että ison amatööriarmeijan kokoaminen ja varustautuminen kävisi mahdottomaksi. Vaikkei jokaista paikkaa vielä olisi miehitettykään mutta avainkohdat olisi tai tuhottu.

    60 Hornettia, no joo. Huollossa ne olisivat muutaman päivän taistelujen jälkeen eli todellinen määrä taisteluvalmiudessa olisi ehkä 20-25 konetta eikä niillä paljon juhlittaisi.

    Etkös sinä tavallaan puhunut itsesi nyt pussiin, eli ongelma onkin se että Hornetteja on liian vähän, ei niinkään se onko lentäjät ammattilaisia vai amatöörejä, tosin Hornettia ei pysty amatööri lentämään tehokkaasti ....

    Eli lisää kalustoa, eikä palkkoja, siitä ollaan kai samaa meiltä ????

    Esitän sulle myös kysymyksen, Suomen puolustusbudjetilla luodaan noin 4 000 - 8 000 miehen ammattiarmeija, uskotko tosissaan että tuon kokoinen ammattiarmeija kykenisi valvomaan näin suurta aluetta ja vielä puolustamaan sitä.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Mielestäni Israel on hyvä esimerkki siitä, että kunnolla koulutettu ja varustettu reserviläisarmeija pystyy lyömään minkä tahansa ns. ammattiarmeijan.

    Israel kouluttaa koko väestönsä reserviin ja ostaa parasta mahdollista aseistusta mitä rahalla saa, aseissa ei säästetä eikä muussakaan teknologiassa, mutta porukka on paikalla talkoilla, eli ei saa palkkaa hommasta mitään.

    Näin Suomenkin pitäisi ajatella, ostetaan parasta tekniikkaa ja riittävästi aseita.
    Sotilaat kyllä löytyy reservistä, jos aseet ja muu kalusto on kunnolliset.

    Mitä konventionaalista ammattiarmeijaa vastaan he ovat sotineet? Hizbollah tai Hamas ei ole sellaisia. Sen sijaan he ovat sotineet sekalaisista joukkioista muodustuneita puolisotilaallisia joukkoja ja asevelvollisista koostuneita suuria arabiarmeijoita vastaan, hyvin tunnetuin tuloksin :)

    Israelissa asepalvelus kestää miehillä 3 vuotta ja naisilla 2 vuotta. Kertausharjoituksia on heillä vuosittain jopa 1kk verran. Kyseessä on käytännössä jo hyvin lähellä ammattiarmeijaa ja siitä muodostuvaa reserviä oleva systeemi, eikä sitä pysty millään lailla vertaamaan esim. kotimaiseen asevelvollisuuteen.

    Äänestä

  • Israelista kirjoitti:

    Se on yhä asevelvollisista koostuva. Asiaa ei muuta saivartelusi minnekään. Sillä on myös suurempi budjetti, joten se voi järjestää enemmän kertausharjoituksia ja muuta.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Oletko kuullut 'ihmeestä jäällä'?

    Tehdäänpä siten että laitetaan peli kestämään katkeamatta koko viikonlopun ajan. Puulaakijoukkue saa käyttää koko jäsenarsenaaliaan ja se toinen taas vain heitä jotka ovat kentällä ja vaihtomiehiä.

    Äläkä yritä vakuutella nojatuolistasi meitä maallikoita. Mene vakuuttamaan Hallitus ja Eduskunta.

    ....Tehdäänpä siten että laitetaan peli kestämään katkeamatta koko viikonlopun ajan. ........

    Sotapelipä ei jatkukaan loputtomiin vaan katkee kun toinen on niskan päällä. Kun toinen on lyöty niin peli vihelletään poikki. Voisi verrata myöskin siihen, että amatööri ja karateka tappelee. Ei jatku se tappelu loputtomiin.

    Huomioi lisäksi, että myös Venäjä kokoaisi pahassa tilanteessa ammattiarmeijansa lisäksi amatööriarmeijan. Mutta ammattiarmeija antaisi amatööriarmeijalle jo valmiiksi hyvät lähtökohdat.

    Äänestä

  • vertauksen kirjoitti:

    Sota ei katkea siihen kun toinen on niskan päällä. Sota katkeaa silloin kun se katkeaa. Eli ei yhtään huono vertaus. Eikä sodassa tuomareita valvomassa että sääntöjä noudatetaan. Sota perustuu vyön alle lyömiseen, silmien törkkimiseen, huijaukseen ja petokseen.

    Äänestä

  • Israelista kirjoitti:

    Mitä konventionaalista ammattiarmeijaa vastaan he ovat sotineet? Hizbollah tai Hamas ei ole sellaisia. Sen sijaan he ovat sotineet sekalaisista joukkioista muodustuneita puolisotilaallisia joukkoja ja asevelvollisista koostuneita suuria arabiarmeijoita vastaan, hyvin tunnetuin tuloksin :)

    Israelissa asepalvelus kestää miehillä 3 vuotta ja naisilla 2 vuotta. Kertausharjoituksia on heillä vuosittain jopa 1kk verran. Kyseessä on käytännössä jo hyvin lähellä ammattiarmeijaa ja siitä muodostuvaa reserviä oleva systeemi, eikä sitä pysty millään lailla vertaamaan esim. kotimaiseen asevelvollisuuteen.

    Esim. Jordanian ja Saudi-arabian kuninkaiden ammattiarmeijoita vastaan.
    Molemmat valtiot on osallistuneet hyökkäykseen Israelia vastaan.

    Molemmissa maissa sotilaat muodostavat yhteiskunnallisen suljetun eliitin, joka saa palkkaa kuninkaalta ja johon ei valita ns. epäluotettavia yksilöitä, kuten taustaltaan Palestiinalaisia, yleensä virka armeijassa periytyy suvuissa.

    Israel on hyvä esimerkki hyvin koulutetusta reservistä, joka on motivoitunut ja aseistettu parhaalla kalustolla mitä maailmalta löytyy.
    Rahat laitetaan aseisiin, ei palkkoihin.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Etkös sinä tavallaan puhunut itsesi nyt pussiin, eli ongelma onkin se että Hornetteja on liian vähän, ei niinkään se onko lentäjät ammattilaisia vai amatöörejä, tosin Hornettia ei pysty amatööri lentämään tehokkaasti ....

    Eli lisää kalustoa, eikä palkkoja, siitä ollaan kai samaa meiltä ????

    Esitän sulle myös kysymyksen, Suomen puolustusbudjetilla luodaan noin 4 000 - 8 000 miehen ammattiarmeija, uskotko tosissaan että tuon kokoinen ammattiarmeija kykenisi valvomaan näin suurta aluetta ja vielä puolustamaan sitä.

    Tietääkseni meillä on jo nytkin muutaman tuhannen kapiaisen ja värvätyn ammattiarmeija. En tosin puhunut mitään siitä mikä meille olisi paras, puhuin vain mikä vaikutus naapurin ammattiarmeijalla olisi meihin.

    Tuo luku 40 00-8 000 nykyisten ammattisolttujen lisäksi vaikuttaa liian pieneltä. Onkohan sinulta jäänyt nollia pois? Miten laskit?

    Jos sotilaan keskipalkka olisi 2 500 e/kk niin 100 000 sotilasta maksaisi vuodessa n. 4,2 mrd euroa. Puolustusbudjettimme lienee n. 8 mrd euroa, joten olet laskenut lievästi pieleen.

    Äänestä

  • hiukan! kirjoitti:

    Valtion budjetti on jotain 50 miljardia, mikäli puolustusmenot on 8 miljardia tästä, niin mites se oikein istuu siihen vanhaan sloganiin, yksi prosentti pudjetista puolustukseen.

    Yksi prosentti 50 miljardista on 0,5 miljardia eli 500 miljoonaa, todennäköisesti sinulla on nollavirhe, eli kyse on ehkä 800 miljoonasta mitä puolustusvoimat saa käyttöön.
    Se tarkoittaisi noin 10 000 sotilasta sinun laskutavalla ....

    Äänestä

  • armeija! kirjoitti:

    Tietääkseni meillä on jo nytkin muutaman tuhannen kapiaisen ja värvätyn ammattiarmeija. En tosin puhunut mitään siitä mikä meille olisi paras, puhuin vain mikä vaikutus naapurin ammattiarmeijalla olisi meihin.

    Tuo luku 40 00-8 000 nykyisten ammattisolttujen lisäksi vaikuttaa liian pieneltä. Onkohan sinulta jäänyt nollia pois? Miten laskit?

    En mitenkään, heitin luvun lonkolta, ajatus oli että puolustusmenot olisi samalla tasolla ja kun britit pitävät yllä tuonkokoista armeijaa 32 000 miestä maavoimissa, noin kymmenkertaisella kansatuotteella, niin kun erillaiset erikoisjoukot jätetään pois, niin Suomelle kuuluisi samalla menokehyksellä suunnilleen tuon kokoinen armeija.

    Äänestä

  • hiukan! kirjoitti:

    Jos sotilaan keskipalkka olisi 2 500 e/kk niin 100 000 sotilasta maksaisi vuodessa n. 4,2 mrd euroa. Puolustusbudjettimme lienee n. 8 mrd euroa, joten olet laskenut lievästi pieleen.

