Hei vaan kaikille!Ajattelin tätä kautta hakea voimaa ja tukea elämäni helvettiin.Erosin miehestäni viime heinäkuun alussa ja muutin pois läheiseen kaupunkiin yhdessä lasteni kanssa.Eroa olin mielessäni valmistellut jo vuosia,mutta rohkeutta ei vaan riittänyt ja tuntui etten pysty pyörittämään arkea yksin lasteni kanssa,lisäksi että olen yrittäjä,joka vie suuren osan aikaani.Suhteemme oli hyvinkin vaikea,mieheni oli hyvin mustasukkainen luonne ja takertuvainen.Alkoholilla ei ollut osuutta vaikeuksiimme.Rakkauteni häneen ei koskaan ollut mitään kaiken nielevää,pitemminkin me ajauduimme yhteen n. 10 vuotta sitten,luonnollisesti muutimme yhteen ja teimme 2 lasta,mitkä merkitsevät meille molemmille todella paljon.Joka tapauksessa sielussani kyti unelma todellisesta onnesta ja tiesin tarkalleen minkälaisen elämän ja kumppanin haluan rinnalleni kulkemaan ja tämä ei todellakaan ollut mieheni.Eron aikana sain valtavasti voimaa ystävistä niin miehistä kuin naisista,ja eläämääni tuli muutama uusikin ystävä,jotka lunastivat paikkansa ystävänäni.Kuukausia on kulunut ja eroprosessimme on mennyt eestaas,välillä olen lannistunut ja antanut toivoa ex-miehelleni jatkaaksemme suhdettamme.Hän hakeutui hoitoon saadakseen apua mustasukkaisuuteen ja heikkoon itsetuntoonsa.Ehkä juuri tästä syystä ajattelin,jospa kaikki vielä korjaantuisi,mutta tosiasia on ettei rakkautta voi pakottaa tulemaan,jos sitä ei vain yksinkertaisesti ole.Ex-mieheni on nero manipuloimaan minua mm. lasten kautta kiristämällä,eikä millään ole jättänyt minua rauhaan.En ole uskaltanut ajatellakaan uutta ihmissuhdetta,vaan olen nyt yli puoli vuotta ollut yksin.Vähän aikaa sitten kuitenkin tapasin ja tutustuin aivan ihanaan mieheen.Hän on minulle kaikkea sitä mitä haluan ja tätä tunnetta voisin kuvailla rakastumiseksi.Ja tunne on molemminpuolinen.MUTTA!!! Kerroin asiasta ex-miehelleni,koska en osaa salaillakaan ja siitäkös on nyt päässyt helvetti valloilleen.EX on päättänyt pyrkiä tuhoamaan koko suhteen.Hän on soitellut kyseiselle miehelle ja uhkaillut häntä,että hänellä ei ole mitään asiaa tulla leikkimään lapsillemme isähahmoa.tätä samaa hän on hokenut minulle,että elämääni ja lasten elämään EI TODELLAKAAN TULE KETÄÄN,SEN HÄN ESTÄÄ TAVALLA TAI TOISELLA,KATSOKAA VAIN...Olen exälle tehnyt hyvin selväksi jo erottuani,ettei kukaan ole viemässä häneltä lapsia tai hänen paikkaansa isänä.Päinvastoin olen kaikesta piinasta huolimatta koko ajan puhunut lapsille isästään hyvin nätisti ja yrittänyt toimia yhteistyössä kaikessa lapsiin liittyvässä.Exä on vakuuttanut minulle,että minulla ei ole oikeutta perustaa uutta suhdetta,ei ainakaan niin,että uusi mies pyörisi hänen lastensa kanssa.Tämähän on mahdotonta,sillä miten voisimme olla yhdessä,koska suurimman osan ajasta kuitenkin elän lasten kanssa normaalia lapsiperheen elämää.Pakollahan uusi mies tulisi viettämään aikaansaa meidän kanssa ja eikö siihen ole täysi oikeus???Olen tilanteessa,että haen lähestymiskieltoa ja yksinhuoltajuutta lapsista,en enään jaksa tätä helvettiä ja sitä kuinka exäni pyrkii tuhoamaan kaiken hyvän ja kauniin elämässäni.Uusi mies on hieman vetäytynyt taka-alalle odottaakseen,että saamme exän kanssa selvitettyä asiamme.Tämäkin minua pelottaa,toisaalta taas siinähän punnitaan hänen tunteiden määrä.Mutta en kyllä haluakaan häntä sotkea tähän,sillä hänellä kun ei ole ollut eroomme mitään tekemistä.Mitä mieltä olette?-Saanko ja voinko pyrkiä keinolla millä hyvänsä omaan elämään lasteni kanssa?Mistä voimavarat,sillä tästä taistosta tulee pitkä,mutta minulla on vahva tunne,että minulla on oikeus tähän.Onko teistä???Enkä haluaisi että,exäni onnistuu pilaamann tätä onnea...Toisaalta en ihmettelisi jos tämä uusi onni pötkisi pakoon,on tämä niin HULLUA,koska ex.mieheni on oikeasti sairas päästään.Silti tuntuu että viranomaisetkaan eivät uskoisi minua,vaikka poliisilla ja psykiatreillakin on mustaa valkoisella hänen käytöksestään.Ex-mies kun on oikeasti,kuten sanoin,NERO esittämään tilanteen mukaan eri persoonallisuuksia.Minä tiedän uhkailut ja vainoamiset,miten saan ne todistetuksi??
Onko minulla oikeus uuteen elämään?
CRISTAL
243220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
tuon vuodatuksesi perusteella syytä tuntuu olevan teissä molemmissa mutta sinä tunnut pitävän nyt kiinni kynsin hampain uudesta onnestasi ja haluat nähdä vain miehesi syypäänä kaikkeen etkä halua nähdä mitään esteitä onnenne tiellä ja sitärataa saa sitten mennä kaikki vanha.....
...jäi ihmetyttämään miksi leikit kissa ja hiiri leikkiä miehesi kanssa antamalla välillä toivoa että kaikki palautuisi ennalleen,ja kertomalla uuden rakkauden löytymisestä heti exällesi.... tuntuu aikamoiselta henkiseltä kiusanteolta sinun puoleltasi vaiko pelkkää lapsellisuutta ??
....lasten etu ja hyvinvointi pitäisi muistaa pitää ensimmäisenä ja tärkeimpänä asiana sillä avioero on heille kova koettelemus eikä sitä tarvitsisi enää pahentaa vanhempien riitoja ja syyttelyjä kuuntelemalla , miehesi kuitenkin tuntuu olevan hyvä isä joten tapaamisia ei pitäisi rajoittaa eikä lähestymiskieltoa hommata vain sen takia että sinä saisit rauhassa heilastella....onhan vaihtoehtona myös antaa lepset miehesi huostaan kokonaan niin saisit oman rauhan ?
Ensiksikin en missään tapauksessa ole hakemassa lähestymiskieltoa sen vuoksi että saisin heilastella,kuten asian ilmaisit.Kysymyksessä on todellinen pelko,mitä kaikkea ex.mies kykenisi tekemään ja siitä mitä hän antaa ymmärtää uhkailullaan tekevänsä.Mieti,jos muuton yhteydessä paikalla oli poliisit ja mies vietiin putkaan rauhoittumaan ja sieltä psykologin juttusille,niin luuletko todella että vain huvikseen minä lähestymiskieltoa anon.Lapset nimenomaan ovat etusijalla,mutta kauanko minun tulisi sietää henkistä ja fyysistä väkivallan painetta ex-mieheltä,jotta voisin rauhoittua elämään omaa elämää,nimenomaan tasapainoista elämää lasten etujen mukaisesti.Syy miksi kerroin hänelle uudesta suhteenpoikasesta,johtui siitä,että jotenkin ajattelin hänen sillä tavoin tajuavan vihdoin ja viimein lopun tulleen sille,ettei hän voi puuttua elämääni jatkuvasti.Itsehän hän pyysi että kerron rehellisesti.Olisiko parempi,että lapset olisivat kertoneet hänelle ollessaan isin luona.Mitä sitten olisi tapahtunut.Raivoa,lapset autoon vaikka keskellä yötä ja minun luokse vaikka kirveellä oven läpi.Alkaa tuntua että todella eronneet naiset ovat niitä uhreja,joiden tulee kestää mitä vain.Toivon sydämestäni,että ex-mieheni löytää itselleen onnen ja pian,ehkä se on ainut keino,jotta minä saan rauhan.Sitäpaitsi tänä päivänä itse katkaisin suhteenpoikasen,koska ei ketään voi vetää tähän hulluuteen mukaan.Ja vielä lisäisin sen,että häilyväisyys kuuluu prosessiin,kun irrottautuu väkivaltasuhteesta,missä vuosia on alistunut.Alistuneisuudesta tulee elämäntapa,josta irtiotto on kuin uuden opettelua.Tästä ns. naisen selviytymisprosesista on tehty tutkielma,siitä löytyi paljon samaa mitä olen kokenut.Mutta kiitos kuitenkin kannanotosta.
Sinulla on oikeus elää myös naisena. Mielestäni se että on äiti, ei tarkoita etteikö eronnut nainen saisi ja voisi kokea onnellisikin hetkiä elämässään.
Jos kaikki eronneet heittäisi vain tuhkaa päälleen ja lakkaisi elämästä, niin huonolta näyttäisi. En tiedä minkä ikäiset lapset sinulla on, mutta kyllä lastenkin kehityksen kannalta on hyvä nähdä äiti välillä onnellisena - ja saavathan lapsetkin uskoakseni siitä osansa.
Oikeus sinulla on varmasti tavoitella onnea elämääsi, mutta ehkä kannattaa vähän hidastaa, että saisit exän huomaamaan tilanteen lopullisuuden. Kun olet kerran ollut puoli vuotta aivan yksin, niin ehkä jaksat vielä odottaa vähän aikaa.
Miten teillä on nyt hoidettu tapaamiset exän kanssa tämän puolen vuoden aikana?
Lapsellakin on nimittäin oikeus tavata isäänsä, ja jos isä pelkää menettävänsä tapaamisoikeutensa niin kyllä siinä tulee mieleen että ex-mies menettää paikkansa isänäkin. Luuletko, että isä käyttäytyisi lapsiaan kohtaan huonosti jos tapaamisissa ei tarvitsisi teidän kahden kohdata?
Kokemuksesta voin sanoa, että kunhan aikaa kuluu vähän kauemmin ja ex-mieskin löytää uuden kumppanin, niin sitten helpottaa.
Kuitenkin kun on yhteisiä lapsia, niin ei exästä pääse eroon milloinkaan. Minulla vanhin tyttäreni meni äskettäin naimisiin ja isä piti häissä puheen, ollen niin rakastavaa isää että. Purin hammasta ja hymyilin vain, jotta tytär sai kunnolliset (sopuisat) häät. Isä ei osallistunut mitenkään häämenoihin, mutta puheen halusi kuitenkin pitää.
Koita jaksaa, aika tekee tehtävänsä.
Kyllä sinulla on oikeus omaan elämään, jos olette eronne hoitaneet pykälien mukaisesti, ei entisellä miehellä ole sananvaltaa siinä, kenen kanssa seurustelet/asut eron jälkeen. Ja mitä nopeammin normalisoit elämäsi, sen parempi lasten kannalta.
Vanhaa lämmittämällä ei parane kun kaalilaatikko, joten käännä katseesi tulevaisuuteen. Joskus entiset puolisot, jotka ovat mustasukkaisia narsisteja, pyrkivät sekottamaan koko pakan ja tekemään "uusioperheen" elämän todelliseksi helvetiksi. Onneksi asutte eri kaupungeissa.
