Arvon palstaa lukevat naiset, olen avioliitossa elävä mies ja minua ahdistaa suuresti se mitä olen lähipiirissäni nähnyt. Tunnen useamman parin, jossa mies on ihan ok, mutta valtavan heikolla itsetunnolla varustettu. He saavat naisystävilleen valtavia raivokohtauksia ja nämä naiset sitten lepyttelevät ja lellivät näitä miehiään kaikin tavoin.
Sitten tunnen useamman parin, jossa mies on kärsivällinen ja pitkämielinen. Nämä miehet pärjäävät ulkoisilta puitteiltaan elämässään, heillä on hyväpalkkainen työ, he osallistuvat kotitöihin auttavat naistaan kaikessa. Näissä suhteissa miestä ei lellitä vaan päinvastoin kuritetaan. Mikään ei riitä näissä suhteissa oleville naisille, miehille ei tipu seksiä.
Kysynkin, että voiko nainen tuntea itsensä naiseksi vain haasteellisen miehen kanssa? Siis sellaisen, jolla on jotain pahoja ongelmia, kuten päihteet, mielenterveysongelmat tai perheväkivalta? Tältä minusta ainakin näyttää sillä perusteella, mitä olen lähipiiriäni seurannut.
Pitääkö miehen näyttää olevan mies raivoamalla ja uhoamalla, kiihoittaako tälläinen naisia? Olen nähnyt kun useampi täysin luuseri mies menettää hermona, "kun heitä ei arvosteta" ja sen jälkeen he saavat mitä haluavat. Siis he ottavat vallan ja kontrollin käsiinsä ja osoittavat olevansa miehiä.
Tilanne ahdistaa itseäni, koska haluaisin olla oikeudenmukainen, osallistua lapsenhoitoomme, hemmotella vaimoani, mutta tuntuu, että näin tekemällä teen hallaa vain kaikille.
Kysynkin, että onko olemassa naisia, jotka palkitsevat hyvän hyvällä ja kykenevät rakastamaan miestä, joka on lempeä? Tiedän, että suunnilleen jokainen tuntemani alistettu nainen vastaisi tähän kyllä, mutta teot puhuvat toista...
Sitten tunnen useamman parin, jossa mies on kärsivällinen ja pitkämielinen. Nämä miehet pärjäävät ulkoisilta puitteiltaan elämässään, heillä on hyväpalkkainen työ, he osallistuvat kotitöihin auttavat naistaan kaikessa. Näissä suhteissa miestä ei lellitä vaan päinvastoin kuritetaan. Mikään ei riitä näissä suhteissa oleville naisille, miehille ei tipu seksiä.
Kysynkin, että voiko nainen tuntea itsensä naiseksi vain haasteellisen miehen kanssa? Siis sellaisen, jolla on jotain pahoja ongelmia, kuten päihteet, mielenterveysongelmat tai perheväkivalta? Tältä minusta ainakin näyttää sillä perusteella, mitä olen lähipiiriäni seurannut.
Pitääkö miehen näyttää olevan mies raivoamalla ja uhoamalla, kiihoittaako tälläinen naisia? Olen nähnyt kun useampi täysin luuseri mies menettää hermona, "kun heitä ei arvosteta" ja sen jälkeen he saavat mitä haluavat. Siis he ottavat vallan ja kontrollin käsiinsä ja osoittavat olevansa miehiä.
Tilanne ahdistaa itseäni, koska haluaisin olla oikeudenmukainen, osallistua lapsenhoitoomme, hemmotella vaimoani, mutta tuntuu, että näin tekemällä teen hallaa vain kaikille.
Kysynkin, että onko olemassa naisia, jotka palkitsevat hyvän hyvällä ja kykenevät rakastamaan miestä, joka on lempeä? Tiedän, että suunnilleen jokainen tuntemani alistettu nainen vastaisi tähän kyllä, mutta teot puhuvat toista...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olet feministisen paskanjauhannan uhri. Ei nainen halua oikeasti 100%sti tasa-arvoista ja kompromissihakuista miestä, nainen haluaa sellaisen perinteisen johtajamiehen.
HUOM! Nainen ei halua mitään hakkaavaa petturiäijää, vaan miehen, joka rakastaa, joka laittaa naiselleen (järkevät) rajat, osoittaa myös soveliasta mustasukkaisuutta, osaa ja pystyy tekemään tiukkoja päätöksiä kun nainen ei kykene, on vahva ja turvallinen muuri, jolta saa tukea aina kun sitä tarvitsee. Nainen ei halua mitään jees-miestä tai kaikissa asioissa kompromisseja tekevää miestä tai herra sinunatkoon miestä, joka ei tiedä mitä haluaa eikä osaa tehdä päätöksiä!
Mies ei saa olla nössö ja kunnianhimoton vihtori. Machiavellimäisesti jos miehen voi valita, onko hän päämäärätietoinen ja lyhyellä pinnalla varustettu vai vai pitkämielinen vihtori, on parempi valita hermoheikkous ja määrätietous ylitse lempeyden ja päättämättömyyden.
"Kysynkin, että onko olemassa naisia, jotka palkitsevat hyvän hyvällä ja kykenevät rakastamaan miestä, joka on lempeä? Tiedän, että suunnilleen jokainen tuntemani alistettu nainen vastaisi tähän kyllä, mutta teot puhuvat toista..."
Naisten sanomisilla ei ole merkitystä täsä asiassa. Ei kukaan halua myöntää että oikeasti tahtoo miehen, joka onkin vähän niskanpäällä suhteessa.
"Ei nainen halua oikeasti 100%sti tasa-arvoista ja kompromissihakuista miestä, nainen haluaa sellaisen perinteisen johtajamiehen.
HUOM! Nainen ei halua mitään hakkaavaa petturiäijää, vaan miehen, joka rakastaa, joka laittaa naiselleen (järkevät) rajat, osoittaa myös soveliasta mustasukkaisuutta, osaa ja pystyy tekemään tiukkoja päätöksiä kun nainen ei kykene, on vahva ja turvallinen muuri, jolta saa tukea aina kun sitä tarvitsee. Nainen ei halua mitään jees-miestä tai kaikissa asioissa kompromisseja tekevää miestä tai herra sinunatkoon miestä, joka ei tiedä mitä haluaa eikä osaa tehdä päätöksiä!"
100% samaa mieltä. Täysin tasa-arvoista suhdetta on oikeastaan mahdoton saada, aina jompi kumpi on vähän tossun alla, vaikka kumpikaan ei sitä myönnä. Jonkun on se viimeinen sana sanottava missä asutaan, mihin lähdetään lomalle jne. Totta kai asioista pitää keskustella, ei pitää yllä täydellistä itsevaltiutta. Suurimmassa osassa suhteista jotka itse tiedän, nainen on niskan päällä. Nykymiehistä on jotenkin kehittynyt ihme tohvelieläimiä, jotka jo suhteen alkumerteiltä matelevat naisen mielen mukaan. Nykyisin naisten ja miesten pitäisi olla mahdollisimman tasavertaisia ja samanlaisia, mutta en ymmärrä miksi, kun eihän naisesta ja miehestä KOSKAAN saa samanlaisia millään.
""Kysynkin, että onko olemassa naisia, jotka palkitsevat hyvän hyvällä ja kykenevät rakastamaan miestä, joka on lempeä? Tiedän, että suunnilleen jokainen tuntemani alistettu nainen vastaisi tähän kyllä, mutta teot puhuvat toista..."
Naisten sanomisilla ei ole merkitystä täsä asiassa. Ei kukaan halua myöntää että oikeasti tahtoo miehen, joka onkin vähän niskanpäällä suhteessa."
Minä myönnän. Valitettavasti minulla on miehenä tohvelieläin, jota parhaillaan yritän "kouluttaa" olemaan perheen ylin päättäjä ja se joka sanoo viimeisen sanan (kerrankin näin päin!). Mies on aivan ihana, hyvä ja lempeä, enkä missään nimessä halua näiden ominaisuuksien katoavan. Miehen vaan pitäisi ottaa paikka tässä perheessä, uskoa itseensä ja luottaa valintoihinsa. Yritän olla nalkuttamatta ja syyllistämättä miestä hänen tehneistä valinnoista vaikka itse olisin valinnut toisin, en myös neuvo ajamisessa pelkääjän paikalta. Itse pyrin antamaan valtaa miehelle niin paljon kuin hän on valmis sitä ottamaan. Tällä hetkellä olen valitettavasti vielä tuo viimeisen sanan sanoja, mutta jonkun on pakko jos toinen on vaan "en tiedä, ihan sama, mitä sä haluaisit"-linjalla. Tämä käytös miehellä on peräisin kotikasvatuksesta (ei minun syyni), mutta uskon että siitä voi päästä eroon. En ole esimerkiksi koskaan ajatellut että Mies muuttaisi minun työni perässä toiselle paikkakunnalle vaan minä muutan miehen työn perässä.
Onneksi alan huomata edistystä tässä. Keväällä lähdettiin lomalle ja mies päätti ajankohdan, maan, kaupungin, lennot ja hotellin. Lomalle ei oltaisi lähdetty jos mies ei olisi noita päättänyt. Lomasta tuli paras loma koskaan. Arvostin todella paljon sitä että mies otti "vastuun" päätöksestä.
Hyvyys ja lempeys ei sulje pois valtaa, vaikka se usein on niin. Itse naisena ainakin pystyn rakastamaan hyvää ja ystävällistä miestä ja haluankin rakastaa. Vaimon- ja lastenhakkaja miehet, "pahikset", eivät ole minun juttuni. Itse en antaisi paikkaa miehelle perheen päänä, joka paikkansa yrittää ansaita väkivallalla, henkisellä tai fyysisellä. Perheen tasapainon säilyttämiseksi toisen täytyy luopua vallastaan ja toisen ottaa se, jos tätä ei käsitellä, se ilmenee perheriitojen kautta.
Kukaan ei voi kirjoittaa kaikkien puolesta että miehet haluavat sitä ja naiset tätä koska molemmista sukupuolista löytyy useamman sorttisia ihmisiä,joilla ei kaikilla ole samanlaiset odotukset kumppanin ominaisuuksista, se on fakta. Sukupuolistereotypiat ja yhteiskunnan perinteiset odotukset sukupuolirooleista ovat asia erikseen.
En tiedä onko mitään 100% tasa-arvoa olemassa mutta ääripäätkään eivät ole hyviä. Jos toinen (oli se kumpi hyvänsä) on tolkuton päällepäsmäri joka asiassa ja toinen siellä tossun alla ja joutuu nöyrtymään kerta toisensa jälkeen(ja todella kärsii siitä) se ei voi tehdä kenenkään suhteelle hyvää. Vaikka oma mieheni on mielestäni hyväsydäminen mies, mikään tahdoton ovimatto hän ei ole ja pitää päänsä itselleen tärkeissä asioissa, mistä arvostan häntä kovasti. Oikeasti vahva ihminen(sukupuoleen katsomatta) uskaltaa antaa kontrollia välillä myös muille ja uskaltaa osoittaa myös haavoittuvuutta edes joskus elämässään(mielestäni kuuluu osana ihmisyyteen).(tiesittekö muuten että keskiajalla, vaikka mieskuva oli paljon nykyistä maskuliinisempi, kaikenlainen tunteiden näyttäminen esim. se että mies itki ei ollut heikkouden merkki, mikä se nykyään jostain kumman syystä on)
On kai helpompaa vetää roolia jota muut odottavat, kuin olla reilusti oma itsensä, teeskentely ei ole vahvuutta. Jos tuon feminismi vittuun -jutun kirjoittaja tuntee tuollaisia henkisesti tai fyysisesti täydellisiä supermiehiä, joista ei minkään sortin heikkouksia löydy onneksi olkoon, mutta mielestäni kuvaus on vain luettelo yleisesti miehen luonteeseen liitettävistä positiivisina nähdyistä ominaisuuksísta, eikä välttämättä 100%sti sovi kenenkään todelliseen ihmiseen. Repikääpä siitä, lapset
mielipiteitä. Tuo feminismi vittuun kirjoittaja ei itsekään taida tietää mitä tasa-arvolla tarkoitetaan, toteaa etteivät naiset halua tasa-arvoista miestä ja sitten kuvailee tämän tasa-arvoisen miehen täydelliseksi ameebaksi jolla ei ole omaa tahtoa ollenkaan ja myöntyy kaikkeen mitä toinen kehtaa ehdottaa. Eihän sellainen mies voi olla tasa-arvoinen koska on ihan samanlailla toisen talutusnuorassa kuin alistettu nainen olisi samassa tilanteessa, jumalauta mitä logiikkaa...
Tämä seuraava ei suoranaisesti liity tuohon feminismi-vittuun kirjoitukseen, kyllä siitä asiaakin löytyi. Kuten edellinen kirjoittajakin sanoo, vahvakin ihminen sukupuoleen katsomatta voi olla tasa-arvoinen, ei pidä kaikkea päätösvaltaa neuroottisesti itsellään, on myös kykenevä tulemaan vastaan (ei sitäkään toki tarvitse jatkuvasti periaatteen vuoksi tehdä) ja pystyy arvostamaan toista osapuolta niin että voi vaivautua kysymään hänenkin mielipidettään jos toinen haluaa sellaisen esittää. Toki jos suhteessa on asioita jotka jompi kumpi mielellään ottaa vastuulleen eikä toinen välitä niihin puuttua niin mikäs siinä, ei kaikkea tarvitse neuroottisesti tasan jakaa. Mielestäni on surullista että osa ihmisistä näkevät parisuhteen valtataisteluna jossa toinen hallitsee ja toinen alistuu. Ei kai kukaan hiukkasenkaan tervettä itsetuntoa ja suhteellisuudentajua omaava halua omasta parisuhteestaan sellaista tehdä? Ja jos haluaa, olisiko aika katsoa peiliin ja miettiä olisiko siellä korvien välissä jotain vikaa? Asia erikseen ovat sitten kaikenmaailman narsistit ja muut luonnevikaiset jotka elävät toisten alistamisen kautta, niitä ei mikään voi pelastaa.
"toteaa etteivät naiset halua tasa-arvoista miestä ja sitten kuvailee tämän tasa-arvoisen miehen täydelliseksi ameebaksi jolla ei ole omaa tahtoa ollenkaan ja myöntyy kaikkeen mitä toinen kehtaa ehdottaa."
No se on tietenkin se äärimmäinen tilanne. Mutta siis pointtini oli, että yleensä parisuhteessa nainen on ihan aidosti tyytyväisempi, jos mies on selvästi johtaja. Ei mikään tyranni, joka päättää kaikesta, mutta kuitenkin se joka sanoo viimeisen sanan ja jolla on päävastuu perheen elatuksesta.
Minä en ainakaan kaipaa antaa miehelle päätösvaltaa missään perhettä koskevassa asiassa. (omistan taloni itse, jne.) Enkä annakkaan. Mies onkin tavallaan sivussa perheestä, vierailevana tähtenä, silloin kun on paikalla. Tämä toimii meillä todella hyvin. Eikä mitään syytä muutokseen ole. Eikä tule. Seksi sujuu runsaasti ja mallikkaasti, ja tämä lieneekin ainoa alue jolla miehellä on sananvaltaa.
Ex-mieheni muuttui suhteen aikana inhottavaksi. Kaikki vika on naisessa. Alkuun minulla oli tietysti voimakas miellyttämisen tarve, syytin itseäni jos mies oli tyytymätön. Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että naisen elämäntehtävä on miehen miellyttäminen ja se on naisen vika, jos mies on tyytymätön. Mies vaati koko ajan huomiota itselleen, kaikki hänen tekemisensä olivat tärkeämpiä kuin minun. Lisäksi hän oli inhottava, mustasukkainen, epäoikeudenmukainen. Minun piti alistua ja miellyttää. Mies oli myös lievästi väkivaltainen (tönimistä, esineiden paiskomista, kiukuttelua, raivoamista yms.) Kaikki oli aina minun vikani.
Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, että olisi olemassa toinenkin vaihtoehto. Luulin, että kaikki miehet ovat samanlaisia. Aina jos yritin vähänkään puhua pahasta olostani esim. äidilleni hän syytti ja syyllisti minua siitä, että olen itsekäs ja pilaan hänen elämänsä jos eroan.
Vuosikausia luulin olevani viallinen ja kelpaamaton, koska sekä mies että myös äitini ovat aina olleet sitä mieltä. MInun piti mielistellä koko ajan. Joskus mies ei ollut vihainen, vaan ystävällinen eli oli meillä hyviäkin hetkiä. Mies oli tyytyväinen kun sai tahtonsa läpi. Jos töissä meni hyvin hän oli hyvällä tuulella.
Nykyisin kyllä osaan arvostaa hyvää miestä, jos sellaisen kohtaan. Kuten sanottu, mikään ex-mieheni käytöksessä ulospäin ei viittaa siihen minkälainen hän oli minua kohtaan. Kukaan ei uskoisi, vaikka kertoisin. Kaikki vika on aina minussa.
Jos naisilla on terve itsetunto ja kokemusta terveestä tasa-arvoisesta suhteesta niin luulisi, että hulttioukko ei kiinnosta. Kuinka moni nainen onkaan sellaisen heittänyt pihalle? Ei voi mitenkään yleistää, että nainen voisi tuntea itsensä naiseksi vain haasteellisen miehen kanssa, jolla on pahoja ongelmia! Omassa lähipiirissäni on ihan normaaleja aviomiehiä ja vaimot tuntuvat ihan tyytyväisiltä. En tunne kuin yhden alistetun naisen ja hän vuosien jälkeen onneksi jätti miehensä. Oma miehenikin on kunnon mies. Enkä todellakaan kurita enkä halua kurittaa häntä! Eikä se onnistuisikaan, koska mieheni ei sellaista sietäisi. Meillä molemmat hemmottelee toisiaan, eikä se ole mikään ongelma.
Sinulla sattuu olemaan vain kummallinen lähipiiri... tai sitten minulla on tai olen sokea!
Itse olen lellivä mies. Nyt homma kuitenkin tuntuu karanneen käsistä. Vaimoa ei nappaa minkään töiden teko ja tasa-arvo on muuttunut epätasa-arvoksi niin että näinen ei juurikaan tee mitään. Tämänkin vielä ehkä jaksaisin, mutta lähiaikoina nainen ei ole jaksanut panostaa seksielämäänkään. Yhdessä olemme olleet jotakuinkin 6 vuotta.
Nähtävästi mies ei voi olla leppoisa ja kommunikoida. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta ikävä kyllä mitään muutosta ei tunnu tulevan. Joten minulle ei varmaan jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa ahdistuneena raivoamaan ja mekastamaan näin osoittaen olevani alfa uros. Mielelläni en toiselle sanoisi asioita mistä hänelle tulee paha mieli, mutta minkäs teet.
Oletan että naiseni lukee mekastaessani rivien välistä jotakuinkin näin: "Ompas siinä jämäkkä ja rohkea mies. Oikea saalis ja olinhan minä väärässä".
mielenkiintoinen kirjoitus - ja mieheltä! Tähän täytyi oikein vastata...
En nyt ole mikään kovin vanha vielä, 23, mutta omasta kohdastani voin kertoa sen että vielä nuorempana (lue 16-20) sitä kiinnostui melkein järjestään sellaisista "haasteellisista" miehistä, suomeksi sanoen sioista vailla mitään tolkkua naisen kohtelemisesta. Elin kolme vuotta suhteessa miehen kanssa, jonka epäilen olevan narsisti, ja voin kertoa että painajaista oli elämä. Jotenkin sitä jaksoi uskoa että mies rakastaa juuri minua ja kun minä olen tarpeeksi hyvä niin saan siitä palkkioksi kultaisen miehen. Minä siivosin, laitoin ruuat, pyykkäsin, jopa leikkasin varpaankynnet, suorastaan palvoin maata miehen jalkojen alla - ja aina sai kuulla että jos sinä rakastaisit minua niin tekisit vielä enemmän - ja minähän hullu tein.
Sitten tuli mies, joka oli ns. kiltti, kunnollinen mies - emme siis koskaan asuneet yhdessä, mutta omasta kodistaan mies piti loistavasti huolta, siistiä oli aina, ruokaa kaapissa ja kokkaili mielellään, remppapuuhat sujui ja oli vakituinen kokopäivätyö ja talous kunnossa. Kohteli minua ihanasti, odotti pullakahvien kanssa ja hieroi hartiat jne. Auttoi minua miehen töissä jos jotain oli sellaista, kun meille tuli. Ja mitä minä tein - en osannut arvostaa sitä mikä minulla siinä miehessä oli, en tehnyt tarpeeksi vastineita, kiukuttelin ja ajattelin että siinä se kuitenkin pysyy, se on niin kiltti. Arvaatte varmaan, miten suhde päättyi.
Nyttemmin olen päässyt molemmista suhteista sikäli yli, etten kaipaile kumpaakaan, mutta silti joskus aniharvoin mietin että miksi ilkeä ja huonosti minua kohdellut mies sai niin paljon hyvää minulta ja kiltti mies niin paljon paskaa? Meni ikään kuin nurinkurin. Onko se tosiaan niin kuin aloittaja sanoi, että pitääkö miehen näyttää olevansa mies, raivolla, tunteettomuudella, julmuudella? Sekö saa osan meistä naisista tekemään kaikkensa suhteen eteen? Minä uskon että aloittajan väitteessä on jotain perää.
Nykyinen kumppanini on tasapainoinen, vakituisessa työssä, talous kunnossa, tekee kotihommia oma-aloitteisesti ja auttaa minua pyytämättäkin, osoittaa tunteensa ja ottaa minut huomioon. Uskotteko, jos sanon että nyt osaan arvostaa tätä tällaista miestä JA antaa hänelle hyvää takaisin! Jo pelkästään tunteeni häntä kohtaan saavat haluamaan hänelle pelkkää hyvää ja se, että huomaan pienetkin minua huomioivat eleensä, saavat tahtomaan tekemään oman osani suhteemme eteen. Jonkinlainen koulu oli vaan käytävä.
Sanon siis miehille, että naisen eteen kannattaa nähdä vaivaa, toki kannattaa pysähtyä miettimään jos vastineita ei kuulu, eihän se voi olla sitä että toinen vain tekee ja toinen siitä kiitokseksi motkottaa - parisuhde on vuorovaikutusta! Loputtomiin siis ei parane pakertaa ilman että saa vastakaikua - suut auki ja puhumaan että mistä kiikastaa. Mutta ei se ole ainoa ratkaisu sekään että aletaan renttuilemaan ja näin etsitään sitä miehen paikkaansa. Toivottavasti moni nainenkin ymmärtää arvostaa ukkokultaansa ennen kuin herra lähtee renttupolulle...
Kaikkea hyvää itse kunkin suhteeseen!
olemalla vaativa ja vetämällä selkeät rajat, mitä nainen voi saada? Jos mies on liian paljon miellyttämässä naista, alkaako nainen miettiä mistä moinen johtuu? Ajatteleeko mies, että hänellä ei ole muuta tarjottavaa? Niinhän ei mitenkään välttämättä ole, vaan mies voi olla vain reilu naiselle, tai haluta hänelle hyvää. Siitä ei välttämättä palkita.
Juuri tämä ihmetyttää, että kaikenlainen julmuus, raakuus ja pahuus palkitaan. Tuntemani naiset lepyttelevät, hellivät ja suorastaan palvovat maata heidän allaan. Se tässä ahdistaa, että sitä toivoisi, että hyvyys ainakin lopuksi johtaa pidemmälle, mutta näin ei näytä olevan. Vaan pahuuteen vastataan rakkaudella ja rakkauteen pahuudella.
Lehdistäkin saa lukea vähän väliä, miten joku pedofiili isäpuoli on käyttänyt vuosia naisystävänsä lapsia hyväkseen. Lasten äiti on pahimmissa tapauksissa saattanut itse olla avustamassa miesystäväänsä tai sitten on vain yksinkertaisesti kieltänyt, ettei tämä voi olla totta. Siis tälläinen äärimmäinenkin julmuus saattaa herättää aivan valtavaa rakkautta. Onneksi useimmiten kyse on paljon lievemmästä pahasta.
Tuota sinun tarinaasi kun luin niin mietin, että johtuiko teidänkään eronne siitä, että mies kohteli sinua huonosti. Olisiko kyse ollut enemmänkin siitä, että yksinkertaisesti vain kyllästyit tähän mieheen?
Sanoit, että sinulla oli tälläistä kun olit nuorempi, en usko, että tämä on edes ikäkysymys. Minulla on tuttava piirissä paljon eri ikäisiä naisia n. 30-65v, jotka palvovat väkivaltaista miestään.
Mikä ihme tässä maailmassa oikein vialla?
päivän maailmassa on vialla paljonkin,minun mielestäni. vanhat arvot ovat katoava luonnonvara.. parisuhteissa näitä katoavia arvoja ovat sitoutuminen,uskollisuus,rehellisyys ja toisen arvostus ja kunnioitus. elämme minä minä minä ja vielä kerran minä aikakautta.
Nainen ei ole tänä päivänä vain kotitalouskone ja lastenhoitaja,eikä mies perheen ainoa elättäjä,ja se on mielestäni hyvä asia. Molemmilta osapuolilta karkaa niin sanotusti "mopo käsistä" naiset haluavat näyttää olevansa itsenäisiä (osataan sitä muutakin kuin kotihommia ;) ) ja kun ei mies olekkaan automaattisesti herra talossa,niin ruvetaan lapatossuiksi tai kusipäiksi.
Mitenkäs olisi sellainen "kultainen keskitie"?? vai eikö miehen aivoista löydy kuin kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa??
Itse en arvosta kumpaakaan en lapatossua(ei omia haluja eikä mielipiteitä) enkä kusipäätä (joka jyrää aina ja kaikessa minun ja mielipiteiteni ja halujeni ylitse) vaan pitäs löytyä jotain siltä väliltä.... vaan ei tunnu löytyvän kun näitä kahta mallia :(
Kuvailemasi esimerkit ovat henkisesti sairaan naisen käytöstä. Kukaan terve nainen ei uhraa lapsiaan miehen takia tai anna lapsilleen tehdä pahaa. Luulen, että tässä kyse on ollut läheisriippuvuudesta, pahasta masennuksesta ja peloista, jos nainen ei välitä, mitä miehensä tekee lapsilleen. Näissä tällaisissa vakavissa tapauksissa mies on psykopaatti(narsistinen persoonallisuushäiriö) ja nainen pitää itseään niin vähäpätöisenä, että elää elämäänsä toisen kautta. Pelko siitä, että joutuu tapetuksi tai julkisesti nolatuksi voi joillekin naisille olla pahempi asia kuin erota sairaasta narsistisesta miehestä.
Nuorena naiset ovat paljon miellyttämishaluisempia kuin vanhempana. Yli 30-vuotiaana varmaan aika harva nainen ottaisi enää alistavaa miestä, kun taas 20-v. naiset saattavat pitää kilttiä miestä vässykkänä.
Itse en tunne ketään yli 30-vuotiasta naista, joka palvoisi alistavaa miestään. Tunnen naisia, jotka suostuvat miehensä vaatimuksiin, koska pelkäävät miestään, pelkäävät siis aivan henkensä takia. Nämä naiset eivät yksinkertaisesti uskalla ottaa eroa.
"Mitenkäs olisi sellainen "kultainen keskitie"?? vai eikö miehen aivoista löydy kuin kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa?? "
Tämä on usein mahdotonta, koska ennemmin tai myöhempi toinen saa usein niskalenkin ja siitä alkaa alistumisen ja alistamisen kierre. Suhteen alussa varmaan on vielä jonkinlainen tasapaino, mikä sitten riistäytyy käsistä.
alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen siitä, johtuiko eromme siitä että mies kohteli minua huonosti - itse asiassa kyllä johtui!
Koin olevani todella ahtaalla miehen pitäessä kuriaan kodissamme - kun joka ikinen aamu alkaa sillä passaamisella, päivä menee koulun lisäksi huolehtiessa jopa täydellisyyteen asti kodista, toisen hyvä olo on kuin elinehto ja kiitokseksi siitä saan ainaista huorittelua, pään aukomista, moitteita, alistamista, oman aikani eliminoimista täysin, ystävieni haukkumista ja niistä eristämistä, kyttäämistä - ja jos en hymyssä suin palvele niin taas alkoi syyllistävä huuto että et välitä, jos välittäisit, tekisit sen hänen eteensä...
Uskotteko että minulle alkoi tulla niin paha olla, että pelkäsin ja inhosin tulla kotiin, kotona ollessa purin hammasta ja näyttelin iloista ja vahvaa, seksin jälkeen itkin yksin suihkussa kun olo oli kuin hyväksikäytetty... Olin ehkä nuori ja tyhmä mutta jossain minussa oli omanarvontuntoa vielä ja tiesin ettei tämä ole oikein ja aikani yksin työskenneltyäni suhteemme parantamiseksi (minä olin kuulemma hullu ja suhteemme voisi paremmin jos tekisin mitä hän tahtoo niin hänkin voisi joskus olla iloinen, minun tekoni onnistumiset olivat hänen onnensa edellytys) olin niin rikki, poikki, katki, halki, väsy, hajotettu - varpaankynteensä asti ulottuva rakkauteni muuttui inhoksi tuota miestä kohtaan, tajusin että jos rakastaisi minua ei kohtelisi minua noin (muiden miesystävät veivät tyttöjään ulos, auttoivat kotitöissä, ottivat huomioon sängyssä...) ja otin ja hankin oman asunnon ja elämän ilman mokomaa.
Ja nyt, kuten aikaisemmin sanoin, osaan todella olla kiitollinen sopivan kiltistä miehestäni. Hän on rauhallisemmasta luonteestaan huolimatta miehinen MIES ja täyttä kultaa minulle.
En nyt tarkoita, että kenenkään pitäisi kokea huonoa suhdetta alistavan miehen kanssa, mutta väitän, että ne naiset jotka sen ovat kokeneet, osaavat arvostaa sitten niitä hyviä miehiä, kun kohdalle sattuu. Miten osaa arvostaa sitä, mikä on ollut ns. aina (tai lue, monta vuotta aviomiehenä tms.)? No, toiset osaa arvostaa ilman karvaita kokemuksiakin ja hyvä niin.
Enkä kehota tässä ketään eroamaan, vaan kehotan miettimään, jos nainen ei oikeasti anna arvoa miehen työlle suhteen eteen, että mistä tuulee, koska todellakaan se julmuriksi ja tylyttäjäksi rupeaminen EI kannata. Jos joku eroon sitten päätyykin, kerrottakoon, että jossain on nainen, joka osaa antaa ansaitun arvon sille, että astiat päätyvät tiskikoneeseen / kotona odottaa miehen lisäksi ruoka / saa joskus kimpun kukkia ilman että mies on tehnyt pahojaan...
Maailmassa on monta monta epäkohtaa jo yksinomaan ihmissuhteissa. Mutta se mitä minä olen siis oppinut, ei pidä antaa menneen vaikuttaa tulevaan vaan jättää se sinne menneisyyteen. Vanhoista pitää päästä yli ja sitten voi olla tasavertainen kumppani uudelle tuttavuudelle. =)
Tuohon ei voi sanoa kuin, että paljon olet oppinut. Mikä tärkeintä kuulostaa, että elät nyt hyvin onnellista elämää.
toimi molemmin puolin. Eli kumpikaan ei saa olla kohtuuton vaatimuksissa toista kohtaan, eikä kumpikaan ruveta ovimatoksi toiselle. Jos taas tarkoittaa rajojen vedolla tyyliä: et saa tehdä sitä etkä tätä, alkaa tilanne kuulostaa lapsen ja vanhemman suhteelta ja se ei ole hyvä. Tietenkin luonnevikaiset, narsistit ja kontrollifriikit ihmiset tarvitsevat vastaparikseen alistuvan osapuolen jota käskyttämällä yrittävät nostaa itsetuntoaan. Surullista...
joka sai ajattelemaan jälleen kerran..
Olen jo ihan iällä (40v N ) ja yhdestä kovin pitkästä suhteesta "poistunut". Yritin kaikkeni tuon "jyräävän" miehen eteen tehhä. Mikään ei ollut silti riittävästi, enkä osannut olla hyvä. Niinpä miusta tuli tuo "vit*****nen" akka. Sitä en kielläkään etteikö tullut... Kuningas alkoholi näytteli suurta osaa ja siihen mustasukkaisuus lisäksi joten tuo paketti oli valmis.
Nyt uudessa suhteessani, pian kolme vuotta, ei ole tarvinnut yhtään kertaa huutaa tai raivota. Asiat on pystytty keskustelemalla menemään lävitse. Mieheni on erittäin "kiltti" mies jolle rakkaus ja läheisyys on tärkeää. Ihte olen paljon "tulisieluisempi".
Silloin kun olen huonolla tuulella, kultsi koppaa kainaloon ja siinä se mieli rauhoittuu. Varmasti pyrin ja kaikkeni yritän vastata hänen hyvyyteensä hyvällä.
Näitä miehiä kun harvoin kohdalle sattuu :) (ainakin omalle kohalleni)
Ja niin monessa suhteessa tuota seksiä käytetään "aseena". Sillä voi todella loukata toista julmasti jos haluaa. Onko siinä mitään järkeä?! Mielestäni ei, sillä eipä nuo "värkit" käytössä kulu ja jos toiselle annetaan hänelle kuuluva arvo, kunnioitus ja häntä pidetään tasa-arvoisena ihmisenä siinä rinnalla niin ei tuollaista asetta tarvitse käyttää.
Voimia ja jaksamista Siul! En osaa neuvoja antaa, mutta kysyitkin onko olemassa naisia jotka palkitsevat hyvän hyvällä ja rakastamaan lempeää miestä....
Vastaus tuohon on että kyllä meitä vielä on olemassa. :)
Kaikki teoriat täällä ovat ihan höpö höpö juttuja, eli että nainen muka haluaisi jonkun huutavan raivoovan äijän itelleen että pystyisi olemaan hyvä!! Tuo on ihan huuhaata, kukaan tuntemani nainen ei kyllä tuollaista allekirjoita, on pelkästään miehen näkökulma,ja pahasti vääristynyt sellainen!
Ehkä jos mies on todella väkivaltainen,juoppo,renttu tms.ei nainen uskalla olla muuta kuin mielin kielin eli ns.hyvä tälläiselle miehelle, se johtuu kyllä pelkästään "herran" pelosta, EI rakkaudesta!
Ja jos nämä kiltit,kunnolliset perheen isukit valittavat että vaikka kaikkensa antaa ja tekee perheen eteen jne jne, ei vaimo sittenkään pidä hyvänä,ei anna seksiä jne, eikä arvosta miehen tekosia. Tämä johtuu ainoastaan siitä että pari EI ole sopiva toisilleen!! Ja siitä että liitto on tullut tiensä päähän ja yleensä siihen ei ajan mittaan muu auta kuin pistää kattilat jakoon ja lähtee eri teille. Jos tunteet ovat kuolleet (rakkauden tunteet!) vaimon puolelta, harvoin niitä enää mikään herättää henkiin, ei siinä auta mitkään kotityöt,matkat,lahjat,lasten hoito jne. Jos ei enää ole oikeaa miehen ja naisen välistä Rakkautta, sitä ei sitten ole ja sillä sipuli. Jos tälläiseen kaverisuhteeseen/kulissiliittoon jää, se on sitten taas ihan parin oma valinta ja siihen pitää sitten miehenkin sopeutua, jos jää tylsään liittoon tylsän puolison kanssa, ei kannata valittaa ja vinkua, se on täysin oma valinta. Näissä liitoissa valitettavasti hyvin usein käy niin että tämä kiltti perheen isukki kyllästyy seksittömään elämäänsä, ja hankkii itselleen salapanon. Tämä on todellakin hyvin yleistä näissä n.nelikymppisten liitoissa. Kylmä totuus ja sangen harmillista kaikkien kannalta. Pitäisi ensin lopettaa nykyinen liitto reilusti ja sitten vasta etsiä toinen kumppani. En voi käsittää miksi niin monet miehet voivat elää rasittavaa kaksoiselämää ja en koskaan hyväksy kliseetä "lasten vuoksi" jatketaan kulissielämää. Tässä siis lyhennettynä pointtini eli Jos vaimo aidosti Rakastaa miestään, haluaa hän pitää miestään hyvänä ja myös Rakastella! Rakastelu on kauneinta mitä voi rakastamalleen miehelle antaa ja silloin siitä nauttii myös ITSE kun on tunteet kummallakin mukana ja ei halua pelkästään antaa vaan myös antautua ja nauttia. Jos siis mies liitossasi mietit ja pähkäilet miksi vaimo ei halua seksiä, syy on yksinkertainen, vaimo ei enää rakasta sinua kuten nainen miestään rakastaa!
Ehkä kokemus opettaa antamaan arvoa myös tavalliselle miehelle. Eräs 47v tuttava naiseni otti eron liian kiltistä miehestään ja nyt hän on sukulaismieheni pahoinpitelyn uhri on jotenkin oksettavaa katsoa, kun hän jatkuvasti palvoo tätä öykkärimiestä.
Samantapaisia kokemuksia minulla on siskostani, anopista ja muutamasta muusta sukulaisnaisesta.
Jotenkin tuntuu, että jokaisessa suhteessa on jonkinlainen valtapeli käynnissä. Alistettuna saattaa olla mies tai nainen, mutta niissä tapauksissa joissa nainen on ollut alistettu, niin tuo nainen on suorastaan palvonut miestään.
Oli ilahduttavaa lukea viestisi ja todeta, ettei tämä maailma sittenkään ole läpeensä mätä paikka.
Elämä ei ole ihan noin musta-valkoinen. Kunhan aika kuluu ja saat vuosia lisää reppuusi niin ajattelet ehkä toisin.
Tosi järkevää. Olet raadollinen ja yksinkertainen ihminen. Ei asiat mene noin simppelisti.
Se, jos on kiukuttelua, valtapeliä tai ongelmia suhteessa, ei aina tarkoita sitä, että puolisot ovat automaattisesti vaan epäsopivia. Ajatuksesi on kuin sairaalan ovelle laitettais lappu, että kaikki sairaat menkää hautuumaalle kuolemaan koska ette enää ole sopivia elämään. Parisuhteissa on aina ongelmia ja usein ongelmien taustalla on kommunikaatio-ongelmat eli puolisoiden tarpeet jäävät täyttämättä. Miehellä ja naisella on aina väistämättä erilaisuutta mutta se ei tarkoita epäsopivuutta. Ennen koulua emme osanneet laskea, nyt osaamme. Ennen avioliittokoulua emme välttämättä osaa elää aviossa, mutta sen jälkeen osaamme. Ihminen on kummallinen otus - se oppii käyttäytymään kun sitä opettaa ja palkitsee oppimisesta. Se on myös säyseämpi, kun sen tarpeet täyttää. Sitä voi myös opettaa tunnistamaan tärkeät tarpeensa ja vähentämään jokaisen pikku tuulahduksen tärkeyttä.
"Kaikki teoriat täällä ovat ihan höpö höpö juttuja, eli että nainen muka haluaisi jonkun huutavan raivoovan äijän itelleen että pystyisi olemaan hyvä!! "
Ehkei kukaan SINUN tuntemasi, mutta kuten näet, tääläkin on esimerkkejä niistä, että kiltti mies on jätetty ja tilalle otettu väkivaltainen öykkäri, jota palvotaan.
"on pelkästään miehen näkökulma,ja pahasti vääristynyt sellainen! "
Todettu jo vääräksi.
"Tämä johtuu ainoastaan siitä että pari EI ole sopiva toisilleen!!"
Voitko ajatella, että sopivuus ei ole pysyvä tila? Eikö se sovi raadolliseen fiilispohjalta-elämäntyyliisi, missä asiat hylätään heti, kun ne lakkaavat TUNTUMASTA hyvältä.
"Ja siitä että liitto on tullut tiensä päähän ja yleensä siihen ei ajan mittaan muu auta kuin pistää kattilat jakoon ja lähtee eri teille."
Jos auto ei käynnisty, niin sehän on tullut tiensä päähän. Mitään huoltotoimenpiteitä ei ole olemassa, koska se olisi liikaa vaivaa :D. Ei muutaku hinaukseen ja romuttamolle :D
"Jos tunteet ovat kuolleet (rakkauden tunteet!) vaimon puolelta, harvoin niitä enää mikään herättää henkiin, ei siinä auta mitkään kotityöt,matkat,lahjat,lasten hoito jne."
Ah, kyllähän tuollaisessa raadollisuudessa on tiettyä romantiikkaakin ja draamaa. Olen itse ajatellut noin kiukkuisesti, että jos ei toimi niin vittu antaa olla. Mutta kun tilastot puhuu toista: aktiivisesti liittoaan hoitamaan alkaneet parit löytävät tunteet uudelleen useimmissa tapauksissa. Suurin osa avioeroista on TURHIA. Vain lapsellinen heti-kaikki-mulle-tyyppi löytää erosta ja uuden kumppanin hankinnasta mutakttomasti tyydyttävän ratkaisun. Ero on aina kipeä eikä sitä kannata käyttää vaihtoehtona heti, jos tunteet ovat vähän hakusessa. Rakkaus ei ole tunne ja tunteiden herättämiseen on lukuisia keinoja.
"Jos ei enää ole oikeaa miehen ja naisen välistä Rakkautta, sitä ei sitten ole ja sillä sipuli."
:D...jaaha että asia pihvi sitten siinä , ja rakkauden tunteethan sen aitouden määrittelee? Ajattelussasi on seuraava ongelma: Nainen voi olla mulkku miehelleen ja silti kokea palavaa rakkautta tätä kohtaan. Nainen voi myös toimien rakastaa miestä (rakkaus on tekoja) mutta tunteet olla silti hakusessa. Sama tietty pätee miehiin.
"Jos tälläiseen kaverisuhteeseen/kulissiliittoon jää, se on sitten taas ihan parin oma valinta ja siihen pitää sitten miehenkin sopeutua, jos jää tylsään liittoon tylsän puolison kanssa, ei kannata valittaa ja vinkua, se on täysin oma valinta. Näissä liitoissa valitettavasti hyvin usein käy niin että tämä kiltti perheen isukki kyllästyy seksittömään elämäänsä, ja hankkii itselleen salapanon. Tämä on todellakin hyvin yleistä näissä n.nelikymppisten liitoissa. Kylmä totuus ja sangen harmillista kaikkien kannalta."
Tässä sulle kylmää totuutta. Kehotan kaikkia seksittömyydestä taikka kiukuttelusta kärsiviä lukemaan tämän avun mahdollisuudesta kertovan sivun, ja ottamaan asiakseen:
http://katajary.fi/pariskunnille/kurssit/solmuja-parisuhteessa
"Pitäisi ensin lopettaa nykyinen liitto reilusti ja sitten vasta etsiä toinen kumppani. "
Kaunis ajatus. Mutta mitä jos ei lopettais mitään vaan ETSISI nimenomaan sen NYKYISEN kumppaninsa UUDESTAAN.
"en koskaan hyväksy kliseetä "lasten vuoksi" jatketaan kulissielämää. "
Tuossa olen samaa mieltä. Ratkaisuni vain olisi tyystin eri. Se ei ole ero, vaan otetaan yhdessäolon motiiviksi MINÄ ja ME.
"Jos siis mies liitossasi mietit ja pähkäilet miksi vaimo ei halua seksiä, syy on yksinkertainen, vaimo ei enää rakasta sinua kuten nainen miestään rakastaa!"
Aiijaha :D. No kiva jos sua on siunattu miesmäisen yksinkertaisilla haluilla. Moni mies maksaisi omaisuuden, että saisi vaimolleen sellaiset. Valitettavasti juuri teidän naisten kohdalla asia ei ole noin yksinkertainen vaan haluttomuuteen on tuhat ja yksi syytä ja niistä rakkaudettomuus on vasta siellä hännimmäisenä. Mietipäs nyt vielä näitä juttuja äläkä yksinkertaista asioita liikaa, vaikka päätähän se pakottaa ajatella.
"Ja jos nämä kiltit,kunnolliset perheen isukit valittavat että vaikka kaikkensa antaa ja tekee perheen eteen jne jne, ei vaimo sittenkään pidä hyvänä,ei anna seksiä jne, eikä arvosta miehen tekosia. Tämä johtuu ainoastaan siitä että pari EI ole sopiva toisilleen!!"
Voihan se olla, mutta kun voisi olla mahdollista korjata tilanne yksinkertaisesti sillä, että mies huutaisi vaimolleen NYT TURPA KIINNI AKKA SAATANA! Jos eukko kiukuttelee, ei sitä kannata kuunnella rauhallisesti vaan kannattaa antaa vähän räiskyä.
Tai sitten kysymys ei ole sukupuolesta vaan persoonista. Päällepäsmäri etsii jonkun jota voi päsmäröidä miten haluaa oli sitten mies tai nainen, ja alistettu osapuoli ei uskalla pistää vastaan vaan rauhan nimissä sietää ja nöyristelee. Lopulta voi käydä sitten niin että tossunalla oleva mies saa tarpeeksi ja pistää mööpelit tikuiksi tai hiirivaimo ottaa penskat ja lähtee. Että näin näyttäs minun silmiin tämä asia.
Minun entinen avomieheni ja nykyinen aviomieheni ovat molemmat kilttejä, mukavia ja seksikkäitä miehiä. En voi sanoa pahaa sanaa kummastakaan pitkästä suhteestani. Ex-avomiehen kanssa rakkaus hiipui ystävyydeksi. Nykyisen aviomiehen kanssa on oikein kiva olla, elää ja rakastaa.
Kummatkin suhteeni ovat olleet tasa-arvosia niin tulojen kuin kotitöittenkin puolesta. Mielestäni silloin on helppo toista hemmotella ja kohdella kuin rakasta ihmistä, kun ei ole mitään käytännön asiaa hampaankolossa. Meillä on tänään vapaapäivä. Mies tuli juuri varastosta jotain hakemasta ja sanoi "hei! mahtava juttu, sä olet näköjään siivonnut siellä!" Sitten hän alkoi kirjoittaa ostoslistaa että "mitähän pitäisi tuoda kaupasta? Jos mä laitan illalla pihviä ja salaatin, mitäs siihen sanot?". Minä siihen, että "maiskis-maiskis...kiva jos käyt kaupassa, niin mun ei tarvitse lähteä tänään minnekään" Sitten iso hali, paljon suukkoja, mies lähti, minä siivosin keittiön ja istuin sen jälkeen tänne laiskottelemaan. Ei kai tässä leppoisassa tunnelmassa ole kummallakaan syytä raivota, alistaa saati mielistellä?
Raivokohtaukset, alistaminen ja nalkutus ovat katkeruuden purkauksia. Sellaisessa suhteessa asiat eivät ole luontevasti kohdallaan, eikä asioista uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä.
Minä luulin että raivoaminen ja syyllistäminen(alistaminen) on naisen normaalia kommunikointia. Usein saan kuulla syyttelyä hänen ikävästä olostaan, (yleensä minun aiheuttamaa kuten "väärä äänenpaino") mutta ei keskustelua siitä mikä on huonosti.Olenkohan saanut väärän kuvan naisista - tai sitten se on vaan meillä tapana.
omasta mielestäni tuo, näin sanon vaikka nainen olenkin. Itse en usko että nalkuttamalla, valittamalla, mykkäkoululla tai kiukuttelemalla saa asioita parannettua, päinvastoin. Sellaiseen voivat syyllistyä sekä naiset että miehet.Jos naisesi on jatkuvasti pahalla päällä oletko kokeillut istuttaa vaikka sohvalle ottaa kaulasta kiinni ja kysyä mikä rassaa?Onko väsymystä, ongelmia töissä tms? Tiedän kyllä että kiukkuiselle ihmiselle olisi helpompi vastata kiukkuisesti takaisin tai kääntää selkänsä mutta päinvastainen asenne ja osoitus halusta kuunnella toisen huolia voisi saada sitä ongelmavyyhtiä purkautumaan. Monet ihmiset tuovat entisistä suhteistaan paljon painolastia uuteen. Huonot kokemukset voivat aiheuttaa uudessakin suhteessa ongelmia jopa lievästi vainoharhaista käytöstä (tuo väärä äänenpaino-kommentti saattaisi viitata siihen) Tietenkin jos ihminen on peruskiukkuinen luonne sitä voi olla vaikeampi muuttaa mutta toisaalta sen pitäisi huomata jo melko varhaisessa vaiheessa.
"Jos naisesi on jatkuvasti pahalla päällä oletko kokeillut istuttaa vaikka sohvalle ottaa kaulasta kiinni ja kysyä mikä rassaa?Onko väsymystä, ongelmia töissä tms?"
Arvaa vain kuinka usein tämä keskustelu on käyty; se on auttanut 1-3 päivää ja sen jälkeen lähtöruutuun. Olen miettinyt sitä että kenellä on vastuu tästä kuuluisasta pahasta olosta; asianomaisella ilmoittaa itse pahasta olostaan vai muilla(minulla) kysyä sitä kerran päivässä?
Niin kauan kuin tämä paha olo on muiden vika niin tuskin siihen muutosta koskaan tuleekaan...
Minä palkitsen hyvän hyvällä ja tykkään miehestäni, mutta hän saisi olla lempeämpi:) Siis on hän hyväkäytöksinen, mutta hellyyttä ei ole koskaan mielestäni osoittanut tarpeeksi ja syynkin tiedän - kotikasvatus jossa ei paljon tunteita sanottu tai näytetty. Koskaan hän ei ole ollut väkivaltainen fyysisesti eikä hengisesti, ei hauku, ei alista ja tekee osansa kotitöistä - tosin useimmiten kehoituksesta. Hän on kaikinpuolin ihana mies, joka huolehtii meistä ja itsestään, käy töissä ja on tasapainoinen luonne, ei edes mustasukkaisuus vaivaa. Hän on yleensä aina iloinen, kuten minäkin ja jaamme kaikki asiat. Hän on minun oma rakas ukkoni, rakastajani, puolisoni, ystäväni, kaikkea hyvää maan ja taivaan väliltä. Minä arvostan, rakastan ja kunnioitan häntä, joten tottakai tahdon palkita hyvää hyvällä.
En voisi koskaan kuvitella eläväni toisenlaisen miehen kanssa. En ymmärrä miten joku voi alistua olemaan väkivaltaisessa tai muuten sairaalloisessa suhteessa muuta kuin pelosta lähteä. Luulen, että kyse ei todellakaan ole rakkaudesta, vaan jostain riippuvuudesta tai vain yksinkertaisesti pelosta lähteä, jos toinen uhkaa tehdä jotain puolisollleen, itselleen tai jopa lapsille. Joku voi myös pelätä menettää kasvonsa sukulaisten, ystävien, naapureiden, työkavereiden silmissä, jos jättää puolisonsa, koska toiset luulevat puolison olevan hyvä, vaikka olisikin paha. En tiedä oikeaa vastausta, koska en ole kokenut vastaaavaa.
Niin ei mies kuitenkaan saa olla mikään liian lempeä, ollen täysin tossun alla. Minän en itse pidä siitä, kun aina puhutaan kumpi on tossun alla ja kummalla on valta. Eihän sitä tarvi olla kumpaakaan, vaan sopivasti annetaan puolin ja toisin tarvittaessa periksi, jos tulee erimielisyyksiä. Meillä ei ole ollut ongelmia, koska olemme ehkä muuttuneet tai aina olleet niin samantapaisia, että mielipiteet sattuu useimmiten yksiin. Perheen menot kyllä yleensä päätän minä, koska miehelle ei ole niin väliä tai ei jaksa ajatella tai ei tiedä. Silti aina kysyn mielipidettä ja hän kyllä ilmaisee sen, varsinkin jos vastustaa ideaani. Yritämme aina löytää siis molempia miellyttävät ratkaisut emmekä mitenkään ärsytä toista tekemällä toisen mielipidettä vastaan. Osaamme antaa toiselle myös tiettyä vapautta, vaikka asia ei aina itseä niin miellyttäiskiin eli esim. sallin miehen työpaikan saunaillat, vaikka mukavampi ois monesti lähtä sillon kahden tai tuttavien kera kaupungille, syömään, leffaan tms. tai vaan olla kotosalla. Kuitenkin ketään ei voi vankita kotiinsa, talloa maton alle piiloon muulta maailmalta, vaan on sopivasti sallittava jokaiselle omia menoja. Näin on ainakin meille sopinut ja tunnelma kotona on leppoisa.
Ei voi kun ihmetellä, että mistä näitä pässiäkin pässimpiä miehiä oikein siunaantuu?
Elämänne pyörii vain ja ainoastaan siittimenne ympärillä. Toivottavasti tukehdut kateuteen.