eräällä lähellä olevalla pariskunnalla ja toinen on jättäjä. Kyseessä ei ole kummallakaan muita suhteita. Kumpi tarvitsee teidän mielestä enemmän tukea, jättäjä vai jätetty?
Minun mielestä jätetty, sillä jättäjä oli suunnitellut eroa jo kauan, eikä kuulema ole mitään mahdollisuutta, että voisi millänperua eron.
Tuntuu, että jättäjä kerjää hyväksyntää ja tukea ja jätetty on on väliin ihan sekaisin. Jätetty ollut esimerkillinen ja kunnollinen. On myös pieniä lapsia ja tuntuu aika pahalta heidänkin vuokseen koko tilanne. Olen neuvonut, että menevät jollekin ammattilaislle puhumaan, vaikka perheneuvolaan.
Jättäjä ei näy ymmärtävän, että puolisolla menee aikaa, jotta sopeutuisi eroon. Pitäisi elää vaan normaalisti...? Eikä saa mitenkään näyttää että ero koskee, ei saa näkyä..? Mitä mieltä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan tarkkaan en ymmärrä kysymystäsi. Ovatko siis molemmat ystäviäsi?
Mikäli näin on niin tue molempia.
ymmärrän molempia, mutta "jättäjä" ei vaan ymmärrä miksi hänen puolisonsa ei sopeudu eroon. Aikaa eroilmoituksesta on vain kaksi viikkoa ja toisen pitäisi olla jo hyvin myöntyväinen ja normaali ? Se on ongelma, että jättäjä vaatii ja odottaa enemmän ymmärrystä ja empatiaa itselleen ja erohankkeelleen.
jossa jättäjä odottaa itselleen ymmärrystä ja empatiaa sekä
haluaa käydä eroratkaisua kanssasi läpi.
Toisaalta sama henkilö on sitä mieltä, että jätetyn on jo kortkea aika sopeutua, eikä tarvitse sen enempää eron työstämistä.
Jo on jättäjällä puurot ja vellit nupissa sekaisin vaikka hänen ratkaisunsa on edellyttänyt suunnitelmallisuutta ennen päätöstä.
(Mahtaakohan hänelle tulla mieleenkään, että ero saattaa surettaa myös sinua?)
tietää ja tajuaa, että myös minua surettaa heidän eronsa. Sekin tullut esille, että jättäjä on tosiaan työstänyt eroaan kauan - parisen vuotta. Ero oli tosi shokki puolisolle.
Olen yrittänyt kertoa näkemykseni, että toinen, jätetty osapuoli työstää eroa jopa pitempään kuin jättäjä. Joten on kohtuutonta odottaa, että toinen sopeutuu eroon nopeasti. Puurot ja vellit on todella sekaisin.
erosta toipuminen vie vuosia. Jättäjä taitaa olla tunneköyhä tapaus.