Olen aikoinani eronnut ja nyt uudessa parisuhteessa. Muutimme yhteen kuukausi sitten ja tuntuu, että muutuin samassa hetkessä, kun tavarat oli kannettu yhteen. Minä haluan hallita kaikkien tekemisiä ja pienet asiat ärsyttävät. Järki sanoo, ettei merkityksettömistä asioista kannattaisi vetää hernettä nenään. En osaa antaa miehelleni tilaa tehdä omia juttujaan ja olla oma itsensä. Kaipaisin kai yhteistä tekemistä ja huomiota koko ajan. Miehen tyttären ollessa luonamme vetäydyn omiin oloihini ajatellen, että olen ulkopuolinen heidän jutuissaan. Kahden kesken meillä usein synkkaa oikein hyvin, mutta kun lapset ovat paikalla, ajattelen alitajuisesti, että on minun ja lapseni tiimi ja sitten mieheni ja hänen tyttärensä tiimi. En osaa ajatella perhettämme yhtenä tiiminä. Kuluttavaa pähkäillä koko ajan omaa käyttäytymistään. Onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia ja ennenkaikkea keinoja, millä asiat saisi ratkottua??
Enkö osaa elää..
..parisuhteessa?
0197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.