Uskovaiselle tytölle/naiselle kun ei kelpaa tavallinen mies, vaan pitää olle tietyn raamin omaava, no mitä siitä seuraa? jää sitten vanhaksipiiaksi.
" Siellä oli hänen muistojensa seassa myöskin suuri pakka vanhoja kirjeitä, punaisella villalangalla yhteensidottuna. Ne olivat kaikki hänen entisiltä ihailijoiltaan ja sisälsivät, mitkä ujompia, mitkä rohkeampia rakkauden tunnustuksia. Käänteistä oli paperi useimmissa jo kulunut rikki ja muste oli käynyt keltaiseksi, paikoittain vaalennut aivan näkymättömäksi, että töin tuskin hän enää olisi niistä selkoa saanut, ellei olisi osannut niitä ulkoa.
Siihen aikaan hän näille kirjeille ei suurta arvoa antanut, pani ne kumminkin säilyyn voittojensa merkiksi. Ei yksikään näistä voinut hänen sydäntään lämmittää, ei tuntenut hän edes sääliä heitä kohtaan.
– Mitä sinä oikeastaan ajattelet? sanoi usein hänen äitinsä, tee jo vihdoinkin vaalisi.
Mutta Saara muisti suuriruhtinasta ja ajatteli: onhan vielä aikaa. Hän ei saanut sitä päästään, ettei hän olisi tehnyt syvempää vaikutusta suuriruhtinaasen.... "
http://fi.wikisource.org/wiki/”Vanha_piika”
Uskovainen vanhapiika on tyypillinen
26
988
Vastaukset
- normaalisti
hyväksy tupakoimatonta miestä.
- turhaan kukkineet
että häntä on kosinut monta vl- vanhaa poikaa, mutta ne eivät ole olleet sopivia hänelle. Hän kertoi myös, että kerran hän tapasi epäuskoisen miehen johon rakastui ja olisi halunnut alkaa seurusteleen hänen kanssa, mutta se oli syntiä.
- ........................
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:) - se onnistuisi
........................ kirjoitti:
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:)villinä ja vapaana seksipalvelut miehelle?
- syntiä on kaikkialla
........................ kirjoitti:
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:)Kun takaraivoon on iskostettu: elä koske, elä katso, elä kuuntele jne.
........................ kirjoitti:
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:)Älä narraa ;)
- Pullaa pöytään
........................ kirjoitti:
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:)jakorasia?
- eikö vain
........................ kirjoitti:
halua naimisiin. Osa haluaa olla villi ja vapaa, kuten minä, kohta 40.
En haluaisi alkaa passaamaan lihavaa, hikistä miestä, joka makoilee sohvalla ja odottaa tuoreita leivonnaisia joka päivä:)nuo ajatukset kuulostaa juuri vanhanpiian ajatuksilta
- haluan elää
eikö vain kirjoitti:
nuo ajatukset kuulostaa juuri vanhanpiian ajatuksilta
yksin, sinkkuna ja vapaana. En vanhanapiikana enkä kenenkään akkana, muijana, eukkona ja emäntänä.
- osadeo
haluan elää kirjoitti:
yksin, sinkkuna ja vapaana. En vanhanapiikana enkä kenenkään akkana, muijana, eukkona ja emäntänä.
o Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen."
o Onko sinulla koskaan ollut kaipausta parisuhteeseen?
Jos on ollut, niin oletko joutunut tukahduttamaan kaipauksen siksi, että sinulla ei ole ollut mitään mahdollisuutta löytää miestä itsellesi vl-liikkeestä? - ´´´´´´´´´´´´´´´´
osadeo kirjoitti:
o Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen."
o Onko sinulla koskaan ollut kaipausta parisuhteeseen?
Jos on ollut, niin oletko joutunut tukahduttamaan kaipauksen siksi, että sinulla ei ole ollut mitään mahdollisuutta löytää miestä itsellesi vl-liikkeestä?Kyllä toki on joskus ollutkin. Ja olisin kyllä löytänytkin miehen vl-liikkeestä, mutta en mieleistä. Kaikenlaisia "räkänokkia" en huoli.
Oikea ei ole vielä kävellyt vastaan. Mahtaako kävelläkään? Tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni, ja sopeutunut siihen, että ehkäpä vietän lopunkin elämästäni yksin. En silti ole yksinäinen.
- kaikille.
SRK mittaamattomassa viisaudessaan heitti melkein kaikki pojat ja nuoret miehet saatanalle 80-luvulla, joten kaikille vl-naisille ei vl-uskovaista miestä riitä. SRK ei alamaisten nöyryyttämisvimmassaan hokassut, että poikien ulostaminen vähentää myös syntyvyyttä.
Lienee nyttemmin tajunnut... Vaikka pojat eivät ole yhtään sen synnittömämpiä kuin me aikanamme, ei heitä enää heitetä saatanalle. K...o M....nenkaan ei enää huuda pikkupojille: "NOISSA POJISSA ASUU SAATANA!"- vain hyvä, että
vanhoillislestadiolaisten syntyvyys vähenee, eipä ole niin paljon uskontonsa takia onnettomia raukkoja.
