Hei! Lyhyesti tarinani: Olemme seurustelleet pari vuotta. Olemme asuneet opiskelujen takia talvet erillämme, viikonloppuisin näemme. Kesät olemme asuneet yhdessä. Nyt meillä olisi mahdollisuus asua yhdessä, mutta mieheni ei halua minua opiskelupaikkakunnalleen muutaman kuukauden takia, hän valmistuu joulukuussa.
Mitä hyvää meidän yhdessäolossamme on:
- harrastamme yhdessä
- kotia hoidamme yhdessä tasapuolisesti
- kummallakin on pääasiassa samanlaiset elämänarvot
- seksielämä sujuu
Mutta mikä hajotti kaiken?
- mieheni on koko suhteemme ajan tietyin väliajoin valehdellut minulle, joskus pienistä asioista, joskus vähän isommista
- hän ei ole ollut yhdessäkään suhteessa uskollinen
- hän kirjoittelee tekstiviestejä ja mesekeskusteluja muille muijille selkäni takana. Yrittää peittää jälkensä
- hän on mennyt jatkoille opiskelupaikkakunnallaan toisen muijan luokse ja jäi siitä kiinni. Vaihtoivat kuitenkin numeroita ja viestittelivät.
- hän on sanonut minulle, että ei ole varma rakastaako minua
MUTTA NYT: Hän jäi kiinni siitä, että oli kirjoitellut seksiviestejä entiselle yhden yön jutulleen. Muija kertoi siitä minulle. Hänellä ei pitänyt enää olla edes hänen numeroaan, olimme yhdessä poistaneet sen. Hän oli kännipäissään hakenut sen findista. Nyt tuntuu olo niin idiootilta. Hän on monesti pettänyt luottamukseni valheilla ja näillä viestittelyillä muille. Oloni on niin säretty. Sydämeni särkyy. Miten pystyisin ikinä elämään miehen kanssa, jonka sanaan ei voi luottaa. Jos hän kirjoittelee muille seksistä, muistelee hyvää seksiä toisen kanssa, ei hän voi haluta olla kanssani. Nyt hänellä on ollut puhelin sillä tavalla, että jos joku soittaa, puhelin hälyyttää, jos tulee viesti, vain värinä on päällä. Mä en voi uskoa tätä todeksi. Mä en voi ymmärtää, että hän haluaa loukata minua tällä tavalla.
En tiedä, auttakaa minua!!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Toteat "En tiedä, auttakaa minua!!!"
Siinä on vastaus. Ota elämä omiin käsiisi. Sinulla on oikeus luottaa ja jos olet täysipäinen ihminen, luottamuksen puutteeseen on usein aito syy.
Miehesi pitää vanhaa elämäänsä mukanaan ja "lämmittelee säätöjä". Ja hän - rehellisyyttä ilmaisen - toteaa "en ole varma, rakastanko sinua".
Sinun on otettava elämäsi omiin käsiisi. Jos teidän suhde on jatkuakseen, on miehesi ymmärrettävä arvosi. Ja se onnistuu vain sitä kautta, että hän joutuu kohtaamaan menetyksen mahdollisuude. Jos se ei onnistu, olet uuden alussa. Et ainakaan roiku epätoivoisena - anteeksi - kontrollifriikkinä ja kiviriippana.
Sinulla siis on oikeus sellaiseen suhteeseen, jossa sinun ei tarvitsisi kirjoittaa kuvatun kaltaista tekstiä. Pidä omanarvontunteestasi kiinni ja laita huivi heilumaan!
Heippa!
Olen kyllä päättänyt, että seinä tuli nyt vastaan. Ja samaa mieltä olen siitäkin, että hän lämmittelee vanhoja, varalta varmaan. Olen niin vihainen, niin pettynyt. Ja nyt otan oman elämäni käsiini. Minun elämäni, minun sydämeni. Maailmassa on oltava mies, joka rakastaa tätä tyttöä ihan täydestä sydämestään ja ei halua muita. Kohtelee mua kunnioittaen. Ja harmittaa, että kävi näin. Niin paljon. Hän on maailman huolehtivaisin ja ajattelevaisin ihminen tietyissä asioissa, mutta tämä muiden perään haikailu pilaa kaiken.
Onko viisasta olla vain vastaamatta hänelle. Antaa hänen ymmärtää, että mä olen niin hyvä tyttö, että ei mua kohdella noin. Olkoot nyt yksinään, niin minäkin olen. En halua puhua hänelle, enkä varmasti vastaa edes hänen puheluihinsa. Miettikööt, missä minä menen. Ja eihän sitä tiedä, josko maailma olisikin ihanempi ilman häntä enkä edes enää haikaile hänen peräänsä.. Olkoot nyt piru vie!! Minä haluan omanarvon tuntoni takaisin!
Ei tuollaista limanuljaskaa tarvitse katsella, eikä tarvitse edes kuunnella selityksiä. Mene ja elä elämääsi niinkuin haluat, hyviä rakastavia ihmisiä todella on olemassa, ei tarvitse tyytyä petturiin.
Nyt on hetki, tuntuu että kuolen. Sydämeen sattuu. Miten mä voin hengittää? Miten mä selviän?!
Soita ystäville, puhu äidille, isälle. Ahdistusryöpyn jälkeen toipuminen alkaa arjen rutiineista. Ensin muutama päivä ahdistusta ja ystävien "hyväksikäyttöä".
Sen jälkeen hyvä ruoka ja hyvä liikunta sekä opiskelu/työ (tms) tuo elämään muuta ajateltavaa - ainakin hetkeksi. Päivä kerrallaan. Ja niin sittenkin toiveita herättävältä kirjoituksesi tuntuvat, että uskon vakaasti päivän löytävän nopeasti värinsä - syksystä huolimatta. Anna itsellesi ja tuskallesi tilaa - "nauti" hetki siitä, ettei tarvitse suorittaa vaan saa olla heikko ja tuskainen. Niitä aikoja on elämässä harvassa ja vasta jälkeen päin ymmärtää, että ne ovat tärkeitä aikoja.
Aamu koitti. Tuntuu, että haluaisin soittaa hänelle. Kuulla hänen äänensä. Mutta en tee sitä. En tee sitä itseni takia. Haluan, että hän ymmärtää, mitä hänellä olisi ollut mahdollista saada. Ehkä hän menetti minut ikuisiksi ajoiksi, en tiedä, aika näyttää.. Nyt vain mietin sitä, että kuinka on ikävä ja sitä, että kuinka minä tuohon ihmiseen voisin ikinä luottaa silloin kun hän juo. Ehkä ainut ratkaisu tähän olisi, että hän ei joisi enää. Mutta tekisikö sitä minun takiani, en usko.. Raskas aamu ja raskasta olla töissä ja esittää, että kaikki on hyvin.
hieman. Kysyt miten pystyisit ikinä elään miehen kanssa, jonka sanaan ei voi luottaa. Kysy alkuun hieman toisin; pitääkö elää moisen kanssa??? Kyllä se siitä riemu repee kun oikean vastauksen keksit.