olen kiinni entisessä miehessäni. Ikävä on niin suunnaton ja tuntuu että en pääse elämässäni eteenpäin. Uuden asunnon olen saanut ja siinä 1kk jo asunut. Miten päästä irti toisesta? tuntuu niin pahalta päästää iti.
Tänään sain kaverilta läksytysten että 4kk jo kulunut ja pitäs alkaa pitää itsestä jo huolta. Ruokaa en jaksa itelleni tehda, enkä ruoka edes maistu miltään. karkilla kylla maistuu. Alku shokin jälkeen olen jo 10kg laihtunu, mutta en halua enää saada niitä takaisin niin pelkään alkamaan syömään kunnolla.
Ajattelen vain että mitä se toinen tekee ja kuinka hauskaa sillä on ja itse istun kotona märehtimässä asioita. Missään ei ole mitään iloa enää ja kaikki tuntuu niin hajalta ja rikkinäiseltä. i hate my life!! Olen saanut lääkiriltäni masennus lääkkeet jotka kai auttaa että sängystä ylös pääsen. Mutta ei se tätä tuskaa vie mihinkään.
Tiedän että roikkujat on säälitäviä ja inhottavia, mutta minkäs teet kun vielä rakastaa sitä toista. Sillon tällöin otan yhteyttä ex tekstiviesten. Kun en osaa päästää iti. en tiedä edes mitä tässä yritän sanoa. ahdistaa vaan
Tänään sain kaverilta läksytysten että 4kk jo kulunut ja pitäs alkaa pitää itsestä jo huolta. Ruokaa en jaksa itelleni tehda, enkä ruoka edes maistu miltään. karkilla kylla maistuu. Alku shokin jälkeen olen jo 10kg laihtunu, mutta en halua enää saada niitä takaisin niin pelkään alkamaan syömään kunnolla.
Ajattelen vain että mitä se toinen tekee ja kuinka hauskaa sillä on ja itse istun kotona märehtimässä asioita. Missään ei ole mitään iloa enää ja kaikki tuntuu niin hajalta ja rikkinäiseltä. i hate my life!! Olen saanut lääkiriltäni masennus lääkkeet jotka kai auttaa että sängystä ylös pääsen. Mutta ei se tätä tuskaa vie mihinkään.
Tiedän että roikkujat on säälitäviä ja inhottavia, mutta minkäs teet kun vielä rakastaa sitä toista. Sillon tällöin otan yhteyttä ex tekstiviesten. Kun en osaa päästää iti. en tiedä edes mitä tässä yritän sanoa. ahdistaa vaan
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen samassa tilanteessa. En tiedä haikailenko itse miehen perään, mutta minulla on niin ikävä entistä elämääni. On rankkaa vuosien jälkeen olla omillaan.
Luulin, että olemme aina yhdessä ja luotamme ja rakastamme toisiamme puutteistamme huolimatta, mutta toisin kävi.
Se, että pystyin nauramaan vitseille ja nauttimaan elämästä tuntuu niin vieraalta ja kaukaiselta, nyt vaan itkettää kokoajan. Miten enää jaksan edes ajatella seurustelemista? Miten jaksaisin edes tutustua uuteen ihmiseen, kun hän johon luotin petti minut.
Miten on mahdollista, että ihminen kertoo minun olevan elämänsä tärkein ihminen ja sitten heittää pois, kuin vanhan rätin. Ei rakkaus voi olla on tai off. Ei tunnetila voi muuttua nappia painamalla. Ehkä sekin on mahdollista....
Ilmeisesti olen vain niin kauhea ihminen, että en tiedä miten jaksan enää.
Ei ruokahalua ei enää mitään.... Koko elämä ihan rikki.
Yöt menee rauhottavilla lääkkeillä, mikä ihmeen merkitys voi elämälläni enää olla?
itsekin: "En tiedä haikailenko itse miehen perään, mutta minulla on niin ikävä entistä elämääni. On rankkaa vuosien jälkeen olla omillaan."
Itsellä oli tuo "tulen aina rakastamaan häntä"-fiilis monta monituista kuukautta, vaikka ero tulkin melkoisen brutaalilla tavalla. Kunnes heräsin huomaamana, että paskat - ei siinä miehessä ole mitään rakastamisen arvoista, mutta meillä oli ihan kivaa yhdessä. Tutut rutiinit arkisin, lomilla tiettyjä juttuja, harrastukset limittyivät mukavasti... Toisen kanssa elämiseen oli tottunut niin mukavasti, että erossa olo oli kuin olisi ollut ilman toista kättä tai jalkaa.
Päätin sitten, että surkeilun on loputtava. Pakotin itseni liikkeelle, todistin itselleni, että minulla on hyvä elämä ilman, että olen kenenkään toisen "puolikas". Totesin, että huonomminkin voisi olla: minulla on työni, ystäviä, harrastuksia, terveyttä... Eli paljon, minkä vuoksi elää. Helppoahan se palojen kokoilu ei ollut - mutta nyt tunnen, että vaikken uutta suhdetta haekaan, en poiskaan käänny, jos jotain mukavaa elämään ilmaantuu.
aikaa,et taas on jaloillaan.Minulta meni vuosia,vaikka olikin ystävä rinnalla..Viimeksi tunti sitten,olen ihan aidosti nauranut koko jutulle,eli en enää kaipaa,vaan näen asiat myös toisella tavalla.
Itse annoin tunteiden tulla ja tunteiden mennä,mutta vaikeaa oli välillä ja useinkin.
Sen ainakin opin,et en enää ala riippuvaiseksi kenestäkään ja osaa rakastaa jo itseäni,en ole kenekään jatke vaan ihan kokonainen ihminen.
Ktkeruuttakin oli ja todellakin tuo et kaipaa sitä entistä elämää,eikä niinkää ex-puolisoa,piti myös paikkansa,mutta se tuli vasta myöhemmin.
Ensin sitä kaipaa ex-ää,heti eron jälkeen,näin se meni.
Vaikka,nyt tuntuu toivottomalle,pikkuhiljaa olotila muuttuu,eli aurinko alkaa taas paistamaan.....
lapset ovat kärsineet isän tempusta ja minä ja koko suku. Mutta tässä mennään, ja mitään sille ei voi.Mies halusi näyttää että uskaltaa jättää perheensä.
Et yhtään kertonut minkä "tempun" lastesi isä teki ja miten hän on pitänyt lapsiinsa yhteyttä, joten kukaan ei voi sanoa mitään tuon "tempun" aiheuttamasta kärsimyksestä. Erosta sinänsä lapset kyllä toipuvat nopeasti, ja miten se "koko suku" muka yhdestä erosta kärsii?
Mutta se, että sinä itse olet istunut kymmenen vuotta märehtimässä eroa osaamatta jatkaa elämääsi, kyllä aivan taatusti on aiheuttanut kärsimystä lapsillesi ja muille läheisillesi.