Sitä paitsi nythän on jo virinnyt keskustelu vanhoillislestadiolaisuuden liittämisestä roomalais-katoliseen kirkkoon sääntökuntana, joten se tarkoittaisi kaikkien lestadiolaisten elämistä Laestadiolaisen sääntökunnan nunna- ja munkkiluostareissa eli siis selibaatissa nunnina ja munkkeina. Näin on siis jo tulevaisuudessa. - tiina-liina
Miksi kaikki tupakan orjat on kiinnostuneet minusta? Olen antanut jo kolmelle kosijalle rukkaset heidän epäsopivan elämäntapansa vuoksi.
Kehtaavat vielä livertää, et sitte lopetan, jos meet mun kaa naimisiin.
Mä olen sanononut, etten mää tollasta löperrystä usko. He sitten vastaa, et jää sitten vanhaksipiijaksi.
Niin mä kyllä jäänkin, mieluummin näin, kuin nikotiinille lemuavaa aviomiestä - Virallinen tiedottaja
***Lienee nyttemmin tajunnut... Vaikka pojat eivät ole yhtään sen synnittömämpiä kuin me aikanamme, ei heitä enää heitetä saatanalle. K...o M....nenkaan ei enää huuda pikkupojille: "NOISSA POJISSA ASUU SAATANA!"***
- kerralla 3
veljestä olivat varmaan ylpeitä ne papparaiset silloin tekosistaan.
kerran tapasin eräässä tilaisuudessa yhtä hoitajaa, oli sitä mieltä että mun pitäs liittyä takas heidän jengiin.
sanoin sille että mitä erotit enää en tarvi sun tapa uskoas se oli oma vikas kun erotit.
Äijä ressu oli hiljaa ja hipsi pois paikalta. - anteeksi?
kerralla 3 kirjoitti:
veljestä olivat varmaan ylpeitä ne papparaiset silloin tekosistaan.
kerran tapasin eräässä tilaisuudessa yhtä hoitajaa, oli sitä mieltä että mun pitäs liittyä takas heidän jengiin.
sanoin sille että mitä erotit enää en tarvi sun tapa uskoas se oli oma vikas kun erotit.
Äijä ressu oli hiljaa ja hipsi pois paikalta.Vaikka henkilökohtaisesti asian sanoit, kuten Lyyleri neuvoo!
- äijän niska punotti
anteeksi? kirjoitti:
Vaikka henkilökohtaisesti asian sanoit, kuten Lyyleri neuvoo!
kun kukon heltta ja suu mutisi ja kiirus oli pois siitä paikalta.
Säälittävä ukkeli tollasia tyyppejä ei osaa arvostaa yhtään vaikka kait niitä pitäs mut ei osaa ei. - Ehei
anteeksi? kirjoitti:
Vaikka henkilökohtaisesti asian sanoit, kuten Lyyleri neuvoo!
pikkuperkeleet (= vl-hoitomiehet) mitään anteeksi pyytele.
"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia." (AH) - nöyrtyvät
äijän niska punotti kirjoitti:
kun kukon heltta ja suu mutisi ja kiirus oli pois siitä paikalta.
Säälittävä ukkeli tollasia tyyppejä ei osaa arvostaa yhtään vaikka kait niitä pitäs mut ei osaa ei.kun henkilökohtaisesti asiasta muistuttaa (koska eivät muuten mitenkään voi muistaa kaikkia saatanalle heittämiään!). Mutta eikö hoitomiesjulmurin tunto auennut kasvokkainkaan?
Taitaa Lyyleri/SRK puhua täällä paskaa. - anteeksi, ja
Ehei kirjoitti:
pikkuperkeleet (= vl-hoitomiehet) mitään anteeksi pyytele.
"Hoitokokoukset olivat siunauksellisia." (AH)pyytävät kaikilta uhreiltaan jos uhrit tulevat henkilökohtaisesti juttelemaan".
SRK ei siis nöyrry vaikka kasvokkain muistutetaan? Oikeastaan olisihan tuo pitänyt tietää, että Lyyleri on pelkkä valehtelija. - puhujana?
Virallinen tiedottaja kirjoitti:
***Lienee nyttemmin tajunnut... Vaikka pojat eivät ole yhtään sen synnittömämpiä kuin me aikanamme, ei heitä enää heitetä saatanalle. K...o M....nenkaan ei enää huuda pikkupojille: "NOISSA POJISSA ASUU SAATANA!"***
Heittääkö samalla keikalla myös lapsia saatanalle?
- Vanhatpiiat
Hyviä jopa parempia miehiä löytyy ilman vl.statusta, vl. Lookilla varustetut ylimieliset pullamössö miehet kannattaa jättää väliin.
- ........
...............
- murtuneena
että ei pääse pukkaamaan yli kymmentä lasta SRK:n johtajien iloksi, että vl-ei kuolisi.
- Rupisampi1
Tulin pitkästä aikaa täällä käymään ja samaa paskaa jauhetaan edelleen. No, senhän nyt arvasi. :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594