Lapset ovat vielä pieniä,2.5v ja 6v.osaksi se on syynä,että kiirehdin omaan elämään.Ei ehkä uuteen suhteen olisikaan niin kiire,mutta tärkeintä olisi saada tasapainoinen elämä ja mahdollisuus itselliseen elämään.Pienten lasten äitinä ja työelämän paineissa on tarpeeksi paljon työtä,siinä jää oma lepo jonnekin kauas taka-alalle.Tähän saakka olen alituisesti kysellyt itseltäni lähes joka asiassa,mitä ex-mieheni tekemisistäni ajattelee.Ja joka kerran asiassa kuin asiassa hän puuttuu,jos huomaa minun toimineen aivan omin nokin.Hän on kieltänyt suurinpiirtein kalusteiden hankkimisesta lähtien minulta asioita.Hän tulee vainoamaan minua työpaikalleni milloin huvittaa,ihan vain keskustellakseen kuinka voisin auttaa häntä pääsemään kivusta ja tuskasta irti.En minä enään jaksa.Minulla on lapset kasvatettavana,en millään jaksaisi enää kasvattaa aikuista miestä.Toisaalta se,että kaipaan jo elämääni uutta ihmissuhdetta,voi olla sitä,että haen itsellenikin jotain tukea,jotta jaksan viedä tämän irroittautumisprosessin loppuun saakka.Hän kun ei pysty omien sanojensa mukaan päästämään irti minusta,lapsista ja perheidyllistä.Moneen otteeseen hän sanonut minulle,että jos täältä lähdetään,niin lähdetään yhdessä...Sairasta,vai mitä.Ja mikä huolestuttavinta on,että hän on koko eroprosessin ajan käynyt terapiassa,mutta mitään muutosta omille jaloilleen pääsemisestä ei tapahdu.Moneen otteeseen olen ihmetellyt omaa vahvuuttani,että olen jaksanut lasten edessä olla normaalisti ja hoitaa työni.Äidit jaksavat rakkaudestaan lapsiin.Ja onneksi on ne lukuisat rakkaat ystävät,jotka ovat auttaneet,kuunnellen ja tukien,sekä tulemalla välillä apuun,kun ex käy ylikierroksilla.Vielä vähän kun jaksan...Ehkä se aurinko alkaa paistaa minun ja lasten elämään.
Viimeksi tänään exäni ilmoitti,että koskaan minun ei tarvitse kuvitella,että voisin asua kenenkään miehen kanssa parisuhteessa tai edes antaa kotonani olla ketään yötä,jos lapset ovat tuolloin luonani.siitä hän tekee lopun tavalla tai toisella,tulen kuulemma näkemään,jos edes yritän.Tämän mukaisesti olen elänyt,ketään miespuolista ei ole ollut yökylässä tai kylässä muutenkaan.Mutta eihän ikuisesti voi näin jatkua.Olen periaatteellinen siinä,että lapseni eivät varmasti tule näkemään,että äidillä miesvieraat vaihtuisi tai että he ylipäätään tulisivat muistamaan minusta,että useita suhteita elämässäni tulisi olemaan.Täytyy vissiin jatkaa tätä yksinäisen elämää,kunnes ex pysäytetään lain voimalla.
Niihh.. joskus ihminen saattaa olla arvaamaton, vaikka olisikin ollut läheinen. Etenkin, kun hän kokee, että on saanut ansaitsematonta vääryyttä osakseen => avioero.
Ja kun on kysymyksessä ilmeisesti sairas ihminen, koskaan ei tiedä mitä hänen päässään liikkuu, joten en suosittelisi ärsyttämään.
Tässä tilanteessa en välttämättä kertoisi uusista poikaystävistä heti hänelle, sehän on ihan sama kun sohaisisit kepillä ampiaispesään.
Kannattaa pitää vähän taukoa suhteiden välillä, etäisyys auttaa näkemään asiat järkevämmin, eikä tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä.
Ei se mies kuule mikään sairas ole. Ero satuttaa ja toisia enemmän ja toisia vähemmän. Hänen reagointinsa on ihan tyypillistä reagointia. Tietynlainen shokkitila voisi kait sanoa.
Olen itsekin sitä shokkitilaa elänyt ja se tunnekirjo johtunee paljolti siitä, että vetäistään matto jalkojen alta. Kaikki mihin on uskonut, romuttaa se läheinen ihminen, johon on uskonut ja luottanut ja rakastanut. Se on sitä rakkautta, että toisesta ei voi kuvitella mitään pahaa ja sitten tuommoinen ero on vaan kertakaikkiaan niin järkyttävä, että se tuo kaikki viha-pelko-suru-epätoivo, yms. pintaan. Minusta olisi aika luonnotonta, ellei ihminen reagoisi tuolla tavalla äkkiä tulleeseen eroon.
Ehkä tätä voisi verrata vaikka siihen, että tuttava joutuisi rikoksen kohteeksi ja kuolisi. Sitä vihaa ja voimattomuutta on vaikea kuvata, ellei ole itse kokenut. Erossa se on aika samanlaista se tunne. Menettää elämänhallinnan.
Ja pahin tunne on juuri se, että joutuu luopumaan omista lapsistaankin osaksi ja joku outo ihminen, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä omien lasten kanssa, viettää sen ajan heidän kanssaan. Sitä ei jaksa pieni ihminen käsittää.
"Ehkä tätä voisi verrata vaikka siihen, että tuttava kuolisi. Sitä vihaa ja voimattomuutta on vaikea kuvata, ellei ole itse kokenut. Erossa se on aika samanlaista se tunne. Menettää elämänhallinnan".
Kokemuksesta voin kertoa, että näitä kahta tilannetta ei voi mitenkää rinnastaa toisiinsa.
Kuolemantapauksessa se toinen on kuollut ja
se on hyvin lopullista, mutta avioerossa ollaan erossa, mutta kummatkin on hengissä. Kuoleman aiheuttamaa tunnetilaa ei todellakaan tiedä, ennen kun se on omalle kohdalle sattunut.
Eikä avioero tarvitse olla luopumista omista lapsista, lapsillahan on erosta huolimatta se isä jo olemassa ja tapaamiset tulisi hoitaa lapsenetua ajatellen.
t. eronnut/leski
Kun olen lukenut tätä ketjua niin sanon että kyllä sinulla on oikeus omaan elämään ja se on nyt jo selvä..
Sitten omakohtaista kommenttia lapsiin ja niiden suhtautumiseen niin itselläni on kanssa kaksi lasta 4 ja 6 vuotta ja erosta on kulunut aikaa ja molemmilla sekä minulla ja ex:llä on seurustelukumppani vaihtunut muutaman kerran ja lasten äidillä useammin ja lapset ovat äidillään ja ainakaan vielä ei ole merkkejä että olisivat kärsineet asioista ja sen lisäksi että äidillä kuten minulla on kumppani vaihtunut niin lapset ovat nuoresta iästä huolimatta muuttaneet useammin kuin moni aikuinen ja näin oli tässä kuun alussa että taas muuttivat ja silloin itselleni tuli jo huoli lapsista kun se on lapsille kolmas muutto kahden vuoden sisällä ja syynä ei ole työpaikka vaan muutto miehen mukaan, mutta nyt kun sitten olen tyttöjen kanssa ollut niin ainakin nyt vaikuttavat tasapainoisilta eikä päällisin puolin ole merkkejä että olisivat kärsineet vaan tuntuu että ottavat asiat osana elämää..
Kieltämättä huoleeni lapsista oli aihetta sillä ennen tätä muuttoa oli ex suunnitellut jo viime kesänä muuttoa eri paikkakunnalle ja eri miehen kanssa jonka kanssa nyt sitten muutti..
Sitten jokunen sana uusiin suhteisiin niin en tiedä olenko jotenkin outo mutta kun itselläni on suhde mennyt karille ja en nyt puhu liitosta niin ja jos ex kumppani on sitten löytänyt uuden niin totta kai haluan tietää tästä ja nähdä millainen henkilö on en siksi että olisi aihetta riitaan vaan sen takia että tiedän kuka on tavallaan ottanut paikkani ja samalla saan itse sielun rauhan asialle sillä omaan vilkkaan mielikuvituksen ja itseäni häiritsee jos en tiedä minkä näköinen kyseinen henkilö on.. Tämä kaikki tietysti edellyttää että erottu on ystävinä ja siihen olen aina pyrkinyt eli jos hommat ei sujunut sillä tasolla että oltaisiin eletty yhdessä niin ainakin ystävyys on säilynyt ja tällä kumppanin näkemisellä on myös se merkitys että haluan olla myös ystävä tämän uudenkin kanssa enkä uhka sillä itselläni on tarkoitus pitää ystävyys myös uudesta kumppanista riippumatta ellei sitten tämä ex kumppani ole toista mieltä..
