mokasinko?

olen ollut syvästi ihastunut erääseen varattuun naiseen, joka on myös kertonut olevansa kiinnostunut minusta. kerroin hänelle etten voi tavata häntä enää (edes juttelumielessä) koska kidutan itseäni, ja koska olen herrasmies en halua joutua mihinkään kolmannen pyörän rooliin.

silti palasin tapailemaan ihan vain kaverimielessä ja maltoin jäädä odottelemaan ja katsomaan sivusta mitä tapahtuisi.. kunnes tapahtui jotain mitä kadun tällä hetkellä, nimittäin haksahdin hänen hyvään ystäväänsä. tästä ei voi tulla mitään koska tunne ei ole molemminpuoleinen, en olisi halunnut sekaantua tähän ihmiseen mutta heikkous iski ja piiritys toiselta puolelta oli hurjaa. haluaisin ajatella että tämä oli vain yhden yön haksahdus ja naiset eivät ehkä välitä niin paljoa.

kertokaahan naiset, menikö mahdollisuudet? mulla oli pitkään tunne että tää nainen saattaa olla mulle oikea, ja on edelleen.
9810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sä saat tehdä ihan mitä sua huvittaa koska et seurustele. Jos alkuperäinen ihastukses kohde ei näyttäny sulle vihreetä valoa aikanaan ni ei ollu kiinnostunu susta sillonkaan tarpeeks. Kiinnostunut ehkä kyllä, mut pointti oli toi "tarpeeks". Jos ois ollu niin olis jo lopettanut suhteensa nykyiseen. Kun ei ole sitä tehnyt niin anna olla.

Ja toi sen kaverin pokaaminen vaikuttaa siltä, ettet säkään oikeesti sitä ap-ihastustas niin vakavasti ottanut. Ehkä sä et ite sitä vielä tiedä, mut näemmä alitajuntas tietää. Jos on oikeesti sitä mieltä, et toi on mulle se ainoo oikee, muut ei kelpaa vaikka olisit kuin naamat. Piste. Toi on fakta.

Live on, dude!

Äänestä
  • Oon ihan samaa mieltä.

    Äänestä

  • että miehillä ainakin se saattaa heikkona hetkenä kelvata joku muukin (pelkkään seksiin), varsinkin jos tietää, että ei ihastustaan saa.
    Ja ehkä naisellekin, jos etsii jotain hetkellistä lohtua siihen, kun ei saa sitä kenet haluaa.

    Ei ihmiset voi koko ikäänsä odottaa yhtä, jos ei ole mitään mahdollisuuksia tai korkeintaan 1% mahdollisuus saada hänet.
    Silloin hetkellisen lohdun etsiminen on ihan inhimilllistä.

    Äänestä

  • tuntuu.. kirjoitti:

    että miehillä ainakin se saattaa heikkona hetkenä kelvata joku muukin (pelkkään seksiin), varsinkin jos tietää, että ei ihastustaan saa.
    Ja ehkä naisellekin, jos etsii jotain hetkellistä lohtua siihen, kun ei saa sitä kenet haluaa.

    Ei ihmiset voi koko ikäänsä odottaa yhtä, jos ei ole mitään mahdollisuuksia tai korkeintaan 1% mahdollisuus saada hänet.
    Silloin hetkellisen lohdun etsiminen on ihan inhimilllistä.

    kun tietää ettei ihastustaan saa mutta silti haluaa.. niin sitä alkaa toimimaan oudosti.

    Äänestä

Minä olin varattu kun tapasin ja ihastuin syvästi yhteen mieheen. Toinen mies vannotti tykkäävänsä, mutta silti oli kiinnostunut koko ajan muistakin naisista. Olemme miehen kanssa eroamassa vuosien alamäen jälkeen, mutta sen toisen miehen kanssa en ala enää mitään. On ollut niin ristiriitaista käytös puheiden kanssa. Mielummin sitten yksikseni olen. Vastaajien kanssa samaa mieltä, jos toisesta oikeasti ja aidosti tykkää ei pysty muiden kanssa sekstailemaan. Meillä meni miehen kanssa seksielämä ihan nollaan kun ihastuin niin ja olin tavallaan myös uskollinen sille toiselle miehelle.

