mitäs luulette

Heips!

Olen 17 vuotias opiskelija.Olin yksin ulkona illalla ja tapasin ulkomaalaisen miehen.Mies näytti hyvin onnettomalta ja hän pysäyttikin minut kadulla,kertoi haluavansa juttuseuraa.Pysähdyin kuunetelemaan miehen huolia,hän kertoi minulle omista vaikeuksistaan ja minun kävi häntä todella sääliksi.Jatkoimme jutustelua jonkin aikaa ja pian hän pyysi puhelinnumeroani.Minua hieman pelotti,en olisi halunnut antaa numeroani,mutta en siihen väliin keksinyt mitään hätävaletta sillä pitelin puhelinta kädessäni,joten mitä olisin voinut keksiä?
Noh,kului päivä.Mies soitti minulle ja ehdotti tapaamista.Sanoin hänelle,ettei se ole tänään mahdollista,sillä minulla on koulua ja illalla oli tarkoitus lukea tuleviin kokeisiin.Mies sanoi että hän ymmärtää ja huokaisin helpotuksesta.
Pian alkoi kännykkä kuitenkin piippailla viestin merkiksi.hän jänkäsi ja jänkäsi."tulen odottamaan siihen koulusi lähistölle" vaikka olin sanonut EI lukemattoman monia kertoja.en halunnut tyypin tulevan hiipparoimaan koululleni joten ehdotin tapaamista seuraavana päivänä valoisaan aikaan yleisellä paikalla,jolloin tekisin miehelle selväksi,että kun sanoin EI ,niin se kanssa tarkoittaa EI.no eihän siitä tietenkään mitään tullut,hienovaraisesti vain vihjailin.hän ehdotti tapaamista seuraavaksi päiväksi,sanoin taas ei.hän ehdotti muita päiviä ja sanoin taas ei,minulla oli oikeastikkin muita menoja. hän aivan tuskaili,että niin kauan joudun olemaan sinusta erossa vaikka olin viime tapaamisella painottanut että minua ei kiinnosta kuin kaverisuhde.
Jänkkäystä jatkui joka päivä.hän alkoi hiipparoimaan kotini luona,en ymmärtyänyt mistä hän edes kotini tiesi.puheluita tuli todella paljon,joskus yli 10 päivässä.joskus suljin puhelimen.tätä jatkui ties kuinka kauan.Pian minulle selvisi miehen olevan yli 30-vuotias.noh ei se periaatteessa niin paha ikäero ole,olenhan pian täysi-ikäinen mutta silti,ei kivalta tuntunut
Lukiossa tytöt voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri luokkaan:suosittuihin,tavallisiin ja ns.nörtteihin.Koulussa kaveripiirini koostuu pääasiassa noista suosituista ,jonka vuoksi monilla on tietynlaisia ennakkoasenteita minua kohtaan.monet kaverini ovat ilkeitä muille,komeilevat merkkivaatteillaan ja pukeutuvat vähiin vaatteisiin. OLen kuitenkin erilainen,pukeudun yleensä hyvin naisellisesti,laitan hiukseni hyvin ja meikkaan kohtuudella.tulen toimeen todella erilaisten ihmisten kanssa ja vapaa-ajan kaverini eivät muistuta ollenkaan koulukavereitani.Myöhemmin kävi ilmi,että tämän kyseisen miehen kaverilla oli ollut suhde koulukaveriini ja sitä kautta hän tiesi asuinpaikkani jne. Lisäksi koulukaverini oli kertonut minust henk.koht. asioita,esimerkiksi sen että olen seurustellut useasti lyhyitä aikoja,mutta suhteeseen ei ole kuulunut seksi. sain myöhemmin kuulla että kysessä oli ollut pelkkä leikki,mutta kyseiselle tyypille oli tullut pakkomielle. En todellakaan ole rasisti,päin vastoin,minulla on paljon ulkomaalaisia kavereita,mutta tämä jotenkin palautti maanpinnalle. Minua on usein haukuttu tyhmäksi sinisilmäisyyden takia.Noh tämä ainaki avasi silmät. Yli tunnin lohduttelin tätä miestä siellä ulkona kun kärsi masennuksesta ja sisko oli kuollut. olin tyhmä,ei saisi luottaa noin riippumatta kansallisuudesta. Myönnän että meinasin aluksi,ennen kuin hän pyysi numeroani,häntä tulemaan kahville kun kävi sääliksi!!!
olen myöhemmin saanut tietää,että mies tiesi minusta vaikka mitä,mm.kouluni,asuinpaikkani ym. kaverilleni hän on selittänyt monta kertaa kuinka olen hänen unelma nainen,siinä vaiheessa meinasi oksennus tulla,taas vaaleahiuksista oikeasti sinisilmäistä nuorta suomalaista höynäytetty pahemman kerran. Kaiken huippu oli veljeni,kun hän kuuli typeryydestäni ja kaikesta,hän todella huusi minulle. tämmönen vuodatus tähän väliin,nhyt pitääkin mennä valmistautumaan,vieraat tulevat kohta :)
hyviä huvilakauden päättäjäisiä vaan kaikille!! :);)
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ainakin kannattaa jatkaa opiskelujasi ahkerasti ja panostaa varsinkin kielioppiin ja tekstinkäsittelyyn.

Äänestä

Mene tekemään tosta ukosta rikosilmoitus poliisille.
Johan loppuu ukon itkut.

Äänestä
  • kyl aivoja pitää olla. ja saa käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kk kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu