Halusin vain sanoa kaikille pettäjille ja petetyille, että suhde voi jatkua pettämisestä huolimatta. Itse petin kultani, ja sain anteeksi. En aio enää ikinä tehdä samaa - siitä pitää syyllisyydentunne huolen. En suosittele pettämistä kellekään. Häpeä on valtava. Ja en osaa edes kuvitella, kuinka paljon petettyyn sattuu.
Mutta kuitenkin, suhde ei välttämättä kaadu pettämiseen. Ainakaan jos kumpikin haluaa yrittää vielä. Niin kävi minun kohdallani. Enkä aio käyttää uutta mahdollisuuttani väärin.
Mutta kuitenkin, suhde ei välttämättä kaadu pettämiseen. Ainakaan jos kumpikin haluaa yrittää vielä. Niin kävi minun kohdallani. Enkä aio käyttää uutta mahdollisuuttani väärin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kuten sanoit, suhde ei välttämättä kaadu pettämiseen, mutta ei myöskään jatku pettämisestä huolimatta samana suhteena. Teillä on nyt uusi suhde, missä puolisosi hyväksyy sen että olet valmis pettämään. Pettämisesi myötä sinusta on paljastunut piirre minkä seurauksena puolisosi ei enää pidä sinua samana henkilönä johon aikoinaan rakastui. Oma onnesi on puolisosi henkinen vahvuus ja rakkaus sinua kohtaan.
Toivottavasti olet tällä kertaa sanojesi takana, käytät saamasi mahdollisuuden etkä loukkaa puolisoasi toistuvasti. Tuossa osuit asian ytimeen, et tosiaan osaa edes kuvitella , kuinka paljon petettyyn sattuu, ennenkuin koet itse saman. Se kokemus ei ole kokemisen arvoinen. Toivon sinulle onnea ja rohkeutta olla rehellinen itsellesi, puoliso saa tällöin nauttia samasta edusta.
"mutta ei myöskään jatku pettämisestä huolimatta samana suhteena. Teillä on nyt uusi suhde, missä puolisosi hyväksyy sen että olet valmis pettämään."
Ei välttämättä hyväksy mutta tietää mahdollisuuden (lue luottamus).
"Pettämisesi myötä sinusta on paljastunut piirre minkä seurauksena puolisosi ei enää pidä sinua samana henkilönä johon aikoinaan rakastui. Oma onnesi on puolisosi henkinen vahvuus ja rakkaus sinua kohtaan. "
Aivan järkyttävän hyvin sanottu ja pitää niin hyvin paikkaansa.
oikomisestanne, ensimmäinen sitaateista "suomentamasi" tarkoitti juuri tuota tietoa kyvystä petää. Ja jälkimmäiseen kommentiksi; pienistä sinäkin järkytyt:)). Hyvää syyskuuta.
saa anteeksi. Vannomatta paras, olithan ilmeisesti tähänkin asti varma ettet petä puolisoasi. Mitäs sitten kun taas tulee heikompi hetki yhteisellä taipaleella? Tiedät saavasi anteeksi ja vieras liha houkuttelee arjen harmaudessa. Se häpeä ja syyllisyydentunnekin helpottaa kummasti ajan myötä. Osaatko arvostaa kylliksi sitä tekoa minkä puolisosi on tehnyt antamalla anteeksi? Antoiko anteeksi sanoin vai sisimmässään?
että petoksella on sellainen ominaisuus, että sen tultua julki petetty rakastaa aina vähemmän kuin ennen. Vaikka olet saanut anteeksi, ei sinua enää koskaan rakasteta kuten ennen petostasi.
Erittäin hyvin sanottu ja täysin totta.
T. Kokemuksen syvä rintaääni (minua on siis petetty)
anteeksi ja ansaitsen kaiken paskan mitä niskaani sataa. Jälkiviisaana, rehellisyys suhteessa on kuitenkin oikea valinta. Jos suhde ei toimi, ero on kevyempi taakka kannettavaksi kuin pettäjän leima otsassa eläminen.
vaikka lupasin antaa anteeksi ja olisin halunnut niin tehdä, en käytännössä voinut unohtaa. näin se vaikutti suhteeseen siitä lähtien. olin tuolloin ihan sinisilmäisen rakastunut, mutta putosin siltä jalustalta nopeasti. en voinut ymmärtää, että juuri yhteenmuuton kynnyksellä. oma elämäni ja itsetuntoni kärsi asian vuoksi pitkään, se oli niin kova tälli. vaimoke varmasti unohti sen nopeasti. enkä minä muistuttanut, mutta kyllä se siihen jäi se ruusunpunainen rakkaus. nyt eronnut, olisinpa vain aiemmin, löydän varmaan paremman.
unohtaa kukaan pystykkään silloin kun itse rakastaa puolisoaan "täysillä". Kyllä se huoraaminen on kuin hengen riisto ilmi tullessaan, vallankin kun sitä on jatkunut pidempään ja koti on valheita täynnä. Ei se osoita henkistä heikkoutta eikä vahvuuttakaan jos pettäjän kanssa jatkaa. Toiset kykenevät jatkamaan pettäjän kanssa ja toiset eroavat, sileenhän sitä pitää jatkaa kuin sisukalut sanovat. Lapset, raha, asunnot ym rekvisiitta eivät tuo luottamusta ja hyvää oloa takaisin, ne ovat maallista. Jos yrityksestä huolimatta tuntuu pahalle on viisasta erota.
Ei osaa sanoa löydätkö paremman, mutta toivoa sopii että luotettavamman kumminkin. Kyllä sen luotettavan kanssa on mukavampaa.
on ihan eriasia kuin pettämisen unohtaminen, voin sanoa että puolisosi ei unohda ikinä tekoasi, vaan sinua epäillään joka kerta kun kotoa poistut. Oletko valmis informoimaan puolisoasi jokaisesta askeleesta jonka otat, jokaisesta hymystä jonka suot vastakkaiselle sukupuolelle.
Tiedäthän että kun rikot kalliin kristallimaljan, et saa sitä koskaan samanlaiseksi, vaikka kuinka liimaisit.
ap puhunutkaan unohtamisesta mitään vaan anteeksiannosta, mitä sitäkin on montaa laatua. Joku kykenee antamaan anteeksi, toinen ei yrityksestä ja halusta huolimatta. Helpompi on eroitkujen jälkeen yksin elää kuin ahdistavassa ilmapiirissä, missä on tilivelvollinen joka askeleestaan. Tuon kristallimaljateeman ap on ilmeisesti tajunnut, se estääkö syyllisyydentunto ja häpeä huorimisen jatkumisen selviää tuonnempana. Ajalla kun on sellainen ominaisuus, että se haalistaa muistoja, niitä kipeitäkin.
Kun on kerran pettänyt, jäänyt kiinni ja saanut anteeksi, takuuvarmasti pettää toisen kerran, kolmannen jne. Ei ihminen opi virheistään vaan tuudittautuu uskoon, että saa anteeksi uudestaankin. Pettäjä petraa vaan harjoittamaan tapojaan jäämättä kiinni.
Onnea vain rakkauden soratielle !
Tiedän erään pariskunnan joilla oli vastaavanlainen tilanne päällä.
Kyseessä tosin oli mies joka petti .Siinä oli yhdessä vaiheessa erotilannekkin ovella toisen
naissuhteen astuessa porstuaan.Rakkaus ja tarve elää yhdessä oli vahvempi side joka
veti heitä yhteen !
Nyt he ovat jakaneet yhdessä monet vastoinkäymiset omakotitalon menetys ja konkurssit
ja tämän jälkeen ovat jälleen nousseet kuin tuhkasta perheensä kanssa.
Nyt jo he nauttivat talouden tasapainosta ja odottelevat aikuisia lapsiaan kotiin.
Elämä on asettunut omaan arkipäiväiseen tilaan .Heillä on
yhteinen elämä jota kuta kuinkin riittää kaiken tämän jälkeen vielä pitkälti eteenpäin.
Mikäli toinen osapuoli olisi tahtonut niin kaikki tämä tuleva hyvä olisi jäänyt kokematta
heidän elämässään jonka ensin uskottomuus särki, mutta yhteenkuuluvaisuuden tarve eheytti .
Olen kysynyt naiselta katuiko hän valintaa jonka teki ?Päinvastoin olisin katunut jos olisin
lähtenyt ja jättänyt syntymättömät lapseni ja heidän tulevien lastenlastensa vaarin ?
Tämän pettämistilanteen jälkeen he ovat olleet jo 20 vuotta yhdessä ja ennen tilannetta
aviossa 10 vuotta.
huorimisen jälki ole noin kaunista. Kaikki vaan eivät kykene jatkamaan pettäjän kanssa, eikä se ole heikkouden merkki. Kuka tekee mitäkin, niinhän se on pettämisenkin laita, toiset petää ja toiset ovat uskollisia.
Minäkin tiedän yhden pariskunnan, jotka ovat olleet onnellisesti yhdessä 20 vuotta pettämättä toistaan.
Harmittaako sinua jos puolisot pysyvät yhdessä tämän pettämisenkin jälkeen
Minusta on hyvä asia jos puolisot pääsevät jatkamaan vaikeuksien yli oli kysessä
mikä tahansa elämässä kohdannut ongelma.
Jos mielestäsi tämän pariskunnan toiminta on heikkoutta niin suon mielelläni sinulle
hyvän suhteen jossa tällaista heikkoutta ei esiinny ?
Olethan itse niin vahva ettet sorru heikkoihin miehiin tai naisiin .
Etsi kaltaistasi seuraa !
Vältä kaikenlaista huorimista elämäsi varrella niin sinun ei tarvitse myöskään kohdata
sitä !
Usein pettäjää kuvataan huorittelijoiksi yms.
Totuus on kuitenkin se, että pettäjät ovat yleensä ihan tavallisia HYVIÄ ihmisiä, jotka ovat tehneet virheen, hairahtuneet. Pettäjä voi olla vaikkapa juuri sinun puolisosi.
Niin tuo on aivan totta, että voisi olla oma puolisoni. Kuitenkin uskon oikeaan rakkauteen ja siihen kuuluu ettei toista petä. Jos pettää silloin ei rakasta riittävästi ja suhde on lopullisesti rikki ja ohi.
Toivon todella sinun löytävän ihmisen joka ei sinua petä ,mutta täysin varmoja emme voi
elämässä olla.Jotkut löytävät uskollisen puolisin toisistaan mutta joillekkin
parisuhde tuo vastusta josta yhteisellä ymmärryksellä ja kärsimysten kautta vie
tie parempaan yhteiseloon.Toiset päätyvät sitten katkeraan eroon ja sitä kautta löytävät
toivon mukaan kumpikin tahoillaan uuden suhteen mikäli sitä kaipaavat.
Rakkuatta on myös epätäydellisten ihmisten kesken .
Vakkei rakastaisikaan sinun määrittelemäsi mukaisesti riittävää määrää niin jotkut parit tulevat
toimeen rammankin rakkauden kanssa vähemmälla rakkauden määrällä ja halulla jakaa yhteinen
elämän taival.
Olet oivaltanut aivan oikein. Pettämisen jälkeen yhteiselo voi olla parempaa. Toinen ei ole enää itsestäänselvyys. Mikä toiselle on oikein, ei se sitä ole toiselle. Kiintymys ja rakkaus voi pettämisen jällkeen syvetä. Ei ole kunnia-asia kääntää entiselle selkäänsä, jos puoliso on erehtynyt valinnoissaan.
ihanko totta, rakkautta myös epätäydellisten ihmisten kesken??? Ihan uutta. Itse en ole tavannut sitä täydellistä ihmistä, vieläkään.
Miksi eron tulisi olla katkera? Kyllä se on ihan yhtä hyvä valinta erota ja koettaa onneaan uuden kaverin kanssa kuin jatkaa sen pettäjän kanssa. Tuleehan sitä tyystin ilman rakkautakin toimeen vai onko niin että kaikki yksineläjät ovat kadonneet? Elämästä puuttuu sisältöä ilman rakkautta, elit yksin tai sen petollisen puolison kanssa.
Mikä tuo pointtisi on puolustaa petettyjä jatkamaan pettäjän kanssa, vaikka hampaat irvessä, vaikeuksien kautta voittoon? Ihmiselo on liian lyhyt tuhlattavaksi epäluotettavan puolison kanssa.
Ei ole yhtä muottia. Toinen voi erota, toinen jatkaa oppineena ja rakastaa syvemmin. Epäluotettava voi olla niin monella muullakin tavalla kuin pettäminen parisuhteessa. Monet vain jatkavat yhteiselämää viisastuneena.
Rakkautta ja kosketusta tarvitsee jokainen, siitä kai olet samaa mieltä. Rakkautta kun on muutakin kuin eroottinen rakkaus.
Tulee mieleen, että olet itse eronnut kiukuspäissäsi ja nyt kadut sitä, niin raivoisa olet.
oli? Yleistä peetä ja paapomista kirjoittaa jokainen. Vastineesi edelliselle on aikas pliisu ja sisällötön. Jos edellinen oli raivokas, milläs mut tituleeraat, heh-hee? Koitas nyt ryhdistäytyä, että sunkin mielipitees tulee selväks.
Mielestäni sinulle on nyt jäänyt erosta itsellesi jotain käsittelemätöntä ?
Oletko kenties pettynyt jos et itse kyennyt eron jälkeen jatkamaan suhdettasi ?
Miksi muuten vaikeuksien kautta voittoon on sinusta jokin kehoitus puolustaa petettyjä ?
Sanonta pätee kaikkiin vastuksiin ihmisen elässä silloin kun saavuttaa vaikeuksien kautta
voiton .Jos suhteessa olisi työttömyyttä jossa parit taistelevat yhteistä etua ajaen
taloutensa puolesta ja näin vuosien uurastusten jälkeen savuttavat uudelleen voiton
vaikka saamalla työpaikan, sanoisin pariskunnasta samoin.
Silloin kun on kysymys uskottomuudesta ja puolisot kykenevät jatkamaan suhdettaan
yhteisellä elämällään voin täysin mielin sanoa siinä pari joka tädentää toisiaan ja haluaan
olla yhdessä ja kokea yhäkin yhteiselämää vaikeuksista huolimatta !
Yhtälailla voin todeta parista jotka päätyvät eroon heidän olleen tässä asissa erimielisiä !
En voi kuitenkaan todeta saavuttavatko he voiton vai tappion tämän eron kautta mutta
useimmiten se tietää vaikeuksia kummallekkin osapuolelle !
Vasta vuosien päästä tiedetään saavuttivatko he eroamalla hyvän tilanteen elämässään !
unohdu, aina se jättää arvet. Mutta ei sen tarvitsekaan unohtua, anteeksi pitää antaa jos haluaa jatkaa, mutta unohtaa ei voi, tuskin pettäjäkään koskaan unohtaa tekosiaan. Eikä tarvitsekaan, se on muistutuksena vastaisuudessa, että mitä ei koskaan enää tee, jos virheestä ottaa opikseen. On eri asia tapapettäjät, joiden elämä on pettämistä, mutta uskon, että on ihmisiä, jotka eivät petä toista kertaa. Liikaa täällä netissäkin mainostetaan, että jos kerran pettää, aina pettää, ei jokaisen kohdalla ole niin. Jos joka kolmas pettää tilastollisesti, niin valtaosa ihmisistä pettää, kuitenkin valtaosa antaa anteeksi pettämisen ja yrittävät yhdessä eteenpäin, jotkut onnistuvat, toiset taas eivät. Jos pari on sitä mieltä, että yrittävät kaikkensa avioliittonsa pelastamiseksi, miksi se pitää tuomita? Kyllä jotkut onnistuvat saamaan avioliittonsa kuntoon, miksi aina pitää solvata heitä, jotka onnistuvat? Se jos mikä on rakkautta, jos pystyy anteeksi antamaan. Jos on aito rakkaus kyseessä, uskon, että suhde kestää pettämisen, molemmat ottavat opikseen ja arvostavat virheidensä kautta, mitä hyvää heillä on. Ei pettäminen ole koskaan yksiselitteinen juttu, turhaa sanoa, että ei rakasta puolisoaan tarveeksi jos pettää, voi silti rakastaa kovastikin. Oma elämäntilanne on merkityksellinen, ei koskaan tiedä esim. millaista elämänvaihetta pettäjä elää, voi olla sairastumista, ongelmia oman itsensä kanssa, bur outtia tms., joka johtaa pettämiseen ja näin ollen etsii ratkaisua väärin keinoin. Ihminen on tietysti heikko ryhtyessään pettämään, mutta kun toisen pään ajatuksia ei aina voi tietää. Pettäminen on tuomittavaa, se on toisen loukkaamista pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta jos sen kykenee antamaan anteeksi, miksi ei saisi yrittää edes yhteiseloa? Kuka on sanomaan, mikä on oikein ja mikä väärin? Jos pari yrittää mennä eteenpäin ja selvitä pettämisestä, miksi he eivät saisi yrittää? Se on vaikea tie ja moni ei kestäkään sitä, mutta jos halua on ja rakkautta, anteeksiantoa, eikö silloin kannata edes yrittää?
Jatkaa suhdetta kun on eronnut??? Mitä tarkoittaa moinen? Jos erotaan erotaan ja jos jatketaan jatketaan, mutta erotaan ja jatketaan samanaikaisesti. "En voi tietää saavuttavatko,....ero tietää vaikeuksia kummallekkin", syväviiltävää analyysia. Kyllä sun pitäis toi tietää, kun sulla on vastaus perstaskussa jokaisen eroon tai eroamattomuuteen.
En oikein päässyt selville mistä syystä vihastut ihmisille jotka eivät kykyne ratkaisemaan
ongelmiaan tavallasi ?
Onko nyt kysymys sinulle jostain ylitsepääsemättömästä ongelmasta jonka
kuitenkin olisit itsekkin jälkeenpäin halunnut olevan toisin kuin tilanteen ratkaisit ?
Pikkemmin näen sinun kohdistavan vihaasi jota tuntuu nyt riittävän tapauksiin jotka
ei kosketa omaa elämääsi .
Kaikki eivät elä joko tai suhteessa kuten itse todennäköisesti elät , siitä syystä
tulee heidän suhteeseenkin enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksiakin !
vedätettävä, kun noin kiihdyt, kirjottaa mitä vaan mikä on hieman erilainen näkemys kuin sinulla vaikkei itse asia oikeen kiinnostaskaan. Tartutko aina yhtä helposti provoihin? Heh, saattaa olla että juttukaveria riittää tuolla agressiivisuudella.
Ota pikkusen rennommin kotipsykologi, niin läppäris kestää edes takuuajan.
Kolistelee kattiloita ja toteaa pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin !
Nej jag vill inte ta lungt .
Puh huijaa !
Liika moralisointi on turhaa. Et voi tietää onko sekään oikein kaikissa tapauksissa.
Niin elämään mahtuu kaikenlaisia pareja ja kaikki elävät tavallaan, toiset jatkavat pettämisen jälkeen, toiset eivät. Jokaisen ihmisen on itse omalta kohdalta päätettävä minkälaisen elämän itselleen haluaa ja kuunneltava sydämensä ääntä. Kukaan toinen ihminen ei toisen elämää voi elää, vaan jokaisen meidän on se itse tehtävä. Suhteissa ei voi kuin itse päättää onko mahdollista jatkaa pettämisen jälkeen vai ei, se on jokaisen itse tehtävä ja kannettava vastuu omasta elämästä ihan itse.
miksi jotku raivokkaasti jankuttavat ´mallia: heti kaikki raunioiksi. Kun solmukohta parisuhteessa tulee, pitää huohahtaa ja miettiä, siis oikean oikeesti koko konaisuutta, mitä menetetään, mitä saadaan tilalle!
lapset eivät ole sivustaseuraajia, he ovat tärkeintä tässä tilanteessa.
Ei se uusi suhde välttämättä ole kummoisempi. Kannattaa yrittää rakentaa entisen hyvän pohjalle. Ei kulissit ole kirosana. Omaisuus ja sen antama turvallisuus on hyvä pohja rakentaa tulevaisuutta ja pistää arvot ihan oikeaan järjestykseen.
se aito rakkaus on korvattavissa? Kukin tietty tavallaan, mutta saat kyllä tulla hakemaan tuhkatkin pesästä jos se on rakkauden vastapaino. Mieluummin köyhä kun kirkonrotta kuin petettynä kulissihymyn kera. Minun henkinen arvomaailmani ei kaipaa isoa taloa ja liisattua mersua. Mikä sitten on oikea järjestys, tapauskohtaista sanoisin.