Äänestä

Vaan pointti on siinä, että onko tuo nainen alun alkaenkaan ollut susta tarpeeksi kiinnostunut jättääkseen miehensä? jos ei, niin ei tuo teko haitannut mihinkään suuntaan.
jos taas oli oikeasti kiinnostunut, niin sitten voi olla haittaa. mutta voithan yrittää selittää että et tiennyt varmaksi hänen tunteistaan. koska eikös niin ollut? silloin tuo tekosi on ihan ymmärrettävä. ei nainen voi olettaa että olet ajatustenlukija.

Äänestä
  • enhän tiedä sitä "tarpeeksi" kiinnostunut argumenttia kun en ole edes yrittänyt viedä häntä mieheltään jotta olisin nähnyt kuinka kiinnostunut hän on tai pyytänyt jättämään miestään vuokseni, vaan kertonut vain tunteistani.. ja mennyt eteenpäin koska ei ole tapaistani jäädä roikkumaan. harmittaa vain että nimenomaan tuolla heikolla hetkellä haksahdin tämän ystävään.

    Äänestä

Kannattaa lukea Joyce Meyer, Mielen taistelukenttä.
Älä ruoki ajatuksia enää tuohon varattuun!

Sananlaskut 5
Vieraan naisen viettelykset
1 Kuuntele, poikani, viisauden sanoja, seuraa valppaasti hyviä neuvojani,
2 jotta säilyttäisit harkintasi ja puhuisit niin kuin puhua tulee.
3 Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi,
4 mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruoho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka.
5 Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, alas tuonelaan vievät hänen askeleensa.
6 Ei hän välitä elämän tiestä, ei tiedä, minne päin milloinkin horjahtaa.
7 Siispä, poikani, kuule minua, älä lyö laimin minun opetustani.
8 Pysy kaukana vieraasta naisesta, älä mene lähellekään hänen talonsa ovea,
9 ettet haaskaisi voimaasi vieraille etkä parhaita vuosiasi armottomalle,
10 etteivät oudot hyötyisi miehuudestasi, tuntemattomat raadantasi tuloksista
11 etkä sinä viimein, loppuun ajettuna päätyisi huokaamaan:
12 "Miksi minä vihasin opetusta, miksi halveksin hyviä neuvoja,
13 en kuunnellut opettajiani vaan suljin korvani kasvattajieni ohjeilta!
14 Minä olin joutua tuhon omaksi, kaiken kansan pilkattavaksi."

Sananlaskut 6
Neuvoja ja varoituksia
32 Mieletön siis se mies, joka viettelee toisen vaimon -- niin tekee vain se, joka ei hengestään piittaa.
33 Häntä odottaa raippa ja pilkka, lähtemätön on hänen häpeänsä.
34 Sillä mustasukkaisen miehen raivo ei laannu, ei hän tunne sääliä, kun koston aika tulee,
35 ei lepy, vaikka häntä kuinka lepyttäisi, ei lauhdu, vaikka häntä kuinka lahjoisi.

Äänestä

Suositut ihmiset ovat tottuneita ihailuun joka suunnalta,joten nainen ei välttis ole täysin vilpitön sulle.Rooli on usein täysin mekaanisin repliikein vedettyä,kun on saatu itsensä sellaiseen jamaan et kaikkia miehiä pitäisi miellyttää.Muistakaa että näyttelijäntyö on pelleyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


w81 kirjoitti:

olen ollut syvästi ihastunut erääseen varattuun naiseen, joka on myös kertonut olevansa kiinnostunut minusta. kerroin hänelle etten voi tavata häntä enää (edes juttelumielessä) koska kidutan itseäni, ja koska olen herrasmies en halua joutua mihinkään kolmannen pyörän rooliin.

silti palasin tapailemaan ihan vain kaverimielessä ja maltoin jäädä odottelemaan ja katsomaan sivusta mitä tapahtuisi.. kunnes tapahtui jotain mitä kadun tällä hetkellä, nimittäin haksahdin hänen hyvään ystäväänsä. tästä ei voi tulla mitään koska tunne ei ole molemminpuoleinen, en olisi halunnut sekaantua tähän ihmiseen mutta heikkous iski ja piiritys toiselta puolelta oli hurjaa. haluaisin ajatella että tämä oli vain yhden yön haksahdus ja naiset eivät ehkä välitä niin paljoa.

kertokaahan naiset, menikö mahdollisuudet? mulla oli pitkään tunne että tää nainen saattaa olla mulle oikea, ja on edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu