kun huomasitte jäävänne todellakin kakkosiksi, (teidät siis jätettiin) miten käyttäydyitte? Tyydyittekö osaanne ja jatkoitte elämäänne? Vai kävikö käry petetylle osapuolelle? Kuinka kerroitte? Olitteko inhimillisiä kertoessanne pettämisen/salasuhteen syyttömälle osapuolelle? Kostitteko katkeruuttanne, kerroitteko asiat niin kuin ne ovat vai lisäsittekö hiukan omianne, että saisitte avioliiton kariutumaan? Tiedättekö, onko avioliitto edelleen kasassa? Mitä ajattelette nyt jälkeenpäin salasuhteestanne? Kannattiko kertoa? Oletteko nyt tyytyväisiä elämäänne? Kadutteko tekemäänne?
Te katkerat/ei katkerat
kakkoset,
12338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse tiesin jo kakkoseksi alkaessani, että tämä olotila tulee pysymään. Nyt 8 kk myöhemmin on kyllä ollut hetkiä, jolloin olisin halunnut olla se ykkönen, mutta pääosin olen tyytyväinen kakkosena olemiseen. Eniten ehkä kaipaan sitä oman kullan kainalosta heräämistä, mutta niitäkin hetkiä on ollut ja tulee olemaan...
IKINÄ ei tulisi mieleenkään kertoa vaimolle, ei edes suhteen loputtua. Miksi pitäisikään kertoa, meillä oli selvät sävelet jo alusta lähtien ja tiesin miehen olevan varattu. Sitäpaitsi kakkosena saan ne parhaat hetket, ilman puuduttavaa arkea ;)
kuvioista, kun olisin halunnut jossain vaiheessa miehen kokonaan. Käräytin ukon ja kerroin siis vaimolle ja todella kerroin kaikenlaista seksielämästämme, taisin mennä liian pitkälle... Liitto on edelleen kasassa, meidän suhde ei jatku, itse vielä jatkaisin, mutta miehelle tuli todellakin joku vaimon kaipuu eikä halunnut elää enää kaksoiselämäänsä. Ja tietysti kaiken tämän kuvion jälkeen, mies ei varmaan suostuisikaan enää kanssanijatkamaan, sen verran laitoin vaimolle tekstiä katkeruudessani...
Kaduttaako sinua tai ajatteletko vaimon tunteita? Mitä jos vaimo onkin aivan surun murtama? miten elät tämän asian kanssa, ja miski teit itsestäsi tarinan roiston?
tehtyä, halusin miehen itselleni... kun en saanut, niin näin kävi. Mies ei pystynytkään jättään perhettään, se oli kova pala
Nii´n
mutta sinähän aiheutit tupalapahoinvoinnin vaimolle, ei hän ole kai mitään pahaa tehnyt. Vai olisiko vaimon pitänyt sirotella tuhkaa päälleen ja muuttaa etelänavalle!? Haloo, miksi loukata ja syyttää syytöntä. Miksi et hyökännyt miehen kimppun? Varmasti mies nyt katuu koko suhdetta ja miettii että kaikenlaisiin räyhähenkiin pitikin seota. ja minkä takia ;(
toisinpäin, joku mies kertoisi sinusta kaiken miehelle jota rakastaisit ja haluaisit hänet mieluummin pitää. Olisiko kivaa? Ja vain siksi että rakastat jotakuta ja toinen ei kestä häviötä. Lapsellista.
Naiset ei yleensä ajattele mitä tuhoa tekevät ja miten epätoivoiselta näyttävät. Itse olen ainakin niin ylpeä etten lähtisi noin "likaisia" keinoja käyttämään.
Minä olisin se vaimo, niin todellakin haluaisin tietää jos mieheni harrastaisi tällaista kaksois elämää. Petturiahan tässä suojellaan jos jätetään kertomatta, ja sitten ihmetellään kun miehet niin helposti pettää, jeejee!
että haluaisin tietää, mutta en kuitenaan kaikkia yksityiskohtia. Onkohan ihan reilua vaimoakaan kohtaan, että aletaan seksielämästä kertomaan? Ja mistä sitten tietää, mitkä asiat on liioiteltuja ja mitkä ei, jos katkeruus laittaa vielä kertomaan liioiteltuna asioita.