    Googletin hieman asioita. Jossain sanottiin, että Suomen puolustusmenojen oikea taso, josta ei saa laskea alaspäin, on 2,5 % meidän BKT:sta. Suomen BKT vuonna 2008 on ollut 184,7 mrd euroa. Siitä laskien tulee puolustusmenoiksi n. 4,6 mrd euroa.

    Eli ei sentään 8 mrd mutta lähestulkoon. Melkoisen armeijan saisi jo silläkin. Tosin kalustohankintoihin ei jäisikään yhtään enää.

    Mutta jo miljardin euron lisäyksellä saisi melkoisen kasan ukkoja, kymmeniä tuhansia.

    Jos halutaan saada aikaa koota reserviläisarmeija pitäisi olla ainakin 50 000 ukon ammattilaisrmeija tai jonkunlainen puoliammattilais. Harjoituksia 2-4 vko joka vuosi, aseet kotona, raskas aseistus lähivarastoissa jne... Kaikilla tehtävät tiedossaan, ei olisi mitään sählinkiä. Vähän niinkuin asekätkentäjuttu aikanaan.

    Nykysysteemillä meitä vietäsiiin kuín litran mittaa. En lähettäisi ylipainoisia ja huonosti harjoitettuja nuoria miehiä toisen maan ammattimiehiä vastaan. Pelkkä suomalaisuus ei riitä kuten nähdään urheilukisoissakin.

    Äänestä

  • hieman. kirjoitti:

    Googleta valtion budjetti ja ota sieltä puolustusmenot, saat faktaa eikö tarvi arvailla.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Googleta valtion budjetti ja ota sieltä puolustusmenot, saat faktaa eikö tarvi arvailla.

    ....valtion budjetti ......

    vaan oikea hakusana on "valtion tulo- ja menoarvio". Budjetti on jo aikaa sitten hylätty nimitys.

    Mutta yhtä kaikki, jos tiedät luvun niin miksi et sitä kerro? Säästyisi vaiva monelta.

    Äänestä

  • hakusana kirjoitti:

    vuodelle 2010.

    http://193.208.71.163/indox/tae/2010/frame_2010.html

    27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 717

    Äänestä

  • myös! kirjoitti:

    vuodelle 2010.

    http://193.208.71.163/indox/tae/2010/frame_2010.html

    27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 717

    Joo 2,7 miljardia, paljon enempi mitä oletin, itseasiassa se on yhtäpaljon kuin maataloustuet tässä maassa, tai siis maatalousministeriön rahat, eli siinähän on mukana myös maatalouden virkamiesten hallinto.

    Äänestä

Suomen pitäisi hankkia hyvä varasto ydinaseita ja muutama raketti niin voidaan unohtaa kaikki huolet venäjän varustelukuvioista.
Atomia niskaan niin loppuu hyökkäyshalut veli venälaiseltä oli jannu uralilta,aralilta,moskovasta,ammatisotilas amatööri tai mikä vaan....

Äänestä
  • aseita ja niitä käytettäis niin varmaan naapurikin käyttäisi. Suomesta ja sen kansasta ei taitaisi olla paljon jäljellä sen session jälkeen.

    Äänestä

  • olisi ydin- kirjoitti:

    aseita ja niitä käytettäis niin varmaan naapurikin käyttäisi. Suomesta ja sen kansasta ei taitaisi olla paljon jäljellä sen session jälkeen.

    Ydinase on pelote. Sen teho perustuu siihen että sen olemassa olo ja käyttömahdollisuus on olemassa. Veli venakko harkitsee kahdesti tai kolmasti lähteekö kampanjalle soomeen jos hintana on moskovaan,pietariin jne. ydintalvi.
    Kauhun tasapaino siis.

    Samasta syystä israel ei kommentoi ydinasehuhuja ja kukaan ei uskalla massiivisista hyökkässotaa sinnepäin.

    Äänestä

On järjetöntä asetella Suomea ja Venäjää vastakkain irrallaan muusta maailmasta ja varsinkin naapurimaista, Natosta ja EU:sta.

Äänestä
  • pätkän vertaa. Niille olisi oman nahan suojelu tärkeintä. Suomi voitaisiin pelastaa sitten jos Venäjä häviäisi totaalisesti. Mutta voitaisiin Suomi myydäkin rauhan vastineeksi.

    Ruotsillahan ei armeijaa enää ole eikä Virokaan taitaisi kyetä meitä paljon auttamaan.

    Äänestä

  • Suomesta kirjoitti:

    pätkän vertaa. Niille olisi oman nahan suojelu tärkeintä. Suomi voitaisiin pelastaa sitten jos Venäjä häviäisi totaalisesti. Mutta voitaisiin Suomi myydäkin rauhan vastineeksi.

    Ruotsillahan ei armeijaa enää ole eikä Virokaan taitaisi kyetä meitä paljon auttamaan.

    voimat. Viro on Naton jäsen. Suomi ja Ruotsi EU:n, joka on 500 miljoonainen suurvalta. Jäsenissä on kaksi ydinasevaltiota. Koetahan pyrkiä reaalimaailmaan. Ei sota ole tieotkonepeli, josta muu maailma suljetaan ulkopuolelle.

    Äänestä

  • ilma- ja laivasto- kirjoitti:

    voimat. Viro on Naton jäsen. Suomi ja Ruotsi EU:n, joka on 500 miljoonainen suurvalta. Jäsenissä on kaksi ydinasevaltiota. Koetahan pyrkiä reaalimaailmaan. Ei sota ole tieotkonepeli, josta muu maailma suljetaan ulkopuolelle.

    tahtoa. Jokainen maa haluaisi pysytellä sodan ulkopuolella eikä kukaan alkaisi lähettää apuvoimia Suomen puolustamiseen. Mistä ne tänne tulisivatkaan niin kauan kuin Venäjän laivasto- ja ilmavoimat huseeraisivat Itämerellä. Liian vaarallista olisi lähettää joukkojenkuljetusaluksia.

    Luulosi Natosta ja EU:sta ovat epärealistisia.

    Äänestä

  • yhteistä kirjoitti:

    Itseasiassa, ainakin täällä pohjoisessa homma on senverran pitkällä, että mikäli tälläinen tilanne syntyisi, niin ilmapuolustus ja ilmatilan valvonta olisi yhteinen Norjan ja Ruotsin kanssa, tämä on sanottu esim. kertausharjoituksissa ja joillekkin alokkaille, eli kantahenkilökunta on kertonut.

    Nato varmistaisi asemansa Atlantilla ja pohjoisen merialueen hallinnan, ilmapuolustus ja ilmatilan hallinta kalottialueella perustuisi yhteiseen esikuntaan ja yhteisiin operaatioihin, ei Suomalaiset yksin sodi.

    Organisaatio on Nato.

    tämä on sanottu esim. kertausharjoituksissa ja joillekkin alokkaille, eli kantahenkilökunta on kertonut.

    Kun minä aikoinani opiskelin niin eräs kaveri kertoi kuulleensa joltain tutulta kantapeikolta, että jos neukku hyökkää tänne niin heti tulee avuksemme 2000 lentokonetta. Tämä ei sitten ole mikään vitsi eikä liiottelu vaan totinen tosi. Kerroin hänelle, että jos tällainen salainen sopimus olisi niin sitä ei ihan jokainen kantapeikko tietäisi. Se sai kaverin hieman rauhottumaan.

    Äänestä

  • yhteistä kirjoitti:

    tahtoa. Jokainen maa haluaisi pysytellä sodan ulkopuolella eikä kukaan alkaisi lähettää apuvoimia Suomen puolustamiseen. Mistä ne tänne tulisivatkaan niin kauan kuin Venäjän laivasto- ja ilmavoimat huseeraisivat Itämerellä. Liian vaarallista olisi lähettää joukkojenkuljetusaluksia.

    Luulosi Natosta ja EU:sta ovat epärealistisia.

    Pohjolassa voitaisiin leikata irti muun maailman menosta. Et näy lainkaan tuntevan sen enempää Naton kuin EU:n resursseja ja toimintaperiaatteita. Venäjä joutuu ottamaan molemmat erityisen tarkasti huomioon ja siihenpä jo ajatuskin sodasta tyssää. Ei sota Euroopassa ole mikään nettipeli. Venäjän resurssit eivät riitä sotaan edes Suomen kanssa.

    Äänestä

  • että sota kirjoitti:

    Euroopassa ei tehtäisi mitään ilman Yhdysvaltoja. Ja tuskinpa sekään lähtisi sotaan Suomen takia. Mutta tarkoitin alunperinkin että isomman sodan syttyessä ruskin ammattiarmeija ottaisi eteläisen ja keskisen Suomen nopeasti valvontaansa.

    Nato voisi yrittää saada jalansijan pohjoisessa, jolla olisi merkitystä haluttaessa pitää yllä sotilaallista uhkaa Murmanskin aluetta vastaan sekä yritettäessä puolustaa Pohjois-Atlanttia ja sitä kautta Atlantin laivareittejä.

    Muuta merkitystä Suomella ei ole eikä kukaan voisi edes teoriassa lähettää joukkojaan eteläiseen Suomeen. Ruotsi olisi kuin k... sukassa eikä silmäänsäkään uskaltaisi räpäyttää. Enintään alkaisi myymään Venäjälle kehittyneitä metalliteollisuuden tuotteita, jotka Venäjä maksaisi Suomesta saamallaan ryöstösaaliilla.

    Äänestä

  • on nolla! kirjoitti:

    Tuo on kyllä ihan väärä diagnoosi ....

    EU:n puolustuskyky ja tahto, ei riipu siitä mitä nyt on paperilla tai varastoissa.
    Se riippuu puhtaasti ja yksiselitteisesti siitä, haluaako Saksa ottaa suuremman roolin, kuin sillä nyt on.

    Saksa on ainoa valtio, jolta löytyy tarvittavat varat, tarvittava tuotantokapasiteetti ja tarvittava tietotaito uskottavan puolustuksen järjestämiseksi.

    Saksa on luonut ennenkin hyvin nopeasti tarvittavan sotilaallisen voiman ja poliittisen tahdon, muun maailman tai ainakin muutaman suurvallan aseman kyseenalaistamiseksi, no projektit on epäonnistuneet, mutta tietotaito tämän luomiseksi on olemassa.

    Saksa tuskin tulee tekemään mitään sellaista, mihin se ei saa muiden EU maiden tukea, koska Saksa ei halua seikkailla ja sotia turhaan, tässä on tietenkin se hyvä puoli, ettei Saksa ryntää sotiin mukaan niiden taustoja tutkimatta.

    Saksa ei ota kantaakseen tätä vastuuta, niinkauan kuin USA sen tekee, mutta jos USA:n mielenkiinto hoitaa hommaa hiipuu, esim. kasvavan USA vastaisuuden takia, niin jonkunhan homma on hoidettava ja silloin vastuu siirtyy EU:lle, jonka on pakko katsoa Saksan suuntaan ....

    Äänestä

Venäjä on aina tarpeeksi vahva Suomelle. Näin sanoivat Mannerheim ja Paasikivi. Pitää huolehtia siitä, ettei enää koskaan joudu sitä vastaan sotimaan.

Nyt jo Venäjällä on arviosta riippuen 130 000-180 000 todella hyvin kolutettua ja varustettua sotilasta. Ja muutama miljoona "hirviprikaatin miestä".

Ei silti. Georgiassa venäläiset tavalliset zileillä ja nuljuilla joka uran suunnassa vyöryvät rivijätkät potkivat mennen tullen näitä 50 000 israelilaisten ja amerikkalaisten kouluttamaa raybangruusia (professional soldiers) perseelle. On siis amattiarmeijoissakin puutteensa!

Meille sopisi hyvin kunnolla kertausharjoituskoulutettu ja hyvin aseistettu reserviarmeija. Nyt meillä on vain - reserviarmeija.

Äänestä
  • "Ei silti. Georgiassa venäläiset tavalliset zileillä ja nuljuilla joka uran suunnassa vyöryvät rivijätkät potkivat mennen tullen näitä 50 000 israelilaisten ja amerikkalaisten kouluttamaa raybangruusia (professional soldiers) perseelle. On siis amattiarmeijoissakin puutteensa!"

    Hohhoh, hyvin sä vedät. Asiahan meni just päinvastoin.

    Georgialla oli ammattilaisia pieni muutaman tuhannen miehen osasto, joka oli varustettu ja koulutettu lännen toimesta. Loput joukot olikin reserviläisiä, jotka pärjäsivät todella surkeasti (pakoon täyttä laukkaa).

    Venäjän osalta sotaan osallistui 58. armeija joka käytännössä koostui ja koostuu nykyisin ammattilaisyksiköistä (ei enää asevelvollisista kuten Tshetsenian sodissa).

    Erot näiden kahden suoritusten välillä voikin sitten nähdä jo sokeatkin :)

    Äänestä

  • suunnalla!! kirjoitti:

    "Ei silti. Georgiassa venäläiset tavalliset zileillä ja nuljuilla joka uran suunnassa vyöryvät rivijätkät potkivat mennen tullen näitä 50 000 israelilaisten ja amerikkalaisten kouluttamaa raybangruusia (professional soldiers) perseelle. On siis amattiarmeijoissakin puutteensa!"

    Hohhoh, hyvin sä vedät. Asiahan meni just päinvastoin.

    Georgialla oli ammattilaisia pieni muutaman tuhannen miehen osasto, joka oli varustettu ja koulutettu lännen toimesta. Loput joukot olikin reserviläisiä, jotka pärjäsivät todella surkeasti (pakoon täyttä laukkaa).

    Venäjän osalta sotaan osallistui 58. armeija joka käytännössä koostui ja koostuu nykyisin ammattilaisyksiköistä (ei enää asevelvollisista kuten Tshetsenian sodissa).

    Erot näiden kahden suoritusten välillä voikin sitten nähdä jo sokeatkin :)

    Mitä ne "ammattilaiset" teki? Pakoon täyttä laukkaa. Eivät osanneet ja uskaltaneet sotia kun piti sotia. Kerropa edes millä perusteella lasket sotilaiden "ammattitaidon". Sota kun ei ole pelkkää tappamista ja tuhoamista.