Leskille jää edes kauniit muistot. Vaihtaisin paikkaa milloin tahansa. Ruma avioero on paljon kuolemaa pahempi. Eikä edes todelliseen eroon pääse, kun on yhteiset lapset. Moniavioisuutta, sanon minä.
kun on lapset sitä ollaan yhdessä ainoastaan voidaan asua eri osoitteissa. Erosin miehestäni reilu 2-vuotta sitten. Seurustelen ja minulla on tunne että olen moniaviollisessa suhteessa, koska olen paljon tekemisissä ex:n kanssa myös. Tämä se vasta ihmistä repii kun on tunteita entiseenkin jäljellä ja yrittää seurustella uuden kanssa. Molemmissa on ne hyvät puolet ja huonot. senpä takia sitä on itselle vihainen ku ei osaa päättää mitä tekee ja tekis oikein
Ei kande kadehtia, ei tää niin herkkua ole. Kuolema on kuitenkin niin lopullista, ei siinä paljon lämpimät muistot lämmitä.
tilanteesi on todellakin vaikea.sinun on ensisijaisesti ajateltava itseäsi ja lapsiasi!lähestymiskielto on hyvä vaihtoehto jos asiat eivät muuten selviä.
miestäsikin on yritettävä ymmärtää.erostanne on kuitenkin aika vähän vasta aikaa ja hän on varmasti viel katkera ja onneton.toki ei pidä kieltää sitä tosiasiaa,että jos ihminen on psyykkisesti sairas,hän voi käyttäytyä odottamattomalla tavalla!itse olen seurustellut henkisesti sairaan ihmisen kanssa.onneksi kaikki on toiminut hyvin.
äläkä missään tapauksessa päästä irti niin ihanasta miehestä kuin hän,jonka olet löytänyt.hänestä saat voimaa ja tukea.taistelkaa vaikka hänen kanssaan yhdessä.olet kuitenkin nainen ja sinullakin on oikeus rakastaa ja saada vastarakkautta ja kunnioitusta!
puhu exällesi siitä miten riitanne vaikuttaa lapsiin.jos hän heitä niin paljon rakastaa kun ymmärsin,hän kyllä ymmärtää miten riitanne vaikuttaa lapsiin...
yritä vain selvitä.ilmottele vaikka sitten miten olet pärjännyt.
aurinkoisia päiviä elämääsi!
Tuntuu aika pahalta minusta, kun monet tuntuvat tuomitsevan sen,että hain eron.Jos koko tarinan tänne kertoisin,ehkä sitten useampikin alkaisi ymmärtää.Ihan oikeasti olen ollut hirveän kiltti miestäni kohtaan vuosi toisensa perään.Ajatustapa on ollut se,että rakkaus parantaa hänen mustasukkaisuutensa ja heikon itsetuntonsa,mutta niin ei vain tapahtunut.Itsetuntoa hänellä riitti,silloin kun oli kysymys päästä kavereiden kanssa ulos,jota tapahtuikin suhteellisen usein,mutta annas olla jos minä olisin myös halunnut käydä omien ystävien kanssa jossain.Siitä ei olisi tullut mitään.Yritin antaa hänelle tilaa mennä ja juosta juoksunsa,ajatellen että sitä kautta hänkin antaisi minulle tilaa,mutta..mutta..Ei toiminut.Kaikki oli hyvin esim. kun odotin lapsiamme,ei ollut pelkoa,että muumimammana mitään tapahtuisi.Joskus kävimme yhdessä tuulettumassa,mutta yleensä ilta päättyi kaaokseen,jos joku mies erehtyi katsomaan minua liian kauan tai vastaavaa.Minä siitä turpiini otin.Olin hänelle kuin ovimatto,johon pyyhkii jalkansa,kun huono päivä osui kohdalle.Hoidin kodin ja lapset,kaiken ihan täysin yksin sen lisäksi työni.Mies huolehti omasta työstään ja eräästä rakkaasta harrastuksestaan,ei hän ollut ikinä kotona.Joten alkaisiko valjeta,että ehkä minulla sittenkin on oikeus parempaan elämään ilman häntä.Annoin hänelle kymmeniä mahdollisuuksia,hän myöntää sen itsekin.mutta vasta nyt,kun on jo liian myöhäistä,hän olisikin valmis hakemaan vaikka kuun taivaalta.Minäpä haluankin auringon elämääni.Sitä paitsi ero ei tullut hänelle yllätyksenä,puhuin siitä kauan,kymmeniä kertoja,hänpä ei halunnut uskoa.Luuli,että vain uhoan.Ja pelottelulla sai jatkamaan,kunnes löysin itsestäni voimaa.
Olen itse lähtenyt aikoinani väkivaltaisesta suhteesta. Ymmärrän hyvin pelkosi. Tiettyyn pisteeseen saakka toisen osapuolen katkeruutta voi ymmärtää, mutta tuo ei ole normaalia. Suhteenne valta-asetelma on täsmälleen sama, vaikkette enää yhdessä asukaan. Mies käskee hypätä, ja sinä hyppäät, ettei mitään pahaa sattuisi. Ja. Niin kamalaa kuin se onkin; mies tulee esittämään käskyjään niin kauan, kuin sinä suinkin vain jaksat hyppiä. JA kun et enää jaksa, ei lapsilla ole äitiä. Eikä välttämättä isääkään.
Sinä et ole velkaa exälle. Et menneisyyttä, et nykyisyyttä, etkä varsinkaan tulevaisuutta. Olet velkaa itsellesi. Elämällesi. Hanki itsellesi ammattimaista keskusteluapua. Oikea osoite on perheneuvola, tai mielenterveyskeskus.
Ei, minä en sano, että sinä olet hullu. Et lainkaan ole. Mutta sinä olet kriisissä ja lopen uupunut. Äläkä pelkää miehesi kommentteja, em. paikkoihin yhteydenottaminen ei anna miehellesi perusteita viedä lapsia, joten niistä uhkailuista älä piittaa.
Exäsi uhkailee, kiristää ja temppuilee. Hän tekee kaikkensa pitääkseen sinut vallassaan.
Sano hänelle, että nyt riittää. Ja se todella riittää.
Sinulla on oikeus elämääsi, piti exä siitä tai ei.
Tee poliisille tiettäväksi mainitsemasi riehuminen muuton yhteydessä, sekä uhkailut. säästä tekstiviestit, jos hän niissä uhkailee, ja mene niiden kanssa poliisille. Myös puhelinkuuntelu on mahdollinen. Tästä ei tarvitse kertoa exälle.
Hänelle kerrot sensijaan, että et suostu keskustelemaan hänen kanssaan, kuin valvotusti. Jos hän ilmaantuu työpaikallesi, sinä kutsut poliisin. Ja sen myös teet.
Ota yhteyttä sosiaaliin, he neuvovat siellä, miten menetellä, että voitte tarvittavat asiat keskustella viranomaisetn läsnäollessa ja sopia ne samantien.
Tapaamisoikeus kun ei pidä sisällään entistä puolisoa, vain lapset.
Tämä on hetki, jolloin sinä lopúlta alat murtaa kahleitasi. Hänen on nähtävä, että sinä et enää pelkää. Et välitä. Olet oikeasti vahvempi.
Kylmää tekstiä. Pelottavaakin. Mutta sinun on irroittauduttava. Itsesi vuoksi. Olet jo lähtenyt, koska rakastat itseäsi terveesti. Nyt pitää uskaltaa elää.
Voimia sinulle, Cristal. Voimia toinenkin sylillinen. Toivon, että elämäsi pääsee alkuunsa, ja saat aurinkosi.
Sinun ei tarvitse auttaa häntä. Siinä ikeessä hän pitää sinut ikäsi. Hänen on autettava itse itseään.
tiedän kyllä miehet.ja kai naisetkin.toisen arvon huomaa vasta kun sen menettää.sinä olet onnesi ansainnut.
kehotan sua tekemään näin.mene kauppaan osta mansikoita ja lempparivinkkuasi ja sitten ostat vielä kilon suklaata ja yrität viettää yhden illan ajattelematta niitä ikäviä asioita.ihme kyllä se ihan totta piristää...edes vähän!
tai ota lapsesi mukaan ja lähdette yhdessä pienelle lomalle johonkin.vuokraatte vaikka mökin tai jotain ja teette kaikkea mukavaa.raskasta kai heilläkin on ollut!
voimia sinulle cristal elämääsi.toteuta uudet unelmasi!