Minua alkoi ällöttää miehen käytös. En olisi ollut niin kauan hänen kanssaan suhteessa jos hän ei olisi valehdellut minulle aikovansa "pian" jättää naisensa. Jouduin välillä tilanteisiin jossa tapasin tämän pariskunnan, ja ei kyllä näyttänyt että olisivat eroamassa. Mies alkoi näyttää lipevältä silmissäni eikä enää siltä mukavalta hassulta herrasmieheltä johon ihastuin. Olisi pitänyt tajuta jo siitä kun hänen ympärillään parveilee naispuolisia kavereita kikattelemassa miehen jutuille. Mies väitti olevansa kaameissa omantunnontuskissa ja hänellä oli olevinaan niiin vaikeaa. Uskoin ja olin tukena vaikeassa päätöksessä, kunnes kuulin että mies on harrastanut samaa aiemminkin. Silmäni avautui. Ei enää kiinnosta sellainen. En ole ikinä harkinnutkaan kertovani miehen naisystävälle, oletin että mies lopulta on rehti ja tunnustaa. Mies on sanonut että nainen ei siedä pettämistä. He ovat edelleen yhdessä, eli tunnustusta ole tullut. Käy sääliksi sitä naista kun se ei tiedä millaisen ihmisen kanssa seurustelee. Melkein tekisi mieli kertoa. Itse en hyötyisi kertomisesta mitään, päinvastoin saisin miehen ja ehkä joidenkin muidenkin vihat niskoilleni suhteen rikkomisesta.
Ja kyllä, olin tyhmä kun ihastuin ja lähdin miehen matkaan, mutten soimaa itseäni siitä kun en osannut heti nähdä mikä hän oli miehiään. Ei sellainen ihminen rakasta ketään, haluaa vain kaiken itselleen välitämättä toisten tunteista.
kun näin miehen vaimon valokuvan. Hän on mielestäni todella kaunis. Lisäksi heillä on kolme lasta. He näyttävät täydelliseltä perheeltä. Käsitin, että mitä lisäarvoa minulla olisi tarjota miehelle verrattuna tuohon ihanaan perheeseen. Sen jälkeen en kuvitellut mitään, jos en alunperinkään kuvitellut. Olen tyytynyt siihen, että mies käy silloin tällöin mua panemassa. Mies ei ikinä jättäisi tuota naista.
muusta kuin katkerasta ex-ykkösestä. Hän sekosi ihan täysin. Ensiksi esitti välinpitämätöntä miehensä suhteen, sitten tuli se vaihe, että takaisin sen vielä palaa mun luokse, sitten tuli tämä syyttlelyvaihe ja sitten tuli tämä häiriköinti ja kiristysvaihe. Puhelin ym. teksitivisestihäirntää, kiristiystä ettei mies saa tavata lapsiaan ja meidän suhteen terrosiointi ja valhetelu asioista kuten että mies yrittää häntä takaisin...Sama kai se onko ykkönen vai kakkonen, vituttaahan sa kun huomaa pelin menetetyksi.
Ja tiedän etten ikinä tule olemaankaan miehelle ykkönen, minusta ei ole kilpailemaan hänen vaimonsa kanssa, kaunis ammatissaan menestyvä nainen. Joten tyydyn olemaan miehelle se ihminen joka on paikalla kun hän kaipaa seuraa, ystävää, hellyyttä, seksiä. Ja saan itsekin häneltä nuo samat ja se seksi se onkin aivan ihanaa ja upeaa :)
Tykkään hänestä, mutta ei minusta ykköstä tule, enkä edes siihen tilaan halua. Kun tämä loppuu jatkan elämääni, monta muistoa rikkaampana.