    Olet jauhanut nuo väitteesi ennenkin toisella palstalla ja ne ammuttiin sielläkin alas.

    Äänestä

"Se olisi meille oikeastaan pahempi asia kuin nykyinen iso amatööriarmeija."

Samaa mieltä.

Ammattimaisella Venäjän armeijalla olisi käytössä paremmin koulutettu henkilöstö, parempi varustus, huomattavasti parempi käytännön kokemus, voimankäyttöön sallivampi poliittinen tuki & doktriini ja se olisi vielä lisäksi isompi kooltaakin kuin meidän vastaava.

Voisi olla tosipaikan tullen turhan kylmää kyytiä kertausharjoittamattomalle ja puutteellisesti varustetulle finskipojalle.

Äänestä
  • "parempi varustus"

    Mikä varustus? Georgiassa ei venäläisillä näkynyt edes sirpaleliivejä.

    Äänestä

  • Tupakkimies kirjoitti:

    "parempi varustus"

    Mikä varustus? Georgiassa ei venäläisillä näkynyt edes sirpaleliivejä.

    ammattisotilaita vaan asevelvollisia. Eikä neukku niitä säästele. Ammattisotilas on kallis uhrattavaksi eli kannattaa suojata paljon paremmin.

    Äänestä

  • tsetseeniassa kirjoitti:

    ammattisotilaita vaan asevelvollisia. Eikä neukku niitä säästele. Ammattisotilas on kallis uhrattavaksi eli kannattaa suojata paljon paremmin.

    Ammattisotilas on hyvä uhrattavaksi. Sen menetys ei ole mitään muuta kuin säästöä. Kuolleelle ei makseta palkkaa tai eläkettä eikä hänellä ole merkitystä siviilielämässä, joten heitä saa huoletta uhrata lihamyllyssä ja ihmisaalloilla.

    Äänestä

  • Voisi tai sitten ei ...

    Mietitäämpä nyt, Venäjän bruttokansantuote on samankokoinen kuin Hollannin, valtion tulotkin aika pienet, jos tämä suhteutetaan halvempaan toimintaympäristöön, niin voidaan ajatella että sen asevoimien vahvuus olisi samaa luokkaa kuin Britannian.

    Britannialla on maavoimein miesvahvuus 32 000 miestä.
    Erikseen on sitten merijalkaväki ja laskuvarjojoukot, jotka ovat ehkä samaa luokkaa ....
    Mutta, Venäjä on pinta-alaltaan suuri valtio ja sen puolustusbudjettia jakaa myös monet sellaiset aselajit, mitä meillä ei ole kuten ydinaseet, laivasto sukellusveneineen, raskaat kuljetuskoneet ja sateliitit, sekä muu avaruuskama, samoin sisäasianministeriön alaisuudessa olevat erikoisjoukot.

    Mikäli Venäjä siirtyisi palkka-armeijaan nopeasti, niin sen puolustusvoimien vahvuus romahtaisi todella pieneksi, käytännössä se tuskin pystyisi käymään sotia oikeita valtioita vastaan, lukuunottamatta keskiaasian kehitysmaita, joille se kyllä näytäisi kaapin paikan yksiselitteisesti.

    Venäjä olisi suurvalta kehitysmaissa, mutta tuskin länsimaita vastaan.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Voisi tai sitten ei ...

    "Britannialla on maavoimein miesvahvuus 32 000 miestä.
    Erikseen on sitten merijalkaväki ja laskuvarjojoukot, jotka ovat ehkä samaa luokkaa ...."

    Armyllä on miesvahvuus 112000 miehen paikkeilla, joista muodustuu 6 divisioonaa ja muutama erillinen rykmentti (Gurkhat, laskuvarjojoukot ym.). kalustona on mm. 450 huippuluokan tst-vaunua ja 1100 rynnäkkövaunua. Vakinaisen armeijan lisäksi voidaan laskea mukaan Territorial Armyn 32000 puoliammattilaista.

    Royal Marines koostuu 5000 miehen joukoista.

    Äänestä

  • ja hyvä Venäjälle saada muutama malliksi jos olisi jotain opittavaa. Ja kaikilla on opittavaa, ei Ranskakaan tee täydellisiä sotalaivoja eikä kukaan muukaan.

    Äänestä

  • Tämähän vain tukee käsitystäni. Pataljoona "Vostok" ja kaimansa "Zapad" koostuvat eri ikäluokkien tshetseenirosvoista, joita voisi verrata juopotteleviin sodasta innostuneisiin joutomiehiin, joilla ei enää ole muuta elämässään. Ei kotia, ei kunniaa - vain valmius tuhoon ja kuolemaan. Osalla on partakin jo harmaa.

    Sellaisia reserviläisporukoita monet "iskuryhmät" ovat aina olleet. Mutta sotaa kokemattomien majurien mielestä polvisuojat ja suojalasit tekevät sotilaan, joka sitten pitää yllä taistelukosketusta kaksi viikkoa ja kokoaa voimansa neljän vuorokauden ratkaisutaisteluun.

    Ammattilaisuuden voi käsittää siten, että ihminen tuntee hommansa. Ammattilaisuus sisältää kokemusta sotatyöstä. Ammattilaisjoukko kestää tulta, nälkää, tappioita, säilyttää harkintakykynsä ja pitää tavoitteen mielessä.

    Teoreettinen koulutus ei ole täyden mitan ammattilaisuutta. Se on tärkeätä ja välttämätöntä, mutta luo valmiuksia, jotka saattavat perustua aivan eri olosuhteisiin maailmalla ja muodostaa myös vääriä käsityksiä asioiden luonteesta. Tässä mielessä georgialaiset "ammattilaiset" olivat säälittäviä natomannekiineja, jotka saivat kokeneita rosvojoukkoja silmilleen. Kun sota näyttää kuolemannaamansa, vasta silloin kysytään kuka tässä ammattilainen on.

    Äänestä

  • Bybi kirjoitti:

    Tämähän vain tukee käsitystäni. Pataljoona "Vostok" ja kaimansa "Zapad" koostuvat eri ikäluokkien tshetseenirosvoista, joita voisi verrata juopotteleviin sodasta innostuneisiin joutomiehiin, joilla ei enää ole muuta elämässään. Ei kotia, ei kunniaa - vain valmius tuhoon ja kuolemaan. Osalla on partakin jo harmaa.

    Sellaisia reserviläisporukoita monet "iskuryhmät" ovat aina olleet. Mutta sotaa kokemattomien majurien mielestä polvisuojat ja suojalasit tekevät sotilaan, joka sitten pitää yllä taistelukosketusta kaksi viikkoa ja kokoaa voimansa neljän vuorokauden ratkaisutaisteluun.

    Ammattilaisuuden voi käsittää siten, että ihminen tuntee hommansa. Ammattilaisuus sisältää kokemusta sotatyöstä. Ammattilaisjoukko kestää tulta, nälkää, tappioita, säilyttää harkintakykynsä ja pitää tavoitteen mielessä.

    Teoreettinen koulutus ei ole täyden mitan ammattilaisuutta. Se on tärkeätä ja välttämätöntä, mutta luo valmiuksia, jotka saattavat perustua aivan eri olosuhteisiin maailmalla ja muodostaa myös vääriä käsityksiä asioiden luonteesta. Tässä mielessä georgialaiset "ammattilaiset" olivat säälittäviä natomannekiineja, jotka saivat kokeneita rosvojoukkoja silmilleen. Kun sota näyttää kuolemannaamansa, vasta silloin kysytään kuka tässä ammattilainen on.

    Oli asian laita miten hyvänsä, niin kokemuksen perusteella ammattilaisia löytää vain tsetseenien, talebanien ja muiden riekkuvien ryhmittymien piireistä. Israel on taas asevelvollisia käyttävä ja nekin ovat taatusti ammattimaisia sotilaita.

    Palkka ei tee ammattilaiseksi eikä takaa sitä että yhtymä kestää tulitusta, huollon pettämistä tai tappioita.

    +++Palkka ei tee ammattilaiseksi eikä takaa sitä että yhtymä kestää tulitusta, huollon pettämistä tai tappioita. +++++

    usein toistuvat harjoitukset antavat kykyä aiheuttaa noita mainitsemiasi tilanteita vastapuolella ja auttavat itseä välttämään niitä.

    Mutta venäläisten luonteen tuntien olisivat ammattilaisetkin kovaa porukkaa.

    Panssarilehti 4/2008 kertoo miten Georgian sodan alkuvaiheessa jotkut venäläisporukat kärsivät yli 50 % tappiot mutta jatkoivat taistelua ja pitivät asemansa. Länsimaisen doktriinin mukaan 50 % tappiot tekevät joukosta täysin taistelukyvyttömän !!! Että siinä vertailukohtaa epäilijöille.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Oli asian laita miten hyvänsä, niin kokemuksen perusteella ammattilaisia löytää vain tsetseenien, talebanien ja muiden riekkuvien ryhmittymien piireistä. Israel on taas asevelvollisia käyttävä ja nekin ovat taatusti ammattimaisia sotilaita.

    Palkka ei tee ammattilaiseksi eikä takaa sitä että yhtymä kestää tulitusta, huollon pettämistä tai tappioita.

