aktivoivan työvoimapolitiikan vaarat

"Pimeä työ maistuu nuorille

Pimeän työn tekeminen saattaa tutkija Lähteenmaan mukaan yleistyä, jos nykyinen työvoimapolitiikka, eli työttömien pakkokouluttaminen ja -kurssittaminen jatkuu, mutta töitä ei kuitenkaan ole tarjolla.

- Se touhu rupeaa näyttämään sellaiselta pelleilyltä tai ihmisten turhalta höykyyttämiseltä. Varsinkin, jos työttömyys pysyy korkeana, niin aktivoiva työvoimapolitiikka sisältää aikamoisia vaaroja."

http://www.uusisuomi.fi/raha/70139-pimea-tyo-maistuu-nuorille

Ja noita pakkokoulutuksia ja -kurssituksia on tulossa lisää ensi vuonna. Miksi tuollaista tehdään kun seuraukset ovat tiedossa ja noita seurauksia on paljon vakavampiakin, kaikki ei vielä näy. Tuo johtaa väistämättä yhteiskuntarauhan järkkymiseen, tavalla jota emme osaa edes kuvitella.
9151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja poliitikot ovat sen keulakuvia, lahjuksia vaalirahoitukseen, työttömien hyväksikäyttöä ja loispummiyrittäjien sponsorointia verovaroilla. Halpatyövoiman roudaamista kehitysmaista omista työttömistä välittämättä ja valehtelu jostain mystisestä "työvoimapulasta" jne. Lista on pitkä ja lohduton. Myös tämän foorumin sensurointi kertoo aika paljon nykyisestä hallintomallista, säälittävää räpeltämistä.

Äänestä
  • Nämä kuntouttavat työtoiminnat ja muut pakotteet eivät kerrytä lomapäiviä eikä kartuta eläkettä.
    Sama on pimeässä työsä, mutta käteenjäävä palkka on huomattavasti suurempi kuin työmarkkinatuki ja 8 euron ylläpitokorvaus.
    Että nämä kurjimmista kurjimmat sitten jäävät komennettaviksi.
    Minä en näe mitään tuomittavaa harmaissa hommissa jos vaihtoehdot ovat nämä ns. "työvoimapoliittiset toimenpiteet."

    Äänestä

En vain ymmärrä mistä näitä pimeitä töitäkin oikein löytää. Itse menisin varmasti heti. Kai siihenkin pitää hieman tuttavia ja kaveripiiriä olla tai sukulaisia kenelle voi töitä tehdä. Ei sitä kehtaa lähteä ainakaan kyselemään yrityksistä. Eikö tuo pimeän työn tekeminen ole sekä yrittäjälle että työntekijälle edullisempaa.

Äänestä
  • No esim. weeds tv sarja kertoo, kotiäidistä joka kasvattaa kannabista.


    4kk ja sato on valmis. ei siitä grammasta kukkaa saa kuin 10 euroa...yhdestä puskasta voi saada 100 grammaa... eli 1000 euroa...eli mielestäni kotikasvatus pitäisi sallia kerta ei sillä rikastu jos on muutama hamppu kotona.

    Äänestä

  • puutarhuri kotona kirjoitti:

    No esim. weeds tv sarja kertoo, kotiäidistä joka kasvattaa kannabista.


    4kk ja sato on valmis. ei siitä grammasta kukkaa saa kuin 10 euroa...yhdestä puskasta voi saada 100 grammaa... eli 1000 euroa...eli mielestäni kotikasvatus pitäisi sallia kerta ei sillä rikastu jos on muutama hamppu kotona.

    Vielä kun tietäis kenelle myydä. Varmasit jäis nopeasti kiinni jos lähtis kaupungilla iltaisin myymään..

    Äänestä

  • kailoteta turuilla ja toreilla.
    Hyvä sosiaalinen verkosto on avuksi.

    Äänestä

  • On sitä joillakin tuttuja vaikkei parempiosaisia olisikaan, mutta tuollainen johtajatason jälkikasvu niissä eniten käy.
    Perseaukiselle ei tulekaan tuttuja johtuen siitä ettei ole varaa harrastuksiin, baareihin jne. joissa niitä tulisi.

    Äänestä

loispummivirkailijat/yrittäjät/konsultit kärsivät vielä nahoissaan.

Äänestä

Aktivoivan työvoimapolitiikan suurin vaara on se että yhä useampi työtön havahtuu siihen tosiasiaan että kun Oy Firma Ab:ssä päätetään avata tai jättää avaamatta uusi palkkatyöpaikka, siihen päätökseen vaikuttaa vain yksi asia eli tuon työnantajan sen hetkinen työvoimantarve. Kunkin työttömän aktiivisuudella tai sen puutteella ei ole mitään osaa tai arpaa asiassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


EI ORJA kirjoitti:

"Pimeä työ maistuu nuorille

Pimeän työn tekeminen saattaa tutkija Lähteenmaan mukaan yleistyä, jos nykyinen työvoimapolitiikka, eli työttömien pakkokouluttaminen ja -kurssittaminen jatkuu, mutta töitä ei kuitenkaan ole tarjolla.

- Se touhu rupeaa näyttämään sellaiselta pelleilyltä tai ihmisten turhalta höykyyttämiseltä. Varsinkin, jos työttömyys pysyy korkeana, niin aktivoiva työvoimapolitiikka sisältää aikamoisia vaaroja."

http://www.uusisuomi.fi/raha/70139-pimea-tyo-maistuu-nuorille

Ja noita pakkokoulutuksia ja -kurssituksia on tulossa lisää ensi vuonna. Miksi tuollaista tehdään kun seuraukset ovat tiedossa ja noita seurauksia on paljon vakavampiakin, kaikki ei vielä näy. Tuo johtaa väistämättä yhteiskuntarauhan järkkymiseen, tavalla jota emme osaa edes kuvitella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu