Itse olen ollut melkein 2v jatkuvassa yötyössä klo 22.00-05.39
Olen huomannut, että muisti ei oikein toimi kuin ennen. Muisti tai järki ei oikein oo skarpimpi kuin ennen yövuoroa..Esim jos on lukenut jonkun lauseen niin pitää lukea se uudestaan, että tajuaisi sen tai muistaisi sen..
Onkohan muilla yököillä samanlaisia ongelmia..?
Yötyö tyhmentää
9
1914
Vastaukset
- työnraskaanraataja joskus ollut
seuraukset tuntuvat vieläkin, ajatus katkeilee, black-out-kohtauksia, että unohtaa jonkun sanan, tai ei ymmärrä. Pelkkä yötyö on tietysti vielä raskaampaa. Yötyön seurauksia lienee myös "infoähky", ei yksinkertaisesti jaksa seurata asioita.
- yö/päivätyöläinen
itse tein yötyötä vajaan vuoden. ja kyllä huomasin yön aikana ettei ajatus kerta kaikkiaan kulkenut. lukiessa joku lause voi olla että sitä ei ymmärrä vaikka lukisi viiteen kertaan ja tietäisi joka sanan mitä siitä on. silti asia jäi hämärään. ja vaikka kuinka ymmärsi lukemansa niin ei tarvinnut kuin selata lehti kannesta kanteen niin olin jo unohtanut mistä se oli alkanut, ja saatoin selata saman lehden kolmeen kertaan muistamatta siitä juuri mitään. aamuvuorolle olisi ollut aika turha pitää minkäänlaisia raportteja jos ei olisi yön aikana kirjoitellut tekemisiään ylös. ja muisti oli tosi hatara. kerroin kuuteen kertaan samat asiat niin työparille kuin avopuolisillekin ja silti vaan oli sellainen olo että enhän tästä ole puhuttu kun ajattelin vaan äsken sitä.
Sosiaalinen elämäkin kärsi sinä aikana. kavereita ei tullut juuri nhtyä kun kaupassakin kävi vasta sulkemisajan kynnyksellä ja vaikka asuin avomieheni kanssa tuntui että pari suhde etääntyi koska toinen eli jatkuvatsi päivärytmiä ja itse keinotteli muutaman päivän sykleissä kahden 'maailman' välillä.- työnraskaanraaatajajoskusollut
Olin itsepalvelukahvilassa yötöiden jälkeen, unohdin maksaa, eikä kukaan huomannut. Sitten raksutti, ja menin oikaisemaan kassalle.
- yöökö
Teen n. 6 yövuoroa kuukaudessa, muuten iltavuoroja. Välillä on toki tehokkaita öitäkin, mutta kyllä yleisesti työteho on korkeintaan puolet normaalista ja äly ei juuri välähdä. aivojen pätkimisen huomaa selviten sanojen sekoittamisesta ja unohtamisesta, välillä sanat/lauseet tulee mieleen vieraalla kielellä (jos kattonut paljon töllöä :) ) eikä millään pysty kotosuomeksi niitä kääntämään.
yleensä onneksi olleet lähinnä koomisia nämä tilanteet.- Owlila
ei toimi laskupää ja reaktiot hidastuu jo 1 valvotun yön jälkeen,varsinkin ikääntyessä lähestyttäessä 50kymppiä
alkaa univaikutuksia tulemaan,kaippa niitä päivä töissäkin mutta niistä pieniä haittalisä saa ,terveyttä ei voi ostaa. - yöyöyöyöyöyöyöyöyöyö
Owlila kirjoitti:
ei toimi laskupää ja reaktiot hidastuu jo 1 valvotun yön jälkeen,varsinkin ikääntyessä lähestyttäessä 50kymppiä
alkaa univaikutuksia tulemaan,kaippa niitä päivä töissäkin mutta niistä pieniä haittalisä saa ,terveyttä ei voi ostaa.Itse tehny 5 vuotta yötyötä Sunnuntai illasta alkaa ja perjantai aamusta päättyy (22-6). Kaks "vapaata" päivää välissä ja taas jatkuu.
Aikaa on normaalia enemmän kuin mitä olisi aamu/iltavuorossa. Ja jos teillä on "ongelmia" muistin kanssa, niin se kertoo sen että TEILLE EI SOVI yövuoro. Toki on tehty tutkimuksia että yötyöläiset ovat alttiimpia kaikille taudeille, uni häiriöitä, verenpainetta ja mitä lie muuta! ja en yhtään epäile sitä!
En aio tehdä enää yövuoroa viittä vuotta, perheen lisäys tulossa ja työpaikan vaihdos myös. Meitä on nykyisessä työpaikassa 7 työlaistä.
- lehtiä persuksiin
tästä juuri tyhmemmäksi voi muuttua
- jst muusta
Varsinaisesti se ei johdu yötyöstä. Vaan siitä että ei nuku riittävän paljoa ja laadukasta unta.
mutta voi siihen olla aivan muutkin syyt, jos mieltäsi ja muistia kuormittaa jotkin asiat.
Ja jos olet ikääntynyt yli 50 v. silläkin voi olla oma syy. Jos on tullut paljon utta opittavaa tai työnkuormitus on lisääntynyt.
LEPÄÄ riittävästi
PIDÄ KUNNON LOMA - hhhfddddlglglggl
Minulle on jostain syystä juuri yötyö aina sopinut parhaiten. Tein muutaman vuoden putkeen pelkkää yötyötä ja tunsin olevani juuri oikeaan aikaan ylhäällä. Sain sitten painua aamusella nukkumaan ja herätä ilman huonoa omaatuntoa iltapäivällä ja vielä jäi aikaa ennen kuin piti taas mennä töihin. Kaikkein rankinta on ollut mielestäni keskeytyvä kolmivuorotyö. Aamuvuorot meinasivat tappaa minut ja en saanut millään nukutuksi yöllä kunnolla.
Tietysti tavallisesti ihmiset ovat päiväotuksia, mutta olen jo itse alistunut siihen, että öisin ei nukuta. Välillä se häiritsi minua, mutta ei enää. En ole enää työelämässä edes mukana, mutta vielä vaan menen vasta aamuyöllä nukkumaan. Kesäisin aurinko on tavallisesti noussut ennen kuin minä olen nukahtanut ja jostain syystä tämä rytmi sopii minulle. Varmaan jotain vikaa jossain :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2132860Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1692528Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1291044Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831025- 671010
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait273965Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka322929Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20909Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768