    On olemassa hyviä ammattiarmeijoita (britit, USA) ja on olemassa hyviä asevelvollisarmeijoita (Etelä-Korea, Ruotsi ja tietyllä tapaa myös Israel). Perusvaatimuksena hyvyydelle voidaan pitää rauhanoloissa hyvää koulutusta sekä hyvää varustusta, kokemus on toki helvetin iso plussa jos sitä on saatavilla oikeanlaisena ja osataan myös hyödyntää (esim. Irak ei osannut hyödyntää 80-luvun runsaita kokemuksia Persianlahden sodassa 90-luvulla).

    Kaikista kallein ja tehokkain vaihtoehto on Israelin malli, eikä siihen taida mikään muu maa pystyä: puolustusbudjetti on 7-8% + lisänä tulee/tuli suuri apu Yhdysvalloista. Kokemusta piisaa valtavasti, varustus on ensiluokkaista sekä riittävää ja koko väestö palvelee 2-3v + vuosittaiset viikkojen kertaukset (vrt. esim Suomi: 80% miesväestöstä palvelee 6-12kk, kertausharjoituksia ei pääosalla ollenkaan, kalusto pääosin riittämätöntä, puolustusbudjetti luokkaa 2%). Israel elää täysin poikkeustilassa, joka on ylimitoitettu nykyolosuhteisiin. Samantyyppinen malli kaataisi minkä tahansa muun normaalin länsimaisen demokratian talouden, eikä sitä mallia voi sen takia soveltaa käytännössä mihinkään muualle!

    Senpä takia Israelin malli ei hirveän hyvin käy todisteluksi asevelvollisuusarmeijan ylivertaisuudesta, koska se vaatii normaalilta maalta aivan liian kovat uhraukset.

    Parempi esimerkki hyvästä "normaalista" asevelvollisarmeijasta lienee Etelä-Korea: puolustusbudjetti on maltillinen 2,7%. Asevelvollisuus on yleinen ja palvelusaika 24-28kk, kertauksia riittää, reservi on aivan helvetin iso ja kalusto suurilta osin riittävää ja tehokasta.

    Äänestä

  • helposta asiasta kirjoitti:

    Mielestäni hyvä esimerkki löytyy lähempääkin, Sveitsi on aina ollut asevelvollisuusarmeijan puolustama maa, yli 800 vuotta.

    Jokainen, ainakin ennen jokainen mies kuului armeijaan, kevyet aseet on kotona vieläkin, järjestelmä on aina toiminut ja rauhanaikana ei sotilas ylene everstiä ylemmäs.

    Sveitsi pisti hanttiin esim. Napoleonille, joille ei oikein tahtonut löytä vastusta Euroopassa, tosin Napoloenin armeija ei ollut ammattilaisarmeija ....

    Mutta Sveitsi on hyvä esimerkki maasta, joka on rakentanut puolustuksensa omien joukkojen varaan, asevelvollisuuteen ja oman alueen ja sen erikoispiirteiden hyödyntämiseen.

    Nimittäin länsinaapuri Ruotsi on myös hoitanut armeija-asiansa hienosti ennen nykyistä kevennysvimmaa. Varsinaisen armeijan varustuksessa ja koulutuksessa ei ole säästelty ja isolukuinen sekä hyvinkoulutettu ja varustettu Hemvärnet tarjoaa sellaisia etuja, mistä Suomen järjestelmässä voidaan vain ja ainostaan uneksia.

    Äänestä

Ammattimies on aina ammattimies ja hakkaa amatöörin oli kyse sitten ihan mistä tahansa, vaikka heinänteosta tai halonhakkuusta. Sotiminen on taitolaji ja vaatii myös fyysistä kuntoa eikä telkkaria katsellut kaljanlitkijä metsässä kauaa aikaa jaksa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastustaja, kirjoitti:

Venäjä puuhaa nykyisen armeijansa huomattavaa pienentämistä ja siirtymistä ammattiarmeijaan. Se olisi meille oikeastaan pahempi asia kuin nykyinen iso amatööriarmeija.

Tarkemmin analysoimatta niin kehotan kaikkia muistamaan kaksi perusasiaa. Ensinnäkin, sota on joukkuepeliä ja toisekseen Venäjän ammattilaiset ovat hyviä joukkuepeleissä.

Yleisellä tasolla kannattaa muistaa myös ammattilaisen ja amatöörin ero, oli kyseessä ihan mikä asia tahansa. Jatkuvasti harjoittelevat ammattilaiset ovat heti valmiita, amatööriarmeijalla menisi alkuvaiheen opetteluun muutama viikko. Mutta sitä muutaman viikon armonaikaa ei välttämättä meille annettaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu