Oksettaa!!!

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta. Meillä on kaksi lasta 2- ja 4-vuotiaat. Mikä on kun ukon ukon naama ja ihan kaikki tuntuvat vastenmielisiltä. Jo pelkkä kosketus saa kylmätväreet kulkemaan.. Saati seksi sitten. Ukko vonkaa päivittäin ja jollen anna, minulla on joko vieras tai olen muuten vain outo. Jollei muutamaan päivään ole antanut, voi olla että uhkailu ja kiristys astuu kuvaan. Olen hoitanut lapset ja kodin ilman ukon avustusta. Hän ei ole missään vaiheessa auttanut. Eikä ymmärrystä riitä, että saattaa rankan työpäivän jälkeen olla väsynyt, itse kun sattuu olemaan vielä työtön. Mihinkään en kotoa pääse. En ole käynyt missään yli kuuteen vuoteen ja nyt kun erehdyin pyytämään että lähtisin ystävälleni iltaa istumaan ni vastaus oli jyrkkä ei!!! Harkitsen vakavasti eroa, sillä mieheni on mielestäni maailman itsekeskeisin ihminen! Miten voi sitten kuvitellakaan että seksi maistuu ja elämä on auvoista, kun suurin piirtein elää nyrkin ja hellan välissä!! Mielipiteitä kaivataan, jäädäkö vai lähteä??? Eikö jokaisella olisi oikeus nauttia elämästään? Mielestäni äijä on vain mustasukkainen ja erittäin itsekeskeinen joka ajattelee vain kuinka paljon muija antaa! Itse yritti minut vielä pakottaa ryhmäseksiin kun olin kahdeksannella kuukaudella raskaana!!
183293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miksi olet perustanut perheen tuollaisen kanssa? Mikä hänessä veti sinua puoleensa?

Äänestä

olen ollut samanlainen "mustasukkainen" . melkein jo erottiin mut aloimme puhua kaikista asioista avoimesti. kumpikin saa vapautta. peruutettiin ajassa taaksepäin ja olemme kuin vasta rakastuneet. olo on tosi mahtava. vielä ollaan vähä lasten kengissä mut aina niitä pikku erimielisyyksiä on.....n.6vuotta takana.

Äänestä

*Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta. Meillä on kaksi lasta 2- ja 4-vuotiaat. Mikä on kun ukon ukon naama ja ihan kaikki tuntuvat vastenmielisiltä. Jo pelkkä kosketus saa kylmätväreet kulkemaan.. Saati seksi sitten.*

Ukkosi vähemmän korrekti käytös on omiaan pahentamaan tilannetta, mutta perimmäinen syy taitaa olla sinussa itsessäsi. Olet niitä naisia, jotka eivät tarvitse miestä, eivätkä halua miestä lähelleen sen jälkeen, kun tarvittava määrä lapsia on saatu aikaiseksi.

Mistä tämän voi päätellä: siitä, että olet alunalkaen lähtenyt paskiaisen kelkkaan.

Äänestä

Miksi annat ukon määräillä itseäsi? Eikö luulisi äijän olevan heikoilla, kun on työtön ja sinulla työ? Sinähän voit pakata tavarat ja lapset ja lähteä, jos tilanne ei miellytä. En minä vaan viitsisi katsoa työtöntä miestä, joka pomottaa akkaansa kotona, kun ei muuhun pysty. Hyi hitto!

Äänestä

Onko teille kertynyt miten paljon jaettavaa
omaisuutta? Kun mieheni rupesi käyttäytymään
samoin, hain eron ja sain 700 000 markkaa
aikoinaan. Sillä voi aloittaa uuden elämän,
eikä tarvitse sietää enää! Nautin vielä siitä,
ettei entisellä miehelläni ollut varaa
maksaa osituksessa aiheutuneita velkoja ja siitä siasta tuli täysjuoppo.

Äänestä

kun ei sulla ole kuin tämä yksi elämä mikset mikset tekisi siitä sellaista että voisit myös nauttia siitä eläisit ennenkuin on myöhäistä hyvää kevään odotusta.

Äänestä

Ota puheeksi nämä asiat vakavasti, ei toista syyttäen. Esim. "kuule, voin huonosti tässä suhteessa, koska minulla ei ole mitään omaa vapaa-aikaa. Haluaisin käydä silloin tällöin ulkona kavereiden kanssa jne. Lisäksi en jaksa yksin hoitaa kotia ja vielä siinä pitäisi sitä seksiäkin haluta, mutta se on mahdoton yhtälö. Nämä asiat ovat minulle todella tärkeitä ja jos en saa mitään omaa aikaa etkä halua osallistua perheen ja kodin hoitoon, niin en enää pysty olemaan tässä suhteessa. Toivoisin, että voisit tulla vastaan näissä asioissa ja saisin sitä omaa aikaakin."

Jotenkin tällä tavalla kertoisit asioista. Ei kannata heti sanoa, että haluat erota. Mies ei välttämättä edes tajua toimivansa väärin tai hän ei tajua ainakaan sitä kuinka paha olo sinulla on. Jos hän sinua rakastaa ja sinusta välittää hän tämän jälkeen ymmärtää sinua. Varaudu kuitenkin siihen, että mies rupeaa ensin puolustuskannalle ja syyttelee sinua ja sanoo vaikka että ok, erotaan sitten. Siksi anna hänelle miettimisaikaa. Sano hänelle että hän voi miettiä näitä asioita rauhassa, mutta sinä olet tosissasi näiden asioiden kanssa.

Äänestä
  • Kiitos! Aion kokeilla tuota aivan varmasti! Luulisin tuon tehoavan, kun tarvitsee kaikessa sitä miettimisaikaa, muuten tulee sota!

    Äänestä

Vaan pitää aina saada se renttu akkojen.

Äänestä

Olen itse eronnut juuri vastaavanlaisen tilanteen seurauksesta, siitä on aikaa 4 vuotta. Kaikki tunteeni häntä kohtaan olivat kuin kuolleet. Inhosin häntä ja halusin elää.

Elänyt olenkin, mutta yksin olen edelleen.
Lasten kanssa yksinjääminen ei ole helppoa, ei todellakaan. Se on vienyt paljon voimia.
Eikä vastaani ole edelleenkään tullut miestä, johon rakastuisin.

Olen vasta jälkikäteen huomannut, että olen ollut itseltäni hukassa monta vuotta. Ja vasta nyt alan löytää sitä itsestäni.
Olen myös huomannut asioita, jotka tekivät elämämme onnettomaksi. Enkä usko, että niistä olisi koskaan ilman ammattiauttajaa selvittykään. Ex-mieheni ei ole vieläkään ymmärtänyt miksi lähdin, vaikkei syy yksin minun ollutkaan. Jostain toki paha oloni johtui, eikä se pelkästään omista tunteistani johtunut, jokin niihinkin vaikutti. En vain osannut silloin asioita käsitellä itseni kanssa, saati muiden.

En ole koskaan katunut eroamista, päinvastoin. Tuskin olisin tämä ihminen tässä ja nyt, ellen olisi käynyt läpi näitä asioita. Mutta yksinäinen olen todella, ja kaipaisin arkielämään kumppania. Ja hyväksyisin nykyään jo niitä virheitäkin paremmin kun oma oloni on parantunut.

Neuvoisin sinua miettimään ja harkitsemaan asioita. Miten elämäsi muuttuu paremmaksi jos eroat?

Jos haluat jutella asioista enemmän, voisimme vaihtaa sähköpostiosoitteita?

Äänestä
  • Kirjoituksesi laittoi miettimään... Vaihtaisin mielelläni ajatuksia kanssasi. Kuinkas tämä osotteiden vaihto käytännössä tapahtuu? On hieno tietää ettei ole ainut ja vielä kivempi jos todella pystyy vaihtamaan ajatuksia toisten kanssa. Helpottaa kummasti!!!

    Äänestä

  • Minna kirjoitti:

    Kirjoituksesi laittoi miettimään... Vaihtaisin mielelläni ajatuksia kanssasi. Kuinkas tämä osotteiden vaihto käytännössä tapahtuu? On hieno tietää ettei ole ainut ja vielä kivempi jos todella pystyy vaihtamaan ajatuksia toisten kanssa. Helpottaa kummasti!!!

    Laita sähköpostiosoitteesi vaikka tuonne niin voidaan vaihtaa ajatuksia:
    [email protected]

    Äänestä

siltä, että kannattaisi lähteä. Ei voi muuta sanoa.

Äänestä

Minusta on ihanaa olla sinkku. Oma rauha aina!

Äänestä

Ompa vanha aloitus johin on varmasti tullut jo ratkaosu. Lapsetkin jo aikuisia.

Äänestä

Huono mies, paha mies - jätä se. Miehet on kaikki samanlaisia.

Äänestä

Voin kuvitella kuinka piirissä ollaan naureskeltu näille äijän äitifantasioille, saattaa olla että voimankäyttö tullaan liioittelemaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna kirjoitti:

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta. Meillä on kaksi lasta 2- ja 4-vuotiaat. Mikä on kun ukon ukon naama ja ihan kaikki tuntuvat vastenmielisiltä. Jo pelkkä kosketus saa kylmätväreet kulkemaan.. Saati seksi sitten. Ukko vonkaa päivittäin ja jollen anna, minulla on joko vieras tai olen muuten vain outo. Jollei muutamaan päivään ole antanut, voi olla että uhkailu ja kiristys astuu kuvaan. Olen hoitanut lapset ja kodin ilman ukon avustusta. Hän ei ole missään vaiheessa auttanut. Eikä ymmärrystä riitä, että saattaa rankan työpäivän jälkeen olla väsynyt, itse kun sattuu olemaan vielä työtön. Mihinkään en kotoa pääse. En ole käynyt missään yli kuuteen vuoteen ja nyt kun erehdyin pyytämään että lähtisin ystävälleni iltaa istumaan ni vastaus oli jyrkkä ei!!! Harkitsen vakavasti eroa, sillä mieheni on mielestäni maailman itsekeskeisin ihminen! Miten voi sitten kuvitellakaan että seksi maistuu ja elämä on auvoista, kun suurin piirtein elää nyrkin ja hellan välissä!! Mielipiteitä kaivataan, jäädäkö vai lähteä??? Eikö jokaisella olisi oikeus nauttia elämästään? Mielestäni äijä on vain mustasukkainen ja erittäin itsekeskeinen joka ajattelee vain kuinka paljon muija antaa! Itse yritti minut vielä pakottaa ryhmäseksiin kun olin kahdeksannella kuukaudella raskaana!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu