muualla ei

5151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja hyvä ketju. En ole aikaisemmin osallistunut keskusteluun pakolaisista mutta sanonpa nyt sanan pari. Lähtökohtaisesti en usko että me suomalaiset olemme rasisteja. Ongelma ei varsinaisesti synny siitä että kaupunkiin tulee erivärisiä ihmisiä eri kulttuureista. Tässähän ei vielä sinänsä ole mitään pahaa. Ongelmat syntyvät nähdäkseni siitä kun yhteiskunta kohtelee pakolaisia ja kantaväestöä eri tavalla. Jos suomalainen kritisoi pakolaispolitiikkaa tai pakolaisia syystä tai toisesta hän saa välittömästi otsaansa rasistin leiman. Tämän jälkeen järkevä keskustelu onkin mahdotonta.

Toisaalta vieraista kulttuureista tulleet ihmiset saavat tehdä yhteiskunnassamme mitä tahansa ja heidän päätänsä vain silitellään ja kerrotaan sen kuuluvan heidän kulttuuriinsa. Yhteiskunnan velvollisuus olis tehdä jotain ja mielellään aika äkkiä tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tarvitaan ihan ihan oikea tasapuolisuus kaikkia kohtaan. Miksi esim. vakavien rikosten tekijöitä kuten esim. raiskaajia ei voida välittömästi karkottaa tulomaahansa. Siellä on sota? Mitä sitten, tekemällä em. kaltaisia rikoksia Suomessa hän osoittaa täydellistä piittaamattomuutta suomalaisen yhteiskunnan tarjoamasta turvasta. Takaisin vain kotimaahansa.

En omaa korkeaa sivistystä tai koulutusta enkä tunne pakolaispolitiikkaa kovinkaan hyvin. Tämä oli vain kommentti siitä miltä asiat näyttävät tavallisesta ihmisestä. Minun puolestani Suomen pitää ottaa pakolaisia ja ottaa oma vastuunsa maailman hädänalaisista ihmisistä. Tätä ei kuitenkaan pitäisi tehdä ehdoitta kuten nykyisin tuntuu tapahtuvan. Tulkaa vain kaikki tänne ja tehkää mitä haluatte. Jos suomalaiset edes katsovat teitä kieroon niin kyllä yhteiskunta panee ne ikävät rasistit kuriiin.

Tämä tästä tällä kertaa.

Äänestä
  • keskusteluja tullut seurattua.
    Niin se vaan tuntuu olevan, jotta maahanmuuttajat käyttävät hyväkseen rasisti -korttia.

    Muistan aikoinaan asioita joissa romaanit syyttivät rotusorrosta kun heidän tahtoonsa ja haluihinsa suostuttu.

    En tiedä onko heidän taholtaan samanlaista tätä nykyä?

    Maahanmuuttoasioista tuntuu tulleen niin suuri bisnes joillekin tahoille, että kaikki saa mennä miten sattuu kunhan tilille tulee paljon rahaa.

    Työttömät ovat myös olemassa olollaan suuren bisneksen pelinappuloita.

    Ei liene aikoihin ollutkaan tarkoitus olla ns. täystyöllisyyttä.

    Pitäisi meillä ihmisillä enemmän seurata ja ajatella asioita, eikä netissä toisilleen keljuilla.

    Sehän silloin viesti päättäjille, ettei suurin osa kansasta ymmärrä maailmanmenosta höykäsenpöläystä.

    Äänestä

  • on näitä kirjoitti:

    keskusteluja tullut seurattua.
    Niin se vaan tuntuu olevan, jotta maahanmuuttajat käyttävät hyväkseen rasisti -korttia.

    Muistan aikoinaan asioita joissa romaanit syyttivät rotusorrosta kun heidän tahtoonsa ja haluihinsa suostuttu.

    En tiedä onko heidän taholtaan samanlaista tätä nykyä?

    Maahanmuuttoasioista tuntuu tulleen niin suuri bisnes joillekin tahoille, että kaikki saa mennä miten sattuu kunhan tilille tulee paljon rahaa.

    Työttömät ovat myös olemassa olollaan suuren bisneksen pelinappuloita.

    Ei liene aikoihin ollutkaan tarkoitus olla ns. täystyöllisyyttä.

    Pitäisi meillä ihmisillä enemmän seurata ja ajatella asioita, eikä netissä toisilleen keljuilla.

    Sehän silloin viesti päättäjille, ettei suurin osa kansasta ymmärrä maailmanmenosta höykäsenpöläystä.

    mistään mitään mutta tuli vaan pakonomainen tarve osallistua pakolais tai mamu tai turvapaikanhakija tai johonkin keskusteluun.
    Kyllä ne jotkut jotka saa hirveesti enemmän rahaa kun me pitäis heti lähettää jonnekin tai rankaista jostakin mistä minusta tuntuu että ne on tehny joskus jossain.
    Miksi niillä on eri laki kuin meillä? Laiskoja ovat paitsi marjanpoimijat jotka poimii kaikki meidän marjat. Kotiin vaan kaikki täältä.
    Karjalaismamut tänne aikanaan tuli niin vieläkin täällä velmuileevat ja ikoneitaan heiluttaa ja vihkimisvesillään tapetit irrottaa. Outoa hommaa on se.
    Ensin makoillaan jollain pakolaisleirillä vuosikausia ja sitten tullaan tänne jonkun järjestön pisnesidean takia kaupungin parhaisiiin asuntoihin oleilemaan kun voisi omassa teltassa olla jos on semmonen mukana. Lapset vois ainakin jättää sinne kotimaahan kun ne tulee kauheen kalliiksi kouluttaa täällä vaikka opettajatkin tekee töitä jo ihan talkoilla.
    Autoilla vaan ajellaan mutta jos ehdottaa että ajappa kuorma-autokortti ja rupea soranajuun niin eipä kiinnosta vaikka hysäri maksaisi koko lystin niinkuin kuulemma maksaa. Olen saanut tämänkin torilla kuulla yhdeltä kaverilta jolla on tosipaljon tietoa asioista.
    Niin että huonosti on asiat ja tieto se on tätä tuskaa lisännyt eikä mikään muu.

    Äänestä

Aikaväliltä 30.6.09-28.8.09 keskusteluja joissa käsitellään ulkomaalaisia, maahanmuuttajia ja pakolaisia.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8256203
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8275170
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8274000
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8278009
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8285484
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8285048
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4739035
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4739035
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8288453
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8293701
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8295396
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8295174
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8296943
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8311333
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8314651
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2271510
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8324659
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8322250
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8331727
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8331780
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8337140
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8323961
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8337853
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8350962
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8350409
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8352201
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8358088
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8364221
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8367074
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376557
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376924
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8373004
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8377140
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376595
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376459
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8379359
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8379824
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8373555
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8383227
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8377798
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8382818
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8383503
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376719
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8387278
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8192317
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8192317
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8377503
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8393377
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8393366
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8330444
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8385720
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8395974
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8397440
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8400715
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8383194
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8389945
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8403173
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8406816
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8407449
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8373449
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8404349
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4301863
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8411271
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8400490
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8408156
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8391889
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8411803
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8417561
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8420586
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8382802
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8412915
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8428072
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8427035
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8428729
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8429670
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8429656
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8427504

Äänestä
  • lisätä että keskustelut ovat Kajaani-palstalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskusteluja kirjoitti:

näemmä poisteta

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6968585

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu