Seurustelen miehen kanssa, joka on hyväsydäminen, kiltti, mukava ja tulemme hyvin toimeen. Ulkoisestikaan hän ei ole ruma, vaan miehekäs, ehkä komeakin. Ihastuminen on kuitenkin laantunut, ja intohimoa tähän mieheen en tunne, vaikka toivoisinkin.
Eli järjellä ajateltuna hyvä mies.
Olinkin alussa ihastunut, ja ajattelin, että ehkäpä "se oikea" on juuri tämä mies.
Kunnes tapasin miehen, jonka katseessa ja olemuksessa on "sitä jotain". Miehen, jota en saa mielestäni. Miehen, johon tunnen suurta vetoa ja intohimoa.
Nyt mietin, että jatkanko "hyvän miehen" kanssa, ja toivon intohimon ja rakkauden joskus roihahtavan. Vai tarvitseeko niitä edes olla? Riittääkö järjen ääni, mukava ja tasainen elämä, ilman sen suurempia tunteita.
Vai yrittääkö tunteeni ja niiden suuntautuminen vieraaseen mieheen kertoa minulle jotain ehdottoman tärkeää?
Mitä sinä tekisit?
Eli järjellä ajateltuna hyvä mies.
Olinkin alussa ihastunut, ja ajattelin, että ehkäpä "se oikea" on juuri tämä mies.
Kunnes tapasin miehen, jonka katseessa ja olemuksessa on "sitä jotain". Miehen, jota en saa mielestäni. Miehen, johon tunnen suurta vetoa ja intohimoa.
Nyt mietin, että jatkanko "hyvän miehen" kanssa, ja toivon intohimon ja rakkauden joskus roihahtavan. Vai tarvitseeko niitä edes olla? Riittääkö järjen ääni, mukava ja tasainen elämä, ilman sen suurempia tunteita.
Vai yrittääkö tunteeni ja niiden suuntautuminen vieraaseen mieheen kertoa minulle jotain ehdottoman tärkeää?
Mitä sinä tekisit?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma tilanteeni on hieman eri, enkä osaa neuvoa, mutta sanon kuitenkin tämän.. Itse siis suhteessa ollut melkein 5v ja kipinä, intohimo ja ehkä jopa rakkauskin kadonnut.. En oikeastaan osaa sanoa mitä enää tunnen miestä kohtaan. Olen punninnut pitkään mitä tekisin, päätin yrittää vielä. MUTTA olen sitä mieltä, että elämää -SIIS TÄTÄT YHTÄ AINOAA ELÄMÄÄ- joka meille on annettu ei pidä tuhlata jos ei oikeasti ole onnellinen! Eli mieti mitä haluat elämältäsi, tasaista järjellä ajateltua eloa vai jotain, josta saat itse ehkä enemmän ja nautit enemmän.. Itse olen melko varma, etten koko elämääni halua tuhlata jokseenkin onnettomana, eihän sitä ikinä tiedä tuleeko onnea ikinä tai löydänkö sitä, mutta parempi yrittää kuin katua sitä, ettei edes yrittänyt. Mutta minä siis aion vielä yrittää mieheni kanssa ja seurata mitä tapahtuu..
hyvin tyypillinen tapaus. anteeksi nyt vain, mutta kaltaisesi ihmiset eivät ikinä tule löytämään koko elämän kestävää suhdetta koskapa kyllästyt liian helposti. Ja kyllä, 5 vuoden jälkeen on liian helposti jos on tarkoitus viettää yhdessä loppuelämä.
Uusia ihastuksia tulee jatkuvasti ja kun uutuuden viehätys loppuu, alkaa sama homma alusta. Enkä sano että se on mitenkään väärin tai huono asia mutta ihmisiä sattuu vaan olemaan kahdenlaisia. Niitä jotka sitoutuu kumppaniinsa ja tekee suhteensa eteen töitä, vaikkakin se välillä tuntuu ylitsepääsemättömältä. Sitten on niitä jotka aina muutaman vuoden välein haluavat jotain uutta kun ei enää tunnu mukavalta, eikä näe tarpeeksi syitä siihen, että jaksaisi yrittää saada "intohimoa" takaisin.
Syyksi mainitaan hyvin usein juuri tuo "tämä on minun yksi ja ainut elämäni, enkä aio tuhlata sitä". Valitettavasti tämä on helpoin toteuttaa juuri parisuhteessa koskapa esim. kaikilla ei ole mahdollisuutta lopettaa työntekoa vaikka se ei onnelliseksi koskaan tekisikään.
Jokainen tyylillään.
moi!
et kerro hirveän tarkasti, ikiänne, tai kauanko olette seurustelleet?
itselläni on ollut vastaavanlainen tilanne, jo liian kauan.. olen seurustellut 6 vuotta miehen kanssa, johon tietysti alussa ihastuin. teimme asioita yhdessä ja olin varma että tämä on elämäni mies. mieheni alkoi viihtyä paljon omien harrastustensa parissa, ja yhteinen aikamme on ollut jo pari viimeisintä vuotta sitä, että käymme kaupassa, saunomme, ja nukumme yhdessä.
ihastuin jo 2 vuotta sitten toiseen mieheen. siinä toisessa miehessä on sitä jotain, haluaisi perheen, ja on hellän ja huomaavaisen oloinen. en ole pettänyt nykyistä miestäni. järki ja tunteet on ollut jo pitkään sekaisin, ja tuntuu että stressaan asiasta aivan älyttömästi. mietin kokoajan että mitä pitäisi tehdä, tai mikä olisi oikea vaihtoehto.
rakastan selvästi tätä nykyistä miestäni, mutta niin on syventynyt tämä ihastuksenikin jo rakkaudeksi. vietämme harrastusten parissa aikaa ihastuksen kanssa, ja ihastus on molemminpuoleista. nykyinen mieheni on muulta osin hyvä, kunnollinen ja rehellinen, muttei hänellä ole aikaa riittävästi minulle, eikä suhteelle, ja tästä syystä hellyydenosoitukset ja suutelu yms on jäänyt.
itse kysyisin samaa, että mitä pitäisi tehdä? ei ole lapsia, emmekä ole edes kihloissa, joten voisi kuvitella asian olevan "helppo". en vain osaa ajatella kutienkaan elämääni ilman nykyistä.
itse ainakin kaipaan intohimoa ja rakkaudenosoituksia. ihastuminen toiseen voi kertoa oman suhteen ongelmista, muttei se mielestäni ole aina niin.
Minulla on joku 7. aisti, jolla tunnistan itselleni "Ne Oikeat" (en usko että on vain yksi "Se Oikea"). Tuo on siunaus, mutta myös kirous.
Seurustelin yli vuoden juuri tuollaisen "hyvän miehen" kanssa, jossa ei ollut oikein mitään vikaa, aluksi olin myös hieman ihastunut häneen. Hän tosin ei koskaan tuntunut "oikealta". Tätä suhdetta ennen olin tavannut yhden Niistä Oikeista, mutta olin lähes lapsi vielä silloin, eikä tästä kehittynyt mitään sen suurempaa. Reilun vuoden seurusteltuamme löysin toisen Oikean. Oikeastaan näin hänet kerran ja tiesin että hänessä on "sitä jotain" ja seuraavana viikonloppuna jätinkin tämän "hyvän miehen". En tiennyt tästä Oikeasta yhtään mitään, en nimeä, en luonnetta tai mitään.
Yksi asia johti toiseen ja päädyimme yhteen. Nyt takana 5 elämäni parasta vuotta hänen kanssaan ja olemme menossa naimisiin. Kertaan tänä aikana en ole vilkaissutkaan muihin miehiin, ihastumisesta puhumattakaan. Toki arki on ollut jo pitkään mukana elämässämme, mutta silti vieläkin tunnen intohimoa ja palavaa rakkautta häntä kohtaan. Aluksi pidin tätä tunnetta alkuhuumana, joka menee kyllä ajan kuluessa ohi, mutta neljän vuoden kohdalla aloin uskoa että tämä tunne tulee siitä, kun saa rakastaa täysillä Oikeaa miestä. En epäröi hetkekään, ettenkö voisi elää tämän miehen kanssa loppuelämääni. Enkä todellakaan kadu tuota eroa eksästä.
Jos toinen mies tuntuu oikeammalta kuin nykyinen, niin suosittelen vaihtamaan. Harvoin ne palavat tunteet syntyvät ajan kanssa, joko ne ovat alusta alkaen, tai niitä ei tulekaan. "Oikea" puoliso on oikeasti kultaakin kalliimpaa ja se tekee onnelliseksi synkimpinäkin aikoina, "se jokin" toisessa pitää rakkauden kipinän elossa vuosia. Tässä on kuitenkin yksi pieni asia, mikä kumoaa kaiken tämän: LAPSET. Jos olet hankkinut lapsia tämän "hyvän miehen" kanssa, niin siinä vaiheessa et voi enää tuijottaa omaan napaasi ja lähteä etsimään "oikeaa" miestä ja samalla rikkoa toimivan ja hyvän perheen lapsilta. Asuntolaina, lemmikit, yhteinen yritys jne. eivät haittaa (saattaa kyllä hidastaa) tuota miehen vaihtoa, mutta lapset kyllä. Jos lapsia ei ole, niin anna mennä vielä kun voit ajatella vain itseäsi ja omaa onnellisuuttasi. :)