Kiitos sinullekin Alannah.En aio luovuttaa,en enää,kun olen päässyt jo näin pitkälle.Olen kiittänyt korkeampia voimia,kun olen saanut vahvan luonteen ja ison kasan sitkeyttä.Pari viimeistä päivää ovat olleet edistyksellisiä,viranomaiset alkavat reagoida asiaan ja apua alkaa saamaan,mm. lähestymiskiellon puitteissa.Ensimmäiset auringon säteet jo paistavat...
Täytyy sanoa näin miehinenkin kommentti. Minulle on sattunut kaksikin kertaa nainen, jolla on ollut eroasia kesken mustasukkaisen miehen vuoksi ja näpeille sain molemmilla kerroilla.
Erostasi on todellakin vähän aikaa. Kyllä näyttää vievän parikin vuotta ennen kuin suurimmat aallot ovat asettuneet. Voi tosiaan sattua, että miehesi löytää uuden naisen.
Yritä pitää jonkinlaiset puhevälit uuden miesystäväsi kanssa, sillä kyllä aikuisen miehen seuraakin kaipaa. Miehellä on vaan kovat paineet, jos pitää pelätä henkensä puolesta. Minä nimittäin suostuin siihenkin, kun rakastin tarpeeksi. Pääasia on pitää matalaa profiilia ja huolehtia, etteivät lapset ahdistu. Voithan esittää hieman marttyyria ja sanoa, että jouduit katkaisemaan ystävyyssuhteesi exän vuoksi.
Voimia tarvitset kovasti, mutta aika parantaa kummasti sielun haavat.
onpas kurjaa, että valitsit miehen, josta et piittaa -ja mies varmaankin jää sitten käytännössä lapsienkin elämästä pois....
Fyysinen väkivalta on rikos. Sitä ei kenenkään tarvitse sietää.
Luin kirjoituksesi, mutta en selannut läpi saamiasi vastauksia, siksi kirjoitan sinulle. Sinulla on oikeus onneen. Ihan varmasti. Tunteita ei voi pakottaa ja jos et tunne miestäsi kohtaan sitä mitä pitäisi, sille et voi mitään. Tiedän sen kokemuksesta. Mutta. Sinä tiedät mitä tunnet. Sinä olet päättänyt, mitä et elämääsi halua. Se on hyvä. Lapset eivät ole samassa tilanteessa. Lapset tarvitsevat aikaa. Aikaa sopeutua siihen, että isä ei enää asu heidän kanssaan, siihen että heillä on vain äiti. ole heille äiti. Anna heille aikaasi, kuuntele ja tunnustele. Heidän perusturvallisuutensa on eron myötä järkkynyt, anna se heille takaisin. He eivät tarvitse siihen muita kuin sinut ja isänsä. Elä omaa eläämääsi silloin kun he eivät ole paikalla. Aluksi. Anna heille aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Anna ex:llekin aikaa sopeutua. Olen ollut samassa tilanteessa ja rämpinyt sen läpi.Elin eron jälkeen lapsille. Vältin suuria muutoksia ja nyt minun lapseni hyväksyvät uuden mieheni ja rakkauteni. Se vain otti aikansa.
Voimia sinulle.
Kun kirjoitat noin pitkiä juttuja, olisi helpompi lukea niitä kun "jakaisit" kirjoituksen pienempiin kappaleisiin
Eli siis laittaisit ylimääräisen rivivälin aina "silloin tällöin" eli tosiasiassa silloin kun on aihetta aloittaa uusi kappale kirjoituksessa.
Lyhyemmät kappaleet on helpompi "hahmottaa" ja lukea, kun pitkä yhtäjaksoinen kappale...ei pahalla, vaan neuvona
Jos ihminen haluaa purkautua, joko paperille tai palstoille, siinä ei tarvitse ajatella rivienvälejä tai mitään muitakaan sääntöjä...
Vastuu on kuulijalla tai lukijalla, mitä haluaa ottaa vastaan ja jaksaa lukea...
Voimia Cristalille elämäntilanteessa, johon olet saanut paljon "viisaita" neuvoja, mutta joihin itse kuitenkin löydät vastaukset, ainakin lukemani perusteella.
Voimia, että jaksat varjella lapsiasi - sekä vastapuolen pahoinvoinnilta, että omasi.. Tv: Kolmen lapsen äiti