Ajattelin kysellä kokemuksia...
Meillä jo lähes 10 vuoden ajan jatkunut yhteinen elämä takana. Näihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää mutta myös paljon pahaakin...
Miehen käytös vaan mietityttää.. Väkivaltaisuus tulee esille humalatiloissa, eli kyseessä ei ole usein toistuva asia. Edellinen kerta onkin saanut pohtimaan tätä elämää ja suhdetta.. Miehen humalassa riehumisesta kun jäljelle jäivät vaan mustelmat ympäri kehoa.
Pystyvätkö tuon tyyppiset ihmiset koskaan muuttumaan? Ja minähän kuulemma olen aina se joka provosoi, tuon nyt tietysti tajuan itsekin ettei se niin mene. Vaikeinta tästä tekee sen, että noilla tapauksilla on usein pitkä väli, esim edellisestä kerrasta on jo puoli vuotta. Ja sitten saattaa olla pitkäkin jakso, että kaikki on hyvin ja alkoholia ei oteta. Mutta kyllähän tässä odottelee sitä seuraavaa kertaa vai pitäisikö uskoa puheisiin ettei niin tule käymään....?!
Ei voi ymmärtää, että mikä tekee sen lähtemisen niin vaikeaksi. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat kuitenkin lapset, oma koti, kaikin puolin yhteinen elämä ja omaisuus.
Ottaisin mielelläni asiallisia kommentteja vastaan...
Meillä jo lähes 10 vuoden ajan jatkunut yhteinen elämä takana. Näihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää mutta myös paljon pahaakin...
Miehen käytös vaan mietityttää.. Väkivaltaisuus tulee esille humalatiloissa, eli kyseessä ei ole usein toistuva asia. Edellinen kerta onkin saanut pohtimaan tätä elämää ja suhdetta.. Miehen humalassa riehumisesta kun jäljelle jäivät vaan mustelmat ympäri kehoa.
Pystyvätkö tuon tyyppiset ihmiset koskaan muuttumaan? Ja minähän kuulemma olen aina se joka provosoi, tuon nyt tietysti tajuan itsekin ettei se niin mene. Vaikeinta tästä tekee sen, että noilla tapauksilla on usein pitkä väli, esim edellisestä kerrasta on jo puoli vuotta. Ja sitten saattaa olla pitkäkin jakso, että kaikki on hyvin ja alkoholia ei oteta. Mutta kyllähän tässä odottelee sitä seuraavaa kertaa vai pitäisikö uskoa puheisiin ettei niin tule käymään....?!
Ei voi ymmärtää, että mikä tekee sen lähtemisen niin vaikeaksi. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat kuitenkin lapset, oma koti, kaikin puolin yhteinen elämä ja omaisuus.
Ottaisin mielelläni asiallisia kommentteja vastaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä jää suhteeseen hakattavaksi. Miehesi EI muutu. Millaisen parisuhteen mallin annat lapsillesi, jos hyväksyt ja annat anteeksi hakkaamisen? "Mustelima ympäri kehoa". Herranen aika! Kyse ei ole mistään läpsimisestä, vaan kunnon hakkaamisesta. Entä kun tulee se kova isku päähän, lennät seinään, saat aivoverenvuodon ja jäät vihannekseksi. Sitäkö aiot jäädä odottamaan.
Jos miehesi väittää sinun provosoivan, se tarkoittaa, että hän pitää oikeutettuna hakata sinua.
Hankiudu tästä miehestä eroon HETI!
Ensinnäkin, olen aikuinen, joka lapsena katseli ja ennen kaikkea kuunteli, miten isä hakkasi äitiä. Siellä pimeässä peiton alla odotin peloissani ja avuttomana, että se pian loppuisi. Kenenkään lapsen ei kuuluisi kokea sellaista!! Siitä jää ikuiset arvet mieleen. Äiti sieti sitä 20 vuotta. Aikuisena kysyin höneltä, että miksi hän kesti sitä niin kauan. Hän vastasi, että aina uskoi ja toivoi, että toinenmuuttuisi. Ei muuttunut.
Toisekseen, olen ollut sairalassa töissä ja kerran hoidettavana oli nainen, jonka mies oli hakannut todella pahasti. Hän kertoi, että puoliso oli hakannut häntä 40 vuotta. Kysyin ihmeissäni, että miksi hän oli niin kauan sitä sietänyt? Nainen vastasi, että uskoi ja toivoi aina, että mies muuttuisi. En usko, että enää kyseinen mies muuttuisi.
Kauanko sinä aiot odottaa? Eikö 10 vuotta jo riitä? Haluatko elää jatkuvassa odotuksessa ja pelossa, että koska taas tulee selkään? Haluatko, että lapsiisi iskostuu ikuinen muistojälki niistä tapahtumista, yksikin kerta riittää.
Et varmasti halua ja tiedät sen sisimmässäsi. Lähde, ennen kuin sinun tahtosi on hakattu maan rakoon, etkä enää ymmärrä lähteä. Sinä pystyt siihen, itsesi takia!!!
Älä heivaa hyvää u kkoa pois vaan heivatkaa viina pois kummaltakin. Kuvioonhan kuuluu lapset :D ... en ymmärrä miten niin moni mahduttaa eron lapsien kanssa samaan pakettiin ja lähtemiset mutta viinaa ei äidit ja isät saa jätettyä. Ah, tuo pyhä viina...
Aseta selkee raja. Alkoholi jää ja jos vielä juodaan, sinä pakkaat ja lähdet.... Meillä se tepsi ja alkohjoli jäi pois ja sen myötä väkivalta kuten myös monet riidat :D.. Molemmat on onnellisempia.
Olen pahoillani teidän puolestanne :(
Me elämme samanlaista elämää. Meitä erottaa vain se, että minun mieheni ei tarvi viinaa lyödäkseen minua :(
Minäkin ajattelisin teidän kohdallanne juuri sen viinan pois jättämistä. Se jo kertoo sen, että haluaako miehesi jättää viinan ja tajuaako, että mitä seurauksia hänen viinan juominen tuo tullessaan.
Jos ei näitä ymmärrä, on valitettavasti asiat hieman huonommalla tolalla. Mutta jos ymmärtää asian vakavuuden, niin jättää viinan varmasti pois.
Myös on olemassa miehille lyömätön linja, jossa mies saa tarvitsemaansa apua ongelmiinsa, jos vaan apua haluaa. Koska apuahan ei voi hakea ellei tiedosta ongelmaa.
Minä olen omalle miehelleni puhunut kyseisestä terapiasta ja hän asiaa pohtii. Musta vaan alkaa tuntua, ettei hän siihen lähde. Meillä on siis neuvot nyt vähissä.
Tiedän miten kuluttava asia on, kun on yhteinen koti ja lapsetkin siinä. Tätä ei haluaisi rikkoa.
Mutta sekin on tajuttava, että jos mies ei halua tai ei välitä siitä mitä menetettävänä on ja käytökseltään on kuin hirviö (välillä), niin elämä ei ole sen arvoista.
Kyllä silloin on tajuttava poistua lasten kanssa taka vasemmalle! Tätä itse pohdin juuri, että saanko voimia ja miten saan voimia lähtemiselle, jos mikään ei todellakaan muutu. Tyhmä minä, kun vielä toivoo muutosta :( Usko, toivo ja rakkaus on kyllä sellaisia asioita joita ei voi käsittää ja miten sopeutuvaksi ihminen voikaan tulla.
Väkivaltaan ei saa tulla sopeutuvaksi!!! Väkivalta on rikos ja meillä on oikeus oikeudenmukaiseen elämään!
Toivoa, uskoa ja rakkautta on ihan takuulla tulevaisuudessakin, vaikka siitä se hakkaaja ukko poistuisikin! Ihan takuulla!!! Ehkä entistä parempi ja turvallisempikin. Missä sallitaan tunteet ja välittämisen riemu!
Ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista, tiedän sen, kun itsekkin tätä helvettiä elän.
Nuoruudestani muistan, miten sanoin, että yksin lyönti mieheltä riittää.... Niin tässä sitä ollaan.... Otettu vastaan jo useampi isku :( Mietin, että missä on se ihminen nuoruudestani, joka tiesi mitä halusi ja oli tietyissä asioissa ehdoton. Taidan olla hukassa, mutta vielä minä itseni löydän!
Toivon sinulle parempia päiviä ja sitä, että keskityt nyt enemmän itseesi ja lapsiisi. Yritä unohtaa miehesi ainakin välillä. Tee ja touhaa lastesi kanssa kaikkea kivaa yhdessä ilman miestäsi. Näin huomaat, että sinä pärjäät lastesi kanssa silloinkin kun miehesi ei siinä ole. Tee näitä asioita enemmän ja enemmän, nukkukaa eri huoneissa yms joka erottaa teitä. Ehkä lähteminen helpottuu tätä kautta. En tiedä, mutta näin minä itse teen ja toivon, että tällaisesta apua olisi.
Olen juuri täyttänyt 18 ja olen joutunut koko elämäni katsomaan humalassa riehumista ja kun isä käy äitiin käsiksi, olen toki itsekin saanut osumaa siinä sivussa.
Valitettavasti tuo ei tule muuttumaan, ja se tulee tapahtumaan uudestaan ja uudestaan. Kun lyömisen raja on ylitetty, se on ylitetty ja se on kerta toisensa jälkeen vain helpompaa. On helpottavaa että välit ovat pitkiä, mutta entä jos juominen yleistyy? Pikkuhiljaa humalan vetääkin yhä useammin ja useammin...
Miehen puheet siitä ettei näin tule enää tapahtumaan eivät ole luotettavan arvoisia. Tietysti inhottavaa sanoa näin, mutta hän käyttäytyy humalassa holtittomasti eikä selkeästikään kykene kontrolloimaan itseään. Hän ei pysty lupaamaan asiaa siis edes itselleen, saatika sitten muille. Tämän lisäksi mainitsit hänen syyttävän aina sinua. Eli hän pyrkii oikeuttamaan käsiksi käymistä sillä, että sinä provosoit. Seuraavan kerran kun väkivaltaa taas esiintyy ja muistutat, että hän lupasi ettei niin enää kävisi, hän tulee vetoamaan sinun käytökseesi ja sanomaan "Joo, mutta kun sinä...".
Lähteminen ON vaikeaa. Mainitsit kuitenkin lapset. Sinulla on siis muitakin syitä lähteä kuin vain sinä itse. Jos et ole tarpeeksi vahva tekemään sitä itsesi takia, tee se lastesi takia. Itse olen kasvanut tässä väkivaltaisessa ympäristössä ja voin kertoa, että se on vaikuttanut minuun pysyvästi. Itseeni käsiksi käymistä ei niin paljon ole kohdistunut, ja omat mustelmat aina parantuvat. Kuitenkin muistot ja kaikki se mitä olen joutunut näkemään ja kuulemaan ovat jättäneet arvet. Ne eivät parane. Lastesi takia, jätä tuo elämä! Lapset eivät välttämättä osaa kertoa ja näyttää sitä miten paljon tuo heihin vaikuttaa. Itsekin olen ollut hiljainen ja vaatimaton tapaus, tähän ikään mennessä olen kuitenkin tajunnut että olisin tarvinnut apua.
Omaisuuden jako, yhteinen asunto ja muu saattaa nyt näyttää ja tuntua vaikealta, se ei kuitenkaan ole sitä. Sinulla on vielä monta kymmentä vuotta elämää edessä, tämä ero loppujen lopuksi vie siitä vain murto-osan. Ehdit vielä korjata asioita, ehdit rakentamaan uuden elämän. Kannustan tarttumaan tilaisuuteen ja lähtemään tästä suhteesta. Ota sukulaisista, ystävistä ja tutuista tukea.