Olen ollut avoliitossa miesystäväni kanssa yli kuusi vuotta (molemmat alle 25 vuotiaita, ei lapsia). Tunteeni ovat olleet kuihtuneet jo noin vuoden ajan ja kuvioihin on tullut uusi erittäin kiinnostava mies. Avokkini kuitenkin rakastaa minua erittäin paljon ja puhuu, että jos jätän tai petän, niin hän tarttuu haulikkoon...
En ikinä haluaisin hänelle mitään pahaa, sillä tiedän, että hän murtuisi, jos jättäisin hänet. Mutta minä en rakasta häntä enää ja haluaisin aloittaa uuden elämän tapaamani miehen kanssa. Mutta en tiedä antaisinko koskaan itselleni anteeksi, jos hän tekisi jotain itselleen. Ja lisäksi tuntisin itseni kamalaksi ja huonoksi ihmiseksi, jos jättäisin hänet. Mutta en ole tässä suhteessa onnellinen.
Onko muita samassa tilanteessa olleita/olevia? Tarvitsisin kipeästi neuvoja tähän tilanteeseen :(
En ikinä haluaisin hänelle mitään pahaa, sillä tiedän, että hän murtuisi, jos jättäisin hänet. Mutta minä en rakasta häntä enää ja haluaisin aloittaa uuden elämän tapaamani miehen kanssa. Mutta en tiedä antaisinko koskaan itselleni anteeksi, jos hän tekisi jotain itselleen. Ja lisäksi tuntisin itseni kamalaksi ja huonoksi ihmiseksi, jos jättäisin hänet. Mutta en ole tässä suhteessa onnellinen.
Onko muita samassa tilanteessa olleita/olevia? Tarvitsisin kipeästi neuvoja tähän tilanteeseen :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla tosin ei ole toista vielä, ero on kuitenkin edessä kun mitään tunteita ei ole. Takana neljä avoliittovuotta ja siihen päälle muutama vuosi seurustelua.
Sitä vaan monta vuotta uskoo että toinen muuttuu ja rakastuisin sitten häneen ja kaikki olisi kivasti. Ihmiset ei vaan muutu. Nyt en enää jaksa, yksin olis helpompaa ja voisi antaa itselleen luvan rakastua ja löytää se oikea.
Vaikeinta tässä on se ettei toisessa ole mitään suurta vikaa, ei rahaongelmia, ei riitoja, ei mielipide-eroja, ei alkoholismia tai huumeita. Muttei myöskään rakkautta. Välittämistä kyllä, mutta välitän hänestä kuin kavereistani.
En tiedä miten ero tulisi hoitaa. Kai sitä vain pitää toiselle selittää että tilanteelle ei voi mitään. Ei itseään voi pakottaa rakastamaan. Eikä toisellakaan ole siinä vaiheessa suhteessa mukava olla kun toinen ei rakasta niinkuin puolisoa kuuluisi rakastaa. Miten sitten kertoa ettei rakasta enää jos on edes koskaan rakastanut. Itse luulen vain ajautuneeni tähän liittoon ja monia kertoja vuosien varrella ihmetellyt että kuinka tässä näin kävi.
Mitä nyt sitten tehdä ja sanoa? .. sen kun tietäis.
annan neuvon, että älä vaan etsikään sitä toista, ja varsinkaan älä mene pettämään! meillä on myös pitkä suhde (yli 10v) takana, ja mies ilmoitti haluavansa erota. se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. vaikka olihan meillä ollut vaikeutemme, mutta en ikinä olisi osannut odottaa että hän jättää minut.
Ja mikä vielä pahempaa, hän kertoi että on ollut suhde toiseen jo muutaman kuukauden ajan. En tiedä miten selviän tästä erosta, ja sata kertaa pahemmaksi asian tekee kun jää yksin, ja joutuu miettimään nukkumaan mennessä, että onkohan mies nyt sen uuden kainalossa.
Eli jos yhtään välität nykyisestä, niin koettakaa puhua ja yritä saada hänet ymmärtämään, että eroaminen olisi molemmille paras ratkaisu. mutta älä petä tai etsi mitään uutta suhdetta! et voi kuvitella miltä se toisesta tuntuu, jo se pettäminen, ja sitten vielä pahemmaksi yksin jäämisen tekee ,kun tietää että toisella on joku muu heti odottamassa. sitä tuntee olevansa totaalisen hylätty.
samassa tlanteessa, mutta kuitenkin joitakin ehdotuksia.
Se, että toinen uhkailee tarttua haulikkoon ei todella ole reilua eikä mikään syy jäädä suhteeseen, josta puuttu molempien tunteet.
Jos vaika saisit miehesi vakuuttuneeksi ettei hänenkään ole hyvä olla naisen kanssa, joka ei häntä rakasta. Ei hän voi pakottaa sinau elämään rinnallaan.
Ota asia puheeksi varoen ja ajan kanssa, äläkä mainitse mitään uudesta ihastuksesta. Älä myös heti ala suunnitteleen yhteiseloa hänen kanssaa.
Pidä alkuun matlaa profiilia ja anna tulevan entisen nuolla haavojaan rauhassa.
Uusi suhde ei kärsi odottamisesta ja jos kärsii, niin sitten ei ole aloittamisen arvoista.
Nyt kannattaa toimai harkiten ja varoen kuitenkin muistaen, että jokaisella on oikeus onneen eikä pidä tarvita uhrautua toisen takia.
Haulikkoon tarttuminen ei voi olla sinun vastuullasi. Se on tarttuja vastuulla.
Tarviiko hän kenties keskusteluapua ??
mitään muuta sanoa.
Jos petät ja jätät, niin toivonpa että äijäs ampuu sinut ja vasta sitten itsensä. Tämä maa ei tarvitse enää yhtään lisähuoraa.
Etkös tiedä että rakkautta ja liittoa pitää hoitaa. Se on kuin puutarha jossa rikkakasvit kasvaa.
Etkö tiedä, ettei rakkaus ole tunne. Sinä rakastat miestäsi koska et halua ähänelle pahaa. Lötytäkää kipinänne uudelleen. ei se kukasta kukkaan meneminen tuo onnea.
tuppaa unohtumaan se, että rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys (ei siis esim viha) eli rakkaus on välittämistä.
Myös se tuppaa unohtumaan, että myös aidan toisella puolella viheriöivässä ruohossa kasvaa satavarmasti myös rikkaruohoja.
Ei ole mitään liittoa olemassakaan, on vain avo-suhde, josta saa lähteä kävelemään silloin kun huvittaa. Tämä on totuus.
Tuollaiseen kiristykseen ei muutenkaan ole hyvä suostua, ei se ole hyväksi sinulle, eikä AVO-miehellesikään pitemmän päälle. Lähdet vain kävelemään, ja annat äijän tehdä minkä parhaaksi näkee. Niin minä tein aikanani kun äijä uhkas kans hypätä parvekkeelta jos lähden. Lähdin samantien. Nyt tapauksesta on jo kulunut 24 vuotta aikaa, eikä vielä ole kaiteen yli kiivennyt. Enkä koskaan lähtemistäni katunut. Kiristykseen alistuu kyllä ihan joku muu kuin minä. Minä pidätän itselleni nimittäin ihmisarvon, vieläpä tasa-arvoisen sellaisen.
Minulta uhkailulla ei koskaan ole saanut mitään.
Itsarilla uhkaaminen on todella alhaista. Useimmiten tuollainen on vain kiristystapa ja aika harvoin itsarilla uhkaavat oikeasti itsaria tekevät. Yleisempää on se, ettei itsarista etukäteen kauheasti mainita. Tai tämä on mun käsitys. En mikään ammattilainen ole.
Mitä jos soittaisit ajan joltakin kallonkutistajalta ja kyselisit häneltä vinkkejä, että mikä olisi paras tapa toimia? Eli mikä olisi paras tapa tälle miehellesi?
Jos miehesi on tuollainen, niin ennemmin tai myöhemmin on edessä ero. Nämä ongelmat tulevat siis ennemmin tai myöhemmin eteenne. Jolleivät tule, niin sitten tod näk vaarassa on sun oma terveys.
Kantsii aika tarkkaan miettiä, että kannattaako omaa hyvinvointia uhrata miehen takia, joka kiristää sua...
Tiedän, että on aivan hirveätä joutua pelkäämään toisen tekevän jotain itselleen (tuttua mullekin), mutta eihän suhteeseen voi jäädä kiristyksen takia.
Muuten ihan sellainen käytännön vinkki, että huonoista uutisista kantsii kertoa alkuviikosta. Viikonloppu on kuulemma mahdollisimman huono ajankohta, koska silloin pääsee kätevimmin baariin ja dokaamaan ja tekemään tyhmyyksiä.
Seurustelin lukioikäisestä opiskelujen alkupuolelle asti, eli noin 5 vuotta itseäni kaksi vuotta vanheman kanssa. Ihastuin opiskellessa toiseen, muutin pois vuoden yhdessä asumisen jälkeen. Tottakai välitin poikaystävästä paljon, mutta rakkaus oli osaltani kuollut. Jälkeenpäin ajateltuna yhteenmuuttokin oli omalta osaltani virhe. Jätin siis tyypin ilman riitoja, erotessa en maininnut uudesta ihastuksesta mitään, sillä eroon oli useita muitakin tärkeämpiä syitä, kuten juurikin rakkauden loppuminen, jote miksi satuttaa toista lisää kertomalla uudesta ihastuksesta?
Kertaakaan en katunut että suhteesta lähdin. Mieti, mieti todella onko hän se ihminen, jonka rinnalla haluat viettää loppuelämäsi? Jos hän tarjoaisi sinulle kihlasormusta huomenna, mitä vastaisit? Itse kun tajusin että oma vastaukseni moiseen olisi kieltävä, se oli tönäys eteenpäin ja tajusin että lähteä pitää ennenkuin sormuspuheita tulee ilmoille.
Toistan, että kertaakaan en ole koskaan katunut, elämässä tuli ihanaa aikaa ystävien kanssa juhlien ja tietysti muutamia uusia poikaystäviä oli opiskeluaikoina, ja vasta nyt opiskelujen päätyttyä asun toista kertaa elämässäni avoliitossa, nykyisen poikaystäväni kanssa. Ja kun mietin, jos nyt tulisi sormuspuheita, mitä vastaisin? Vastaus olisi kyllä! :)